Erilaisten fysio- ja toimintaterapiamenetelmien vaikuttavuutta distaalisen radiusmurtuman kuntoutuksessa selvittävä Cohrane-katsaus «Handoll HH, Madhok R, Howe TE. Rehabilitation for ...»1 päivitettiin vuonna 2015 «Handoll HH, Elliot J. Rehabilitation for distal ra...»2. Artikkeleja etsittiin muun muassa seuraavista tietokannoista; Cohrane, Joint and Muscle Trauma Group Specialised Register, Medline, Embase, Cinahl, Amed, Pedro ja OTseeker, aina kongressijulkaisuihin asti eikä kielirajoituksia ollut. Sisäänottokriteerit täytti 26 RCT- tai quasi-RCT-tutkimusta. Potilaita oli 1 269, iältään 15–85-vuotiaita, joista suurin osa oli iäkkäitä ja naisia. Poissulkukriteereinä oli muun muassa vakava trauma, hoitoon liittyvät komplikaatiot, iäkkäillä muut sairaudet tai huono yleinen toimintakyky. 15 tutkimuksessa hoito aloitettiin konservatiivisesti, 5 tutkimuksessa operatiivisesti (externi tai levytys) ja lopuissa 6 tutkimuksessa joko operatiivisesti tai kipsihoidolla. 7 tutkimuksessa kuntoutus alkoi immobilisaation aikana ja muissa 19 tutkimuksessa immobilisaation jälkeen.
Lähes kaikissa tutkimuksissa verrokkiryhmän fysioterapia koostui yleisesti käytetystä tavanomaiseksi muodostuneesta fysioterapiasta, jonka kuvattiin sisältävän neuvontaa ja ohjausta, aktiivisia tai avustettuja liikeharjoitteita (sormet, ranne, kyynärvarsi, kyynär- ja olkanivel) sekä nousujohteista voimaharjoittelua. Tavanomainen fysioterapia sisälsi vaihtelevasti myös arven ja ihonhoitoa, turvotuksen ja kivun hoitomenetelmien ohjausta, nivelten manuaalista mobilisointia, venytyksiä, ohjausta ADL-toiminnoista ja toiminnallisia harjoitteita. Interventioryhmän terapia sisälsi useimmiten tutkittavan terapiamenetelmän tavanomaisen fysioterapian lisänä.
PEMF-terapia (pulsed electromagnetic field) kipsihoidon aikana tuotti verrokkiryhmään verrattuna paremmat tulokset PRWE-kyselyssä ja liikeraratamittauksissa 2–3 päivää kipsin poiston jälkeen. Tilastollisesti merkitsevästi kohenivat supinaatio (MD 8,5°, 95 % luottamusväli 2,78–14,2) fleksio (MD 9,17° 95 % luottamusväli 3,34–15) ja ekstensio (MD 8,16°, 95 % luottamusväli 2,16–14,16). PRWE-kyselyn tulokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitseviksi (PRWE kipu: MD -2,87 p., 95 % luottamusväli -7,07–1,33; PRWE toimintakyky: MD -0,80 p., 95 % luottamusväli -5,29–3,69). Pulsoiva kompressiohoito kipsihoidon aikana toteutettuna paransi puristusvoimaa verrokkiryhmään verrattuna merkitsevästi 10 viikon loppumittauksissa (MD 10,40 kg, 95 % luottamusväli 4,66–16,14 kg). Myös liikeradat olivat paremmat, mutta eivät merkitsevästi. Jatkuvalla passiivisella mobilisaatiolla (CPM-laite), joka aloitettiin heti eksternifiksaatiohoidon jälkeen, potilaat saavuttivat arjessa itsenäisyyden keskimäärin 2 viikkoa verrokkiryhmää nopeammin (MD -1,80 vkoa, 95 % luottamusväli -3,24 – -0,36 vkoa).
1 tutkimuksessa verrattiin kipsihoidon aikana aloitettua vapaiden nivelten liikeharjoittelua vasta kipsinpoiston jälkeen aloitettuun harjoitteluun. Kipsihoidon aikana ohjausta saaneella ryhmällä oli paremmat tulokset loppumittauksissa 4 viikkoa harjoittelun jälkeen, joista merkitseviä olivat puristusvoima (95 % luottamusväli 1,24–13,32 kg) ja osa liikelaajuuksista; supinaatio (95 % luottamusväli 6,41–30,25°); ekstensio (95 % luottamusväli 0,80–21,08°) ja ulnaarideviaatio (95 % luottamusväli 9,78–20,28°).
