Takaisin

Vanhemmuusohjelmat tarjottuina valikoitumattomalle ryhmälle lasten vanhempia

Näytönastekatsaukset
Päivi Santalahti
17.12.2018

Näytön aste: C

Valikoitumattomalle ryhmälle lasten vanhempia tarjotuilla ei liene vaikutusta lapsiväestön käytösongelmien määrään.

Australiassa tehdyssä tutkimuksessa «Sanders MR, Montgomery DT, Brechman-Toussaint ML. ...»1 tutkittiin Triple-P-ohjelmaan perustuvan video-ohjelman ja kirjallisen materiaalin vaikutusta lasten käytösongelmien ehkäisemiseen. Osallistujat rekrytoitiin sanomalehden kautta ja jakamalla esitteitä päiväkodeissa, esikouluissa ja vastaavissa paikoissa. Tutkimukseen otettiin mukaan vanhemmat, joilla oli 2–8-vuotias lapsi. Poissulkukriteereinä olivat lapsen krooninen sairaus tai vamma tai tilanne, jossa lapsi oli jo hoidossa käyttäytymisen tai tunne-elämän ongelmien vuoksi. Yhteensä 56 äitiä satunnaistettiin interventio- ja kontrolliryhmään. Ryhmien välillä ei ollut eroa sosiodemografisten tekijöiden suhteen paitsi isien iässä siten, että interventioryhmän lasten isien ikä oli hieman korkeampi. Noin 43 % tutkimukseen tulevista lapsista oli kliinisesti merkittävästi käytösongelmia.

Interventioryhmän äidit saivat kotona katsottavaksi 12 kestoltaan 20–30 minuuttia kestävää videota sekä niihin liittyvää 12 infopaperia. Materiaaleissa esiteltiin sosiaalisen oppimisen ja kognitiivis-behavioraaliseen teoriaan perustuvia vanhemmuustaitoja. Edellytys intervention onnistumiselle oli se, että 8/12 videota oli katsottu. Tämä toteutui hyvin. 24 äitiä oli katsonut kaikki 28 ohjelmaa ja 4 muuta äitiä 8 ohjelmaa.

Lasten käytösongelmia mitattiin vanhemman arvioimana Eyberg-mittarilla (sekä intensiteetti että ongelmaosio). Analyyseissä oli mukana 21 interventioryhmän äitiä. 1. mittaus oli ennen satunnaistamista. Kontrolliryhmä täytti seurantamittauksen 6 viikkoa 1. mittauksen jälkeen, jonka jälkeen kontrollit saivat TV-ohjelmat ja muun materiaalin. Interventioryhmä täytti seurantamittauksen heti intervention jälkeen ja 6 kuukautta ohjelman katsomisen jälkeen.

Eybergin käytösongelmien ongelmaosion pisteet laskivat interventioryhmässä (keskiarvo (SD) ennen interventiota 16,0 (7,77) ja intervention jälkeen 9,60 (7,86)), mutta ei kontrolliryhmässä (keskiarvo (SD) ennen interventiota 12,86 (8,39) ja intervention jälkeen 13,02 (7,86)). Ryhmän vaikutus muutokseen, kun lähtötasot olivat kovariaatteina mukana, oli F (2, 51) = 3,22, p < 0,05. Univariaattianalyyseissä vastaava löydös oli F (1, 56) = 7,43, p < 0,01. Ennen interventiota 42,9 % äideistä ilmoitti interventioryhmässä lapsella olevan kliinisesti merkittävästi käytösongelmia, kun taas intervention jälkeen ongelmia ilmoitti 14,3 % äideistä ja 6 kuukauden seurannassa 9,5 % äideistä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Melkein puolella interventioon hakeutuneista oli jo käytösongelmia. Tutkimusta ei ole toistettu. Raportointi oli jonkin verran puutteellista, kontrolleilla oli lyhyt seuranta, ja tutkija oli ohjelman kehittäjä.

