Pollastri ym. (2013) artikkelissa «Pollastri AR, Epstein LD, Heath GH ym. The Collabo...»1 esitetään yhteenveto kaikista alun perin Collaborative problem solving -nimellä (CPS) kutsutun intervention vaikuttavuutta selvittäneistä julkaistuista ja julkaisemattomista tutkimuksista. Tässä esitellään tarkemmin vain julkaistut tutkimukset.
Interventiossa vanhempia ohjataan tunnistamaan lapsensa vihanhallinnan vaikeuksiin liittyviä taitopuutteita ja vaikuttamaan niihin ja ongelmatilanteisiin yhteisen ongelmanratkaisun keinoin.
Aineistoon löytyi 9 vertaisarvioitua artikkelia, joissa käsiteltiin 6 eri empiiristä tutkimusta. Lisäksi yhteenvedossa esiteltiin julkaisemattomia tuloksia osastohoito-, sijoitus-, nuorisovankila- ja kouluympäristössä toteutetuista interventioista todeten, että näihin tuloksiin täytyy suhtautua asianmukaisella varauksella.
Yhteenveto on ryhmitelty sen mukaan, toteutettiinko interventio avohoidossa, sairaalaosastohoidossa, sijoituskodissa tai vastaavassa oikeuslaitoksen alaisessa yksikössä tai koulussa. Sijoitusympäristöstä ja oikeuslaitoksen alaisista yksiköistä ei löytynyt julkaistuja tutkimuksia.
Avohoitoympäristö:
Ensimmäinen julkaistu tutkimus «Greene RW, Ablon JS, Goring JC ym. Effectiveness o...»2 on ainoa satunnaistettuun kontrolloituun asetelmaan perustuva tutkimus yhteisestä ongelmanratkaisusta. 47 perhettä, joiden lapsella oli diagnostiset kriteerit täyttävä uhmakkuushäiriö (mutta ei käytöshäiriötä), sijoitettiin koe- ja kontrolliryhmään satunnaistaen suhteessa 3:2. Intervention pituus vaihteli 7–16 viikon välillä, ja keskimäärin viikoittaisia tapaamisia oli 11. Osassa tapaamisista olivat vain vanhemmat, osassa lapsi ja vanhemmat. Lapset olivat 4–12-vuotiaita, koeryhmän keski-ikä oli 7,2 vuotta ja kontrolliryhmän 6,8 vuotta. 28 perhettä suoritti loppuun koeintervention ja 19 kontrolli-intervention. Kontrolli-interventio oli Barkleyn 10 viikkoa kestävä vanhempainohjausohjelma, joka on alun perin kehitetty ADHD-lasten vanhempainohjaukseen ja jota on siinä kontekstissa paljon tutkittu. Barkleyn ohjelma perustuu paljolti behavioriaaliseen ja sosiaalisen oppimisen teoriaan.
Mittareina käytettiin toisen kirjoittajista laatimaa, julkaisematonta uhmakkuusmittaria ODDRS, Parent-child relationship -inventaaria PCRI ja National Institute of Mental Health:n julkaisemaa Clinical Global Impression -mittaria (CGI).
Intervention jälkeen koeryhmällä todettiin sekä vanhemman että kliinikon arvioimana merkitsevää myönteistä muutosta edellä mainituissa mittareissa. ODDRS:stä oli laskettu myös efektikoko koe- (1,19) ja kontrolliryhmälle (0,80).
4 kuukauden seurannassa efektikoot olivat koeryhmälle edelleen 1,19 ja kontrolliryhmälle nyt 0,48. Luotettavuusrajoja ei ilmoitettu. CGI:ssä todettiin tilastollisesti merkitsevä muutos verrattaessa tuloksia ennen hoitoa (pre) ja hoidon jälkeen (post). Koeryhmän tulokset olivat kautta linjan samaa tasoa tai parempia kuin toista aktiivista hoitoa saaneen kontrolliryhmän.