Ultraääni- ja lumehoitoa verrattaessa ryhmien välillä ei todettu merkitseviä eroja liikeratojen mittauksissa, mutta ultraäänihoitoa saaneesta ryhmästä harvempi tarvitsi jatkofysioterapiaa 8 viikon jälkeen perustuen potilaan kokemukseen jatkotarpeesta (2/19 vs. 8/19; RR 0,25, 95 % luottamusväli 0,06–1,03). Jaksoittaisella lymfakiertoa parantavalla paineilmakompressiohoidolla todettiin kipua alentava ja puristusvoimaa parantava vaikutus, mutta merkitsevästi parempi tulos 3 kuukauden loppumittauksissa oli vain ekstensioliikkeessä (MD 58° vs. 45°; P < 0,05). Sormien harjoitteiden aloittaminen jo eksternin fiksaatiohoidon aikana paransi sormien liikeratoja, mutta ei merkitsevästi.
Lyhytaikaista hyötyä todettiin tutkimuksissa muutamalla menetelmällä. Kipsihoidon aikana aloitetulla vastakkaisen yläraajan voimaharjoittelulla saavutettiin 12 viikon mittauksissa merkitsevä parannus puristusvoimassa ja liikkuvuudessa, mutta erot tasaantuivat myöhemmin. Kipsihoidon aikana toteutunut liikeharjoittelua ja päivittäistoiminnan ohjausta sisältänyt toimintaterapia tuotti 4 viikon mittauksissa paremmat tulokset toimintakykyä mittaavassa testistössä, mutta 3 kuukauden mittauksissa ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja. MEM-hoito (manual edema mobilization) verrattuna tavalliseen turvotuksen hoitoon laski 9 viikon mittauksissa turvotusta enemmän, mutta myöhemmin tulokset tasaantuivat.
Seuraavia menetelmiä tutkineissa tutkimuksissa ei todettu merkittäviä eroja ryhmien välillä: immobilisaation jälkeinen passiivinen mobilisaatio, kylmähoito ja dynaamisen ortoosin käyttö. PEMF-terapiaa ja kylmähoitoa verrattiin myös keskenään ilman merkitsevästi toisistaan eroavia tuloksia.
Tutkimusten tulosten vertailua keskenään hankaloittaa vaihtelevasti käytetyt mittarit, seuranta-ajat ja terapian sisällöt. Johtopäätösten tekeminen toistaan vaikuttavammasta terapiamenetelmästä tavanomaisen terapian lisänä on vaikeaa. GRADE-kriteerien perusteella myös tutkimusten näytön laatu vaihteli välillä matala- ja erittäin matala. Kirjoittajien päätelmänä oli, että katsauksen RCT-tutkimusten perusteella näyttö eri fysioterapiamenetelmien vaikuttavuudesta on riittämätöntä, jotta niitä voisi kiistattomasti suositella aikuisten radiusmurtumien hoidossa. Suositeltiin kuitenkin, että neuvontaa ja yleistä ohjausta liikkeen harjoittamiseen pitäisi tarjota kaikille distaalisen radiusmurtuman jälkeen. Kirjoittajat nostavat myös esille, että tutkimuksista oli suljettu pois potilaat, joilla ilmeni toipumiseen liittyviä komplikaatioita, vakavaa toimintakyvyn alenemista tai muita sairauksia, jolloin kirjoittajien mukaan on selvää, että kuntoutukselle on tarvetta.
