Takaisin

Hoito aivoverenkiertohäiriöiden hoitoyksikössä (AVH-yksikkö) verrattuna muulla osastolla annettuun hoitoon

Näytönastekatsaukset
Juha Huhtakangas
2.6.2016

Näytön aste: A

AVH-yksikössä annettu hoito vähentää aivoinfarktipotilaan kuolleisuutta, lyhentää sairaalahoitoa ja lisää omatoimiseksi toipumisen todennäköisyyttä verrattuna muulla osastolla annettuun hoitoon.

Laajin julkaistu meta-analyysi «Stroke Unit Trialists' Collaboration. Organised in...»1, satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista, joissa on verrattu organisoitua AVH-yksikössä annettua hoitoa muulla tavalla toteutettuun aivoinfarktin hoitoon kevyemmin organisoidussa AVH-yksikössä tai tavallisella vuodeosastolla kuten sisätautiosastolla. Meta-analyysiin sisällytettiin 28 tutkimusta. Kvasirandomoituja tutkimuksia ei otettu mukaan.

AVH-yksikössä annettuun hoitoon liittyi pienempi kuoleman riski vuoden seurannassa (OR 0,81; 95 % luottamusväli 0,69–0,94; P = 0,005), pienempi kuoleman tai laitoshoidon riski (OR 0,78; 0,68–0,89; P = 0,0003) ja pienempi kuoleman tai ei-omatoimisen toipumisen riski (OR 0,79; 0,68–0,90; P = 0,0007) verrattuna muuhun hoitoon.

Paremmin organisoitu AVH-yksikkö assosioitui johdonmukaisesti parempaan ennusteeseen. Kolmessa tutkimuksessa, joissa seurantaa jatkettiin 5 tai 10 vuotta, todettiin potilaiden hyötyvän jatkossakin AVH-yksikköhoidosta. Tulos ei riippunut potilaan iästä, sukupuolesta eikä aivohalvauksen vaikeusasteesta.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Meta-analyysin «Collaborative systematic review of the randomised ...»2 tarkoituksena oli selvittää organisoidun AVH-yksikössä annettavan hoidon vaikutus kuolleisuuteen, ei-omatoimiseen toipumiseen ja pitkäaikaishoidon tarpeeseen sekä selvittää organisoidun aivohalvausyksikössä annettavan hoidon ominaispiirteet.

Systemaattiseen katsaukseen otettiin kaikki satunnaistetut tutkimukset, jotka vertailivat organisoitua, spesialistitasoista AVH-yksikössä annettua hoitoa muulla tavalla toteutettuun aivohalvauksen hoitoon. Määritelmän mukaisesti tällä tarkoitettiin osastoa tai työryhmää, joka hoiti yksinomaan AVH-potilaita (erikoistunut AVH-yksikkö) tai kuntoutusosastoa, jossa hoidettiin myös muita kuin AVH-potilaita. Vertailuryhmänä useimmissa tutkimuksissa oli tavanomainen sisätautien vuodeosastohoito.

Katsaus käsittää 19 tutkimusta, joista kolmessa oli 2 vertailuryhmää. 12 tutkimusta satunnaisti yhteensä 2 060 potilasta AVH-yksikköhoitoon tai tavalliseen vuodeosastohoitoon, 6 tutkimusta vertasi kuntoutusosastoa tavalliseen vuodeosastohoitoon (647 potilasta) ja 4 tutkimusta vertasi AVH-yksikköhoitoa kuntoutusosastoon, jossa hoidettiin myös muita potilaita (542 potilasta). Päätetapahtumina käytettiin kuolemaa, laitoshoitoa ja ei-omatoimista toipumista. Tulokset osoittivat, että AVH-yksikköä kuvaa parhaiten koordinoitu monialainen ryhmätyöskentely, säännöllinen koulutusohjelma aivohalvauksen hoitoa koskien sekä lääkärien että hoitajien erikoistuminen AVH-potilaiden hoitoon. Lisäksi AVH-yksikölle oli varattu oma vuodeosasto tai sen osa yksinomaan AVH-potilaiden hoitoon.