Australiassa tehdyssä tutkimuksessa «Sanders MR, Ralph A, Sofronoff K ym. Every family:...»2 tutkittiin vanhemmuuteen ja käytösongelmiin vaikuttamista väestötasolla jakamalla informaatiota positiivisista kasvatuskäytännöistä eri kanavia käyttäen ja yhdistämällä universaali ja indikoitu preventio. Brisbanen alueella toteutettiin koulutuskampanja positiivisista vanhemmuustaidoista yhteisölle mediaa ja muita kanavia käyttäen: tietoa jaettiin radion, television ja paikallislehden kautta siten, että lehdessä oli oma palsta positiiviselle vanhemmuudelle. Alueella oli puhelinpalvelu, ja kouluissa, päiväkodeissa ja julkisissa paikoissa järjestettiin 3 kestoltaan 90 minuutin sessiota seminaarisarjoja vanhemmuudesta. Kouluissa vanhemmille jaettiin Triple-P-ohjelman tiedotetta. Vanhemmat saattoivat osallistua positiivisia vanhemmuustaitoja opettavaan Triple-P-ohjelmaan, joka käsitti 8 tuntia opetusta + 3 puhelinsoittoa. Opettajia ja kouluja koulutettiin ohjelman periaatteisiin. Perustason henkilökuntaa koulutettiin Triple-P-ohjelman versioon, jossa oli 4 kestoltaan 20–30 minuutin opetustuokiota. Alueen hoitopolut tarkistettiin.

Brisbanen alueella oli 12 874 iältään 4–7-vuotiasta lasta. Tutkimukseen valittiin 1 500 lapsiväestöä edustavaa lasta koulupiirien perusteella. Tutkimuksesta jätettiin pois lapset, joiden vanhempi oli alle 18-vuotias, vanhempi ei puhunut englantia tai vanhemmalla oli psyykkinen tai fyysinen ongelma, joka ehkäisi puhelinhaastatteluun osallistumisen. Kontrolliaineistoksi valittiin Melbournesta ja Sydneystä sosiodemografisesti vastaavat alueet. Alkumittauspuhelinhaastattelut tehtiin heinäkuussa 2003 ja seurantamittaus huhtikuussa 2006. Interventioryhmässä oli alkumittauksessa 1 499 ja seurannassa 1 504 lasta, kontrolliryhmässä 1 500 molemmilla kerroilla. Vanhemmat täyttivät SDQ-lomakkeen lapsen oireista. Interventio- ja kontrolliryhmät erosivat vanhempien iän, siviilisäädyn, tulojen, koulutuksen ja etnisen taustan suhteen toisistaan sekä sen suhteen, kumpi vanhemmista vastasi haastatteluun. Lasten iät ja sukupuolet olivat samanlaiset. Analyysit tehtiin logistisella regressioanalyysillä.

SDQ-käytösongelma-skaalassa ei todettu eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä.

  • Tutkimuksen laatu: heikko
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Braunschweigin kaupungissa Saksassa tutkittiin universaalisti toteutetun positiivisen vanhemmuustaitojen opettamisen Triple-P-ohjelman vaikuttavuutta käytösongelmien ehkäisyssä «Hahlweg K, Heinrichs N, Kuschel A ym. Long-term ou...»3, «Heinrichs N, Kliem S, Hahlweg K. Addendum to "Four...»4. Ohjelman tässä versiossa vanhemmille annettiin 4 viikoittaista 2 tunnin sessiota, joissa oli läsnä 6–10 perhettä. Lisäksi ohjelmaan kuului 4 vapaaehtoista puhelua viikoittain. Vanhemmilla annettiin työkirja. Vanhemmille opetettiin 10 strategiaa lapsen taitojen ja kehityksen vahvistamiseen ja 7 strategiaa ongelmakäyttäytymisen hallintaan. Ryhmiä veti 5 kliinistä psykologia, joilla oli lisenssi ohjelman opettamiseen. Ryhmien vetäjät saivat viikoittaisen työnohjauksen, ja he täyttivät ohjelmauskollisuuden seuraamiseksi tarkistuslistat puolista ryhmäsessioista.

Alueen 33:sta esikoulusta 23 esikoulua halusi osallistua tutkimukseen, johon valittiin satunnaisesti 17 päiväkotia. Päiväkodit satunnaistettiin suhteessa 2:1. Kaikki halukkaat saksaa puhuvat vanhemmat, joilla oli iältään 2,6–6-vuotias lapsi, sai osallistua tutkimukseen. 31 % mahdollisista perheistä, yhteensä 280 perhettä, ilmoittautui tutkimukseen. Tutkimukseen osallistui enemmän korkean sosioekonomisen alueen perheitä (44 %) kuin matalan tai keskitason sosioekonomisen alueen perheitä (23/27 %).