Vuonna 2022 Chilessä julkaistiin systemaattinen katsaus ja meta-analyysi «Gutiérrez-Espinoza H, Araya-Quintanilla F, Olguín-...»3, jossa selvitettiin manuaalisen terapian (MT) tekniikoiden käytön vaikuttavuutta distaalisen radiusmurtuman kuntoutuksessa. Artikkeleita etsittiin seuraavista tietokannoista: Medline, Central Embase, PEDro, Lilacs, CINAHL, SPORTDiscus ja Web of science databases. Hakuun sisällytettiin 2021 kesäkuuhun saakka tehdyt julkaisut. Haku tuotti 187 artikkelia, joista sisäänottokriteerit täyttivät 8 englannin- tai espanjankielistä RCT-tutkimusta, ja näistä 6 sisällytettiin meta-analyysiin. Meta-analyysissä oli 355 potilasta, 174 interventio- ja 181 kontrolliryhmässä. Osallistujat olivat yli 18-vuotiaita, keski-ikä oli 60,4 vuotta. Tutkimusten keskimääräinen seuranta-aika oli 12 viikkoa. Poissulkukriteereitä olivat muun muassa hoitoon liittyvät komplikaatiot tai osallistumisen aikana todettu CRPS tai rannekanavaoireyhtymä.
Meta-analyysin laajuuteen vaikutti ja vertailua hankaloitti eroavaisuudet seuranta-ajoissa ja käytetyissä mittareissa. 2 tutkimuksessa verrattiin tavanomaista fysioterapiaa ja tämän lisänä aktiivista manuaalista terapiaa (MWM) saaneita ryhmiä keskenään. 12 viikon kohdalla mittauksissa todettiin merkitsevä ero interventioryhmän hyväksi ranteen toimintakykyä mittaavassa PRWE-kyselyssä (-10,2 pistettä, p = 0,02, GRADE: näyttö matalalaatuista) ja yläraajan toimintakykyä mittaavassa DASH-kyselyssä (-9,86 pistettä, p = 0,0001, GRADE: näyttö korkealaatuista). Myös puristusvoima oli interventioryhmissä parempi, mutta ei merkitsevästi (3,9 %, p = 0,25). Näissä tutkimuksissa oli käytetty manuaalisen terapian tekniikkaa, jossa yhdistetään manuaalinen mobilisointi aktiiviseen ranteen ekstensio- tai fleksioliikkeeseen tai kyynärvarren supinaatioliikkeeseen (Mulliganin MWM-tekniikka). 2 tutkimuksessa verrattiin tavanomaista fysioterapiaa ja tämän lisäksi manuaalista lymfaterapiaa saaneita ryhmiä keskenään. Manuaalista lymfaterapiaa saaneella ryhmällä turvotus oli merkitsevästi vähäisempää päivinä 3–7 (MD= -14,58 ml, p = 0,03), päivinä 17–21 (MD= -17,96 ml, p = 0,009), päivinä 33–42 (MD= -15,34 ml, p = 0,003) ja päivinä 63–68 (MD= -13,97 ml, p = 0,002). GRADEn näyttö oli korkealaatuista. 2 tutkimuksessa verrattiin tavanomaista fysioterapiaa kotiharjoitteluna toteuttavaa ryhmää ja tämän lisäksi ohjausta sekä manuaalista passiivista nivelmobilisointia saanutta ryhmää keskenään. Ryhmien välillä ei todettu merkittävää eroa meta-analyysissä käsitellyissä liikeratamittauksissa.
Kirjoittajat päättelivät meta-analyysin perusteella, että aktiivinen manuaalinen terapia tavanomaisen fysioterapian lisänä vaikuttaa merkitsevästi ranteen ja yläraajan toimintakykyyn distaalisen radiusmurtuman kuntoutuksessa. Lisäksi turvotuksen hoitoon käytetyistä tekniikoista manuaalisella lymfaterapialla (MLD) ja manuaalisella turvotuksen mobilisoinnilla (MEM) on kohtalainen vaikutus turvotuksen laskuun, kun niitä käytetään tavanomaisen fysioterapian lisänä.
Vuonna 2020 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa «Klein I, Tidhar D, Kalichman L. Lymphatic treatmen...»4 kartoitettiin trauman tai ortopedisen leikkauksen jälkeisen turvotuksen vähentämiseksi usein käytettyjen terapiamenetelmien vaikuttavuutta. Menetelmiä olivat muun muassa manuaalinen turvotuksen mobilisointi (MEM), kokonaisvaltainen lymfaterapia (CDT), manuaalinen lymfaterapia (MLD) ja kompressiosidonta. Tutkimushakuun sisällytettiin englanninkieliset 1/2019 mennessä julkaistut ortopedian tutkimukset, joissa hoidettiin kipua ja/tai turvotusta raajan trauman tai leikkauksen jälkeen aikuisilla. Artikkeleja haettiin tietokannoista Cohrane Library, Medline ja Pedro. Yhteensä 15 tutkimusta täytti PRISMA-suositusten sisäänottokriteerit; 13 RCT-, 1 quasi-RCT- ja 1 retrospektiivinen tutkimus. Näistä 6 selvitti lymfaterapian ja 9 kompressiohoidon vaikutuksia. Kompressiohoidon tutkimuksista yksikään ei käsitellyt yläraajan turvotuksen hoitoa, joten emme käsittele näiden tutkimusten tuloksia. Lymfaterapiatutkimuksissa oli yhteensä 163 potilasta, keski-ikä oli 60 vuotta ja 52,7 % oli naisia. Tutkimusten PEDro-pistemäärä oli 5,6.
