Takaisin

Kognitiivis-behavioraalinen käyttäytymisterapia ahmintahäiriön (BED) hoidossa

Näytönastekatsaukset
Katarina Meskanen
25.8.2014

Näytön aste: B

Kognitiivis-behavioraalinen terapia (KBT) ilmeisesti vähentää ahmintoja ja muita syömishäiriöoireita ahmintahäiriössä enemmän verrattuna hoitoa saamattomiin.

Vocksin ym. (2010) meta-analyysissa «Vocks S, Tuschen-Caffier B, Pietrowsky R ym. Meta-...»1 tarkasteltiin muun muassa psykoterapiaa ja ohjattua itsehoitoa ahmintahäiriön (BED) diagnostiset kriteerit täyttävillä potilailla. Kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa (KBT) tutkittiin 19 tutkimuksessa (5 RCT, N = 272 ja 9 interventiotutkimusta, N = 364).

Satunnaistetuissa tutkimuksissa, joissa oli hoitoa saamaton kontrolliryhmä, hoitojen tehoa arvioitiin hoitoa saaneen ryhmän ja kontrolliryhmän välillä interventiojakson lopuksi. KBT vähensi ahmintojen määrää (Cohenin d = 0,82, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,41–1,22), lisäsi ahmintojen remissiota (ei ahmintoja edeltävän kuukauden aikana (OR = 6,83, p < 0,05, 95 % luottamusväli 3,50–13,33) sekä vähensi syömiseen (Cohenin d = 0,98, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,40–1,57) ja painoon liittyviä huolia (Cohenin d = 0,53, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,11–0,96).

Tarkastelluissa interventiotutkimuksissa KBT vähensi ahmintoja (Cohenin d = 1,46, p < 0,05, 95 % luottamusväli 1,12–1,80) sekä ruokavalion rajoittuneisuutta (Cohenin d = 0,36, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,10–0,62) sekä syömiseen (Cohenin d = 1,34, p < 0,05, 95 % luottamusväli 1,00–1,69) painoon (Cohenin d = 0,98, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,70–1,25) ja ulkomuotoon liittyviä huolia (Cohenin d = 1,10, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,75–1,46).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Hayn ym. (2009) Cochrane-katsauksessa «Hay PP, Bacaltchuk J, Stefano S ym. Psychological ...»2, «Psychological treatments for bulimia nervosa and binging»1 analysoitiin 48 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joista seitsemässä arvioitiin KBT:n vaikuttavuutta ahmintahäiriöpotilailla (BED) (N = 438) Yhdysvalloissa, Kanadassa tai Englannissa.

Verrattuna hoitoa saamattomiin KBT:aa saaneiden ryhmässä (kaksi tutkimusta, N = 48/90) oli suurempi osa ahmimisen remission saavuttaneita (ei ahmintoja edeltävän kuukauden aikana) (KBT 48 vs kontrolli 10 % potilaista, RR 0,53, 95 % luottamusväli 0,26–1,06, p = 0,072) sekä vähemmän muita syömishäiriöoireita (standardoitu keskiarvojen ero ryhmien välillä SMD -0,86, 95 % luottamusväli -1,30 – -0,42, p < 0,001).

Verrattuna muihin psykoterapiamuotoihin KBT (yksi tutkimus, N = 81/162) ei eronnut ahmimisen remission saavuttamisessa (KBT 79 vs muu terapia 72 % potilaista, RR 0,77, 95 % luottamusväli 0,44–1,34) eikä muissa syömishäiriöoireissa (standardoitu keskiarvojen ero ryhmien välillä SMD -0,16, 95 % luottamusväli -0,48–0,15).

Verrattuna behavioraalisiin painonpudotusohjelmiin KBT ei ollut tehokkaampi hoito ahmintojen remission saavuttamiseksi (kaksi tutkimusta, N = 65/116, KBT 48 vs painonpudotusohjelma 54 % potilaista, RR 0,96, 95 % luottamusväli 0,41–2,26), mutta KBT vähensi muita syömishäiriöoireita (neljä tutkimusta, N = 104/189, standardoitu keskiarvojen ero ryhmien välillä SMD -0,31, 95 % luottamusväli -0,61– -0,02, p = 0,038).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Peterson ym. (2009) yhdysvaltalaisessa vertailevassa tutkimuksessa «Peterson CB, Mitchell JE, Crow SJ ym. The efficacy...»3 satunnaistettiin 259 ahmintahäiriötä (BED) sairastavaa (227 naista, 32 miestä, keski-ikä 47,1 ± 10,4 vuotta, BMI 39,0 ± 7,8 kg/m2) saamaan ryhmämuotoista kognitiivis-behavioraalista terapiaa joko terapeuttivetoisena (N = 60), terapeuttiavusteisena (N = 63), itsehoitoon perustuvana (N = 67) tai odottamaan jonotuslistalla (N = 69).

