Takaisin Tulosta

Autismikirjon häiriö

Käyvän hoidon tiivistelmät
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen, Suomen Nuorisopsykiatrisen Yhdistyksen, Suomen Kehitysvammalääkäreiden, Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä
10.4.2024

Käypä hoito -suositus «Autismikirjon häiriö»1

Keskeinen sisältö

  • Autismikirjon häiriö (autism spectrum disorder, ASD) on keskushermoston kehityksellinen häiriö, jonka ydinoireita ovat toimintakykyä haittaavat, laaja-alaiset ja pysyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation erityispiirteet sekä rajoittuneet, toistavat ja joustamattomat käytösmallit, kiinnostuksen kohteet tai aktiviteetit.
  • Autismikirjon häiriö on vaikeusasteeltaan ja oirekuvaltaan hyvin heterogeeninen.
  • Varhainen tunnistaminen ja kuntoutus on tärkeää muun muassa arjen tukitoimien suunnittelemiseksi, yksilön toimintakyvyn ja positiivisen minäkuvan tukemiseksi sekä monihäiriöisyyden huomioimiseksi ja ehkäisemiseksi.
  • Autismikirjon häiriö ilmenee lapsuuden aikana, mutta oireet voivat tulla kokonaisuudessaan esiin vasta myöhemmin, kun sosiaaliset vaatimukset ylittävät henkilön rajoittuneet kyvyt, tai arjen tuet muuttuvat tai koska henkilö on voinut oppia naamioimaan autismikirjon piirteitään.
  • Kuntoutusta suunniteltaessa otetaan huomioon toimintakykyyn keskeisimmin vaikuttavat tekijät. Kuntoutuksella pyritään tukemaan taitoja, jotka varmistavat mahdollisimman itsenäisen elämän, omien tavoitteiden saavuttamisen ja terveen itsetunnon kehittymisen. Kuntoutuksen tarve voi vaihdella eri kehitys- ja elämänvaiheissa.
    • Ydinoireisiin ei suositella lääkehoitoa, mutta samanaikaishäiriöiden hoidossa lääkehoito voi olla tarpeen.
    • Samanaikaishäiriöiden hoito voi olla toimintakyvyn kannalta keskeistä.

Diagnostiikka

  • Autismikirjon häiriön diagnostiikkaa suositellaan tehtäväksi moniammatillisessa työryhmässä, jossa on perehdytty autismikirjon häiriöön tai jossa on riittävää osaamista ja mahdollisuus konsultoida autismikirjon häiriöön perehtynyttä työryhmää.
  • Diagnostiikkaa varten kerätään tietoa aiemmista kehitysvaiheista sekä nykytilanteesta henkilöltä itseltään, vanhemmilta ja muilta lähipiirin henkilöiltä, tarpeen mukaan asiakirjoista sekä lasten osalta varhaiskasvatuksesta ja koulusta.
    • Tietojen kerääminen on usein tarpeen jo oireiden kartoitusvaiheessa.
  • Diagnostisten kriteerien täyttyminen varmistetaan havainnoimalla ydinoireiden ilmenemistä henkilön tavassa olla vuorovaikutuksessa ja kommunikoida, mahdollisia maneereita ja toistavaa käyttäytymistä.
  • Kliinisen arvioinnin osana on hyvä käyttää strukturoitua diagnostista menetelmää, mutta diagnoosia ei tule tehdä pelkästään yhden menetelmän tulosten perusteella.
    • Etiologisten tutkimusten ja muiden erikoisalojen konsultoinnin tarve tulee arvioida tapauskohtaisesti.
  • Aikuisikäisen diagnostisessa tutkimuksessa on keskeistä osoittaa autismikirjolle tyypillisten oireiden ilmeneminen lapsuudessa ja jatkuminen nykyhetkeen.

Kuntoutus

Yleiset periaatteet

  • Tukitoimet kaikissa arkiympäristöissä ja tarpeenmukainen ympäristön muokkaus tulee käynnistää heti, kun herää epäily tai huoli autismikirjon piirteistä.
    • Tukitoimien aloittaminen ei vaadi diagnoosia.
  • Kuntoutus on tärkeää suunnitella yksilöllisesti.
    • Kuntoutuksen suunnittelu ja toteutus tulee tehdä kehitystaso ja ikä huomioiden yhteistyössä henkilön itsensä sekä vanhempien ja/tai lähiympäristön kanssa.
  • Keskeistä on
    • arvioida, mitkä oireet ja arjen haasteet vaikuttavat keskeisimmin yksilön toimintakykyyn, ja suunnitella kuntoutus sen pohjalta
    • toteuttaa kuntoutus niin, että taitojen yleistyminen arkiympäristöihin mahdollistuu
    • hyödyntää kuntoutuksessa henkilön vahvuuksia ja voimavaroja.

Lääkinnällinen kuntoutus

Lääkehoito

  • Ydinoireiden lääkehoito:
  • Psykiatristen ja neuropsykiatristen samanaikaishäiriöiden lääkehoito:
    • Lähtökohtaisesti käytetään samoja käyttöaiheen mukaisia psykiatrisia lääkkeitä kuin muillakin potilasryhmillä.
    • Joissakin erityistilanteissa, kuten haastavan käytöksen hoidossa, voidaan harkita lääkehoitoa, mikäli yksinomaan lääkkeettömällä hoidolla ei saada riittävää vastetta. Lääkehoidon mahdolliset haittavaikutukset tulee ottaa huomioon. Haastavan käyttäytymisen lääkehoidon aloitus ja seuranta suositellaan tehtäväksi lapsilla lääkehoitoon perehtyneen lastenpsykiatrian tai -neurologian erikoislääkärin toimesta tai ohjauksessa ja nuorilla ja aikuisilla psykiatrian alojen erikoislääkärin toimesta tai ohjauksessa (erikoistuvat lääkärit) tai kyseisten alojen erikoislääkäriä konsultoiden.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen, Suomen Nuorisopsykiatrisen Yhdistyksen, Suomen Kehitysvammalääkäreiden, Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä

Hanna Raaska (pj.)

Marie Korhonen

Terhi Koskentausta

Anna Koskinen

Sari Kujanpää

Tuulia Lepistö-Paisley

Sami Leppämäki

Marja-Leena Mattila

Anne Sarajuuri

Maria Sumia

Mia Tapiola

Laura Timonen-Soivio

Virpi Vauhkonen

Arja Tuunainen (Käypä hoito -toimittaja)