Aikuisilla toteutetussa tutkimuksessa «Creeth J, Zero D, Mau M ym. The effect of dentifri...»1 (koehenkilöitä 41) selvitettiin erilaisten hampaidenharjaustapojen vaikutusta harjauksen jälkeiseen syljen fluoridipitoisuuteen. Syljen fluoridipitoisuuden katsotaan liittyvän fluorin vaikuttavuuteen hampaiden reikiintymisen pysäyttämisessä ja ehkäisyssä. Tutkimuksen satunnaistettu cross-over-asetelma mahdollisti 4 eri muuttujan vaikutuksen ja tärkeysjärjestyksen arvioinnin: tahnan fluoridipitoisuus (1 150 tai 250 ppm), tahnan määrä (0,5 tai 1,5 g), harjausaika (45, 60, 120 tai 180 sekuntia) ja harjauksen jälkeinen suun huuhtelu (15 ml 1 tai 3 kertaa, 10 sekunnin ajan kerrallaan).
Tahnan fluoridipitoisuuden nousu 250 ppm:stä 1150 ppm:ään nosti voimakkaasti fluoridin retentiota suussa, lähes samassa suhteessa kuin tahnojen pitoisuuksien suhde. Syljen fluoridipitoisuuksissa havaittiin samanluonteinen tasoero koko kahden tunnin seuranta-ajan. Tahnan määrän nostaminen 0,5 grammasta 1,5 grammaan lähes kaksinkertaisti fluoridiretention suussa.
Löydösten ja analyysien perusteella muuttujien tärkeysjärjestys oli seuraava: tahnan fluoridipitoisuus > tahnan määrä > huuhtelu > harjausaika.
Toisessa, myös aikuisilla toteutetussa tutkimuksessa «Nordström A, Birkhed D. Fluoride retention in prox...»2 (koehenkilöitä 26) selvitettiin hampaidenharjauksen jälkeisen huuhtelun ja hammastahnan fluoridipitoisuuden vaikutusta syljen ja plakin fluoridipitoisuuteen. Tutkimus toteutettiin satunnaistetussa cross-over-asetelmassa, ja tutkittavien tahnojen fluoridipitoisuudet olivat 1 500 ja 5 000 ppm, huuhtelun suhteen vertailtavana oli 10 sekuntia kestänyt huuhtelu 15 ml vedellä ja "ei huuhtelua", jolloin harjauksen jälkeen koehenkilö sylki harjauksen yhteydessä syntyneen vaahdon pois.
Korkeimmat fluoridipitoisuudet niin syljessä kuin plakissakin havaittiin 5 000 ppm:n tahnan käytön yhteydessä, kun hampaita ei huuhdeltu pesun jälkeen ja matalimmat 1 500 ppm:n tahnan käytön ja huuhtelun jälkeen. Syljen fluoridiarvot eivät eronneet toisistaan, kun verrattiin 5 000 ppm:n tahnan käytön ja huuhtelun jälkeisiä arvoja 1 500 ppm:n tahnan käyttöön ilman huuhtelua.
Eri hammastahnojen hampaiden reikiintymistä ehkäisevää tehoa tutkittiin 1980-luvulla Britanniassa 12-vuotiailla «Chesters RK, Huntington E, Burchell CK ym. Effect ...»3. Tutkimus kesti 3 vuotta, ja siihen osallistui 2 317 henkilöä. Hammastarkastuksien yhteydessä kerättiin tieto harjaukseen liittyvästä huuhtelukäytännöstä käyttäen apuna kaavakuvaa, jossa näytettiin 4 erilaista tapaa käyttää vettä harjauksen yhteydessä. Harjaustottumuksiin ei pyritty vaikuttamaan. Tiedot saatiin 2 279:ltä lapselta.
Tutkimuksen aikainen DMFS-lisäys (decayed, missing, filled surfaces eli karieksen vaurioittamien, karieksen vuoksi poistettujen tai paikattujen hammaspintojen lukumäärää) oli suurempi lapsilla, jotka käyttivät mukia harjauksen yhteydessä (keskiarvo 6,87, SE 0,18) kuin lapsilla, jotka ottivat suoraan hanasta vettä harjaan, käsiinsä tai suuhunsa (keskiarvo 5,77, SE 0,17, p < 0,01). Mukista huuhtelevilla lapsilla oli myös alkutilanteessa keskimäärin korkeammat DMFS-arvot kuin muilla lapsilla.
Eri hammastahnojen hampaiden reikiintymistä ehkäisevää tehoa tutkittiin vuosina 1989–92 Isossa-Britanniassa 11- ja 12-vuotiailla «O'Mullane DM, Kavanagh D, Ellwood RP ym. A three-y...»4. Tutkimus kesti 3 vuotta, ja siihen osallistui 3 467 henkilöä. Hammastarkastuksien yhteydessä kerättiin tieto harjaukseen liittyvästä huuhtelukäytännöstä käyttäen apuna kaavakuvaa, jossa näytettiin 4 erilaista tapaa käyttää vettä harjauksen yhteydessä.
Tutkimuksen aikainen DMFS-lisäys oli suurempi lapsilla, jotka käyttivät mukia harjauksen yhteydessä (keskiarvo 4,46, SD 4,86) kuin lapsilla, jotka ottivat suoraan hanasta vettä harjaan, käsiinsä tai suuhunsa (keskiarvo 3,85, SD 4,52).