Meta-analyysiin «Ghaemi SN, Wingo AP, Filkowski MA ym. Long-term an...»1 otettiin mukaan 7 tutkimusta (N = 350 kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaa tyypin 1 ja 2 potilasta), joissa verrattiin masennuslääkkeen tai lumeen lisäämistä mielialantasaajaan. Seuranta-aika oli vähintään 6 kuukautta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää masennuslääkkeen tehoa ja turvallisuutta lisälääkitysasetelmassa. Mikäli aineistossa ei ollut raportoitu aikaa relapsiin, toissijaisena päätetapahtumana käytettiin relapsia tai rekurrenssia masennukseen tai maniaan.
Masennuslääkkeestä mielialan tasaajan lisänä ei ollut lisähyötyä verrattuna pelkkään mielialantasaajaan (RR = 0,84; 95 % luottamusväli 0,56–1,27; NNT = 16). Toisaalta masennuslääkkeen lisääminen ei myöskään merkittävästi altistanut manialle (RR = 1,37; 95 % luottamusväli 0,81–2,33; NNH = 16).
Lisäksi 26 viikkoa kestäneessä satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa «Sachs GS, Nierenberg AA, Calabrese JR ym. Effectiv...»2 kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyypin 1 ja 2 yhteensä 366 potilaalla masennuslääke (bupropioni, paroksetiini) tai lume liitettiin mielialan tasaajaan. Masennuslääkettä sai 118/172 tyypin 1, 54/172 tyypin 2 ja lumetta 122/182 tyypin 1 ja 60/182 tyypin 2 potilasta. SCID-haastattelussa (Structured Clinical Interview for DSM Disorders) todettu vähintään 8 viikkoa jatkunut normaali mieliala oli hoitovasteen osoitus. Vastekriteerit täyttävien prosenttiosuuksia verrattiin ryhmien välillä.
Kestävä voinnin koheneminen todettiin 42/179 (23,5 %) masennuslääkeryhmässä ja 51/187 (27,3 %) lumeryhmässä (p = 0,40), joten masennuslääkkeistä ei saatu lisähyötyä. Tyyppi 1 (25,4 %) ja 2 (20,4 %) eivät eronneet toisistaan.
Yhdysvaltalaisessa monikeskustutkimuksessa (STEP-BD) «Ghaemi SN, Ostacher MM, El-Mallakh RS ym. Antidepr...»3 tutkittiin masennuslääkkeiden pitkäaikaista tehoa ja turvallisuutta potilailla, jotka olivat toipuneet kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheesta. Aineisto kerättiin vuosina 2000–2007. Tutkimukseen osallistui 70 potilasta, jotka toipuivat (vähintään 2 kuukauden eutymia) kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennustilasta mielialantasaajan ja masennuslääkkeen yhdistelmähoidolla. Nämä potilaat satunnaistettiin joko jatkamaan masennuslääkettä (N = 32) tai lopettamaan masennuslääkkeen käyttö (N = 38). Seuranta-aika oli 1–3 vuotta. Ensisijainen päätetapahtuma oli muutos STEP-BD Clinical Monitoring Form asteikon masennusosiossa. Tavallisimmat masennuslääkkeet olivat bupropioni (22 %) ja paroksetiini (22 %) sekä sitalopraami (19 %) ja venlafaksiini (19 %). Trisyklisiä masennuslääkkeitä ei käytetty.
Masennuslääkkeiden jatkaminen pidensi mahdollisesti hieman aikaa masennusrelapsiin (HR = 2,13; 95 % luottamusväli 1,00–4,56), mutta masennusoireissa ei seuranta-aikana ollut tilastollisesti merkittävää eroa (masennusoireiden keskimääräinen muutos -1,84; 95 % luottamusväli -0,08–3,77; p = 0,06). Myöskään maaniset oireet eivät lisääntyneet. Tyyppi 2 ei eronnut tyypistä 1. Sen sijaan sairauden tiheäjaksoisessa muodossa masennuslääkkeen jatkamiseen liittyi 3 kertaa enemmän masennusjaksoja kuin masennuslääkkeen lopettamiseen (tiheäjaksoinen muoto = 1,29 episodia/vuosi vs. ei-tiheäjaksoinen = 0,42 episodia/vuosi, p = 0,04).
Meta-analyysissä «Ghaemi SN, Wingo AP, Filkowski MA ym. Long-term an...»1 ei eroteltu tyyppiä 1 ja 2.
Tutkimuksen «Sachs GS, Nierenberg AA, Calabrese JR ym. Effectiv...»2 tuloksia on vaikea arvioida, koska ainakin osa potilaista sai myös muuta tavallista intensiivisempää psykososiaalista hoitoa samaan aikaan. Tämä tutkimus ei ollut varsinainen ylläpitohoitotutkimus. Masennuslääkkeiden käyttö kaksisuuntaisen mielialahäiriön ylläpitohoidossa on tällä hetkellä kiistanalainen kysymys ja vaatii lisätutkimuksia.
Tutkimukseen «Ghaemi SN, Ostacher MM, El-Mallakh RS ym. Antidepr...»3 osallistuneiden potilaiden määrä oli pieni eikä lumevertailua ollut.