Vuonna 2004 julkaistussa tutkimuksessa «Anttonen V, Seppä L, Hausen H. A follow-up study o...»1 mitattiin 7–8- ja 13–14-vuotiaiden suomalaislasten (n = 81) hampaiden purupintojen laserfluoresenssiarvot 2 terveyskeskuksessa tapahtuneen määräaikaistarkastuksen yhteydessä. Tarkastusten väli oli keskimäärin 1,2 vuotta. Mittaukset tehtiin yhteensä 315 maitohampaasta ja 423 pysyvästä hampaasta, joita ei puhdistettu ennen mittausta. Mittausten luotettavuuden määrittämiseksi tutkittiin ensimmäisenä vuonna 11 lasta 2 kertaa noin 4 viikon välein. Kaksoismittauksista laskettu kappa-arvo oli 0,85. Laserfluoresenssiarvot ja niiden muutos korreloivat positiivisesti näönvaraisen tarkastuksen ja sen muutoksen kanssa. Pysyvissä hampaissa, joiden näönvarainen tila muuttui seuranta-aikana terveestä kiille- tai dentiinikariekseksi, keskimääräinen laserfluoresenssiarvo kasvoi 24:stä 37:ään (p = 0,0001) ja maitohampaissa vastaava muutos oli 8:sta 40:een (p = 0,026). Jos näönvaraisesti terveille purupinnoille kehittyi seuranta-aikana kariesvaurio, niiden keskimääräinen laserfluoresenssiarvo oli lähtötilanteessa korkeampi kuin pinnoilla, jotka säilyivät terveenä. Niillä purupinnoilla, joilla havaituissa vauriossa tapahtui paranemista (aktiivinen tai inaktiivinen vaurio → terve), keskimääräinen laserfluoresenssiarvo laski 36:sta 24:ään.
Johtopäätös oli, että laserfluoresenssia voidaan käyttää kariesvaurioiden etenemisen seurannassa sekä maito- että pysyvissä hampaissa.
Saksassa tehdyssä tutkimuksessa «Schirrmeister JF, Gebrande JP, Altenburger MJ ym. ...»2 selvitettiin 2 eri vahvuisen fluorihammastahnan tehoa purupinnoilla sijaitsevien alkavien kariesvaurioiden pysäyttämisessä. Koehenkilöinä oli 30 iältään 23–39-vuotiasta henkilöä, joille tehtiin hampaiden puhdistuksen jälkeen näönvarainen hampaiden tarkastus. Laserfluoresenssiarvo mitattiin laserfluoresenssilaitteella niiden välihampaiden sekä 1. ja 2. poskihampaiden purupinnoilta, joilla havaittiin alkavia kariesvaurioita ja joissa ei vielä ollut kudoskatoa. Tutkimukseen otettiin mukaan ne henkilöt, joilla havaittiin alkavia kariesvaurioita ja joiden laserfluoresenssiarvot vaihtelivat välillä 10–20. Koehenkilöt jaettiin satunnaistaen 2 ryhmään, jotka käyttivät joko 1 450 tai 5 000 ppm:ää fluoria sisältävää hammastahnaa 2 viikon ajan. Heitä kehotettiin harjaamaan hampaansa aterian jälkeen 3 kertaa päivässä 3 minuutin ajan käyttäen heille annettua tahnaa ja hammasharjaa. Tahnaa neuvottiin laittamaan harjalle 2 cm:n pituinen pätkä. Lisäksi kehotettiin olemaan käyttämättä muita fluoria sisältäviä suunhoitotuotteita kokeen aikana.
2 viikon intervention jälkeen purupintojen arvot mitattiin uudestaan. Ne olivat laskeneet molemmissa ryhmissä.
Ryhmässä, jossa käytettiin tahnaa 5 000 ppm, keskimääräinen laserfluoresenssiarvo oli alussa 15,9 (SD 3,9) ja lopussa 11,9 (SD 2,8; p = 0,0005) ja ryhmässä, jossa käytettiin tahnaa 1 450 ppm, laserfluoresenssiarvo oli alussa 17,1 (SD 8,4) ja lopussa 15,1 (SD 3,6; p = 0,4456). Ryhmässä, jossa tahnan fluoripitoisuus oli 5 000 ppm, fluoresenssiarvo laski merkitsevästi enemmän kuin ryhmässä, jossa tahnan fluoripitoisuus oli 1 450 ppm (p < 0,001).
Johtopäätöksenä esitettiin, että purupintojen kohdennettu harjaus käyttäen 5 000 ppm:ää fluoria sisältävää tahnaa saa aikaan hampaiden laserfluoresenssiarvojen merkittävän pienenemisen jopa 2 viikossa.
Suomessa toteutetussa satunnaistetussa kliinisessä seurantatutkimuksessa «Laitala ML, Jaanti E, Vähänikkilä H ym. Laser fluo...»3 tutkittiin kohdennetun harjauksen vaikutusta yläkouluikäisten vasta puhjenneiden toisten poskihampaiden purupinnan alkavien kariesvaurioiden pysäytyshoidossa. Tutkimusjoukon muodostivat sellaiset vapaaehtoiset 7. luokat oppilaat (n = 51, 13–14 -vuotiaita), joilla oli vähintään yhdessä 7 hampaassa alkava kariesvaurio (LF-arvo > 10). Oppilaille opetettiin lähtötilanteessa kädestä pitäen vasta puhjenneiden hampaiden harjaus ja jaettiin satunnaisesti kokeen ajaksi fluoria (1 500 ppm) sisältävää (n = 26) tai sisältämätöntä hammastahnaa (n = 25). Lähtötilanteessa ja kuukauden seuranta-ajan jälkeen mitattiin hampaiden laser fluoresenssiarvot (LF). Tavoitteena oli tutkia muutosta laserfluoresenssiarvoissa kuukauden seuranta-aikana huomioiden hammas, itse raportoitu harjausfrekvenssi sekä tahnan fluori. Laserfluoresenssiarvot erityisesti ylämolaareissa pienenivät merkittävästi ryhmästä riippumatta. Vaurioissa, joiden LF arvot olivat olleet alle 20 lähtötilanteessa, tilanne parani (LF arvot pienenivät). Sen sijaan vaurioiden, joissa lähtötilanteen LF arvo oli > 30, ei paranemista nähty yhtä usein. Johtopäätöksenä oli, että lähtötilanteella sekä kohdennetun harjauksen laadulla oli suurin merkitys LF arvojen pienenemisessä mikä puolestaan on merkki remineralisaatiosta