Takaisin

Epilepsialääkkeet ja itsetuhoisuuden riski

Näytönastekatsaukset
Hanna Ansakorpi
27.2.2019

Näytön aste: C

Epilepsialääkkeet saattavat vaikuttaa itsetuhoriskiin.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen (FDA) pyysi lääkeyrityksiltä tiedot kaikista satunnaistetuista kliinisistä lääketutkimuksista, joissa oli tutkittu epilepsialääkettä missä tahansa indikaatioissa (muun muassa psykiatriset sairaudet) ja joissa oli ollut mukana vähintään 30 potilasta. Tämän jälkeen FDA teki meta-analyysin «Mentari E, Hughes A, Feeney III J ym. Antiepilepti...»1kaikkiaan 11 lääkkeellä tehdystä tutkimuksista (n = 199) tarkoituksena selvittää, liittyykö epilepsialääkkeen aloitukseen itsetuhoista käytöstä tai kohonnutta itsemurhan tai väkivaltaisen kuoleman riskiä. Lopulliseen analyysiin sisällytettiin vain ne 33 tutkimusta, joissa itsetuhoisuutta oli esiintynyt.

Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 27 863 epilepsialääkettä ja 16 029 lumelääkettä saanutta potilasta. Potilaiden keski-ikä oli 42 vuotta ja heistä 55 % oli naisia, 79 % oli kaukaasialaisia ja 61 % pohjoisamerikkalaisia. Tutkimusten kesto oli < 24 viikkoa. Epilepsiapotilailla tehtyjä tutkimuksia oli 73, joista valtaosa (81 %) oli lisälääketutkimuksia, ja vain pieni osa (19 %) monoterapiatutkimuksia. Epilepsiapotilaiden määrä meta-analyysissa oli 10 942 (25 %). Itsetuhoisena käytöksenä pidettiin paitsi itsemurhia ja itsemurhayrityksiä, myös itsemurha-ajatuksia.

Meta-analyysin mukaan itsetuhoisuuden riski oli kaikilla epilepsialääkkeitä käyttävillä suurempi verrattuna lumelääkeryhmään (0,37 % vs. 0, 24 %; OR 1,80; 95 % luottamusväli 1,24–2,66). Riski suureni jo 1. käyttöviikon aikana ja pysyi koholla koko seuranta-ajan. Epilepsiapotilaiden itsetuhoisuuden riski oli suurempi (OR 3,53; 95 % luottamusväli 1,28–12,10) kuin psykiatriseen sairauteen (OR 1,51; 95 % luottamusväli 0,95–2,34) tai muulla indikaatiolla (OR 1,87; 95 % luottamusväli 0,81–4,76) lääkkeitä käyttävillä.

Pohjois-Amerikan ulkopuolisilla potilailla itsetuhoisuuden riski oli selvästi suurempi (OR 4,53; 95 % luottamusväli 1,86–13,18) kuin pohjoisamerikkalaisilla (OR 1,38; 95 % luottamusväli 0,90–2,13). Yksittäisistä lääkkeistä korkein itsetuhoisuuden riski liittyi topiramaattiin (crude OR 2,57), levetirasetaamiin (crude OR 2,43) ja tsonisamidiin (crude OR 1,96) kaikki tutkimuksiin osallistuneet potilaat mukaan lukien.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: kohtalainen
  • Kommentti: Tässä meta-analyysissä arvioitiin itsetuhoisuutta lääkeyritysten toimeksiantamissa kliinisissä tutkimuksissa, joihin osallistui myös muita kuin epilepsiapotilaita, mikä on huomioitava tuloksia arvioitaessa. Lisäksi meta-analyysiin otetut tutkimukset olivat lyhytkestoisia; lopulliseen analyysiin otettiin mukaan 199 tutkimuksesta vain ne 33, joiden aikana itsetuhoista käytöstä raportoitiin. Nämä seikat heikentävät analyysin luotettavuutta Tutkimuksessa ei kuvata, missä Pohjois-Amerikan ulkopuoliset tutkimukset oli tehty, joten mahdollisia kulttuurivaikutuksia ei voi arvioida. Epilepsialääkkeiden (11 eri lääkettä 1 ryhmässä) käyttöön liittyi tässä tutkimuksessa kohonnut itsetuhoisuuden riski, kun lääkkeitä arvioitiin yhtenä ryhmänä, mutta yksittäisistä epilepsialääkkeistä vain topiramaatin osalta lisäanalyysien jälkeen nähtiin kohonnut riski. Lisäksi muun muassa karbamatsepiini ja valproaatti näyttivät yksittäisinä suojaavan itsetuhoisuudelta. Potilaiden taustatietoja ei arvioitu. Epilepsiapotilaiden osalta tulosten soveltaminen on vaikeaa käytännön potilastyöhön. Myöskään yksittäisten epilepsialääkkeiden aiheuttamaa riskiä epilepsiapotilaalle ei voida arvioida näiden tulosten pohjalta.

