Käypä hoito -suositus «Alaraajojen laskimovajaatoiminta»1
Alaraajojen laskimovajaatoiminta on yleistä aikuisväestössä. Diagnostiikka ja hoidon tarpeen arviointi perustuvat oireisiin, kliiniseen tutkimukseen ja laskimoiden ultraäänitutkimukseen. Kompressiohoidolla ei voida estää laskimovajaatoimintaa etenemästä. Kajoava hoito suunnitellaan ultraäänitutkimuslöydöksen perusteella. Valtaosa kajoavista hoidoista toteutetaan polikliinisesti, laskimonsisäisin menetelmin.
Alaraajaoireet (särky, turvotus, kutina, väsyminen) eivät ole laskimovajaatoiminnan suhteen spesifisiä. Laskimovajaatoiminnan kliinisen luokan (C0–C6) määrittely on käyttökelpoinen menetelmä taudin vaikeusasteen arvioinnissa. Erikoissairaanhoidossa tehtävä laskimoiden ultraäänitutkimus liittyy olennaisesti oireiden arviointiin ja kliiniseen tutkimukseen. Kajoava hoito suunnitellaan ultraäänitutkimuksen avulla. Lantion alueen syviä laskimoita voidaan erityistapauksissa kuvantaa tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella. Pintalaskimotukoksen diagnoosi voidaan avoterveydenhuollossa varmistaa ultraäänitutkimuksella ja samalla pystytään sulkemaan pois syvä laskimotukos.
Komplisoituneen (kliiniset luokat C4–C6) pintalaskimovajaatoiminnan kajoava hoito on aina aiheellista, jos se on teknisesti ja kokonaistilanteen kannalta mahdollista. Sitä tarvitsevat potilaat ohjataan erikoissairaanhoitoon. Haittaavia oireita aiheuttavan (kliiniset luokat C2–C3) pintalaskimovajaatoiminnan hoito kannattaa, jos ultraäänitutkimuksessa todetaan laaja-alainen vajaatoiminta. Hoidon tarve arvioidaan tällöin erikoissairaanhoidossa kiireettömästi. Mikäli suonikohju on vuotanut verta tai potilas on sairastanut toistuvia pintalaskimotukoksia, kannattaa pintalaskimovajaatoiminta myös hoitaa. Syviä laskimoita hoidetaan erikseen harkiten komplisoituneessa tilanteessa, jos taustalla on merkittävä virtauseste.
Komplisoituneessa (kliiniset luokat C4–C6) laskimovajaatoiminnassa kompressiohoito on merkittävä osa hoidon kokonaisuutta. Komplisoitumattomassa (kliiniset luokat C2–C3) laskimovajaatoiminnassa kompressiohoito ei näytä estävän suonikohjuja pahenemasta. Se kuitenkin vähentää laskimovajaatoiminnan oireita ja hyödyttää osaa potilaista.
Ylipaino näyttää heikentävän pintalaskimovajaatoiminnan hoitotuloksia. Vaikeassa lihavuudessa painonpudotus vaikuttaa normalisoivan laskimoiden virtausolosuhteita ja vähentävän laskimoperäisiä oireita ja ihomuutoksia.
Laskimoiden toimintaa parantavia, suun kautta otettavia valmisteita voidaan harkita lievittämään potilaan kokemia oireita. Mahdolliset lääkkeiden yhteisvaikutukset tulee huomioida potilasta neuvoessa.
Ensisijainen hoitomenetelmä pinnallisen päärungon (vena saphena magna ja parva sekä vena saphena anterior) vajaatoiminnassa on lämpökatetrihoito (laserablaatio tai radiotaajuusablaatio) paikallispuudutuksessa. Jos menetelmä ei ole teknisesti mahdollinen, valitaan muu hoitomenetelmä. Läpimitaltaan pienikokoiset päärungot voidaan hoitaa vaahtoskleroterapialla. Suurin osa potilaista ei tarvitse suonikohjujen hoitoa päärunkovajaatoiminnan hoidon yhteydessä «Suurin osa potilaista ei tarvitse suonikohjujen hoitoa päärunkovajaatoiminnan hoidon yhteydessä.»A. Ne voidaan harkinnan mukaan hoitaa samassa toimenpiteessä tai tarvittaessa myöhemmin joko kirurgisesti tai vaahtoskleroterapialla. Lämpökatetrihoidon jälkeinen kompressiohoito ei vaikuta parantavan hoidon tulosta tai turvallisuutta. Kompressiohoito tulee kuitenkin suunnitella yksilöllisesti niin, että huomioidaan toimenpidekokonaisuus, potilaan mobilisoituminen ja muut tromboemboliset riskitekijät.
Lämpökatetrihoidosta toipuminen on nopeaa, ja komplikaatiot ovat harvinaisia. Vaahtoskleroterapiaan liittyy viiden vuoden seurannassa lämpökatetrihoitoa enemmän sekä ultraäänellä todettavan refluksin että kliinisesti merkittävän vajaatoiminnan uusiutumista. Siksi kustannusvaikuttavin päärunkovajaatoiminnan hoitomuoto on lämpökatetrihoito.
Pintalaskimotukoksen hoidon tärkein tavoite on estää syvä laskimotukos. Yli 5 cm:n pintalaskimotukos hoidetaan 6 viikon antikoagulaatiolla. Antikoagulaationa voidaan käyttää rivaroksabaania (10 mg x 1; vasta-aiheita ovat raskaus ja imetys) tai tarvittaessa enoksapariinia (40 mg x 1).
Ahtautuneen lonkkalaskimon laajentaminen laskimonsisäisesti vähentää laskimopaineen aiheuttamia oireita, kuten laskimoperäistä katkokävelyä, kipua ja ihomuutoksia. Se saattaa suojata potilasta laskimohaavan uusiutumiselta. Pallolaajennuksen jälkeistä aukipysyvyyttä tukee laskimoon soveltuva stentti.
Karoliina Halmesmäki (puheenjohtaja)
Sari Vähäaho
Matti Laine
Ville Mattila (Käypä hoito -toimittaja)
Matti Pokela
Jukka Saarinen
Teemu Taulavuori
Jaakko Viljamaa