3 lymfaterapiaa käsittelevistä RCT-tutkimuksista käsitteli radiusmurtuman jälkeistä kuntoutusta. Kaikissa tutkimuksissa turvotusta mitattiin pinta-alaa mittaavalla volumeter-mittarilla. 1 tutkimus (PEDro 5/10) vertasi neuvontaa ja liikeharjoitusohjausta saanutta fysioterapiaryhmää (n14) interventioryhmään (n10), joka sai lisäksi myös MLD-hoitoa. Interventioryhmässä turvotus oli merkitsevästi vähäisempää kaikilla mittauskerroilla, joista viimeinen mittaus tehtiin 68 päivää externin fiksaattorin poiston jälkeen. 2. tutkimuksessa (PEDro 5/10) verrattiin tavanomaista terapiaa (n26) ja tämän lisänä MLD-käsittelyä (n25) saaneita ryhmiä keskenään, ja 60 päivän jälkeen hoidon aloituksesta MLD-hoidolla todettiin lievää hyötyä posttraumaattisen turvotuksen vähentämiseksi. 3. tutkimuksessa (PEDro 6/10) tavanomaista terapiaa (n14) ja modifioitua MEM-hoitoa saaneiden ryhmien (n15) välillä ei ollut merkittävää eroa turvotuksessa missään vaiheessa seurantaa. Viimeinen mittaus tehtiin 26 viikon jälkeen. Tosin MEM-hoitoa saanut ryhmä sai vähemmän hoitokertoja.
Kirjoittajat päättelivät, että MLD-hoito tavanomaisen fysioterapian lisänä vähentää alkuvaiheen posttraumaattista turvotusta ja turvotukseen liittyvien komplikaatioiden riskiä. Johtopäätöksiä turvotuksen hoitokeinojen vaikuttavuudesta kipuun, toimintakykyyn tai liikeratoihin ei voitu tehdä. Meta-analyysin päätelmänä oli, että elektiivisten leikkausten jälkeen lymfaterapiamenetelmiä tulisi suositella tavanomaisen fysioterapian lisäksi, kun turvotus on merkittävää tai pitkäkestoista normaaliin toipumisaikaan nähden. Akuuteissa käden traumoissa etenkin lymfaterapiaa tulisi tarvittaessa harkita osaksi terapiaprotokollaa jo varhaisessa hoidon vaiheessa.
Chilessä 2019 julkaistussa yksöissokkoutetussa RCT-tutkimuksessa «Gutiérrez-Espinoza H, Araya-Quintanilla F, Gutiérr...»5 tutkittiin lapaluun harjoitusten vaikutusta koettuun toimintakykyyn tavanomaisen fysioterapiaohjelman lisänä konservatiivisesti hoidetun rannemurtuman kuntoutuksessa. Tutkimukseen osallistui 102 (51n/51n) yli 60-vuotiasta potilasta, joista 82 oli naisia. Poissulkukriteereitä olivat aiemmat yläraajan traumat, välitön komplikaatio kipsin poiston jälkeen (kuten CRPS tai CTS) tai mikäli tiedossa oli aiempi merkintä olkapään kivusta tai diagnoosista vuoden sisällä.
Molemmilla ryhmillä oli 6 viikon aikana 12 fysioterapiakäyntiä. Tunnin kestänyt käynti sisälsi aktiivisia sormien ja ranteen liikeharjoitteita, radiocarpaali-nivelen manuaalista mobilisointia ja motoristen taitojen harjoitteita. Interventioryhmä sai lisäksi 3 liikkeen harjoitusohjelman lapaluun harjoitteista, joilla korjata häiriintynyt toiminta; lapaluun hallinnan hahmottamisen harjoite, alatason soutuharjoite ja isometrinen adduktio-harjoite olkanivel 30° ja 60° abduktiossa scaptio-suuntaisesti.