Tutkimus «Andersohn F, Schade R, Willich SN ym. Use of antie...»2oli havainnoiva tapaus-verrokkitutkimus. Mukana oli 44 300 epilepsiaa sairastavaa potilasta Isosta-Britanniasta. Potilaita (n = 453), joilla esiintyi itsetuhoista käytöstä, verrattiin ikä- ja sukupuolivakioituihin verrokkihenkilöihin (n = 8 962). Keskimääräinen seuranta-aika oli 5,5 vuotta. Itsetuhoisuutta kokeneista potilaista 48,8 % oli miehiä ja 51,2 % naisia. Keski-ikä oli 36,2 vuotta. Psykiatrista liitännäissairastavuutta oli itsetuhoisilla potilailla enemmän (p < 0,05).

Epilepsialääkkeet jaettiin 4 ryhmään: 1) barbituraatit, 2) perinteiset epilepsialääkkeet, 3) uudet epilepsialääkkeet, joilla oli pieni mahdollisuus psykiatrisiin haittoihin (lamotrigiini, gabapentiini, pregabaliini, okskarbatsepiini) ja 4) uudet epilepsialääkkeet, joilla oli suuri mahdollisuus psykiatrisiin haittoihin (levetirasetaami, tiagabiini, topiramaatti, vigabatriini).

Niiden uusien epilepsialääkkeiden, joilla on suuri mahdollisuus psykiatrisiin haittoihin, ajankohtaiseen käyttöön liittyi 3-kertaisesti suurentunut itsetuhoisuuden riski (OR 3,08; 95 % luottamusväli 1,22–7,77) verrattuna viimeisen vuoden aikana lääkettä käyttämättömiin henkilöihin. Barbituraattien, perinteisten epilepsialääkkeiden ja uusien epilepsialääkkeiden, joilla on pieni psyykkisten haittojen riski, ajankohtaiseen käyttöön ei liittynyt lisääntynyttä itsetuhoisuuden riskiä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Tutkimuksen vahvuuksia olivat pitkä seuranta-aika, iso potilaskohortti ja riippumaton tutkimusmateriaali. Tietoa ei kuitenkaan ollut saatavilla kunkin yksittäisen lääkkeen osalta.

Havainnoivan kohorttitutkimuksen «Arana A, Wentworth CE, Ayuso-Mateos JL ym. Suicide...»3 tavoitteena oli selvittää epilepsialääkkeiden käyttöön ja käyttämättömyyteen liittyvää itsetuhoisuuden riskiä (itsemurhayritykset ja itsemurhat) epilepsiaa, masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla. Isobritannialainen potilaskohortti käsitti 5 130 795 potilasta, joista vain epilepsiaa sairastavia potilaita oli 66 925; heistä 39 325 (miehiä 53,1 %, keski-ikä 41,3 vuotta) käytti ja 16 120 (miehiä 53,1 %, keski-ikä 35,3 vuotta) ei käyttänyt epilepsialääkitystä. Epilepsiaa ja samanaikaista masennusta sairastavia potilaita oli 11 262, heistä 3 392 ei käyttänyt epilepsialääkitystä. Koko kohortin seuranta-aika oli 6,2 vuotta.

