Takaisin

Verkkokalvon kerroskuvaus makulaturvotuksen diagnostiikassa

Näytönastekatsaukset
Paula Summanen
14.2.2006

Näytön aste: B

Verkkokalvon kerroskuvaus on herkkä tunnistamaan makulan keskiosan eli fovean vähäisenkin turvotuksen, mahdollisesti kliinisesti merkityksettömänkin.

Makulaturvotuksen toteaminen perustuu stereoskooppiseen biomikroskooppitutkimukseen mustuainen hyvin laajennettuna kontaktilinssiä käyttäen (ns. kliininen kultainen standardi). Tulos riippuu tutkijan taidoista sekä potilaan ko-operaatiosta, ja siihen vaikuttaa se, miten hyvin mustuainen laajenee, missä määrin väliaineissa on sameutta ja miten selvä turvotus on. Objektiivinen turvotuksen mittaus on tullut mahdolliseksi verkkokalvon kerroskuvauslaitteilla (optical coherence tomography eli OCT ja verkkokalvon paksuusanalysaattori). Kirjallisuuden perusteella normaali keskeisen makulan (fovean) paksuus on korkeintaan 200 mm terveillä aikuisilla.

Taiwanissa etenevässä tutkimuksessa «Yang CS, Cheng CY, Lee FL, Hsu WM, Liu JH. Quantit...»1 arvioitiin OCT:n merkitystä makulaturvotuksen diagnostiikassa 17 peräkkäisellä potilaalla, joilla oli yhden potilaan yhtä silmää lukuun ottamatta diabeettinen retinopatia ja kliinisen tutkimuksen perusteella (+78 tai +90-diopterin linssi ja indirektioftalmoskopia) ja 14 silmässä oli ja 19 silmässä ei ollut ETDRS-tutkimuksen määritelmän mukaista kliinisesti merkittävää makulaturvotusta (KMMT).

OCT-tutkimuksessa todettiin sienimäistä turvotusta ja/tai kystistä turvotusta 12/14 (85 %) ja 11/19 (58 %) silmässä, vastaavasti.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tukee kliinistä havaintoa, että OCT osoittaa muutoksia silloinkin, kun kliinisesti tilanne näyttää varsin normaalilta.

Yhdysvaltalaiset verkkokalvosairauksiin erikoistuneet silmälääkärit arvioivat kliinisen tutkimuksen ja OCT-mittauksen välistä vastaavuutta 95 diabetesta sairastavan potilaan 172 silmässä «Brown JC, Solomon SD, Bressler SB, Schachat AP, Di...»2. 170 silmän (99 %) OCT-tutkimus oli hyvälaatuinen, 2 silmässä väliainesamentumat olivat syynä heikkoon laatuun. Kliinisen tutkimuksen perusteella foveassa ei ollut turvotusta 125 (73 %) silmässä, turvotus oli selvä 33 (19 %) ja sitä epäiltiin 14 silmässä (8 %). Kliinisen arvion ja OCT:ssä todetun fovean paksuuden välillä oli vahva positiivinen korrelaatio (Pearsonin coeffisientti 0.634). 100 silmässä, jossa fovean paksuus OCT:lla oli korkeintaan 200 mm (ei OCT paksuuntumista), kliinisesti turvotusta ei todettu turvotusta 86:ssa, turvotus nähtiin 3:ssa ja sitä epäiltiin 11 silmässä. 44 silmässä, jossa fovean paksuus oli 201 – 300 mm (lievä OCT paksuuntuminen), turvotus oli kliinisesti selvä 8:ssa (18 %), sitä epäiltiin 2:ssa (5 %), mutta 34 (77 %) silmässä ei kliinisessä tutkimuksessa ollut viitettä turvotuksesta. 16 silmässä, joissa OCT:ssä turvotus oli 301 – 400 mm (kohtalainen OCT paksuuntuminen), kliinisessä arviossa turvotus todettiin 12:ssa (75 %), mutta sitä ei todettu 4 (75 %) silmässä. Niissä 12 silmässä, joissa fovean paksuus OCT:llä oli yli 400 mm (vakava OCT paksuuntuminen), kliinisesti todettiin turvotus 10:ssä (83 %), sitä epäiltiin yhdessä (8 %) silmässä ja yhdessä turvotusta ei todettu (8 %). OCT-tulos ja kliininen arvio vastasivat täysin toisiaan 119/172 silmässä (tässä virhe, koska OCT-tulos ei ollut analysoitavissa 172:sta vaan 170:stä), jolloin painotettu kappa-arvo on 0.378; P < 0.001). Suurin osa eroavista arvioista osui lievään OCT paksuuntumiseen (fovean paksuus > 200 mutta ei > 300 mm). Kun nämä 44 silmää jätetään pois analyysistä, tulokset vastasivat toisiaan 109/128 silmässä (85 %) (painotettu kappa 0.697).

Väärät negatiiviset kliiniset arviot (OCT:ssä fovean paksuus yli 200 mm) liittyivät silmiin, joissa OCT:llä todettu paksuuntuminen oli lievää. Vääriin kliinisiin positiivisiin arvioihin ei löytynyt mitään selittävää tekijää. Kliinisesti todetut epäilyt liittyivät tiloihin, joissa oli selvä turvotus fovean ulkopuolella.

OCT-tutkimuksen ja kontaktilinssitutkimuksen välinen vastaavuus oli erinomainen sille, oliko turvotusta vai eikö sitä ollut, kun fovean paksuus oli normaali (korkeintaan 200 mm) tai kun se oli kohtalaisesti tai runsaasti paksuuntunut (yli 300 mm). Vastaavuus oli heikko, kun fovea oli lievästi normaalia paksumpi (201 – 300 mm).

Tämä viittaa siihen, että stereoskooppinen biomikroskoopilla tehtävä kontaktilinssitutkimus on epäherkkä toteamaan lievän turvotuksen. Mutta lievän kliinisesti herkästi havaitsematta jäävän turvotuksen merkitystä ei tiedetä. Näin ollen pelkkä OCT:llä todettu lievä turvotus oireettomalla potilaalla ei vaadi hoitoa.

  • Tutkimuksen laatu: laadukas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tärkeä aihe, kun uuden laitteen asema ei vielä ole vakiintunut diagnostiikassa.

Kirjallisuutta

  1. Yang CS, Cheng CY, Lee FL, Hsu WM, Liu JH. Quantitative assessment of retinal thickness in diabetic patients with and without clinically significant macular edema using optical coherence tomography. Acta Ophthalmol Scand 2001;79:266-70
  2. Brown JC, Solomon SD, Bressler SB, Schachat AP, DiBernardo C, Bressler NM. Detection of diabetic foveal edema: contact lens biomicroscopy compared with optical coherence tomography. Arch Ophthalmol 2004;122:330-5