Interventioryhmään tuli 186 perhettä, joista 42 ei kuitenkaan osallistunut interventioon. Kahden vanhemman perheistä molemmat vanhemmat kutsuttiin tutkimukseen ja interventioon. 88,4 % äideistä osallistui 4 sessiosta vähintään 3 sessioon, isistä 69 % ei osallistunut yhteenkään sessioon ja 6,3 % osallistui vähintään 3 sessioon. 39 % perheistä osallistui kaikkiin 4 puhelinsessioon, 23 % ei yhteenkään.

Interventioryhmään kuuluneilla lapsilla oli äidin raportoimana enemmän käytösongelmia lähtötilanteessa kuin kontrolliryhmässä. Kontrolliryhmässä oli enemmän yksinhuoltajaperheiden lapsia.

Käytösongelmia arvioitiin vanhemman ja opettajan arvioimalla CBCL-mittarilla. Vanhemmat täyttivät lomakkeen ennen interventiota, intervention jälkeen sekä 1 ja 2 vuotta intervention jälkeen. Opettajat täyttivät lasta arvioivan lomakkeen ennen interventiota ja intervention jälkeen.

Analyysit «Hahlweg K, Heinrichs N, Kuschel A ym. Long-term ou...»3 tehtiin Intention to Treat -ryhmän mukaan käyttäen toistomittausten ANOVAa (repeated measures of MANOVA).

Kahden huoltajan perheissä äidit raportoivat eksternalisoivien oireiden vähenemistä enemmän interventioryhmässä (ES intervention jälkeen 0,30, 1 vuoden seuranta 0,25, 2 vuoden seuranta 0,32), kun taas isät raportoivat eksternalisoivien oireiden vähenemistä vähän enemmän interventioryhmässä vuoden seurannassa (ES intervention jälkeen 0,01, 1 vuoden seuranta 0,18, 2 vuoden seuranta 0,02).

Yhden huoltajan perheissä vanhemmat raportoivat eksternalisoivien oireiden vähenemistä enemmän kontrolliryhmässä (ES intervention jälkeen -0,75, 1 vuoden seuranta -0,64, 2 vuoden seuranta -0,56).

Opettajan arvioissa ei ollut merkittäviä eroja ryhmien välillä.

4 vuoden seurannan analyyseissä perhemuoto ja lapsen sukupuoli vakioitiin. Lisäksi mukana oli vastemuuttujana Problem Checklist Subscale Oppositional Defiant Disorder.

Äidin arvioimana ryhmien välisten eksternalisoivien oireiden muutoksissa oli merkitsevästi eroa (γ 101 = -0,05; t = -2,30; p = 0,035), Lisäksi trendiä havaittiin uhmakkuushäiriömittarissa PCL-ODD intensity score (γ 101 = -0,02; t = -1,84; p = 0,084) ja PCL-ODD problem score -mittarissa (γ 101 = -0,03; t = -1,98; p = 0,065). Isien arvioinneissa ei ollut eroa ryhmien välillä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä.
  • Kommentti: Tutkimuksesta ei voi kuitenkaan tehdä yleistyksiä koko väestön suhteen, koska tutkimukseen osallistujat eivät olleet edustava otos väestöä.

Sveitsissä Zürichissä tehdyssä tutkimuksessa «Malti T, Ribeaud D, Eisner MP. The effectiveness o...»5, «Eisner M, Nagin D, Ribeaud D ym. Effects of a univ...»6 56 koulua satunnaistettiin 4 ryhmään: 1. ryhmän kouluissa toteutettiin strukturoitua tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen PATHS-ohjelmaa, 2. ryhmän lasten vanhemmille annettiin opetusta positiivisista vanhemmuustaidoista Triple-P-ohjelman mukaan, 3. ryhmän kouluissa toteutettiin strukturoitua tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen ohjelmaa ja lasten vanhemmille annettiin opetusta positiivisista vanhemmuustaidoista, eli käytössä olivat sekä PATHS-ohjelma kouluille että Triple-P-ohjelma vanhemmille, ja 4. ryhmä oli kontrolliryhmä.

Positiivisesta vanhemmuustaitojen ohjelmasta tutkittiin neljännen tason ohjelmaa, johon kuuluu vanhemmille 4 ryhmäkäyntiä ja puhelinsoitot. Ohjelma käännettiin 9 kielelle, joita yleisimmin käytettiin alueen perheissä. Vanhemmille järjestettiin ilmainen lastenhoito ryhmäkäyntien ajaksi.

