Takaisin

Kehityksellinen kielihäiriö: kaksikielisyys erotusdiagnostiikassa

Näytönastekatsaukset
Mari Qvarnström
24.1.2019

Näytön aste: C

Kaksikielisyyden aiheuttamat ongelmat saattavat olla vaikeasti erotettavissa kielen kehityksen häiriöstä, mutta luotettava näyttö puuttuu.

Tutkimuksen «Paradis J, Crago M. Tense and temporality: a compa...»1 taustalla on K. Wexlerin kehittämä teoria kieliopillisten rakenteiden oppimisesta lapsilla. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että SLI-lapsilla on samanlaisia verbien hallintaan liittyviä virheitä 5-vuotiaana kuin tavanomaisesti äidinkieltään oppivilla lapsilla on 3-vuotiaana. Vastaavanlaisen virheellisyyden on todettu ilmenevän myös osana lapsien toisen kielen oppimista, mutta ei aikuisten toisen kielen oppimista. Tällä tutkimuksella haluttiin selvittää, olisiko löydettävissä eroja, jotka helpottaisivat kielenkehityksen ongelmien erotusdiagnostiikkaa tilanteissa, joissa lapsen äidinkieltä ei pystytä arvioimaan.

Tutkimuksessa verrattiin ranskankielisten SLI-lasten (N = 10, keski-ikä 7,6 vuotta), ranskaa toisena kielenä opiskelevien englanninkielisten lasten (N = 15, keski-ikä 6,7 vuotta) ja ranskankielisten verrokkilasten (N = 10, keski-ikä 7,3 vuotta) spontaanipuhenäytteitä. SLI-lapset olivat erityisluokista valittuja oppilaita, joilla oli todettu fonologis-syntaktinen tai lexikaalis-syntaktinen kielellinen häiriö puheterapeutin arvioissa. Lisäksi lapsilla oli todettu pIQ yli 80 ja vIQ yli -1,5 SD iänmukaisesta, eikä heillä saanut olla laaja-alaista kognitiivista ongelmaa, kuulovammaisuutta, neurologista tai käyttäytymisongelmaa tai oraalimotorista hankaluutta. Myöskään artikulaatio-ongelma ei saanut olla kieliopin arviointia häiritsevä. L-2-lapset olivat äidinkieleltään englanninkielisiä 2 vuotta ranskaa opiskelleita sekaluokkien oppilaita. Kontrolliryhmä (L-1-lapset) oli kouluista ja leireiltä kerätty ryhmä lapsia, joilla ei ollut aiemmassa historiassa tai sukutaustassa tiedossa mitään kehityksellistä ongelmaa tai neurologista sairautta.

Äidinkieleltään ranskankielinen tutkija haastatteli lapset. Haastattelu sekä audio- että videonauhoitettiin analyysejä varten. L-2-lapsille oli enemmän spesifejä kysymyksiä, sen sijaan SLI- ja L-1-lapsien näytteissä oli enemmän spontaania puhetta. Näytteistä arvioitiin verbien aikamuotojen hallintaa tunnettujen arviointimenetelmien avulla sekä laskettiin MLU (mean length of utterance, ilmaisujen keskipituus). MLU-arvot olivat SLI- ja L-2-lapsilla samanlaiset, sen sijaan 1,7 sanaa paremmat L-1-lapsilla. SLI-lapsilla oli samankaltaisia vaikeuksia kuin L2-lapsilla verbien aikataivutusten oppimisessa. Nämä taivutusvirheet noudattivat normaalisti äidinkieltään oppivien lasten kehityskulkua.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Ryhmät olivat pieniä eikä otanta ollut satunnaistettu. Testien erottelukyky kyseenalaistettiin. Testien erilainen suorittamistapa saattoi vaikuttaa tuloksiin. Oletettavaa lienee, että spesifiin kysymykseen tulee lyhyempi vastaus kuin avoimeen kysymykseen. Kaltaistusta ei ilmeisesti oltu tehty.

Kirjallisuutta

  1. Paradis J, Crago M. Tense and temporality: a comparison between children learning a second language and children with SLI. J Speech Lang Hear Res 2000;43:834-47 «PMID: 11386472»PubMed