Tulosta

Kaksikielisten kielihäiriöisten lasten epäsanojen toisto

Näytönastekatsaukset
24.1.2019
Marja Asikainen

Näytön aste: A

Kaksikielisten kielihäiriöisten lasten selviytyminen epäsanojen toiston ja lauseiden toiston testeissä on huonompi kuin ei-kielihäiriöisillä

Espanjassa seurattiin kaksikielisten (espanja ja katalaani syntymästä alkaen) kielihäiriöisten (SLI) lasten (n = 19) ja verrokkien (n = 18) kielellisen toimintakyvyn kehittymistä 6–12 vuoden iässä «Buil-Legaz L, Aguilar-Mediavilla E, Adrover-Roig D. Longitudinal trajectories of the representation and access to phonological information in bilingual children with specific language impairment. Int »1. Lapset kaltaistettiin iän, dominoivan kielen ja sosioekonomisen aseman mukaan.

Lapset oli rekrytoitu keskimäärin 5 v 6 kk (SD kielihäiriöisillä 0,23 kk, verrokeilla 0,26 kk) ikäisinä 14 koulusta. Kaikista Majorcan kouluista oli pyydetty yhteenveto 5-vuotiaista lapsista, joilla oli todettu kielellisiä ongelmia. Verrokit poimittiin samoista luokista. Poissulkukriteereinä olivat kognitiiviset tai sosiaaliset ongelmat, muu kehityksellinen häiriö, kuulovika, neurologinen vamma, artikulaatio-ongelma ja vasta lyhytaikainen altistuminen espanjan kielelle. Ryhmät eivät eronneet toisistaan merkitsevästi iän, sukupuolen, sosioekonomisen aseman (enemmistöllä keskiluokka), dominoivan kielen eivätkä vanhempien osallistumisen (oppimisen tukeminen) mukaan.

Kielihäiriöisyys vs. normaali kehittyminen tarkistettiin (PLON-R, Navarra Oral Language Test-Revised; Cronbachin α = 0,76, SEM = 2,0). Näönvarainen päättely (WPPSI) oli kaikilla ikäodotusten mukaista (pIQ ≥ 85); pIQ oli kielihäiriöisillä keskimäärin 103 (SD 10,4) ja verrokeilla keskimäärin 110 (SD 11,2).

Toimintakyvyn kehittymistä arvioitiin 6, 8 ja 12 vuoden iässä espanjankielisellä NEPSY-testillä (osatestit epäsanojen toisto, lauseiden toisto, fonologinen tietoisuus, nopea nimeäminen ja kielellinen sujuvuus).

Kielihäiriöiset suoriutuivat kaikissa mittausvaiheissa verrokkeja heikommin epäsanojen toisto- (F 29,9, p < 0,001, ɳ2p= 0,58, 1-β = 0,99) ja lauseiden toistotesteissä (F 18,5, p < 0,001, ɳ2p= 0,35, 1-β = 0,99). Ryhmien välinen ero ei muuttunut merkitsevästi 6 vuoden seurannan aikana.

Kielihäiriöisten fonologinen tietoisuus oli verrokkeja heikompaa (F 7,66, p = 0,012, ɳ2p= 0,27, 1-β = 0,75), mutta eroa ei ollut, jos testi sisälsi kuvia. Nopea nimeäminen oli kielihäiriöisillä verrokkeja heikompaa vain 6 vuoden iässä (F 5,88, p = 0,021, ɳ2p= 0,15, 1-β = 0,65)

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus Suomeen: hyvä

Kommentit: Epäsanojen ja lauseiden toisto ilmeisesti erottelee kaksikieliset kielihäiriöiset lapset verrokeista 6–12 vuoden iässä, nopea nimeäminen 6 vuoden iässä.

Iranissa tutkittiin «Kazemi Y, Saeednia S. The clinical examination of non-word repetition tasks in identifying Persian-speaking children with primary language impairment. Int J Pediatr Otorhinolaryngol 2017;93:7-12 »2, onko kielihäiriöisyys tunnistettavissa epäsanojen toistotestillä. Tutkimukseen osallistui 20 kielihäiriöistä (keski-ikä 4 v 5 kk; SD 8,8 kk) ja 31 iän mukaan kaltaistettua verrokkilasta (keski-ikä 4 v 9 kk; SD 9,1 kk). Kielihäiriöiset oli rekrytoitu puheterapeuteilta, verrokit satunnaisotannalla päiväkodeista (myös päiväkodit valittiin satunnaisotannalla). Ryhmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan iän, sukupuolen tai vanhempien koulutuksen mukaan.

Kehitystiedot koottiin (ASQ, Ages and Stages Questionnaire), ja puheterapeutti teki lapsille oromotorisen ja puhemotorisen tutkimuksen sekä arvioi neurologista kehittymistä ja näönvaraista tiedonkäsittelyä. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, heikko päättelykyky, motoriset ongelmat, puutteellisesti täytetty ASQ-kaavake, puheen sujumattomuus, tarkkaavuusvaikeus, huomattavan vaikeaselkoinen puhe ja ikäverrokin puuttuminen.

Kaksi puheterapeuttia arvioi lapset sokkoutettuna, ja luokitteli heidät kielihäiriöisiksi tai verrokeiksi. Jos luokittelu ei ollut yhdenmukaista, lapsen tutki vielä kolmas, riippumaton puheterapeutti.

Lapsille tehtiin persiankielinen epäsanojen toistotesti (toistettavuus 0,979). Kielihäiriöiset lapset toistivat epäsanoja verrokkeja heikommin (d 3,16, p < 0,001; d 2,61), jos virheelliseksi toistoksi laskettiin myös lapsen puheessa systemaattisesti toistuvat äännevirheet. Analysointien yhdenmukaisuus tarkistettiin kuuntelemalla 20 % nauhoista; arviot olivat täysin yhdenmukaisia (Pearson r = 1,00). Testin sensitiivisyys oli 0,95 (95 % luottamusväli 0,76–0,99), spesifisyys 0,98 (0,86–0,99). Jos äännevirheet laskettiin virheelliseksi toistoksi, sensitiivisyys 0,90 (0,69–0,97) ja spesifisyys 0,96 (0,83–0,99). Uskottavuusosamäärät olivat vastaavasti 59,8 (95 % luottamusväli 3,8–937,6) ja 0,05 (0,008–0,343); ja 27,9 (4,0–191,9) ja 0,10 (0,028–0,385).

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus: Suomessakin voi olla mahdollista tutkia maahanmuuttajalapsia myös lapsen kotikielellä tehdyllä epäsanatoistotestillä.

Kommentit: Tutkimuksessa verrattiin kielihäiriöiseksi tiedettyjä lapsia normaalisti kielellisesti kehittyneisiin, joten sen tunnusluvut eivät ole suoraan sovellettavissa tilanteisiin, joissa epäillään kielihäiriötä.

Kanadassa tutkittiin «Paradis J, Schneider P, Duncan TS. Discriminating children with language impairment among English-language learners from diverse first-language backgrounds. J Speech Lang Hear Res 2013;56:971-81 »3kielihäiriöisyyden tunnistamista peräkkäisesti kaksikielisillä lapsilla, joilla oli vaihteleva L2 -kielelle (englanti) altistumisen kesto. Kielihäiriöiset lapset oli rekrytoitu puheterapeuteilta, verrokit kouluista ja maahanmuuttovirastojen kautta. Verrokeilla ei ollut vanhempien mukaan kehityksellisiä ongelmia tai erityisopetuksen tarvetta. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, neurologinen tai kehitysvamma, autismikirjon häiriö ja merkittävä artikulaatio-ongelma.