Tulos: Alkumittaukset tehtiin kipsin poiston yhteydessä 6 viikon kipsihoidon jälkeen ja loppumittaukset tästä 6 viikon kuluttua. Mittareina käytettiin yläraajan toimintakykyä mittaavaa DASH-kyselyä, ranteen toimintakykyä mittaavaa PRWE-kyselyä ja kipua mittaavaa VAS-kipujanaa. Loppumittauksissa kaikki eroavaisuudet mittaustuloksissa olivat interventioryhmän hyväksi seuraavat: DASH 16,7 pistettä (P < 0,001), PRWE 1,5 pistettä (P = 0,541), VAS levossa 0,2 cm (P = 0,484) ja VAS liikkeen aikana 1,7 cm (P < 0,001).
Loppupäätelmä: lapaluun harjoitteiden lisääminen kuntoutusohjelmaan kohentaa merkitsevästi yläraajan koettua toimintakykyä ja vähentää koettua kipua liikkeen aikana.
Turkissa julkaistiin vuonna 2018 yksöissokkoutettu RCT-tutkimus «Dilek B, Ayhan C, Yagci G, ym. Effectiveness of th...»6 motorisen mielikuvaharjoittelun eli GMI (Graded motor imagery) -harjoittelun vaikutuksista käden toimintakyvylle distaalisen radiusmurtuman kuntoutuksessa. GMI-terapiaa on tavallisesti käytetty kroonisen kivun kuntoutuksessa. Tutkimukseen osallistuvilla oli konservatiivisesti kipsillä tai operatiivisesti levytyksellä hoidettu distaalinen radiusmurtuma. Poissulkukriteereitä olivat muun muassa haastavat murtumat tai kuntoutusta vaikeuttavat sairaudet. 36 osallistujaa jaettiin interventioryhmään (n = 17; MD 52,6 vuotta) ja kontrolliryhmään (n = 19; MD 47,2 vuotta). Molemmat kuntoutusryhmät saivat tavanomaista fysioterapiaa 8 viikon ajan. Interventioryhmä sai lisäksi kolmevaiheisen GMI-terapian ohjauksen; 3 viikkoa lateralisaation harjoittelua, 3 viikkoa motorista mielikuvaharjoittelua ja 2 viikkoa peiliterapiaa (Moseleyn harjoitusohjelma). Kuntoutujille annettiin ohjeeksi olla käyttämättä muita kipua helpottavia keinoja, kuten lääkkeitä tai akupunktiota.
Tulos: Mittaukset tehtiin kipsinpoiston yhteydessä ja 8 viikkoa tämän jälkeen; VAS levossa ja liikkeen aikana, ranteen ja kyynärvarren aktiiviset liikeradat, puristusvoima, DASH-kysely ja MHQ-kysely. Seuraavat tulokset olivat interventioryhmän hyväksi: VAS levossa (2,2 p. vs. 1,1 p., P = 0,005) ja liikkeen aikana (6,2 p. vs. 2,1 p., P = 0,001), ranteen fleksio (40,6° vs. 20,5°; P = 0,001), ekstensio (45,6° vs. 20,8°, P= 0,003), radiaalideviaatio (25,6° vs. 13,7°, P = 0,001), ulnaarideviaatio (26,8° vs. 16,3°, P = 0,004) ja kyynärvarren supinaatio (43,8° vs. 19,7°, P = 0,008) sekä toimintakykyä mittaava DASH-kysely (38,0 p. vs. 26,6 p., P = 0,048) ja MHQ-kysely (32,5 p. vs. 19,7 p., P = 0,038).
Kirjoittajat päättelivät, että GMI-terapia tarjoaa suotuisia vaikutuksia kivun kontrollointiin ja parantaa puristusvoimaa, liikelaajuuksia sekä yläraajan toimintakykyä jo alkuvaiheessa rannemurtuman kuntoutusta aloitettuna.