Tuloksissa todettiin, että epilepsiaan liittyy kohonnut riski itsetuhoiselle käytökselle ilman epilepsialääkitystä (OR 3,34; 95 % luottamusväli 2,34–4,78), ja että epilepsialääkitystä käyttävillä epilepsiapotilailla riski oli myös kohonnut (OR 2,31; 95 % luottamusväli 1,77–3,02), mutta riski oli pienempi kuin epilepsialääkitystä käyttämättömillä. Epilepsiaa ja masennusta sairastavilla potilailla, joilla ei ollut käytössä epilepsialääkitystä, riski saattaa olla koholla (OR 1,60; 95 % luottamusväli 0,91–2,81), ja lääkitystä käyttävillä se on koholla (OR 2,82; 95 % luottamusväli 1,71–4,67). Sähköisestä tausta-aineistosta löytyi eri epilepsialääkkeisiin liittyvät vetosuhteet, mutta potilasmääriä ei mainittu. Eri epilepsialääkkeiden osalta epilepsiaa sairastavien tietoja ei ollut raportoitu.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Tutkimuksen vahvuuksia olivat pitkä seuranta-aika, iso potilaskohortti ja riippumaton tutkimusmateriaali. Eri epilepsialääkkeistä oli saatavilla tietoa sähköisessä tausta-aineistossa, mutta tietoa ei oltu eritelty vain epilepsiapotilaiden osalta eikä potilasmääriä oltu mainittu. Näin ollen eri epilepsialääkkeiden vaikutuksia itsetuhoisuuteen ei voida tämän tutkimuksen perusteella arvioida. Tutkimuksen laatu oli muuten tasokas, mutta tähän kysymyksen asetteluun kelvollinen.

Tutkimuksen «Wen X, Meador KJ, Loring DW ym. Is antiepileptic d...»4 tavoitteena oli selvittää masennuksen ja itsemurha-ajatusten yhteyttä käytettyyn epilepsialääkkeeseen. Tutkimus oli yhdysvaltalainen 1 keskuksen prospektiivinen satunnaistamaton kohorttitutkimus, johon otettiin mukaan 163 epilepsiapotilasta vuosina 2006–2008. Potilaat jaettiin eri ryhmiin: 1) ei lääkitysmuutoksia, 2) uusi epilepsialääke, 3) epilepsialääkeannoksen nosto, 4) epilepsialääkkeen lopetus tai annoksen vähennys, 5) useita epilepsialääkemuutoksia ja 6) kaikki lääkitysmuutokset yhdessä (ryhmät 2–5). Potilaiden keskimääräinen seuranta-aika oli 154 vuorokautta. Potilaille suoritettiin strukturoituja kyselyjä masennuksen ja itsemurha-ajatusten osalta. Potilaista 38 % oli miehiä ja heidän keski-ikänsä oli 40 vuotta. Potilaista 22 % oli ennestään sairastanut masennusta, ja suvussa sitä esiintyi 29 % potilaista. Valtaosa (78 %) sairasti paikallisalkuista epilepsiaa, ja kohtauksia esiintyi keskimäärin 12/kk. Potilaista 85 % käytti masennuslääkkeitä.

Seurannassa yhdessäkään tutkituista ryhmistä masennus tai itsemurha-ajatukset eivät lisääntyneet. Ryhmässä 1 masennus ja itsemurha-ajatukset vähenivät, ja tilastollisesti merkitsevä ero tuli esille itsemurha-ajatusten osalta ryhmien 1 ja 3 välillä. Tässä tutkimuksessa tuli esille epilepsiaa sairastavien lisääntynyt masennus- ja itsemurhariski.

Strukturoidun kyselyn käyttäminen on luotettava ja nopea tapa seuloa mielialaoireita.

  • Tutkimuksen laatu: heikko
  • Sovellettavuus: kohtalainen
  • Kommentti: Tutkimuksen heikkouksia olivat valikoitu kohortti, potilaiden jakautuminen eri lääkeryhmiin ei tapahtunut satunnaistamalla, ja lisäksi potilasmäärä oli pieni huomioiden jako useaan ryhmään. Itsetuhoisuuden arviointi yksittäisen epilepsialääkkeen osalta ei ole luotettavaa. Epilepsialääkeannoksen nostamiseen liittyen esiintyi itsetuhoajatuksia enemmän kuin sellaisilla potilailla, joilla annos oli muuttumaton. Tutkimuksen perusteella ei voida arvioida epilepsialääkkeisiin mahdollisesti liittyvää itsemurhariskiä.

