Suomalaisessa väestöpohjaisessa 11 789 perimenopausaalisen (ikä 52,3 +- 2,9 vuotta) naisen viiden vuoden seurantatutkimuksessa «Honkanen RJ, Honkanen K, Kröger H ym. Risk factors...»1 aiempi rannemurtuma nosti uuden rannemurtuman riskin 2,58-kertaiseksi (95 % luottamusväli 1,84–3,62).
Yli 65-vuotiaiden valkoihoisten naisten seurantatutkimuksessa 9704 tutkittavan aineistossa murtumia seurattiin 10,1 vuoden ajan paitsi nikamamurtumia, joiden seuranta-aika oli keskimäärin 3,7 vuotta «Schousboe JT, Fink HA, Taylor BC ym. Association b...»2.
Aiempi rannemurtuma nosti nikamamurtuman riskin 1,72-kertaiseksi ikään vakioituna (95 % CI 1,31–2,25). Ikään sekä kantaluun tiheyteen vakioinnin jälkeen vaara aleni 1,39-kertaiseksi (95 % luottamusväli 1,05–1,83). Vahvimmin aiempi rannemurtuma ennusti nikamamurtumaa kantaluun tiheyden perusteella osteoporootikoksi luokitelluilla naisilla. Lonkkamurtuman riskiä aiempi rannemurtuma ikään vakioituna nosti 1,43-kertaiseksi (95 % luottamusväli 1,17–1,74). Kun riski vakioitiin reisiluun yläosan luuntiheydellä, ei riskisuhteen nousu enää saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä. Myös lonkkamurtumia aiempi rannemurtuma ennusti vahvimmin niillä potilailla, joiden reisiluun yläosan luuntiheys oli osteoporoottinen. Kun huomioitiin vain seitsemän ensimmäisen vuoden aikana ilmaantuneet lonkkamurtumat, riskin nousu säilyi myös luuntiheyden suhteen vakioituna tilastollisesti merkitsevänä HR 1,39 (95 % luottamusväli 1,08–1,79). Rannemurtuma ennusti siis lonkkamurtumaa paremmin lyhyellä aikavälillä.
Hyvin laajassa aiemmin julkaistuihin tutkimuksiin perustuvassa meta-analyysin kaltaisessa aineistossa «Klotzbuecher CM, Ross PD, Landsman PB ym. Patients...»3 aiemmin raportoitu murtuma lisäsi myöhemmän murtuman riskiä peri- ja postmenopausaaliset naiset kattavassa analyysissä 2,0-kertaiseksi (95 % luottamusväli 1,8–2,1) ja jos analyysiin sisällytettiin kaikenikäiset miehet ja naiset, 2,2-kertaiseksi (95 % luottamusväli 1,9–2,6).
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: