Kehityksellinen kielihäiriö (kielellinen erityisvaikeus, lapset ja nuoret)

Keskeinen sanoma

Esiintyvyys

• Lapsilla kehityksellisen kielihäiriön esiintyvyydeksi on todettu diagnosointikriteerien mukaan vaihtelevasti 1–7 %. Kun lieväasteiset häiriöt huomioidaan, esiintyvyys lienee noin 7 %.
• Kehityksellinen kielihäiriö on useimmiten luotettavimmin diagnosoitavissa 4–6 vuoden iässä.
• Lapsilla, joilla on ennen kouluikää todettu kehityksellinen kielihäiriö, on usein kouluiässä edelleen puutteellinen kielellinen toimintakyky «Lapsilla, joilla on ennen kouluikää todettu kielellinen erityisvaikeus, on usein kouluiässä edelleen puutteellinen kielellinen toimintakyky. Myös heidän ei-kielellinen päättelykykynsä voi kehittyä kouluiässä ikäodotuksia heikommin, vaikka se olisi leikki-iässä ollutkin ikäodotusten mukainen.»A.

Etiologia

• Kaikkia kehityksellistä kielihäiriötä aiheuttavia mekanismeja ei tunneta, mutta häiriön arvellaan johtuvan aivojen toimintahäiriöstä. Haitat johtunevat useimmiten perintötekijöiden ja ympäristön yhteisvaikutuksesta.
• Laajat etiologiset selvittelyt ovat tarpeen vain, jos epäillään älyllistä kehitysvammaisuutta, jotain oireyhtymää tai kehityksen taantumaa.

Seulonta

• Lapsen kielellisten taitojen kartoittaminen neuvolassa on jatkuva prosessi, joka perustuu lapsesta neuvolakäynneillä tehtyihin havaintoihin sekä vanhemmilta ja varhaiskasvatuksesta saatuihin tietoihin.
• Puheen ja kielen kehityksen ongelmien varhaiseen tunnistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota sellaisilla lapsilla, joiden perheisiin on kasaantunut erilaisia hyvinvointia vaarantavia tai perheen sisäistä vuorovaikutusta heikentäviä tekijöitä tai joiden käyttäytymisestä vanhemmilla tai päiväkodissa on huolta.

Diagnostiikka

• Diagnoosi perustuu mahdollisuuksien mukaan moniammatillisen työryhmän tutkimuksiin, kehityksellisen kielihäiriön toteamiseen (testitulokset ja kliininen arviointi) ja muiden hidasta puheen ja kielen kehittymistä aiheuttavien tekijöiden sulkemiseen pois.
• Mikään yksittäinen testi tai testistö ei välttämättä tunnista kaikkia lapsia, joilla on kehityksellinen kielihäiriö «Mikään yksittäinen testipatteri ei luotettavasti erottele SLI-lapsia (specific language impairment, kielellinen erityisvaikeus) ei-SLI-lapsista. Tämän vuoksi on oleellista, että kielihäiriötä epäiltäessä lasta tutkii asiaan perehtynyt työryhmä.»B.
• Lääkärin tehtävä on moniammatillisen arvioinnin perusteella vastata diagnostiikasta sekä hoidon ja kuntoutuksen koordinoinnista.
• Mahdollisimman aikaisin tulee selvittää, onko lapsella kuulovika ja johtuvatko kielelliset vaikeudet pelkästään kuuloviasta vai aiheuttaako niitä todennäköisesti myös jokin muu tekijä tai tekijät.
• Sekä lapsen normaalin kehityksen turvaamiseksi että erotusdiagnostiikan kannalta on tärkeää, että lapselle on tehty neuvolan 4-vuotistarkastuksessa lähinäköseula. Jos lähinäköseulan teko ei onnistu neuvolassa luotettavasti, lapsi on lähetettävä paikallisen käytännön mukaisesti tarkempaan arvioon lähinäön normaaliuden varmistamiseksi.
• Kun lapsella tai nuorella on vuorovaikutusongelmia, tunne-elämän häiriöitä tai käytöshäiriöitä, arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota mahdolliseen kielellisen toimintakyvyn häiriöön «Puutteelliseen kielelliseen toimintakykyyn liittynee lapsuus- ja nuoruusiässä kohonnut käytös- ja ihmissuhdeongelmien sekä tunne-elämän häiriöiden riski.»B.

Hoito

• Tukitoimet lapsen arjen toimintaympäristössä tulee aloittaa heti, kun on herännyt epäily kielellisen kehityksen viiveestä tai poikkeavuudesta.
• Hyvään hoitoon kuuluvat vanhempien ohjaaminen, vanhempien sitoutumisen sekä vanhempien ja lapsen aktiivisen osallistumisen tukeminen, ja tukitoimet kodin lisäksi varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
• Kielihäiriöiselle lapselle tulee laatia yhdessä huoltajien kanssa hoito- ja kuntoutussuunnitelma, jossa asetetaan realistiset, selkeät, konkreettiset ja mitattavat arjen toimintakyvyssä ja osallistumisessa näkyvät tavoitteet.
• Kun vanhempien tai neuvolan tai varhaiskasvatuksen henkilökunnan havaintojen perusteella syntyy aiheellinen epäily kielellisistä ongelmista, lapsi on lähetettävä puheterapeutin ohjaukseen 2–2,5 vuoden ikäisenä. Neuvolassakin tulee antaa ohjausta kielellisen kehityksen tukemiseen.
• Puheterapian kesto, intensiteetti ja toteuttamistapa tulee suunnitella yksilöllisesti osana kuntoutussuunnitelmaa. Lääkärin johtaman moniammatillisen työryhmän on arvioitava terapian vaikuttavuutta, eikä vaikuttamatonta terapiaa tule jatkaa. Terapia voidaan jaksottaa, mutta sen tulee työryhmän käsityksen mukaan jaksojen aikana yleensä olla vähintään viikoittaista.
• Toimintaterapiaa suositellaan, jos kielihäiriöisellä lapsella todetaan huomattavia hieno- tai karkeamotoriikan, toiminnanohjauksen, hahmotuskyvyn tai leikkitaitojen ongelmia ja jos moniammatillinen työryhmä arvioi kuntoutuksesta olevan hyötyä.
• Lapsi voidaan harkinnan mukaan ohjata neuropsykologiseen kuntoutukseen, jos hänellä on riittävistä koulun tukitoimista huolimatta edelleen vaikeita oppimisen, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen tai vuorovaikutuksen ongelmia.

Seuranta ja hoidon porrastus

• Hoidosta vastaavan tahon (perusterveydenhuolto tai erikoissairaanhoito) tulee seurata leikki-ikäisen lapsen kehitystä vähintään kerran vuodessa tehtävillä arvioilla ja pitää kuntoutussuunnitelma ajantasaisena.
• Vaikeiden kielellisten ongelmien tutkimukset sekä kuntoutuksen ja tukitoimenpiteiden järjestäminen ja seuranta kuuluvat erikoissairaanhoitoon tai muuhun erityisosaamista omaavaan hoitoyksikköön. Lievien kielellisten ongelmien tutkimukset sekä kuntoutuksen ja muiden tukitoimien järjestäminen ja seuranta kuuluvat perusterveydenhuoltoon. Epäselvissä tapauksissa perusterveydenhuolto voi konsultoida erikoissairaanhoitoa.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Foniatrit ry:n ja Suomen Lastenneurologisen yhdistyksen asettama työryhmä

Marja Asikainen (puheenjohtaja)

Leena Ervast (kokoava kirjoittaja)

Timo Ahonen

Jorma Komulainen

Krista Korhonen

Jaanamarja Nopola-Hemmi

Mari Qvarnström

Tiina Walldén