Tartuntatautien toteamiseksi ja torjumiseksi tarkoitettu potilasnäytediagnostiikka on tartuntatautilain, 1227/2016, 18§:n perusteella luvanvaraista toimintaa, jota voidaan tehdä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja tähän tarkoitukseen toimiluvan saaneissa laboratorioissa ja niiden valvomissa toimintayksiköissä. Lisätietoa, ks. THL, Kliinisen mikrobiologian laboratorioiden toimilupamenettely: «https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/palvelut-ja-yhteystiedot/kliinisen-mikrobiologian-laboratorioiden-toimilupamenettely»1.
Työnjako paikallisen laboratorion ja ns. tukilaboratoriona toimivan mikrobiologisen laboratorion välillä sovitaan paikkakuntakohtaisesti. Asianmukainen koulutus ja laaduntarkkailu on järjestettävä. Perusmenetelmäksi suositellaan nieluviljelyä «Bisno AL, Gerber MA, Gwaltney JM Jr ym. Diagnosis ...»1.
Viljelyllä pyritään löytämään A-, C-, ja -G-ryhmän beetahemolyyttiset streptokokit. Pääsääntönä voidaan pitää, että perusterveydenhuollon laboratorio voi halutessaan suorittaa streptokokkidiagnostiikan tasolle "todennäköinen beetahemolyyttinen streptokokki ryhmä A / ei ryhmä A".
Alustava tunnistus tapahtuu basitrasiinitestin perusteella. Basitrasiinitunnistuksen epävarmuudesta johtuen kaikki beetahemolyyttiset streptokokit tulisi tunnistaa ryhmäantigeenin perusteella. Nissisen (1998) mukaan basitrasiinitestin herkkyys on 100 %, spesifisyys 67 %. Erityisesti G-ryhmän streptokokit antavat basitrasiinitestissä vääriä positiivisia tuloksia.