Systemaattisen katsaukseen «Suvan J, Leira Y, Moreno Sancho FM, ym. Subgingiva...»1 valittiin tutkimuksia, jotka vertailivat 24 tunnin sisällä tehtävän parodontologisen instrumentoinnin (full mouth) ja sektoreittain tai sekstanteittain pidemmällä aikavälillä tehtävän hoidon tehokkuutta. Tutkimukseen otettiin mukaan Medline-, Cochrane-, EMBASE-, SCOPUS- ja LILACS-tietokannoista 13 satunnaistettua kliinistä tutkimusta vuosilta 1988–2015. Potilaat olivat yli 18-vuotiaita, ja kaikki parodontiitin muodot olivat mukana (pois lukien gingiviitti ja systeemisiin sairauksiin tai syndroomiin liittyvä parodontiitti). Ensisijaisena tulosmuuttujana oli taskusyvyyden (PD) madaltuminen ja toissijaisina muuttujina parantuneiden ientaskujen määrä (PD ≤ 4 mm eikä ienverenvuotoa), muutokset kliinisessä kiinnitystasossa (CAL) ja ienverenvuotoprosentin muutokset. Seuranta-aika oli vähintään 3 kuukautta. Suurimmassa osassa tutkimuksia seuranta-aika oli korkeintaan 6 kuukautta, mitä voidaan pitää lyhyenä.
Meta-analyysi pystyttiin tekemään taskusyvyyden (PD), kiinnitystason (CAL) ja parantuneiden ientaskujen osalta. Ryhmien välillä ei voitu havaita mitään merkittäviä eroja millään aikavälillä. Myöskään ientaskun alkuperäisellä syvyydellä ei ollut vaikutusta. Kahdessa tutkimuksessa raportoitiin ienverenvuotoprosentin pistekohtainen muutos, eikä myöskään tässä havaittu eroja ryhmien välillä. Viidessä tutkimuksessa raportoitiin potilaiden kokemat vaivat parodontologisen instrumentoinnin jälkeen, mutta näissäkään ei ollut eroa ryhmien välillä.
Tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia siitä, että parodontologinen instrumentointi voidaan tehdä lyhyen ajan sisällä (full mouth) tai pidemmällä aikavälillä osa-alueittain ja päästä yhtä hyvään hoitotulokseen. Parodontologinen instrumentointi voidaan siis jaksottaa ottaen huomioon esimerkiksi potilaan toiveet ja yleisterveys.
Cochrane-katsaukseen «Jervøe-Storm PM, Eberhard J, Needleman I, ym. Full...»2 valittiin 20 satunnaistettua tutkimusta, joissa oli yhteensä 944 potilasta. 13 tutkimusta vertasi 24 tunnin sisällä tehtyä parodontologista hoitoa (full mouth scaling, FMS) verrokkiryhmään, 13 tutkimusta vertasi 24 tunnin sisällä tehtyä parodontologista hoitoa, joissa käytettiin antisepteja (full mouth disinfection, FMD) verrokkiryhmään, ja 6 tutkimusta vertaili FMS:n ja FMD:n eroja.
Ensisijaisena tulosmuuttujana oli hampaiden menetys ja muutos ientaskun syvyydessä (PPD). Toissijaisina tulosmuuttujina oli kliininen kiinnitystaso (CAL), ienverenvuoto, haittatapahtumat ja parantunut ientasku (PPD ≤ 4 mm). Mikään tutkimuksista ei raportoinut hampaiden menetystä.
Katsauksessa ei voitu todeta eroja FMS- ja verrokkiryhmän välillä ientaskusyvyyksissä (PPD), kiinnitystasossa (CAL) tai ienverenvuodossa 6–8 kuukauden seuranta-aikana. FMD- ja verrokkiryhmän välillä ei voitu todeta eroja ientaskun syvyydessä (PPD, kiinnitystasossa (CAL) tai ienverenvuodossa 6–8 kuukauden seuranta-aikana. Myöskään FMS:n tai FMD:n välillä ei voitu todeta eroja ientaskusyvyyksissä (PPD), kiinnitystasossa (CAL) tai ienverenvuodossa 6–8 kuukauden seuranta-aikana. 13 tutkimusta oli huomioinut haittatapahtumat, ja kolmessa tutkimuksessa raportoitiin haittatapahtuma FMS:n tai FMD:n jälkeen. Tärkein todettu haittatapahtuma oli kehon lämmönnousu.
Ei ole tutkimustuloksia, joiden mukaan FMS tai FMD olisi tehokkaampi tapa hoitaa parodontiittia kuin perinteinen esimerkiksi sektoreittainen hoito.
Satunnaistetussa tutkimuksessa «Graziani F, Cei S, Orlandi M, ym. Acute-phase resp...»3 verrattiin 24 tunnin sisällä tehtävän parodontologisen instrumentoinnin (full mouth FM-SRP) ja sektoreittain viikon välein (Q-SRP) tehtävän hoidon vaikutuksia akuutin vaiheen (24 tuntia) ja pidemmän aikavälin (3 kuukautta) tulehdukseen.
38 parodontiittipotilasta satunnaistettiin FM-SPR-ryhmään (n = 19) ja Q-SPR-ryhmään (n = 19). Seeruminäytteet otettiin lähtötilanteessa sekä 1, 7 ja 90 päivää hoidon jälkeen. Ensimmäisenä hoidon jälkeisenä päivänä FM-SRP-ryhmässä todettiin merkittävä suureneminen CRP-pitoisuudessa (320 %) ja IL-6-määrässä (245 %) verrattuna Q-SRP-ryhmään. TNF-α-määrä oli hieman suurempi (20 %) FM-SRP-ryhmässä. Erot tasoittuivat päivään 7 mennessä.
Parodontiitin kliiniset parametrit mitattiin lähtötilanteessa ja 3 kuukauden kuluttua. FM-SRP- ja Q-SRP-ryhmien välillä ei todettu tilastollisesti merkittäviä eroja ientaskujen syvyyksissä (PPD), kiinnitystasossa (CAL), ientaskujen määrässä, plakki-indeksissä tai ienverenvuodossa.
Kommentti: Q-SRP voi olla turvallisempi tapa hoitaa parodontiittipotilaita, joilla on pitkäaikaissairauksia, koska FM-SPR aiheuttaa suuremman tulehdusmarkkerien lisääntymisen ensimmäisenä hoidon jälkeisenä päivänä.