Aktiivisen intervention jaksot koostuivat 15:stä 80 minuutin pituisesta ryhmäistunnosta 20 viikon aikana. Terapeuttivetoisessa ryhmäterapiassa terapeutin rooli oli aktiivinen ja terapeutti veti istuntoa koko sen ajan, kun taas terapeuttiavusteisessa ryhmäistunnossa istunnon psykoedukaation osuus toteutettiin videomateriaalin avulla, ja terapeutti ohjasi keskustelua noin puolet istunnosta. Itsehoitoryhmässä psykoedukaation osuus toteutettiin niin ikään videoitse, jonka jälkeen osallistujat keskustelivat itsenäisesti terapiaistunnon ajan. Osallistujat arvioitiin EDE-haastattelun avulla (EDE, Eating Disorder Examination, *Fairburn & Cooper, 1993) ennen interventiota sekä sen lopussa ja 6 ja 12 kuukauden kuluttua intervention loppumisesta. Lisäksi osallistujat täyttivät itsearviointi-inventaareja.

Tutkimuksen aloittaneista 259 osallistujasta 74,1 % (N = 192) säilyi tutkimuksessa koko intervention ajan (88,3 % terapeuttivetoisesta ryhmästä, 81,2 % odotuslistalla olleista, 68,3 % terapeuttiavusteisesta ryhmästä ja 59,7 % itsehoitoryhmästä).

Intervention jälkeen terapeuttivetoista (51,7 %) ja terapeuttiavusteista (33,3 %) KBT-ryhmäterapiaa saaneista suurempi osa oli saavuttanut ahminnan remission (ei ahmintoja edeltävän kuukauden aikana) kuin itsehoitoryhmässä (17,9 %) tai jonotuslistalla olleista (10,1 %). Ryhmien väliset erot remission saavuttaneiden määrässä kuitenkin hävisivät 12 kuukauden seurannassa (terapeuttivetoinen ryhmä 20,8 %, terapeuttiavusteinen ryhmä 27,0 % ja itsehoitoryhmä 25,4 %) (χ2(2) = 2,59; p = 0,274).

Vaikka intervention jälkeen ahmintamäärä oli merkitsevästi vähäisempi terapeuttivetoisessa ryhmässä kuin itsehoitoryhmässä ja odotuslistalla olleilla (ahmintoja kuukauden aikana 6,3 ± 12,3 vs 11,9 ± 13,2 vs 17,6 ± 14,6, vastaavasti), 6 ja 12 kuukauden seurannassa hoitoryhmien välillä ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja ahmintojen määrässä (12 kuukauden seuranta: terapeuttivetoinen ryhmä 16,2 ± 19,4 ahmintaa, terapeuttiavusteinen ryhmä 12,3 ± 12,9 ahmintaa ja itsehoitoryhmä 12,4 ± 13,7 ahmintaa kuluneen kuukauden aikana). Vaikutusta painoon tai ajallisessa seurannassa pysyvää eroa muissa syömishäiriön oireissa ei myöskään havaittu millään arvioidulla hoitomuodolla.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

*Fairburn CG, Cooper Z. The Eating Disorder Examination. Kirjassa: Fairburn CG, Wilson GT (toim.) Binge eating nature, assessment, and eating. 12. painos. New York, NY: Guilford Press 1993:317-60

Kommentti:

«Hay PP, Bacaltchuk J, Stefano S ym. Psychological ...»2: Cochrane-katsauksen kirjoittajat toteavat, että kognitiivis-behavioraalisen terapian vaikuttavuuden puolesta on jonkin verran tutkimustuloksia, mutta näyttö ei ole kovin vahvaa, sillä tutkimukset eivät ole tasalaatuisia, otoskoot ovat usein melko pieniä ja allokaation naamiointi saattaa olla puutteellista. Tästä syystä vahvoja johtopäätöksiä ei voida tehdä.

Kirjallisuutta

  1. Vocks S, Tuschen-Caffier B, Pietrowsky R ym. Meta-analysis of the effectiveness of psychological and pharmacological treatments for binge eating disorder. Int J Eat Disord 2010;43:205-17 «PMID: 19402028»PubMed
  2. Hay PP, Bacaltchuk J, Stefano S ym. Psychological treatments for bulimia nervosa and binging. Cochrane Database Syst Rev 2009;(4):CD000562 «PMID: 19821271»PubMed
  3. Peterson CB, Mitchell JE, Crow SJ ym. The efficacy of self-help group treatment and therapist-led group treatment for binge eating disorder. Am J Psychiatry 2009;166:1347-54 «PMID: 19884223»PubMed