Laajassa systemoidussa katsauksessa «Dumoulin C, Hay-Smith EJ, Mac Habée-Séguin G. Pelv...»1 oli selvitetty lantionpohjan lihasten harjoittelun vaikutusta naisten virtsankarkailuun. Tähän katsaukseen oli valittu 21 tutkimusta, joissa tutkittavilla oli pääasiassa ponnistusvirtsankarkailua, ja joissa aktiivista harjoitteluhoitoa verrattiin joko hoidotta jättämiseen tai tehottomaan vertailuhoitoon. Kaiken kaikkiaan näihin 21 tutkimukseen osallistui 1 281 naista (665 sai aktiivista lantion pohjan lihasharjoittelua ja 616 oli kontrolliryhmässä). Harjoitusohjelmat vaihtelivat suuresti, ja tutkimukset olivat usein pienillä otoksilla tehtyjä. Menetelmien suuren variaation vuoksi osassa tutkimuksia tietojen yhdistäminen oli vaikeaa.
Aktiivisen lantionpohjan lihasharjoittelun ryhmässä raportoitiin 8 kertaa useammin myönteisiä hoitotuloksia kuin kontrolliryhmässä (RR 8,38, luottamusväli 3,68–19,07). Lisäksi 17 kertaa useammin lantionpohjan lihasharjoitteluryhmä raportoi joko vaivan tulleen hoidetuksi tai parantuneen vertailuhoitoon nähden (RR 17,33, luottamusväli 4,31–69,64). Potilaat olivat myös tyytyväisiä aktiivihoitoryhmässä, kun taas verrokkiryhmät toivoivat lisää hoitoa. Myös objektiivisilla mittareilla arvioiden aktiivihoitoryhmässä tulokset olivat parempia. Niin ikään aktiivihoitoryhmä raportoi tyytyväisyyttä seksuaalitoimintoihinsa enemmän kuin vertailuryhmä.
Lantionpohjan lihasten harjoittelu vähensi virtsankarkailuoireita verrattaessa hoitamatta jättämiseen tai lumehoitoon ponnistus- ja sekamuotoisessa virtsankarkailuvaivassa. Intensiivinen harjoittelu vaikutti paremmalta kuin tavanomainen harjoitteluohjelma. Muihin hoitomuotoihin verrattaessa lantionpohjan lihasharjoittelu voisi olla parempi kuin erilaiset sähköiset stimulaatiomenetelmät, mutta näistä pienistä ja menetelmällisesti toisistaan poikkeavista tutkimuksista ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä. Eri terapioiden (sähkö, käyttäytymistieteelliset menetelmät tai apuvälineet) lisääminen harjoitusohjelmaan ei näyttänyt tuovan lisäetua «Ayeleke RO, Hay-Smith EJ, Omar MI. Pelvic floor mu...»3.
Useimmat tutkimukset olivat seuranta-ajaltaan vain muutamia kuukausia. 2 tutkimuksessa seuranta-aika oli 1 vuosi. Tämän katsauksen viimeisimpään päivitykseen on lisätty 7 tutkimusta, mutta ne eivät muuttaneet kokonaiskuvaa ja tuloksia «Dumoulin C, Hay-Smith J, Habée-Séguin GM ym. Pelvi...»2.
Yhteenvetona todettiin, että lantionpohjan lihasharjoittelu on vaikuttava hoito aikuisten naisten ponnistus- ja sekamuotoisen virtsankarkailun hoitona. Tämä Cochrane-katsaus suositteli lantionpohjan lihasharjoittelua ponnistus- ja muiden virtsankarkailumuotojen ensilinjan hoidoksi. Hoidon pitkäaikaistuloksista on vain vähän tutkimuksia. Myös muiden fysikaalisten menetelmien osuus jäi epävarmaksi.
Tässä systemoidussa katsauksessa «Ayeleke RO, Hay-Smith EJ, Omar MI. Pelvic floor mu...»3 verrattiin lantionpohjan lihasharjoitteluun liitettyä aktiivista hoitomenetelmää (lääkehoitoa, sähkö(magneetti)stimulaatiota, käyttäytymistieteellisiä menetelmiä, fysikaalisia menetelmiä ja mekaanisia laitteita) pelkästään lantionpohjan lihasharjoitteluun.