Israelissa tehtiin 2018 RCT-tutkimus «Miller-Shahabar I, Schreuer N, Katsevman H, ym. Ef...»7 heti kipsinpoiston jälkeen käyttöön otetun yksilöllisesti mitatun painehanskan vaikutuksista distaalisen radiusmurtuman kuntoutuksessa. Tutkimuksen 32 osallistujasta 15 oli verrokkiryhmässä ja 17 interventioryhmässä. Osallistujat olivat yli 18-vuotiaita, suurin osa naisia ja heillä tuli olla ainakin 2 seuraavista oireista: kipu, ranteen tai sormien rajoittunut liike, turvotus tai toiminnallisia rajoitteita. Poissulkukriteereitä olivat muun muassa aiempi saman raajan trauma, reuma- ja neurologiset sairaudet tai lymfaödeema. Molempien ryhmien kuntoutus sisälsi liike- ja motoriikkaharjoitteita, päivittäistoimintojen harjoittelua sekä nousujohteista voimaharjoittelua, jonka lisäksi interventioryhmälle annettiin painehanska, jota ohjeistettiin käyttämään 10 tuntia/päivä. Kompression paine oli 20–30 mmHg.
Tulos: Ensimmäinen seurantamittaus tehtiin 2 viikkoa kipsin poiston jälkeen ja viimeinen 1 kuukauden kuluttua. Ensimmäisessä seurannassa interventioryhmässä turvotus oli verrokkiryhmään verrattuna vähäisempää sormissa (24,8 cm, F (1,3) = 24,8, P ≤ 0,001), kädessä (10,9 cm, F (1,3) = 10,9, P ≤ 0,01) ja ranteessa (30,5 cm, F (1,3) = 30,5, P ≤ 0,001) ja liike parempi seuraavissa: palmaarifleksio (F2, 60 = 5,5, P < 0,01), dorsifleksio (F2, 60 = 8,4, P < 0,001), ulnaarideviaatio (F2, 60 = 7,9, P < 0,001) ja radiaalideviaatio (F2, 60 = 14,2, P < 0,001). Loppuseurannassa erot olivat säilyneet turvotuksen ja liikkeiden osalta. PRWE-kyselyn kaikissa osa-alueissa oli merkitsevästi paremmat pisteet interventioryhmän hyväksi: kipu, erityiset askareet ja toimintakyky (P ≤ 005). Puristusvoimassa ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä.
Tutkimuksen tekijät toteavat, että kompressiohanskan käyttö kuntoutuksen alkuvaiheessa distaalisen rannemurtuman jälkeen vaikuttaa parantavasti toimintakykyyn ja lieventää haitallisia oireita.
Saksassa julkaistiin vuonna 2022 yksöissokkoutettu RCT-tutkimus «Korbus H, Schott N. Does mental practice or mirror...»8 mielikuvaharjoittelun (Motor imagery, MI) ja peiliterapian (Mirror therapy, MP) vaikutuksista ranteen toimintaan distaalisen radiusmurtuman hoidossa tavanomaisen fysioterapian lisänä. Motoristen taitojen mielikuvaharjoittelu on terapiamuoto, jonka voi aloittaa turvallisesti jo kipsihoidon aikana. Tutkimukseen rekrytoitiin 62 potilasta, joista 13 jouduttiin sulkemaan pois kognitiivisen testauksen perusteella (6CIT) ja 18 muista syistä. Tutkimukseen ei rekrytoitu, mikäli potilaalla oli muun muassa avomurtuma, jokin huonossa hoitotasapainossa oleva sairaus tai kognitiivinen häiriö. Tutkimukseen osallistui 31 iältään 60–87-vuotiasta naista, joilla oli operatiivisesti hoidettu distaalinen radiusmurtuma. Osallistujat jaettiin yhteen kontrolli- (n = 10) ja kahteen interventioryhmään; peiliterapiaryhmään (n = 12) ja mielikuvaharjoitteluryhmään (n = 9). Kaikki potilaat saivat 6 viikon immobilisaation aikana tavanomaisen kotiharjoitusohjelman ja tämän lisäksi 3–5 päivänä viikossa 45 minuutin fysioterapiaohjauksen kotikäyntinä. Verrokkiryhmälle ohjattiin tavanomaisen harjoittelun lisäksi rentoutusharjoitteita.