Otoksena oli 1 675 ensimmäiselle luokalle menevää 7-vuotiasta lasta. Käytösongelmia arvioitiin SBQ-mittarilla (Social Behavior Questionnaire), jonka täyttivät lapsi, opettaja ja vanhempi neljä kertaa vuoden välein. Mittarista käytettiin 3 alaskaalaa: aggressiivinen käytös, impulsiivisuus ja tarkkaavaisuus sekä ei-aggressiivinen käytöshäiriö.

Vanhemmuustaito-ohjelma ei vähentänyt merkitsevästi käytösongelmia yksinään eikä myöskään silloin, kuin se oli yhdistetty tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen lapsille kouluissa.

Edellisen tutkimuksenaineisto analysoitiin «Eisner M, Nagin D, Ribeaud D ym. Effects of a univ...»6 myöhemmin siten, että vanhemmat, jotka osallistuivat kaikkiin 4 vanhemmuustaito-ohjelman sessioon, kaltaistettiin muiden kuin vastemuuttujien suhteen kontrolliryhmän vanhempien kanssa. Interventio- ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu eroja käytösongelmien muutoksissa: ei vanhempien, opettajien tai lasten itsensä raportoimissa muutoksissa tai aggressiivisissa käytösongelmissa taikka aggressiivisuudessa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Norjassa Tromssassa tehdyssä tutkimuksessa «Reedtz C, Klest S. Improved parenting maintained f...»7, «Reedtz C, Handegård BH, Mørch WT. Promoting positi...»8 tarjottiin 2–8-vuotiaiden lasten vanhemmille mahdollisuutta osallistua vanhemmuustaito-ohjelmaan levittämällä esitteitä päiväkoteihin ja kouluihin, ilmoittamalla sanomalehdissä ja lähettämällä kutsu kotiin. Interventio oli lyhennetty muoto pidemmästä kognitiivis-behavioraalisesta ja sosiaaliseen oppimiseen perustuvasta Ihmeelliset vuodet -vanhemmuustaito-ohjelmasta, josta oli otettu varsinaisen ohjelman 6 ensimmäistä kertaa, joissa opetetaan lapsilähtöistä leikkiä, suhteen vahvistamista lapseen ja positiivisen käyttäytymisen vahvistamista. Ohjelmasta jäivät pois pitempien ohjelmien sisältämät rajojen asettaminen, jäähy ja huonon käytöksen huomiotta jättäminen. Kontrolliryhmä ei saanut mitään interventiota.

269 perhettä ilmoitti halukkuutensa osallistua tutkimukseen. 22 % ei otettu tutkimukseen mukaan liian korkeiden käytösongelmapisteiden vuoksi (ECBI-mittari). Arvioitavaksi lapseksi valittiin perheen nuorin lapsi. 189 lapsen vanhempaa osallistui tutkimukseen. Perheet satunnaistettiin interventio- ja kontrolliryhmään. Lasten käytösongelmia (ECBI:n intensiteetti- ja ongelmaosio) oli tutkimusryhmässä lähtötilanteessa enemmän kuin yleensä Norjassa. 24,7 % interventioryhmästä ja 52,6 % kontrolliryhmästä jäi tutkimuksesta pois 1 vuoden seurannassa. Pois jääneet eivät eronneet tutkimukseen jääneistä sosiodemografisten tekijöiden suhteen.

Käytösongelmia arvioitiin vanhemman täyttämän ECBI-mittarin intensiteettiosiolla ennen ohjelmaa, ohjelman jälkeen sekä 1 ja 4 vuoden jälkeen. Intervention jälkeen interventioryhmän ECBI-mittarin intensiteettiosio laski enemmän interventioryhmässä (p < 0,05), mutta ero intervention ja kontrolliryhmän välillä hävisi 1 vuoden seurannassa. Interventioryhmän ECBI-mittarin intensiteettiosion keskiarvo ja keskihajonta ennen ohjelmaa, ohjelman jälkeen ja 1 vuoden seurannassa olivat 104,2 (18,6), 98,2 (17,6) ja 98,1 (19,8). Kontrolliryhmällä vastaavat arvot olivat 102,0 (14,4), 100,2 (17,4) ja 98,2 (16,5). Myöskään 4 vuoden seurannassa ryhmien välillä ei ollut eroa.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa «Niccols A. Immediate and short-term outcomes of th...»9 tutkittiin 8 kerran COPEing with Toddler Bahaviour -vanhemmuusohjelman vaikutuksia verrattuna odotuslistalle jäävien vanhempien lapsiin. Väestölle tiedotettiin laajasti mahdollisuudesta osallistua tutkimukseen. Poissulkukriteereinä olivat vanhemman riittämätön englanninkielentaito tai se, että vanhempi oli osallistunut ohjelmaan jo aiemmin.