Tutkimus «Patorno E, Bohn RL, Wahl PM ym. Anticonvulsant med...»5 oli etenevä rekisteripohjainen seurantatutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää, liittyykö epilepsialääkkeen aloitukseen itsetuhoista käytöstä tai kohonnutta itsemurhan tai väkivaltaisen kuoleman riskiä. Yhdysvaltain 14 osavaltion terveydenhuollon rekistereistä mukaan otettiin 269 937 yli 15-vuotiasta potilasta (joilla 297 620 hoitojaksoa), jotka aloittivat epilepsialääkkeen käytön 1.1.2001–31.12.2006. Näillä potilailla piti olla terveydenhuollon rekisteritiedot saatavilla edeltävän 6 kuukauden ajalta eikä heillä saanut olla tuona aikana käytössä useita epilepsialääkkeitä, tiedossa olevia itsemurhayrityksiä tai itsemurhalle altistavia sairauksia diagnosoituna (HIV, syöpä tai > 30 vuorokauden sairaalahoitojakso).

Ensisijaiseksi vertailulääkkeeksi valittiin topiramaatti, koska se oli toiseksi yleisin käytetty lääke ja laajakirjoinen. Toissijaiseksi vertailulääkkeeksi valittiin karbamatsepiini, koska se oli yleinen ensisijaislääke epilepsiassa. Lääkkeistä tutkittiin karbamatsepiini, etosuksimidi, felbamaatti, gabapentiini, lamotrigiini, levetirasetaami, okskarbatsepiini, fenobarbitaali, fenytoiini, pregabaliini, primidoni, tiagabiini, topiramaatti, valproaatti ja tsonisamidi. Potilaita seurattiin joko 180 vuorokautta tai lääkkeen lopettamiseen tai vaihtoon, päätetapahtuman ilmaantumiseen, muusta syystä johtuvaan kuolemaan, sairausvakuutuksen päättymiseen tai tutkimuksen yleiseen päättymispäivään asti. Päätetapahtumat identifioitiin ICD-9- ja ICD-10-koodistojen avulla. Muina muuttujina selvitettiin laajalti muiden sairauksien, mukaan lukien psykiatristen, esiintyminen potilailla. Käytetyt analyysimenetelmät olivat valideja. Epilepsiadiagnoosi oli 5,3 % ja kouristusdiagnoosi 10,4 % potilaista, ja osuus vaihteli suuresti eri lääkkeiden välillä (0,3–48,8 %). Yleisimmät aloitetut lääkkeet olivat gabapentiini (48 %), topiramaatti (19,4 %), lamotrigiini (7,5 %) ja valproaatti (6,2 %). Keskimääräinen seuranta-aika oli 91 vuorokautta (SD ± 52 vrk). Lamotrigiinin keskimääräinen seuranta-aika oli pisin (109 vrk; SD ± 98 vrk) ja fenobarbitaalin lyhyin (73 vrk; SD ± 50). Itsemurhia ja -yrityksiä oli yhteensä 827.

Ensimmäisen 180 päivän aikana lääkkeen aloituksesta itsemurhia, itsemurhayrityksiä tai väkivaltaisia kuolemia oli 868. Topiramaattiin verrattuna itsemurhayrityksen ja itsemurhan riski oli kohonnut gabapentiinillä (HR 1,42; 95 % luottamusväli 1,11–1,80), lamotrigiinillä (HR 1,84; 95 % luottamusväli 1,43–2,37), okskarbatsepiinillä (HR 2,07; 95 % luottamusväli 1,52–2,80), tiagabiinilla (HR 2,41; 95 % luottamusväli 1,65–3,52) ja valproaatilla (HR 1,65; 95 % luottamusväli 1,25–2,19). Jatkoanalyysi vahvisti lisääntyneen riskin gabapentiinin, okskarbatsepiinin ja tiagabiinin osalta, mutta lamotrigiinin osalta lisääntynyt riski säilyi vain itsetuhoisiin tapahtumiin, kun taas valproaatin lisääntynyttä riskiä jatkoanalyysi ei vahvistanut. Kaplan–Meier-analyysi näytti riskin kasvavan jo noin 14 vuorokauden kuluttua lääkkeen käytön aloituksesta.

Epilepsiapotilaiden kohdalla vain gabapentiiniin liittyi lisääntynyt itsemurhariski (RR 13,92; 95 % luottamusväli 1,82–106,38), muiden lääkkeiden osalta analyysi jäi vaillinaiseksi itsemurhatapahtumien vähäisyyden vuoksi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Tutkimuksessa oli mukana iso joukko huolellisesti analysoituja potilastapauksia, mutta vain pienellä osalla potilaista oli perussairautena epilepsia, joten tuloksia on vaikea soveltaa epilepsiaa sairastaviin. Ainoastaan gabapentiinin kohdalla nähtiin suurentunut itsemurhariski epilepsiaa sairastavilla. Ei myöskään ollut tiedossa, kuinka monella oli epilepsian lisäksi psykiatrinen sairaus, ja miten tällainen yhdistelmä vaikutti itsetuhoisuuden riskiin. Ensisijaiseksi vertailulääkkeeksi oli valittu topiramaatti, jolla tiedetään olevan psyykkisiä haittoja. Topiramaatti ei Kaplan–Meier-analyysin perusteella kuitenkaan eronnut karbamatsepiinista, kun taas okskarbatsepiiniin liittyvä riski oli selvästi koholla.

Tutkimus «Olesen JB, Hansen PR, Erdal J ym. Antiepileptic dr...»6 oli taannehtiva rekisteripohjainen tutkimus, josta tehtiin 2 eri analyysia. Toisessa analyysissa tutkimusmateriaalina olivat Tanskassa 1.1.1997–31.12.2006 epilepsialääkityksen aloittaneet ≥ 10-vuotiaat henkilöt. Toisessa käytettiin "case-crossover"-menetelmää, jossa jokainen kyseisellä aikajaksolla itsemurhan tehnyt potilas toimi itsensä kontrollina eri aikajaksoilla. Aikajaksot jaettiin 30 vuorokauden mittaisiksi päätetapahtumaa edeltävästi. Kuolinsyytietoja (ICD-10) hyödynnettiin itsemurhien tunnistamisessa.

Lääkitystiedot saatiin seuraavista lääkkeistä: fenobarbitaali, primidoni, fenytoiini, klonatsepaami, karbamatsepiini, okskarbatsepiini, valproaatti, tiagabiini, lamotrigiini, topiramaatti, gabapentiini, levetirasetaami, tsonisamidi, pregabaliini ja klonatsepaami. Lisäksi liitännäissairaudet ja siviilisääty selvitettiin, samoin kuin psyykenlääkkeiden käyttö (ATC-koodit N06A, N05A, N05B).

Case-crossover-analyysi: Seuranta-aikana kohortissa tapahtui 6 780 itsemurhaa. Miesten osuus oli 72,1 % ja keski-ikä oli 54 vuotta (± SD 18,7). Näistä potilaista 898 käytti epilepsialääkettä seuranta-aikana, 422 itsemurhan aikaan, ja heistä 365 (86 %) oli monoterapiapotilaita. Lääkkeiden käyttöaiheita ei eritelty.

Tuloksina havaittiin, että ylipäätään epilepsialääkkeiden käyttöön liittyi kohonnut itsemurhariski (OR 1,84, luottamusväli 1,36–2,49). Eri lääkityksistä vain klonatsepaamia (OR 2,01, luottamusväli 1,25–3,25), valproaattia (OR 2,08, luottamusväli 1,04–4,16), lamotrigiiniä (OR 3,15, luottamusväli 1,35–7,34), fenobarbitaalia (OR 1,96, luottamusväli 1,02–3,75) ja karbamatsepiiniä (OR 0,48, luottamusväli 0,21–1,12) voitiin arvioida erikseen. Tulokset osoittavat kohonneen itsemurhariskin kaikilla muilla näistä lääkkeistä paitsi karbamatsepiinillä, joka näyttäisi jopa alentavan riskiä (tilastollisesti ei merkitsevä).

Coxin mallin analyysi: Kyseisenä seuranta-aikana 218 907 potilasta käytti epilepsialääkkeitä. Näistä analyysiin mukaan otettiin ne 169 725 potilasta, jotka eivät olleet käyttäneet epilepsialääkettä seuranta-ajan alkamista edeltävän vuoden aikana. Näistä potilaista 670 teki itsemurhan, ja heistä 268 käytti epilepsialääkettä itsemurhahetkellä. Monoterapiana lääkettä käytti 240 (90 %) potilaista. Näistä potilaista poistettiin jatkoanalyyseistä ne, jotka käyttivät samaan aikaan opiaatteja (kipuindikaatio) sekä ne, joilla oli psykiatrinen diagnoosi. Jäljelle jäi 4 485 potilasta.

