Satunnaistetussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa «Lock J, Agras WS, Bryson S ym. A comparison of sho...»1 86 laihuushäiriötä sairastavaa 12–18-vuotiasta potilasta jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä (n = 44) sai lyhytaikaista perheterapiaa (10 istuntoa 6 kuukauden ajan) ja toista ryhmää (n = 42) hoidettiin pidempään (20 istuntoa 12 kuukauden ajan). Interventiona oli Maudsleyn sairaalassa erityisesti laihuushäiriöpotilaiden hoitoon kehitetty perheen hoitomalli. Tilannetta arvioitiin hoidon päättyessä käyttäen EDE:ä (Eating Disorder Examination score). Yhdeksän potilasta keskeytti tutkimuksen, kaksi lyhyemmästä hoitoryhmästä ja seitsemän pidemmästä.
Ryhmien välillä (hoitoaieanalyysi, intention-to-treat) ei ollut merkitsevää eroa: 12 kuukauden kohdalla keskimääräiset painoindeksit olivat 19,5 kg/m2 kummassakin ryhmässä.
Edellisen tutkimuksen seurantaan «Lock J, Couturier J, Agras WS. Comparison of long-...»2 2,3–6 vuoden kuluttua osallistui 71 potilasta (83 %); ryhmien välillä ei ollut edelleenkään eroa: suuri osa potilaista voi hyvin, 89 % oli lähes ihannepainossa ja 74 % sai EDE-tutkimuksessa normaalit pisteet.