Tulosten mukaan AVH-yksikössä annettuun hoitoon liittyi 17 % vähentynyt kuoleman riski keskimäärin vuoden seurannassa (OR 0,83; 95 % luottamusväli 0,69–0,98; P < 0,05), ja kuoleman tai ei-omatoimiseksi toipumisen riski väheni 25 % (OR 0,69, 0,59–0,82; P < 0,0001) sekä kuoleman tai laitoshoidon riski 25 % (OR 0,75, 0,65–0,87; P < 0,0001). Hyöty ei riippunut potilaan iästä, sukupuolesta, aivoinfarktin vaikeusasteesta tai AVH-hoidon organisaation eroista. Lisäksi sairaalahoidon pituus väheni AVH-yksikköhoidossa 8 % (95 % luottamusväli 3–13 %) konventionaaliseen hoitoon verrattuna.

Yhteenvetona tekijät toteavat, että organisoitu AVH-yksikössä annettava hoito vähentää kuoleman, ei-omatoimisen toipumisen ja pitkäaikaishoitoon joutumisen riskiä merkittävästi. Hyöty ei rajoitu mihinkään AVH-potilaiden alaryhmään eikä mihinkään organisoidun hoidon alaryhmään. Sairaalahoidon pituus ei lisääntynyt.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Systemaattinen katsaus «How do stroke units improve patient outcomes? A co...»3, joka sisältää lisäanalyysejä edelliseen aineistoon perustuen. Tarkoituksena oli selvittää, mihin AVH-yksikössä annetulla hoidolla saavutettu edullinen vaikutus kuoleman riskin ja laitoshoidon tarpeen vähenemiseen perustuu, kun sitä verrataan konventionaaliseen hoitoon.

Tarkastelun kohteena oli 18 tutkimusta (3 246 potilasta), joista ilmeni potilaskohtainen hoidon lopputulos kuoleman, hoitopaikan ja toiminnallisen toipumisasteen osalta vuoden seurannassa. Alaryhmäanalyysien osalta kuoleman ajankohdan ja komplikaatioiden sekä AVH:n vaikeusasteen suhteen täydelliset tiedot oli käytettävissä 12 tutkimuksesta (1 611 potilasta).

Tulosten mukaan kuoleman riskin vähentyminen ilmeni 1–4 viikon kuluessa aivohalvaukseen sairastumisesta ja koski kaikkia kuolinsyitä. Selvin ero nähtiin niissä kuolinsyissä, joiden katsottiin liittyvän immobilisaatioon, mutta tilastollista merkitsevyyttä ei kuitenkaan saavutettu. Tilastollista merkitsevyyttä ei myöskään saavutettu alaryhmätasolla, kun tapaukset jaettiin lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin. AVH-yksikössä annetun hoidon jälkeen omatoimiseksi toipuvien osuus eloonjääneistä oli marginaalisesti suurempi mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. Vuoden kuluttua kotona ja omatoimiseksi toipuneita oli 546 (39 %) AVH-yksikössä hoidettua potilasta verrattuna 463 (33 %) konventionaalisen hoidon potilaaseen (OR 1,41; 95 % luottamusväli 1,19–1,67, P < 0,01).

Yhteenvetona tekijät toteavat, että AVH-yksikössä annettava hoito hyödyttää kaikkia AVH-potilasryhmiä, vähentää sekundaarisista komplikaatioista johtuvan kuoleman riskiä ja vähentää aivoinfarktin jälkeen todettavaa pysyvää haittaa ja pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Satunnaistettu, yksinkertaisesti sokkoutettu, kontrolloitu tutkimus «Kalra L, Evans A, Perez I ym. Alternative strategi...»4 vertasi organisoitua AVH-yksikössä toteutettavaa hoitoa aivohalvaustiimin (stroke team) antamaan hoitoon ja kotihoitoon 457 akuuttiin aivohalvaukseen sairastuneella potilaalla, joiden keski-ikä oli 76 vuotta. Potilaat satunnaistettiin AVH-yksikköön (152 potilasta), stroke team -hoitoon (152 potilasta) tai kotihoitoon (153 potilasta) 72 tunnin kuluessa sairastumisesta. Päälopputulosmuuttujana oli kuolema tai laitoshoito vuoden kuluttua sairastumisesta. 51 (34 %) kotihoitoon satunnaistetusta potilaasta jouduttiin ottamaan sairaalahoitoon satunnaistamisen jälkeen. Analyysit tehtiin intention-to-treat-periaatteella ryhmän vaihdoksista huolimatta.

Yhden vuoden kohdalla kuolleisuus ja laitoshoito olivat harvinaisempia AVH-yksikköryhmässä kuin stroke team -ryhmässä (21/152 (14 %) vs 45/149 (30 %); p < 0,001) tai kotihoidossa (21/152 (14 %) vs 34/144 (24 %); P = 0,03), mikä ero selittyi lähinnä kuolleisuuseroilla.

AVH-yksikköhoidossa omatoimisten osuus oli vuoden kuluttua suurempi kuin stroke team ryhmässä (129/152 (85 %) vs 99/149 (66 %); p < 0,001) tai kotihoidossa (129/152 (85 %) vs 102/144 (71 %); P = 0,002). Erot olivat todettavissa myös 3 ja 6 kuukauden kuluttua sairastumisesta.

Yhteenvetona tekijät toteavat, että AVH-yksikössä annettu hoito vähentää kuoleman, laitoshoidon ja ei-omatoimisen toipumisen riskiä aivoinfarktin jälkeen verrattuna vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kommentti: Suomessa aivoinfarktin kotihoito ei kuulu hoitokäytäntöön eikä stroke team -tyyppistä toimintaa ole organisoitu.

Tutkimuksen «Indredavik B, Bakke F, Slordahl SA ym. Stroke unit...»5 tarkoituksena oli selvittää, onko 5 vuoden kohdalla havaittu ero kuolleisuudessa, laitoshoidon tarpeessa ja omatoimisessa toipumisessa AVH-yksikössä annetun hoidon ja konventionaalisen hoidon välillä todettavissa vielä 10 vuoden kuluttua aivoinfarktiin sairastumisesta.

110 aivohalvaukseen sairastunutta potilasta satunnaistettiin akuuttivaiheessa AVH-yksikköön ja 110 tavalliselle vuodeosastolle. Potilasennusteeseen vaikuttavissa perusmuuttujissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja satunnaistamisvaiheessa.

10 vuoden kuluttua sairastumisesta selvitettiin, mikä osuus potilaista oli elossa, kotona, laitoksessa tai osittain (mitattuna Barthelin indeksillä ≥ 60) tai täysin omatoimisia (mitattuna Barthelin indeksillä ≥ 95).

AVH-yksikössä hoidetuista potilaista 10 vuoden kuluttua asui kotona 21 (19,1 %) ja 9 (8,2 %) konventionaalisessa hoitoryhmässä (P = 0,0184). 83 AVH-yksikössä hoidettua potilasta (75,5 %) ja 96 (87,3 %) konventionaalisen hoitoryhmän potilasta oli kuollut seuranta-aikana (P = 0,0082) ja 6 (5,4 %) vs 5 (4,5 %) oli laitoshoidossa (NS). 22 (20,0 %) AVH-yksikössä hoidettua potilasta ja 9 (8,2 %) konventionaalisen hoitoryhmän potilasta sai Barthelin indeksiksi vähintään 60 (P = 0,0118), ja 14 (12,7 %) vs 6 (5,4 %) sai Barthelin asteikolla vähintään 95 pistettä (P = 0,0606).

Johtopäätöksenä tekijät toteavat, että AVH-yksikössä annettava hoito lisää eloonjäävien määrää, lisää kotona asumisen ja omatoimisen toipumisen todennäköisyyttä sekä vähentää laitoshoidon riskiä 10 vuoden seurannassa, joten AVH-yksikössä annettavan hoidon teho ei rajoitu vain akuuttivaiheeseen, vaan näyttää pysyvältä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Systemaattisessa katsauksessa «Langhorne P, Duncan P. Does the organization of po...»6 identifioitiin AVH-yksikössä tapahtuva akuuttikuntoutus vaihtoehtoiseen organisaatioon viikon kuluessa sairastumisen jälkeen. Vertailevat satunnaistetut tutkimukset, yhteensä 9 tutkimusta (1 437 potilasta). 6 tutkimusta käsitteli aivohalvauskuntoutusyksiköitä ja 3 yleiskuntoutusyksiköitä.

AVH-yksikkötyyppiseen kuntoutukseen liittyi pienempi kuoleman riski (OR 0,66; 95 % luottamusväli 0,49–0,88; P < 0,01), kuoleman tai laitoshoidon riski (OR 0,70; 95 % luottamusväli 0,56–0,88; P < 0,001) ja kuoleman tai ei-omatoimisen toipumisen riski (OR 0,65; 95 % luottamusväli 0,50–0,85; P < 0,001). Erot olivat samansuuntaisia kaikissa alaryhmissä. 5 potilasta enemmän 100 hoidettua potilasta kohti toipui omatoimiseksi ja kotikuntoon AVH-yksikössä annettavan kuntoutuksen ansiosta.

Tekijät toteavat, että ero on paitsi tilastollisesti merkitsevä, myös kliinisesti merkityksellinen.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Järjestelmällinen katsaus ja meta-analyysi «Sun Y, Paulus D, Eyssen M ym. A systematic review ...»7 analysoi sisäänottokriteeriensä mukaisesti 8 tutkimusta, joissa verrattiin AVH-yksikössä annettua hoitoa muulla tavalla toteutettuun aivoinfarktin hoitoon.

AVH-yksikössä annettuun hoitoon liittyi miltei tilastollisesti merkittävä pienempi kuoleman riski kuin hoitoon tavallisella vuodeosastolla (OR 0,84; 95 % luottamusväli 0,70–1,00; P = 0,05). Löydös on linjassa Cochrane-katsauksen «Stroke Unit Trialists' Collaboration. Organised in...»1 tulosten kanssa. Tutkijat toteavat, että meta-analyysia tehtäessä sisäänotto- ja poissulkukriteerit ja tulosmuuttuja tulee päättää harkiten.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Tutkimus «Nimptsch U, Mansky T. Stroke unit care and trends ...»8 tarkasteli AVH-potilaiden sairaalakuolleisuuden assosiaatiota mortaliteetin trendiin AVH-yksikköhoidon lisääntymisen myötä saksalaisissa sairaaloissa 2005–2010. Potilaat jaettiin 3 ryhmään: hoidettu sairaalassa, jossa ei ole AVH-yksikköä (518 946 potilasta); hoidettu AVH-yksikössä (926 411) ja hoidettu sairaalassa, jossa on AVH-yksikkö AVH-yksikön ulkopuolella (394 269). Potilaat, jotka hoidettiin sairaalassa, jossa oli AVH-yksikkö, olivat nuorempia ja useammin miehiä kuin potilaat, jotka hoidettiin muissa sairaaloissa. Heillä todettiin myös useammin aivoturvotusta herniaatiota, ja he vaativat useammin teho-osastohoitoa ja mekaanista hengitystukea. Toisaalta heillä todettiin harvemmin eteisvärinä ja diabetes kuin muissa sairaaloissa hoidetuilla.

Sairaalassa, jossa oli AVH-yksikkö, hoidettujen potilaiden kuolleisuus todettiin vakioinnin jälkeen 12–15 % matalammaksi (RR 9,77; 95 % luottamusväli 9,70–9,83) kuin muissa sairaaloissa hoidetuilla (RR 12,89; 95 % luottamusväli 12,79–13,00)

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Tutkimuksen «Langhorne P, Lewsey JD, Jhund PS ym. Estimating th...»9 tarkoitus oli takautuvasti selvittää, onko AVH-yksikössä annetulla hoidolla vaikutusta tapauskuolleisuuteen ja kotiutumiseen väestötasolla Skotlannin alueella. Tulosmuuttujia arvioitiin sairaaloissa, joissa oli tai ei ollut AVH-yksikköä hoitojakson aikana (ajanjaksot 1986–1990, 1991–1995, 1996–2000 ja 2001–2005).

Seuranta-aikana potilaiden (38 622) hoito sairaaloissa, joissa oli AVH-yksikkö, lisääntyi 0 %:sta 87 %:iin, 6 kuukauden tapauskuolleisuus väheni 46 %:sta 29 %:iin ja kotiutuminen lisääntyi 46 %:sta 59 %:iin. Tapauskuolleisuuden riski ryhmien välillä eri ajanjaksoilla oli: ei laskettavissa, OR 0,83 (95 % luottamusväli 0,78–0,89), 0,90 (0,86–0,94), 0,87 (0,82–0,91). Absoluuttinen riski väheni 3 %. Kotiutumisen osalta absoluuttinen riski lisääntyi 5 % ja riski eri ajanjaksoilla oli: ei laskettavissa, OR 1,23 (1,15–1,31), 1,15 (1,10–1,21) ja 1,17 (1,11–1,23).

Yhteenvetona todetaan, että AVH-yksiköiden kehittäminen saattaa osin selittää AVH-potilaiden kuolleisuuden vähenemisen.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Takautuvan kohorttitutkimuksen «Tamm A, Siddiqui M, Shuaib A ym. Impact of stroke ...»10 tarkoitus oli selvittää AVH-yksikköhoidon vaikuttavuutta aluesairaaloiden potilaiden (983) ennusteeseen. Vuosien 2003–2009 aikana kahdessa Edmontonin alueen aluesairaalassa tutkittiin, onko toisessa sairaalassa vuonna 2007 aloitetulla AVH-yksikköhoidolla ollut vaikutusta AVH-potilaiden kuolleisuuteen, kotiutumiseen, hoitojakson pituuteen ja komplikaatioiden määrään.

Sairaalassa, jossa AVH-yksikköhoito aloitettiin, kuolleisuus väheni 17,1 %:sta 8,3 %:iin (OR 0,54; 95 % luottamusväli 0,31–0,95; P = 0,035). Verrokkisairaalassa kuolleisuus ei vuosina 2007–2009 vähentynyt. AVH-yksikköhoidon myötä kotiutuminen lisääntyi (OR 2,17; 1,49–3,15; P < 0,001) ilman, että hoitojakso pidentyi. Komplikaatioiden määrässä ei todettu merkittävää muutosta, mutta keuhkokuumeeseen sairastuminen sairaalajakson aikana väheni noin 50 % (P = 0,037).

Yhteenvetona todetaan, että AVH-yksikköhoito parantaa AVH-potilaiden ennustetta myös pienissä alle 350 vuodesijan sairaaloissa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: AVH-yksikköhoito on sovellettavissa sairaaloihin, joissa ei ole saatavilla neurokirurgisia tai neuroradiologisia palveluita.

Etenevän havainnoivan tutkimuksen «Di Carlo A, Lamassa M, Wellwood I ym. Stroke unit ...»11 tavoite oli selvittää AVH-yksikköhoidon vaikuttavuutta verrattuna tavanomaiseen vuodeosastohoitoon kokonaiskuolleisuuteen, kuolemaan tai ei-omatoimiseksi toipumiseen ja kuolemaan tai laitoshoitoon joutumiseen populaatiopohjaisissa stroke-rekistereissä, jotka kuuluivat EROS-projektiin kesäkuusta 2004 alkaen.

355 potilaasta 140 hoidettiin AVH-yksikössä. Heidän kuolleisuutensa trendi oli pienempi 3 kuukauden (OR 0,44; 95 % luottamusväli 0,18–1,05; P = 0,064) ja tilastollisesti merkittävästi pienempi vuoden kuluttua (OR 0,40; 0,19–0,87; P = 0,020). Kuoleman tai ei-omatoimiseksi toipumisen riski oli vähäisempi 3 kuukauden (OR 0,31; 0,14–0,71; P = 0,006) ja vuoden kuluttua (OR 0,45; 0,21–0,58; P = 0,043). Samoin kuoleman tai laitoshoidon riski väheni 3 kuukauden (OR 0,25; 0,11–0,58; P = 0,001) ja vuoden kuluttua (OR 0,36; 0,17–0,77; P = 0,009).