Tulokset: Mittaukset toteutettiin sokkoutettuna. Alkumittaus tehtiin immobilisaatiohoidon alussa, seuraava 3 viikon, kolmas 6 viikon ja viimeinen 12 viikon kuluttua. Toimintakykyä mitattiin PRWE- ja QuickDASH-kyselyillä, ranteen liikeradat goniometrillä, puristusvoima dynamometrillä ja elämänlaatu health-related quality of life (EQ-5D) -mittarilla. Kaikki mittaustulokset olivat parempia interventioryhmissä verrattuna kontrolliryhmään, esimerkiksi PRWE: MT 74,0 %, MI 66,2 %, CG 56,9 %. Interventioryhmien tuloksia verrattaessa peiliterapiaryhmällä puristusvoima parani enemmän, kun taas kaikki muut mittaukset olivat parempia mielikuvaharjoitteluryhmässä. Tilastollisesti merkitseviä tuloksia ryhmien välillä ei ollut.
Kirjoittajat päättelivät, että motoriskognitiiviset interventiot ovat hyvä lisä terapiamenetelmiin jo varhaisessa kuntoutuksen vaiheessa ja ehkäisemään pitkän immobilisaation seurauksia. Peiliterapialla ja mielikuvaharjoittelulla subjektiivinen toimintakyky, liikeradat ja puristusvoima paranivat enemmän kuin rentoutusharjoituksilla immobilisaation aikana, joten siten vaikutus jatkofysioterapiaan oli suotuisa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarjota tutkijoille tietoa laajemman RCT-tutkimuksen suunnittelua varten, jonka tavoitteena oli saavuttaa tilastollisesti merkitseviä eroja vahvistamaan menetelmien vaikuttavuutta.
Kommentit
«Handoll HH, Madhok R, Howe TE. Rehabilitation for ...»1: Hyvin heterogeeniset ryhmät, tutkimusten laatu vaihteleva, potilasmäärät määrät pieniä ja lopputulosmittarit erilaisia, koska julkaisuvuodet vaihtelivat vuosien 1974–2005 välillä.
«Handoll HH, Elliot J. Rehabilitation for distal ra...»2: Vertailu tutkimusten välillä oli haastavaa. Potilasryhmät olivat heterogeenisiä ja käytetyt tulosmittarit vaihtelevia. Monista yksittäisistä fysioterapiamenetelmistä oli vain yksi tutkimus. Verrokkiryhmän fysioterapia saattoi olla hyvin monipuolista tai ainoastaan neuvontaa. Ohjattu terapia vaihteli määrällisesti yhdestä neuvontakerrasta useisiin ohjauskäynteihin. Tilastollisesti merkitsevät mittaustulokset intervention hyväksi koskivat lähinnä puristusvoimaa tai osaa mitatuista liikeradoista, usein ero menetelmän hyväksi ei ollut riittävä tilastollisesti merkitseväksi.
«Gutiérrez-Espinoza H, Araya-Quintanilla F, Olguín-...»3: Tutkimuksista kaksi oli yhtenevää seuraavan julkaisun [R4] kanssa.
«Klein I, Tidhar D, Kalichman L. Lymphatic treatmen...»4: Tutkimuksen laatua arvotettiin PEDro-luvuilla, mittaustuloksia ei avattu. Hakuun oli sisällytetty tutkimuksia sekä ylä- että alaraajan osalta. Sisällytetyistä tutkimuksista vain 3 käsitteli distaalisen radiusmurtuman turvotuksen hoitoa ja muut 12 alaraajaa, joten sovellettavuus rannemurtuman hoitoon on heikko. Nämä 3 tutkimusta käsittelivät lymfaterapiaa, ja mikäli kompressiohoitoa oli myös tutkimuksissa käytetty, sitä ei tarkasteltu. Tutkimuksista kaksi oli yhtenevää edellisen julkaisun «Gutiérrez-Espinoza H, Araya-Quintanilla F, Olguín-...»3 kanssa.
«Gutiérrez-Espinoza H, Araya-Quintanilla F, Gutiérr...»5: Lyhyt seuranta-aika.
«Dilek B, Ayhan C, Yagci G, ym. Effectiveness of th...»6: Lyhyt seuranta-aika, pienet ryhmäkoot.
«Miller-Shahabar I, Schreuer N, Katsevman H, ym. Ef...»7: Lyhyt seuranta-aika, pienet ryhmäkoot.