Tutkimusaineistossa oli pääasiassa ponnistusvirtsankarkailusta kärsiviä, mutta myös sekamuotoisesta karkailusta kärsiviä. Tässä katsauksessa oli mukana13 tutkimusta. Lantionpohjan harjoitus + joku aktiivinen menetelmä harjoitteluryhmässä oli 585 potilasta ja pelkässä lantionpohjan harjoitteluryhmässä 579 potilasta. Tässäkin yksittäisistä muista aktiivimenetelmistä oli vain muutama tutkimus, ja osa tutkimuksista oli otoskoon suhteen pienehköjä. Hiukan paremmin raportoitiin paranemista 2 tutkimuksessa, joissa harjoitteluun oli liitetty sähköstimulaatio (RR 2,06 luottamusväli 0,79–5,38). Samantasoisia muutoksia oli ryhmässä, joka sai harjoittelun lisäksi lämpö- tai höyryhoitoa.
Kokonaispäätelmä on kuitenkin se, että lisäämällä aktiiviseen lantionpohjan lihasharjoitteluun muu aktiivinen hoito näyttää siitä tuleva lisähyöty olevan varsin vähäinen ja epävarma.
Laajassa systemoidussa katsauksessa «Imamura M, Abrams P, Bain C ym. Systematic review ...»4 tarkasteltiin eri konservatiivisten hoitojen vaikuttavuutta. Kaikkiaan lähes 10 000 potilasta oli hoidettu erilaisissa asetelmissa verraten lantiopohjan lihasten harjoittelua, biopalautehoitoa, kuulahoitoa, rakon harjoittelua ja myöskin SRNI-ryhmän lääkkeitä. Asetelmat vaihtelivat ja tutkimuspopulaatiot myös. Osa oli hyvin satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia ja osa vain puolittain satunnaistettuja. Kaikkiaan tieto on kerätty yhteen 37 erillisestä tutkimuksesta meta-analyysin avulla.
Suorissa vertailuissa voitiin havaita, että aktiivinen hoito oli tehokkaampaa kuin hoitamatta jättäminen. Lantionpohjan lihasten harjoittaminen verrattuna ei hoitoa lainkaan oli OR 4,47 (95 % luottamusväli 2,03–11,9). Jos lantionpohjan lihasharjoittelua tehostettiin yhdistämällä siihen biopalautehoito, oli OR 10,7 (luottamusväli 5,03–26,2).
Kaiken kaikkiaan lantionpohjan lihasharjoittelu yksinään tai biopalautehoitoon yhdistettynä oli tehokkain konservatiivinen hoitomenetelmä.
Kommentti: Tämän systemoidun katsauksen heikkoutena oli tutkimusten suhteellisen laaja variaatio ja seurannan suhteellisen lyhyt aika, joka oli maksimissaan 1 vuosi.
Systemoidussa katsauksessa «Herderschee R, Hay-Smith EC, Herbison GP ym. Feedb...»5 arvioitiin palautteen ja biopalautteen merkitystä lantionpohjan lihasten harjoittelussa. Katsauksessa oli mukana 24 tutkimusta, joissa oli yhteensä 1 583 naista. Katsauksen mukaan ne naiset, jotka saivat biopalautehoitoa, raportoivat vähemmän huonoa lopputulosta (RR 0,75 luottamusväli 0,66–0,86), vaikkei tilastollista eroa havaittu hoidon onnistumisen suhteen (RR 0,92, luottamusväli 0,81–1,05) ja vain marginaalinen ero karkailuepisodien suhteen (ero -0,12/pv, luottamusväli -0,22–0,01).
Yhteenvetona todetaan, että biopalaute saattaa hyödyttää lantionpohjan lihasten harjoittelussa.
Kommentti kaikista tutkimuksista: Näiden katsausten ja kontrolloitujen tutkimusten perusteella lantionpohjan lihasharjoittelu on selkeästi tehokkaampaa kuin lumehoito tai hoitamatta jättäminen, mutta vertailevia hyviä tutkimuksia muihin hoitoihin nähden on tehty niukasti. Lisäksi on huomattava, että tutkimukset on pääosin tehty nuorehkoilla premenopausaalisilla naispotilailla «Dumoulin C, Hay-Smith EJ, Mac Habée-Séguin G. Pelv...»1. Hyvän vaikutuksen saavuttaminen ja ylläpito vaatii jatkuvaa harjoittelua. Varsinaisesti harjoittelun annostelua ei ole selvitetty näissä tutkimuksissa. Yleisen lihasfysiologian puolelta tiedetään, että lihaksen suorituskyvyn ylläpito vaatii noin 2–3 kertaa viikossa tapahtuvaa harjoitusta. Lisäksi lihaksen eri ominaisuuksia tulee harjoittaa, koska vain se ominaisuus, jota harjoitetaan, kehittyy (toisin sanoen ohjelmaan tulee sisältyä sekä voimaa, kestävyyttä että nopeusvoimaa) «Dumoulin C, Glazener C, Jenkinson D. Determining t...»6.