Yhteensä 26 kielihäiriöistä lasta (keski-ikä 5 v 9 kk; L2-altistumista 7–49 kk, keskimäärin 2,0 v) ja 152 verrokkia (keski-ikä 5 v 10 kk; altistumista 7–48 kk, keskimäärin 1 v 8 kk) oli kaltaistettu iän, L2-altistumisen keston ja L1-kielen aikamuoto-ominaisuuksien mukaan. Vanhemmilla oli 0–22 vuotta koulutusta; verrokkilasten vanhemmilla oli keskimäärin pidempi koulutus (äidit 14,1 vs. 11,00 vuotta, p < 0,001; isät 14,7 vs. 11,9 vuotta, p < 0,001).

L1-kieli oli kehittynyt kielihäiriöisillä verrokkeja hitaammin (ALDeQ, The Alberta Language Development Questionnaire); t (176) = 13,09, p < 0,001; d = 2,53). Näönvarainen päättelykyky (Columbia Mental Maturity Scales) oli kielihäiriöryhmällä (keskimäärin 96; 76–120, SD 10,5) heikompi (t (164) = 3,79, p = 0,001) kuin verrokeilla (keskimäärin 106; 81–148, SD 11,8).

Englanninkielen hallintaa arvioitiin testaamalla epäsanojen toisto (Comprehensive Test of Phonological Processing; CTOPP), kielioppirakenteiden hallinta (Screener/ Test of Early Grammatical Impairment, TEGI), kuullun kuvitetun kertomuksen toistaminen omin sanoin (Story Grammar/ Edmonton Narrative Norms Instrument, ENNI) ja tunnistava sanavarasto (The Peabody Picture Vocabulary Test-III, PPVT). Englanninkielinen tunnistava sanavarasto oli kummallakin ryhmällä selvästi yksikielisten lasten ikänormeja suppeampi (kielihäiriöisillä 43 % alle ikänormien, verrokeilla 38 % alle), mutta tässä tutkittujen kaksikielisten kielihäiriöisten sanavarasto ei eronnut kaksikielisistä verrokeista merkitsevästi.

Muissa testeissä kielihäiriöiset suoriutuivat verrokkeja heikommin (t = 2,52–13,09; p = 0,000–0,018; d = 0,62–1,13). Parhaiten ryhmiä erotteli testien yhdistelmä (x 2 = 123,6, spesifisyys 91 %, sensitiivisyys 91 %; p = 0,001), kun mukaan ei laskettu sanavarastoa. L2-kielen oppimista ennustivat vanhempien raportoima L1-kielen kehittyminen (d = 2,53, standardoitu coefficientti = 0,924), epäsanojen toisto (d = 1,13, standardoitu coefficientti = 0,265) ja kielioppirakenteiden hallinta (d = 0,75, standardoitu coefficientti = 0,265).

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus Suomeen: hyvä

Kommentit: Epäsanojen toisto ja kielioppirakenteiden hallinta ilmeisesti erottelevat kaksikielisiä kielihäiriöisiä kaksikielisistä verrokeista.

Kanadassa tutkittiin «Thordardottir E, Brandeker M. The effect of bilingual exposure versus language impairment on nonword repetition and sentence imitation scores. J Commun Disord 2013;46:1-16 »4 yksi- ja kaksikielisillä kielihäiriöisillä ja verrokkilapsilla epäsanojen toistoa, lauseiden toistoa ja tunnistavaa sanastoa. Tutkimuksen 2. osassa yksi- ja kaksikielisten normaalisti kehittyneiden lasten epäsanojen ja lauseiden toistokykyä sekä tunnistavaa sanastoa verrattiin yksi- ja kaksikielisten kielihäiriöisten lasten tuloksiin. Kuhunkin ryhmään kuului 14 noin 60 kuukauden ikäistä lasta, jotka oli rekrytoitu työryhmän aiemmista tutkimuksista. Kaksikieliset olivat simultaanisti 2-kielisiä, ja vanhempien arvion mukaan he olivat altistuneet ranskan kielelle keskimäärin 25 % hereillä olo ajasta. Ryhmät oli kaltaistettu iän mukaan, kaksikieliset myös ranskan kielelle altistumisen mukaan, eikä ryhmien välillä ollut merkitsevää eroa näönvaraisessa päättelyssä (pIQ keskimäärin 90,4–101,2). Kielihäiriöryhmien lasten äideillä oli verrokkiryhmiä vähemmän koulutusta (keskimäärin 17,3 ja 17,7 vuotta vs. 14,7 ja 13,3 vuotta, p:t < 0,05).

