Hancock ym. «Hancock KM, Swain J, Hainsworth CJ ym. Acceptance ...»1 satunnaistivat 193 ahdistuneisuushäiriön vuoksi hoitoon ohjattua lasta (105 iältään 7–11-vuotiasta) ja nuorta (88 iältään 12–17-vuotiasta), joilla oli ADIS-IV-haastattelussa jokin DSM-IV:n mukainen ahdistuneisuushäiriö, 10 viikon ajaksi hyväksymis-omistautumisterapiaan (ACT) (n = 68), kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (CBT) (n = 63) ja hoitoa odottamaan (n = 62). Sekä ACT että CBT sisälsivät 10 viikoittaista 90 minuutin kestoista tapaamista. Näihin ryhmiin kuuluneet arvioitiin myös 3 kuukauden seuranta-ajan jälkeen.
Ahdistuneisuushäiriön vakavuutta arvioitiin ADIS-IV-haastattelun "kliininen vakavuus" asteikolla (Clinical Severity Rating, CSR), ahdistuneisuusoireita MASC-kyselyllä (Multidimensional Anxiety Scale for Children), ahdistuneisuusoireiden aiheuttamaa haittaa CALIS-kyselyllä (Anxiety Life Interference: Children's Anxiety Life Interference Scale), elämänlaatua CHQ-kyselyllä (The Child Health Questionnaire). Toipuminen määriteltiin ADIS-IV-haastattelun CSR-asteikon arvoksi < 4 (= "ei kliinistä diagnoosia").
Hoidon päättyessä molemmissa aktiivisissa hoidoissa ahdistuneisuushäiriön vakavuus (CSR-asteikolla) lieveni enemmän kuin hoitoa odottavilla (ACT vs. hoidon odotus; efektikoko 1,04; 95 % luottamusväli 0,48–1,20; CBT vs. hoidon odotus: efektikoko 1,53; 95 % luottamusväli 0,76–1,53. Myös ahdistuneisuusoireet (MASC-asteikolla) lievittyivät molemmissa aktiivisissa hoidoissa enemmän kuin hoitoa odottavilla (ACT vs. hoidon odotus; efektikoko 0,57; 95 % luottamusväli 0,18–0,88; CBT vs. hoidon odotus: efektikoko 1,01; 95 % luottamusväli 0,63–1,38). Elämänlaatu (CHQ-kyselyllä) koheni aktiivisissa hoidoissa enemmän kuin hoitoa odottavilla (ACT vs. hoidon odotus; efektikoko 0,88, luottamusväliä ei ilmoitettu; CBT vs. hoidon odotus: efektikoko 0,95, luottamusväliä ei ilmoitettu). Millään kuvatuista mittareista arvioituna ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja ACT- ja CBT-ryhmien välillä hoidon päättyessä. Ikäryhmittäisissä analyyseissa ikäryhmällä ei ollut vaikutusta hoitotulokseen.
3 kuukauden seurannassa hoitotulokset säilyivät häiriön vakavuutta arvioitaessa (CSR-pistemäärä: ACT-hoidon päättyessä 4,31, keskipoikkeama 2,52, 3 kuukauden seurannassa 4,07, keskipoikkeama 2,43; CBT-hoidon päättyessä 3,44, keskipoikkeama 2,86, 3 kuukauden seurannassa 3,12, keskipoikkeama 2,71). Hoitotulokset säilyivät myös ahdistusoireita arvioitaessa (MASC-pistemäärä ACT-hoidon päättyessä 54,56 keskipoikkeama 13,33, 3 kuukauden seurannassa 51,74, keskipoikkeama 14,00; CBT hoidon päättyessä 49,46, keskipoikkeama 11,56, 3 kuukauden seurannassa 48,85, keskipoikkeama 10,60) sekä arvioitaessa elämänlaatua (CHQ-pistemäärä ACT-hoidon päättyessä 45,45 keskipoikkeama 8,59, 3 kuukauden seurannassa 46,92, keskipoikkeama 7,34; CBT hoidon päättyessä 46,18, keskipoikkeama 8,98, 3 kuukauden seurannassa 47,13, keskipoikkeama 9,94). ACT- ja CBT-ryhmien välillä ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja 3 kuukauden seurannassa.
Toipuneita (ei minkään ahdistuneisuushäiriön diagnoosia; CSR < 4) oli hoidon päättyessä ACT-ryhmässä 31,5 %, CBT-ryhmässä 40,1 % ja hoitoa odottaneiden ryhmässä 8 %. 3 kuukauden seurannassa toipuneita oli ACT-ryhmässä 37 % ja CBT-ryhmässä 54,4 %. Ero aktiivisten ACT- ja CBT-ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä (hoidon päättyessä p = 0,33, 3 kuukauden seurannassa p = 0,07).
Tutkijat päättelivät tutkimuksen osoittavan, että hyväksymis-omistautumisterapia on tehokas lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoito. Se voi olla vaihtoehtoinen psykoterapia nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa.