Takaisin Tulosta

Kopio Lääkärikirja Duodecimin artikkelista Nuhakuume, flunssa (final)

Lisätietoa aiheesta
4.12.2014

Suomessa sairastetaan vuosittain arviolta 10–20 miljoonaa hengitystieinfektioita. Avohoidossa lääkärin potilaista kolme neljäsosaa sairastaa jotain hengitystieinfektiota. Näistä tavallisin on nuhakuume eli flunssa.

Aikuinen suomalainen sairastaa vuosittain keskimäärin 1–5 ja lapsi 5–10 nuhakuumetta. Sitä aiheuttavat sadat eri virukset, joista yleisimpiä ovat rinovirukset. Sen onko jäätävä pois töistä taudin aikana ratkaisee vain yleiskunto. Perussääntö on, että tartuttamisen välttämiseksi se ei ole tarpeellista, koska väestössä liikkuu koko ajan runsaasti nuhakuumeviruksia kantavia henkilöitä ja yksittäisen sairastuneen poistumien joukosta ei vaikuta merkittävästi muiden riskiin sairastua.

Oireet

Nuhakuume alkaa tyypillisesti kurkkukivulla tai nenän kirvelyllä ja myöhemmin tulee nuha ja yskä. Aikuisilla on yleensä vain kuumeinen olo ("paikkoja särkee") mutta lapsilla on usein korkeakin kuume (yli 38,5 astetta). Suurin osa nuhakuumepotilaista jatkaa päivittäisiä toimintojaan, vaikka yleiskunto onkin heikentynyt.

Toteaminen

Flunssa voidaan yleensä todeta (diagnostisoida) pelkkien oireiden perusteella

Jos ei ole selvä, että kyseessä on virusflunssa voidaan tehdä nielun bakteeriviljely streptokokkiangiinan toteamiseksi (ks. «»1), poskionteloiden kaikututkimus poskiontelotulehduksen toteamiseksi (ks. «Kaikukuvaus»2) ja CRP-verikoe erottamaan virus- ja bakteeritautia toisistaan (ks. «C-reaktiivinen proteiini (P-CRP)»3). Flunssaan sairastuneilta ei yleensä pyritä tunnistamaan virusta joka sen aiheuttaa, koska tämä tieto ei auta hoidossa.

Itsehoito

Tavallisessa nuhakuumeessa antibiooteista ei ole lainkaan hyötyä. Nuhakuumeen hoitoon ei ole paranemista jouduttavaa hoitoa, mutta sen oireita voidaan lievittää lääkkein. Oloa voi helpottaa tulehduskipulääkkeillä (esimerkiksi ibuprofeenilla) tai kuumetta alentavilla kipulääkkeillä (esimerkiksi parasetamolilla tai asetyylisalisyylihapolla) (ks. «Kipulääkkeet»4). Nenää avaavia suihkeita voi myös käyttää, sillä ne saattavat helpottaa hengitystä. Allergiseen nuhaan käytetyt tabletit tai kapselit eivät auta flunssan aiheuttamaan nenän tukkoisuuteen.

Yskänlääkkeistä saatava apu on yleensä vähäinen. Yskänlääkkeet voivat olla avuksi erityisesti jos yskä vaikeuttaa nukahtamista. Reseptillä saatavat yskänlääkkeet eivät ole tehokkaampia kuin käsikauppalääkkeet.

Äänen käheyden (kurkunpään tulehduksen) paras hoito on puhumisen välttäminen. Kuiskaaminen rasittaa äänihuulia enemmän kuin hiljaisella äänellä puhuminen. Höyryhengitys eli 40–44-asteisen höyryn toistuva ja lyhytaikainen hengittäminen saattaa lievittää nuhakuumeen oireita. Jos hoito tuntuu epämukavalta, sitä ei tule jatkaa. Kuumeisen pikkulapsen ja vanhan ihmisen riittävästä juomisesta on syytä huolehtia.

Ruumiillista ponnistelua tulee varoa, jotta vältettäisiin mahdollisten komplikaatioiden kehittyminen. Kevyt liikkeillä olo ja puuhailu ei ole haitaksi. Kuntoiluliikunta on turvallista aloittaa voimien rajoissa silloin kun yleisoireet (kuume ja yleiset säryt) ovat ohi. Tämä tarkoittaa yleensä 3 – 5 päivän taukoa.

Milloin hoitoon?

Flunssan takia on harvoin syytä mennä hoitoon, ellei työnantaja vaadi todistusta jo lyhyestäkin poissaolosta.

Jos flunssan oirein alkaneeseen tautiin liittyy aikuisella korkea kuume ja voimakas uupumus tai jos hengittäminen on selvästi raskasta kannattaa käydä lääkärissä varmistamassa ettei kyseessä ole alkava bakteerikeuhkokuume. Samoin jos tauti on jo ollut selvästi paranemassa ja oireet uusivat viikon parin kuluessa, on varmistettava ettei kyseessä ole bakteerijälkitauti (esimerkiksi keuhkokuume tai bakteerin aiheuttama poskiontelotulehdus).

Tavallisen virusnuhakuumeen aiheuttama yskä kestää puolella siihen sairastuneista 2 viikkoa tai kauemmin. Antibiootit eivät auta pitempäänkään yskään. Jos yskä kestää yli 3 viikkoa häiritsevänä, on hyvä lähteä lääkäriin (ks. «Yskä»5). Influenssaepidemian aikana influenssan riskiryhmään kuuluvien (ks. «Influenssa»6), joille tulee kuumeinen hengitystieinfektio, on syytä mennä lääkäriin influenssalääkkeen tarpeen arvioon.

Flunssan ehkäisy

Nuhakuumetta voi ehkäistä pesemällä käsiä flunssa-aikana erityisesti kun on ollut kontaktissa ihmisiin. Nuhaisena kättelyä voi tilanteen mukaan välttää. C-vitamiinin nauttiminen ei estä nuhakuumeen puhkeamista. Se voi lyhentää taudin kestoa vähän (½-1 päivällä). Etenkään lapsille ei tule antaa suuria C-vitamiinimääriä. Ks. myös 100 kysymystä ravinnosta, «C-vitamiini ja flunssa»7.

Lisää tietoa flunssasta

Lääkärikirja Duodecim

    Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

    Lääkärikirja Duodecimin artikkelit:

      Luettuasi artikkelin, vastaa kyselyyn tästä linkistä.

      Itsehoito

      Tavallisessa nuhakuumeessa antibiooteista ei ole lainkaan hyötyä. Nuhakuumeen hoitoon ei ole paranemista jouduttavaa hoitoa, mutta sen oireita voidaan lievittää lääkkein. Oloa voi helpottaa tulehduskipulääkkeillä (esimerkiksi ibuprofeenilla) tai kuumetta alentavilla kipulääkkeillä (esimerkiksi parasetamolilla tai asetyylisalisyylihapolla) (ks. «Kipulääkkeet»4). Nenää avaavia suihkeita voi myös käyttää, sillä ne saattavat helpottaa hengitystä. Allergiseen nuhaan käytetyt tabletit tai kapselit eivät auta flunssan aiheuttamaan nenän tukkoisuuteen.

      Yskänlääkkeistä saatava apu on yleensä vähäinen (ks. tutkimustieto «A1»1). Yskänlääkkeet voivat olla avuksi erityisesti jos yskä vaikeuttaa nukahtamista. Reseptillä saatavat yskänlääkkeet eivät ole tehokkaampia kuin käsikauppalääkkeet.

      Äänen käheyden (kurkunpään tulehduksen) paras hoito on puhumisen välttäminen. Kuiskaaminen rasittaa äänihuulia enemmän kuin hiljaisella äänellä puhuminen. Höyryhengitys eli 40–44-asteisen höyryn toistuva ja lyhytaikainen hengittäminen saattaa lievittää nuhakuumeen oireita. Jos hoito tuntuu epämukavalta, sitä ei tule jatkaa. Kuumeisen pikkulapsen ja vanhan ihmisen riittävästä juomisesta on syytä huolehtia.

      Ruumiillista ponnistelua tulee varoa, jotta vältettäisiin mahdollisten komplikaatioiden kehittyminen. Kevyt liikkeillä olo ja puuhailu ei ole haitaksi. Kuntoiluliikunta on turvallista aloittaa voimien rajoissa silloin kun yleisoireet (kuume ja yleiset säryt) ovat ohi. Tämä tarkoittaa yleensä 3 – 5 päivän taukoa.

      Milloin hoitoon?

      Flunssan takia on harvoin syytä mennä hoitoon, ellei työnantaja vaadi todistusta jo lyhyestäkin poissaolosta.

      Jos flunssan oirein alkaneeseen tautiin liittyy aikuisella korkea kuume ja voimakas uupumus tai jos hengittäminen on selvästi raskasta kannattaa käydä lääkärissä varmistamassa ettei kyseessä ole alkava bakteerikeuhkokuume. Samoin jos tauti on jo ollut selvästi paranemassa ja oireet uusivat viikon parin kuluessa, on varmistettava ettei kyseessä ole bakteerijälkitauti (esimerkiksi keuhkokuume tai bakteerin aiheuttama poskiontelotulehdus).

      Tavallisen virusnuhakuumeen aiheuttama yskä kestää puolella siihen sairastuneista 2 viikkoa tai kauemmin. Antibiootit eivät auta pitempäänkään yskään. Jos yskä kestää yli 3 viikkoa häiritsevänä, on hyvä lähteä lääkäriin (ks. «Yskä»5). Influenssaepidemian aikana influenssan riskiryhmään kuuluvien (ks. «Influenssa»6), joille tulee kuumeinen hengitystieinfektio, on syytä mennä lääkäriin influenssalääkkeen tarpeen arvioon.

      Flunssan ehkäisy

      Nuhakuumetta voi ehkäistä pesemällä käsiä flunssa-aikana erityisesti kun on ollut kontaktissa ihmisiin. Nuhaisena kättelyä voi tilanteen mukaan välttää. C-vitamiinin nauttiminen ei estä nuhakuumeen puhkeamista. Se voi lyhentää taudin kestoa vähän (½-1 päivällä). Etenkään lapsille ei tule antaa suuria C-vitamiinimääriä. Ks. myös 100 kysymystä ravinnosta, «C-vitamiini ja flunssa»7.

      Lisää tietoa flunssasta

      Lääkärikirja Duodecim

        Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

        Lääkärikirja Duodecimin artikkelit:

          Tutkimustietoon perustuva suositus yskänlääkkeistä

          Tutkimustiedon mukaan alle kolme viikkoa kestäneen yskän hoidossa yskänlääkkeistä ei ole hyötyä. Yskänlääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia: pahoinvointia, päänsärkyä ja väsymystä.

          Kenelle tämä suositus on?

          Tämä suositus on potilaille, joilla yskä on kestänyt alle kolme viikkoa.

          Mitä suosituksen seuraamisesta seuraa sinulle?

          Tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa, että yskänlääke todellisuudessa lyhentäisi yskäsi kestoa tai vähentäisi yskimistä. Yskänlääke voi aiheuttaa sinulle sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia ja väsymystä.

          Kirjallisuusviite: Smith SM, Schroeder K, Fahey T. Over-the-counter (OTC) medications for acute cough in children and adults in ambulatory settings. Cochrane Database of Systematic Reviews 2012, Issue 8. Art. No.: CD001831. DOI: 10.1002/14651858.CD001831.pub4.