Lapset tekivät samat epäsana- ja lauseidentoistotestit kuin tutkimuksen 1. osassa. Lisäksi tutkittiin tunnistava ranskankielinen sanavarasto (Peabody Picture Vocabulary Test-Revised; ranskankielinen versio EVIP).

Kielihäiriöryhmien lapset toistivat sekä epäsanoja (F (3,50) = 18,995, p = 0,000, ɳ2 = 0,53) että lauseita (F (3,51) = 20,890, p = 0,000, ɳ2 = 0,55) verrokkiryhmiä heikommin. Yksi- vs. kaksikielisyys ei erotellut ryhmiä merkitsevästi. Myös tunnistava sanasto oli kielihäiriöryhmillä verrokkeja heikompi (F (3,52) = 26,449, p = 0,000, ɳ2p = 0,60). Epäsanatestin sensitiivisyys tunnistaa kielihäiriöisyys oli kaksikielisillä 85 %, yksikielisillä 92 %; spesifisyys tunnistaa verrokki oli yksikielisillä 100 %, kaksikielisillä 79 %. Lauseiden toiston sensitiivisyys oli kaksikielisillä 92 %, yksikielisillä 93 %; spesifisyys kaksikielisillä 57 %, yksikielisillä 86 %. Tunnistavan sanaston sensitiivisyys oli 100 % (kaksikieliset kielihäiriöiset) ja 86 % (yksikieliset kielihäiriöiset), spesifisyys 43 % (kaksikieliset verrokit) ja 86 % (yksikieliset verrokit).

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus Suomeen: hyvä

Kommentit: Ilmeisesti epäsanojen toisto ja lauseiden toisto auttavat tunnistamaan kaksikielisiä kielihäiriöisiä. Tärkeä löydös oli, että yksi- ja kaksikieliset kielihäiriöiset lapset suoriutuivat testeistä samalla tavalla. Ryhmät olivat pieniä, eikä sokkouttamista tehty.

Yhdysvalloissa tutkittiin «Windsor J, Kohnert K, Lobitz, Pham G. Cross-language nonword repetition by bilingual and monolingual children. Am J Speech-Language Pathol 2010;19:298-310»5 epäsanojen toistotehtävän soveltuvuutta kielihäiriöisyyden tunnistamiseen yksikielisillä ja peräkkäisesti kaksikielisillä (espanja ja englanti) lapsilla. Tutkittujen 187 lapsen keski-ikä oli 8,0 vuotta (vaihteluväli 6,0–11,6 vuotta). Yksikielisiä kielihäiriöisiä lapsia oli 34, kaksikielisiä kielihäiriöisiä 19, yksikielisiä verrokkeja 69 ja kaksikielisiä verrokkeja 65. Lapset rekrytoitiin kouluihin tiedottamalla. Poissulkukriteereinä olivat kuulovika, sensorinen, neurologinen tai sosio-emotionaalinen ongelma ja muu kehityshäiriödiagnoosi kuin primaari kielellinen vaikeus. Merkittäviä sosioekonomisia eroja ei kirjoittajien mukaan ollut, koska alueen kouluissa lähes kaikilla lapsilla oli maksuton tai alennettu lounaan hinta.

Yksikieliset kielihäiriöiset täyttivät vakiintuneet SLI-kriteerit. Kaksikielisillä kielihäiriöisillä kielellinen toimintakyky (CELF, Clinical Evaluation of Language Fundamentals – 4, osatestit Lauseiden toisto ja Käsitteiden ja ohjeiden ymmärtäminen) oli ikäodotuksia heikompi kummallakin kielellä; 15/19 oli saanut kielihäiriödiagnoosin. Verrokeilla ei ollut todettu oppimisvaikeuksia, ja heidän kielellinen toimintakykynsä (CELF) todettiin ikäodotusten mukaiseksi (kaksikieliset verrokit vähintään toisella kielellä testattuna).