79 äitiä satunnaistettiin interventio- ja kontrolliryhmään. Lapset olivat 12–36 kuukauden ikäisiä, ja 22 % lapsista ylitti käytösongelmien kliinisen katkaisupisteen, 10 %:lla oli kielenkehityksen häiriö, 5 % oli ennenaikaisesti syntynyttä, 4 %:lla oli perinnöllinen oireyhtymä ja 6 %:lla oli jokin muu ongelma.

Ohjelman vaikuttavuutta tutkittiin ECBI-mittarin ongelmaosiolla ja ulkopuolisen arvioijan tekemällä lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen strukturoidulla arviolla. Arviot tehtiin 2 viikkoa ennen ohjelmaa, ohjelman jälkeen ja 1 kuukausi ohjelman päättymisestä. Interventioryhmässä todettiin seurannassa lapsilla vähemmän käytösongelmia ECBI-mittarin ongelmaosiossa. Keskiarvot ja (sd) interventioryhmässä ennen ja jälkeen intervention ja 1 kuukausi ohjelman päättymisestä olivat 51,22 (7,57), 48,87 (6,22) ja 47,44 (4,57). Kontrolleilla vastaavat luvut olivat 53,2 (7,66), 50,68 (7,23) ja 50,60 (8,76). Efektikokoa ryhmien väliselle erolle ei ollut ilmoitettu. Ryhmien välisessä ajallisessa muutoksessa oli merkitsevä ero p < 0,017.

Interventioryhmän lapsilla todettiin ulkopuolisen arvion mukaan merkitsevästi enemmän lisääntymistä positiivisessa käyttäytymisessä kuin kontrolliryhmässä (p < 0,017 ryhmien välinen ajallisen muutoksen ero). Keskiarvot (SD) interventioryhmässä ennen ja jälkeen intervention ja 1 kuukausi ohjelman päättymisestä olivat 17,12 (8,64), 21,10 (8,59) ja 22,61 (8,97). Kontrolleilla vastaavat luvut olivat 16,60 (9,28), 16,27 (9,25) ja 16,69 (8,4).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Sanders MR, Montgomery DT, Brechman-Toussaint ML. The mass media and the prevention of child behavior problems: the evaluation of a television series to promote positive outcomes for parents and their children. J Child Psychol Psychiatry 2000;41:939-48 «PMID: 11079436»PubMed
  2. Sanders MR, Ralph A, Sofronoff K ym. Every family: a population approach to reducing behavioral and emotional problems in children making the transition to school. J Prim Prev 2008;29:197-222 «PMID: 18461457»PubMed
  3. Hahlweg K, Heinrichs N, Kuschel A ym. Long-term outcome of a randomized controlled universal prevention trial through a positive parenting program: is it worth the effort? Child Adolesc Psychiatry Ment Health 2010;4:14 «PMID: 20470435»PubMed
  4. Heinrichs N, Kliem S, Hahlweg K. Addendum to "Four-Year Follow-Up of a Randomized Controlled Trial of Triple P Group for Parent and Child Outcomes". Prev Sci 2017;18:491-503 «PMID: 28389746»PubMed
  5. Malti T, Ribeaud D, Eisner MP. The effectiveness of two universal preventive interventions in reducing children's externalizing behavior: a cluster randomized controlled trial. J Clin Child Adolesc Psychol 2011;40:677-92 «PMID: 21916687»PubMed
  6. Eisner M, Nagin D, Ribeaud D ym. Effects of a universal parenting program for highly adherent parents: a propensity score matching approach. Prev Sci 2012;13:252-66 «PMID: 22232018»PubMed
  7. Reedtz C, Klest S. Improved parenting maintained four years following a brief parent training intervention in a non-clinical sample. BMC Psychol 2016;4:43 «PMID: 27553950»PubMed
  8. Reedtz C, Handegård BH, Mørch WT. Promoting positive parenting practices in primary pare: outcomes and mechanisms of change in a randomized controlled risk reduction trial. Scand J Psychol 2011;52:131-7 «PMID: 21121925»PubMed
  9. Niccols A. Immediate and short-term outcomes of the 'COPEing with Toddler Behaviour' parent group. J Child Psychol Psychiatry 2009;50:617-26 «PMID: 19076262»PubMed