Tanskalaiseen tutkimukseen «Mosekilde L, Beck-Nielsen H, Sørensen OH ym. Hormo...»1 osallistui yhteensä 2 016 naista (ikä 45–58 vuotta, aika menopaussista 3–24 kuukautta), jotka oli kutsuttu tutkimukseen mukaan suuremmasta koko väestöstä kerätystä satunnaisotoksesta (osallistumisprosenttia ei ilmoitettu). Tutkimus jakautui satunnaistettuun ja ei-satunnaistettuun osaan. Satunnaistetussa osassa 502 naista allokoitiin hormonihoitoon (HT) ja 504 naista ryhmään, joka ei saanut hoitoa. Ei-satunnaistetussa osiossa seurattiin 221 omin päin hormonihoidon aloittanutta naista sekä 789:ää naista, joilla ei ollut hormonihoitoa. HT koostui suun kautta otettavasta sekventiaalisesta 2 mg – 1 mg estradiolista + 1 mg noretisteroniasetaatista naisilla, joilla oli kohtu ja 2 mg jatkuvasta estradiolista naisilla, joilta kohtu oli poistettu..
Seuranta-aika oli 5 vuotta. 140 naiselle sattui kaikkiaan 156 murtumaa. HT:n käyttöön liittyvän murtumien vähenemisen suhteen satunnaistettu ja ei-satunnaistettu osa eivät eronneet toisistaan. ITT-analyysissä havaittiin murtumien kokonaisesiintyvyyden laskuun viittaava "trendi" (suhteellinen riski 0,73, 95 % luottamusväli 0,50–1,05) ja rannemurtumissa (radius ja ulna) havaittiin merkitsevä ero (suhteellinen riski 0,45; 95 % luottamusväli 0,22–0,90). Muiden murtumien suhteen (lonkka, nikamat) ei havaittu merkitseviä eroja.
Mikäli tuloksia laskettaessa otettiin mukaan vain ne naiset, jotka todella olivat käyttäneet HT:tä ohjeiden mukaisesti, havaittiin merkitsevä pieneneminen sekä murtumien kokonaisesiintyvyydessä (suhteellinen riski 0,61;95 % luottamusväli 0,39–0,97) että käsivarren murtumissa (suhteellinen riski 0,24; 95 % luottamusväli 0,09–0,69). Muiden murtumien suhteen erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Yhdysvaltalaisessa Women´s Health Initiative (WHI) -tutkimuksessa «Cauley JA, Robbins J, Chen Z ym. Effects of estrog...»2 16 808 postmenopausaalista 50–79-vuotiasta naista satunnaistettiin saamaan konjugoitua estrogeenia 0,625 mg/vrk + medroksiprogesteronia 2,5 mg/vrk tai lumelääkettä 5,6 vuoden ajaksi. Vastemuuttujina olivat kaikki osteoporoottiset luunmurtumat sekä luun tiheys (alaryhmässä).
735/8 506 (8,6 %) HT-ryhmän ja 896/8 102 (11,1 %) lumelääkeryhmän naisista sai murtuman (vaarasuhde 0,76, 95 % luottamusväli 0,69–0,83). HT-ryhmässä tapahtui 52 lonkkamurtumaa verrattuna 73 murtumaan lumeryhmässä (vaarasuhde 0,67, 95 % luottamusväli 0,47–0,96), vastaavat murtumien lukumäärät käsivarressa olivat 189 ja 245 sekä selkärangassa 41 ja 60 (tilastollista merkitsevyyttä ei ilmoitettu). Lonkkamurtumien ilmaantuvuus oli 52/8 506 (0,6 %) HT-ryhmässä ja 73/8 102 (0,9 %) lumeryhmässä, absoluuttinen riskin alenema 0,3 % ja NNT 333 potilasta 5 vuoden ajan HT:lla hoidettuna.
Yhdysvaltalaisen Women´s Health Initiative (WHI) -tutkimuksen «Anderson GL, Limacher M, Assaf AR ym. Effects of c...»3 "estrogen alone"-alaryhmään kuuluivat naiset, joilta oli kohtu poistettu. Osallistujat saivat konjugoitua estrogeenia 0,625 mg/vrk tai lumelääkettä. Tässä ryhmässä päävastemuuttujana oli sepelvaltimotaudin ilmaantuvuus. Hoidon turvallisuuden suhteen tärkein seurattava muuttuja oli rintasyövän ilmaantuvuus. Lisäksi seurattiin murtumien ja useiden muiden tautitilojen ilmaantuvuutta.