Tulokset osoittavat, että 180 vuorokauden aikana lääkkeen aloituksesta klonatsepaamiin (HR 2,72, luottamusväli 1,77–4,17), valproaattiin (HR 2,40, luottamusväli 1,42–4,05), lamotrigiiniin (HR 2,09, luottamusväli 1,25–3,50), fenobarbitaaliin (HR 3,71, luottamusväli 2,30–5,99) ja levetirasetaamiin (HR 5,91, luottamusväli 1,46–23,91) liittyi kohonnut itsemurhariski verrattuna karbamatsepiiniin, jota käytettiin vertailulääkkeenä. Okskarbatsepiinin (HR 1,69, luottamusväli 0,81–3,56), gabapentiinin (HR 1,27, luottamusväli 0,66–2,44), primidonin (HR 3,12, luottamusväli 0,43–22,70) ja fenytoiinin (HR 2,16, luottamusväli 0,30–15,46) osalta luottamusväli sisälsi arvon 1,00, ja tsonisamidin, pregabaliinin, klobatsaamin ja tiagabiinin osalta analyysien tilastollinen voima jäi riittämättömäksi. Diskussiossa todetaan, että tulokset olivat samankaltaiset myös psykiatrista sairautta sairastavilla potilailla, mutta tuloksia ei ole erikseen esitetty.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Tutkimus oli laadukkaasti toteutettu, ja tulokset oli analysoitu 2 eri mallia käyttäen. Case-crossover-analyysissa olivat mukana eri indikaatioilla epilepsialääkkeitä käyttäneet, ja tulos voi osin heijastella myös perussairauden pahenemista (psykiatrinen, kipu) sellaisissa tapauksissa, joissa lääkitys aloitettiin tauon jälkeen uudelleen, eikä niinkään lääkkeen aiheuttamaa riskiä. Coxin mallin analyysissä havainnoitiin erikseen epilepsiapotilaita, joita kuitenkin tässäkin tutkimuksessa oli vähän verrattuna koko potilasmäärään. Lisäksi joidenkin lääkkeiden kohdalla itsemurhatapahtumia oli vain muutamia. Tässä tutkimuksessa havainnoitiin vain itsemurhatapahtumat, mutta ei itsetuhoista käytöstä tai itsemurhayrityksiä (tämä lienee tutkimuksen vahvuus, koska itsetuhoinen käytös ja itsemurhayritykset ovat vaillinaisesti raportoituja tapahtumia). Tämän tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että itsemurhariski oli kohonnut tiettyjen lääkkeiden käytön aloitukseen liittyen, mutta tämä tutkimus ei anna tietoa pitkäaikaiskäytön tai polyterapian riskeistä.

Kirjallisuutta

  1. Mentari E, Hughes A, Feeney III J ym. Antiepileptic drugs and suicidality. Statistical review and evaluation. Date 23.5.2008
  2. Andersohn F, Schade R, Willich SN ym. Use of antiepileptic drugs in epilepsy and the risk of self-harm or suicidal behavior. Neurology 2010;75:335-40 «PMID: 20660863»PubMed
  3. Arana A, Wentworth CE, Ayuso-Mateos JL ym. Suicide-related events in patients treated with antiepileptic drugs. N Engl J Med 2010;363:542-51 «PMID: 20818889»PubMed
  4. Wen X, Meador KJ, Loring DW ym. Is antiepileptic drug use related to depression and suicidal ideation among patients with epilepsy? Epilepsy Behav 2010;19:494-500 «PMID: 20880757»PubMed
  5. Patorno E, Bohn RL, Wahl PM ym. Anticonvulsant medications and the risk of suicide, attempted suicide, or violent death. JAMA 2010;303:1401-9 «PMID: 20388896»PubMed
  6. Olesen JB, Hansen PR, Erdal J ym. Antiepileptic drugs and risk of suicide: a nationwide study. Pharmacoepidemiol Drug Saf 2010;19:518-24 «PMID: 20235081»PubMed