Näönvarainen päättelykyky (TONI–3; Test of Nonverbal Intelligence) oli yksikielisillä kielihäiriöisillä keskimäärin 93 (SD 11,7), kaksikielisillä 96 (SD 15,0), yksikielisillä verrokeilla 110 (SD 15,0) ja kaksikielisillä verrokeilla 104 (SD 10,7).

Lapset toistivat nauhalta kuulemiansa englannin- ja espanjankielisiä epäsanoja (Nonword Repetition Task). Viidesosan (20 %) nauhoitetuista toistoista arvioi kummallakin kielellä myös toinen tutkija. Arviointien yhdenmukaisuus oli 89 % (englanti) ja 91 % (espanja).

Kielihäiriöiset olivat epäsanatehtävässä verrokkeja heikompia niin englannin- (F (3, 183) = 16,70, p < 0,001, ɳ2p = 0,215) kuin espanjankielellä (F (3, 183) = 20,01, p < 0,01, ɳ2p = 0,247). Epäsanojen toisto korreloi (ikä ja pIQ huomioiden) tilastollisesti merkitsevästi lauseiden toiston kanssa yksikielisillä kielihäiriöisillä (r = 0,539), verrokeilla (r = 0,421) ja kaksikielisillä verrokeilla (englanti, r = 0,284). Epäsanojen toisto korreloi (ikä ja pIQ huomioiden) tilastollisesti merkitsevästi käsitteiden ja ohjeiden ymmärtämisen kanssa yksikielisillä kielihäiriöisillä (r = 0,378), verrokeilla (r = 0285), kaksikielisillä kielihäiriöisillä (espanja, r = 0,429) ja verrokeilla (englanti, r = 0,241).

Epäsanojen toiston sensitiivisyys oli 0,76 yksikielisten ja 0,94 kaksikielisten kielihäiriöisten tunnistamisessa. Spesifisyys oli 0,73 yksikielisten ja 0,57 kaksikielisten verrokkien tunnistamisessa. Positiivinen uskottavuussuhde espanjankieliselle epäsanatestille oli 2,78, negatiivinen 0,32. Positiivinen uskottavuussuhde englanninkieliselle epäsanatestille oli 2,20, negatiivinen 0,09.

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus Suomeen: hyvä

Kommentit: Kirjoittajat toteavat, että tässä kouluikäisten aineistossa epäsanojen toisto olisi riittävän luotettavasti poissulkenut vain kaksikielisen lapsen kielihäiriöisyyden, joten epäsanojen toisto ei yksin riitä arviointimenetelmäksi.

Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:

  • Kehityksellinen kielihäiriö (kielellinen erityisvaikeus, lapset ja nuoret) 1

Kirjallisuutta

  1. Buil-Legaz L, Aguilar-Mediavilla E, Adrover-Roig D. Longitudinal trajectories of the representation and access to phonological information in bilingual children with specific language impairment. Int J Speech Lang Pathol 2016;18:473-82 «PMID: 27153201»PubMed
  2. Kazemi Y, Saeednia S. The clinical examination of non-word repetition tasks in identifying Persian-speaking children with primary language impairment. Int J Pediatr Otorhinolaryngol 2017;93:7-12 «PMID: 28109501»PubMed
  3. Paradis J, Schneider P, Duncan TS. Discriminating children with language impairment among English-language learners from diverse first-language backgrounds. J Speech Lang Hear Res 2013;56:971-81 «PMID: 23275391»PubMed
  4. Thordardottir E, Brandeker M. The effect of bilingual exposure versus language impairment on nonword repetition and sentence imitation scores. J Commun Disord 2013;46:1-16 «PMID: 23021785»PubMed
  5. Windsor J, Kohnert K, Lobitz, Pham G. Cross-language nonword repetition by bilingual and monolingual children. Am J Speech-Language Pathol 2010;19:298-310
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko