Aikuisten osalta biopalautehoidon vaikutuksia ADHD:n oireisiin on tehty huomattavasti vähemmän kuin lapsilla. 2 tutkimusryhmällä on käynnissä laajat tutkimukset, ja kumpikin tutkimusryhmä on julkaissut ensimmäiset tulokset.
Mayerin ym. tutkimuksessa «Mayer K, Blume F, Wyckoff SN ym. Neurofeedback of ...»1 24 aikuista, joilla oli diagnosoitu ADHD, kävivät 30 kertaa biopalautehoidossa (slow cortical potential, SCP). Osallistujat olivat 18–60-vuotiaita ja heidän älykkyysosamääränsä oli vähintään 80. Poissulkukriteereinä olivat vakavat ja krooniset sairaudet, neurologiset sairaudet tai muu psykiatrinen nykyinen häiriö. Diagnoosi ja poissulkukriteerit varmistettiin haastatteluin ja kyselyin. Lääkitys ADHD:hen oli sallittu harjoittelun aikana, mutta ei 24 tuntiin ennen EEG-mittauksia. Tutkimuksessa ei raportoitu kontrolliryhmää.
Mittareina käytettiin HASE-kyselyä (22-osioinen saksalainen aikuisille suunnattu ADHD-oirekysely), FEA-kyselyä (läheisen täyttämä kysely) ja Wender–Reimherr-haastattelua (psykologin tekemä oirehaastattelu). Liitännäisoireita arvioitiin masennuksen osalta BDI:llä ja ahdistuksen osalta STAI:lla. Lisäksi osallistujat täyttivät Saksassa kehitetyn FERT-kyselyn, jolla arvioitiin odotuksia hoidon tehosta. EEG-mittauksen yhteydessä mitattiin myös osallistujien suoriutumista go/no-go-tarkkaavuustehtävässä määrittämällä reaktioaikojen mediaani, reaktioaikojen vaihtelevuus ja virheet. Mittaukset tehtiin ennen harjoittelua, harjoittelun jälkeen ja 6 kuukauden seurannan jälkeen.
ADHD-oireissa tapahtui vähentymistä verrattuna ennen ja jälkeen harjoittelun itsearviossa (t(23) = 5,85, p < 0,001, d = 1,40), läheisen arvioimana (t(17) = 3,87, p < 0,001, d = 0,57) ja psykologin arvioimana (t(23) = 2,47, p < 0,05, d = 0,47). Myös liitännäisoireissa tapahtui vähenemistä masennuksessa (t(23) = 4,81, < 0,001, d = 0,93) ja ahdistuneisuudessa (state t(23) = 2,192, p < 0,05, d = 0,51; trait t(23) = 4,25, p < 0,001, d = 0,87). Go/no-go-tehtävässä todettiin kohentumista reaktioajoissa (t(22) = 3,477, p < 0,05, d = 0,65) ja reaktioaikojen vaihtelevuudessa (t(23) = 2,28, p < 0,05, d = 0,45). Lopputilanteen ja seurannan välillä ei tilastollisia eroja ollut todettavissa.
Kommentti: Tutkimus on osa suurempaa tutkimusta, jossa kerrotaan käytetyn myös semiaktiivista kontrolliryhmää. Tässä raportissa ei kontrolliryhmän tietoja ole kuitenkaan raportoitu, joten tulosten merkitystä ei pystytä luotettavasti arvioimaan. On mahdollista, että esimerkiksi tarkkaavuustehtävässä tapahtunut kohentuminen selittyy oppimisvaikutuksella.
Cowleyn ym. Suomessa tehtyyn tutkimukseen «Cowley B, Holmström É, Juurmaa K ym. Computer Enab...»2 osallistui aikuisia, joilla oli kliinisesti asetettu ADHD-diagnoosi. Vaatimuksena oli 18–60 vuoden ikä, neurologisten sairauksien puuttuminen ja älykkyysosamäärä yli 80. Aiemman diagnoosin lisäksi vaadittiin ADHD-diagnoosiin viittaavat pistemäärät kyselyissä ASRS (Adult Self Report Scale) ja BADDS (Brown ADHD scale). Henkilöt, jotka saivat poikkeuksellisen suuria pistemääriä mielialaa, ahdistuneisuutta tai psykoosin prodromaalioireita mittaavissa kyselyissä, suljettiin pois tutkimuksesta. ADHD-lääkityksen osalta osallistujia pyydettiin pitämään lääkitys vakiona tutkimuksen ajan.
Puolet osallistujista satunnaistettiin ja puolet kohdennettiin koe- ja kontrolliryhmään, jotta ryhmät saatiin vertailukelpoisiksi. Kohdennuksessa huomioitiin ikä, sukupuoli, koulutus, älykkyysosamäärä, diagnoosi (yhdistetty tai pääasiassa tarkkaamaton esiintymismuoto), liitännäisoireet ja ASRS:n pistemäärä.
Tutkimukseen rekrytoiduista 82 henkilöstä aloitusvaiheessa mukana oli 54 henkilöä, 27 kummassakin ryhmässä. 2 henkilöä siirtyi henkilökohtaisista syistä johtuen hoitoryhmästä kontrolliryhmään, ja näin ryhmien koot olivat hoitoryhmässä 25 ja kontrolliryhmässä 29 henkilöä. Kontrolliryhmästä 8 henkilöä ja tutkimusryhmästä 2 henkilöä jätti tutkimuksen kesken, joten analyyseissä ryhmäkoot olivat 23 tutkimus- ja 21 kontrolliryhmässä.
Koeryhmä osallistui neurofeedback-hoitoon (theta/beta tai sensomotorinen rytmi ja uusi "inverse-training" riippuen EEG-mittauksen tuloksesta) noin 40 kertaa (vaihteluväli 38–41 kertaa) 2–4 kuukauden aikana, 2–5 kertaa viikossa. Kontrolliryhmä oli odotuslistalla hoitoon.
Ensisijaisina loppumuuttujina tutkittiin oppimiskäyrää, ASRS:ää sekä tehtäviä T.O.V.A. (Test of variables of attention) ja numerosarjat. Toissijaisina muuttujina tutkittiin vigilanssia EEG-mittauksessa (ennen ja jälkeen intervention), itseraportoituja vuorokausirytmiä, mielialaa, innostusta, yrittämistä ja turhautumista (jokaisella harjoittelukerralla) sekä unta PSQI-kyselyllä (Pittsburgh Sleep Quality Index).
Kontrolli- ja tutkimusryhmän välillä ei alku- ja loppumittauksen erotusmuuttujien välillä ollut eroja missään T.O.V.A.-testin muuttujassa (p > 0,05). Tutkimusryhmän itseraportoimat inattentio-oireet (t(36,03) = -2,14, p < 0,05) ja hyperaktiivisuus-oireet (t(44) = -2,42, p < 0,05) ASRS-kyselyssä vähenivät enemmän kuin kontrolliryhmän. Tutkijat eivät tässä raportissa raportoineet muita ensi- tai toissijaisia tuloksia.
Kommentti: Tutkimustulosten analysoinnissa ei käytetty intention-to-treat-menetelmää. Hoidon jälkeen koeryhmän itseraportoidut ADHD-oireet siis vähenivät, mutta suoriutuminen tarkkaavuustehtävässä ei muuttunut verrattuna kontrolliryhmään. Tutkijat arvioivat, että itsearvioitujen oireiden vähentyminen ei välttämättä johtunut neurofeedback-hoidosta vaan motivaatioon liittyneistä lumetekijöistä. Muiden muuttujien osalta tuloksia ei ole vielä raportoitu.