Tutkimus keskeytettiin ennenaikaisesti 5 vuoden seurannan jälkeen. Hoito lisäsi merkitsevästi aivohaverin (vaarasuhde 1,39; 95 % luottamusväli 1,10–1,77) vaaraa, ei vaikuttanut sepelvaltimotaudin vaaraan ja pienensi lonkkamurtuman vaaraa (vaarasuhde 0,61; 95 % luottamusväli 0,41–0,91). Lisäksi havaittiin "trendi" rintasyövän vähenemisen suuntaan (vaarasuhde 0,77; 95 % luottamusväli 0,59–1,01). "Kokonaistautitaakka" ei muuttunut merkitsevästi.
Tutkijat eivät suositelleet konjugoitua estrogeeniä kroonisten sairauksien ehkäisyyn postmenopausaalisilla naisilla.
Suomalaisessa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Randell KM, Honkanen RJ, Kröger H ym. Does hormone...»4 seurattiin 7 217 postmenopausaalista naista (ikähaarukka 47–56 vuotta) 5 vuoden ajan. Verrattaessa niitä 2 670 naista, jotka olivat käyttäneet HT:tä niihin, jotka eivät olleet käyttäneet, oli murtumien kokonaisesiintyvyyteen liittyvä suhteellinen riski 0,69 (95 % luottamusväli 0,55–0,81), vastaavat luvut käsivarren murtuman suhteen olivat 0,49; 95 % luottamusväli 0,36–0,66).
Kaikkia murtumia esiintyi hormonihoitoa jatkuvasti käyttäneiden joukossa 5 vuoden seurannan aikana 94/1 335 (7 %) verrattuna 352/3 335 (10,6 %) ei koskaan hormonihoitoa käyttäneiden joukossa. Vastaavat luvut käsivarren murtumien suhteen olivat 22/1 335 (1,6 %) ja 145/3 335 (4,3 %) sekä kategoriassa "muut murtumat" 72/1 335 (5,4 %) ja 207/3 335 (8,1 %).
Englantilaisessa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Banks E, Beral V, Reeves G ym. Fracture incidence ...»5 seurattiin 138 737 postmenopausaalista, 50–69 vuoden ikäistä naista keskimäärin 2,8 vuotta murtumien esiintyvyyden suhteen. Naiset olivat alun perin osa Million Women Study -kohorttia. Seurannan alussa HT:tä käyttävillä kaikkien murtumien esiintyvyyden suhteellinen riski HT:tä ei-käyttäviin verrattuna oli 0,62 (95 % luottamusväli 0,58–0,66).
Tuhatta potilasvuotta kohti laskettuna oli hormonihoitoa käyttäneillä lonkkamurtumien esiintyvyys 0,23 ja kaikkien murtumien 9,2; vastaavat luvut ei koskaan hormonihoitoa käyttäneiden joukossa olivat 0,47 ja 15,6. Hyödyllinen vaikutus ei eronnut erilaisia hormonivalmisteita sisältäneiden HT-tyyppien välillä. Hormonien käytön hyöty hävisi noin vuodessa niiden käytön lopettamisen jälkeen, jolloin murtumia ilmaantui yhtä paljon kuin hormoneja käyttämättömillä naisilla.
Meta-analyysissa «Zhu L, Jiang X, Sun Y ym. Effect of hormone therap...»6 selvitettiin hormonihoidon vaikutusta erilaisiin murtumiin. Mukaan valikoitui 28 tutkimusta, jotka oli julkaistu ennen elokuuta 2018. Tutkimuspopulaatio koostui 33 426 naisesta, joille sattui 2516 murtumaa.
Hormonihoidolla murtumasuoja (RR) oli 0,74 (95 % luottamusväli 0,69–0,80), lonkkamurtumasuoja 0,72 (95 % luottamusväli 0,53–0,98), nikamamurtumille 0,63 (95 % luottamusväli 0,44–0,91). Murtumasuoja oli voimakkaampi alle 60-vuotiailla naisilla (p = 0,003) verrattuna yli 60-vuotiaisiin, joilla hormonihoito oli käytössä. Estradiolilla saavutettiin parempi suoja murtumia vastaan kuin konjugoidulla estrogeenilla (P = 0,01).