Yhteenvetona kirjoittajat toteavat, että heidän tutkimuksensa vahvistaa satunnaistetuissa tutkimuksissa todetun AVH-yksikköhoidon löydökset käytännön potilastyössä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Etenevän tutkimuksen «Stavem K, Rønning OM. Survival over 12 years follo...»12 tavoite oli selvittää AVH-yksikössä hoidettujen (271) ja tavanomaisella vuodeosastolla hoidettujen (279) potilaiden yli 12 vuoden eloonjäänti. Tutkimuksessa selvitettiin Norjassa Akeshusin yliopistollisessa sairaalassa ajanjaksolla 1.3.1994–31.12.1995 hoidettujen 60-vuotiaiden ja sitä vanhempien AVH-potilaiden eloonjäänti.

Potilaiden mediaaniseuranta-aika 10.7.2007 oli 3,7 (0–13,3) vuotta. AVH-yksikössä hoidetuista 476 (87 %) ja verrokeista 232 (83 %) oli kuollut. Interventioryhmien välisessä eloonjäämisessä ei todettu eroa Kaplan-Meier-analyysissä (P = 0,15, log-rank testi).

Yhteenvetona kirjoittajat toteavat, että 60-vuotiaiden ja sitä vanhempien potilaiden AVH-yksikköhoidolla ei tässä aineistossa todettu aiemmissa tutkimuksissa havaittua vaikutusta pitkäaikaiseloonjääntiin.

Kommentti: AVH-yksiköiden osalta tulokset ovat hyvin sovellettavissa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Stroke Unit Trialists' Collaboration. Organised inpatient (stroke unit) care for stroke. Cochrane Database Syst Rev 2013;9:CD000197 «PMID: 24026639»PubMed
  2. Collaborative systematic review of the randomised trials of organised inpatient (stroke unit) care after stroke. Stroke Unit Trialists' Collaboration. BMJ 1997;314:1151-9 «PMID: 9146387»PubMed
  3. How do stroke units improve patient outcomes? A collaborative systematic review of the randomized trials. Stroke Unit Trialists Collaboration. Stroke 1997;28:2139-44 «PMID: 9368554»PubMed
  4. Kalra L, Evans A, Perez I ym. Alternative strategies for stroke care: a prospective randomised controlled trial. Lancet 2000;356:894-9 «PMID: 11036894»PubMed
  5. Indredavik B, Bakke F, Slordahl SA ym. Stroke unit treatment. 10-year follow-up. Stroke 1999;30:1524-7 «PMID: 10436094»PubMed
  6. Langhorne P, Duncan P. Does the organization of postacute stroke care really matter? Stroke 2001;32:268-74 «PMID: 11136947»PubMed
  7. Sun Y, Paulus D, Eyssen M ym. A systematic review and meta-analysis of acute stroke unit care: what's beyond the statistical significance? BMC Med Res Methodol 2013;13:132 «PMID: 24164771»PubMed
  8. Nimptsch U, Mansky T. Stroke unit care and trends of in-hospital mortality for stroke in Germany 2005-2010. Int J Stroke 2014;9:260-5 «PMID: 24206775»PubMed
  9. Langhorne P, Lewsey JD, Jhund PS ym. Estimating the impact of stroke unit care in a whole population: an epidemiological study using routine data. J Neurol Neurosurg Psychiatry 2010;81:1301-5 «PMID: 20601665»PubMed «PMID: 20067339»PubMed
  10. Tamm A, Siddiqui M, Shuaib A ym. Impact of stroke care unit on patient outcomes in a community hospital. Stroke 2014;45:211-6 «PMID: 24253547»PubMed
  11. Di Carlo A, Lamassa M, Wellwood I ym. Stroke unit care in clinical practice: an observational study in the Florence center of the European Registers of Stroke (EROS) Project. Eur J Neurol 2011;18:686-94 «PMID: 20840380»PubMed
  12. Stavem K, Rønning OM. Survival over 12 years following acute stroke: initial treatment in a stroke unit vs general medical wards. Acta Neurol Scand 2011;124:429-33 «PMID: 22017635»PubMed