Linardonin ym. (2017) «Linardon J, Wade TD, de la Piedad Garcia X, ym. Th...»1 systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa tarkasteltiin kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) tehokkuutta syömishäiriöiden hoidossa. Meta-analyysiin valittiin 79 tutkimusta 86:sta kriteerit täyttäneestä tutkimuksesta. Kriteerit olivat a) KBT hoitomuotona, b) osallistujilla mikä tahansa syömishäiriödiagnoosi, c) satunnaiskontrolloitu tutkimusasetelma (RCT) ja d) aktiivinen (muu psykologinen hoito, mutta ei KBT), inaktiivinen (hoidon odottaminen tai tavanomainen hoito) tai farmakologinen vertailuryhmä. Alkuperäisen meta-analyysin lisäanalyysina vertailtiin KBT:aa muihin psykologisiin hoitomalleihin: interpersonaaliseen psykoterapiaan, käyttäytymisterapiaan, behavioraaliseen painonpudotusohjelmaan ja epäspesifiseen supportiiviseen terapiaan.
Analyysit tehtiin heti intervention jälkeen sekä lyhyen (< 12 kk) ja pitkän (> 12 kk) seurannan jälkeen. Otoskokojen pienuuden vuoksi analyysit tehtiin transdiagnostisesti sisällyttäen anoreksia (AN)-, bulimia (BN)- ja BED-potilaat samaan analyysiin.
Päätulosmuuttujinatarkasteltiin a) remissiota ahmimisesta tai tyhjentäytymisestä (ko. oireen puuttuminen 28 edeltävänä päivänä) b) ahmimis- tai tyhjentäytymisoireen frekvenssi (objektiivisen ahmimis- tai tyhjentäytymisoireen määrä 28 edeltävän päivän aikana) ja c) yleisiä kognitiivisia oireita (yleinen EDE-Q-pistemäärä tai vastaava).
Tulokset
KBT vs IPT: 7 tutkimusta vertasi KBT:aa ja IPT:aa. KBT-tutkimuksista suurimman osan asetelma oli terapeuttivetoinen KBT (k = 6), mutta yhdessä annettiin ohjattua KBT-itsehoitoa (N = 66). Osallistujat olivat bulimiapotilaita (k = 3, yhteensä N = 309), BED-potilaita (k = 3, yhteensä N = 419) ja anoreksiapotilaita (k = 1, yhteensä N = 40). BED-potilaita sisältäneistä tutkimusasetelmista 2/3 oli ryhmämuotoisia, muut tutkimukset olivat yksilöllisiä. IPT:n lisäksi vertailuryhmänä oli osassa tutkimuksista myös hoidon odottaminen (k = 1), behavioraalinen painonpudotusryhmä (k = 1), non-supportiiviset tapaamiset (k = 1) ja käyttäytymisterapia (k = 1).
Tulosten mukaan intervention jälkeen KBT:lla oli merkitsevästi suurempi vaikutus ahmimis- tai tyhjentäytymisoireeseen (g = 0,24; 95 % luottamusväli 0,01–0,47, p = 0,044, N = 6) ja kognitiivisiin oireisiin (g = 0,32; 95 % luottamusväli 0,14–0,50, p < 0,001, N = 7) kuin IPT:lla. Terapeuttivetoinen KBT oli myös merkitsevästi tehokkaampi kuin IPT remission saavuttamisessa (OR = 2,05; 95 % luottamusväli 1,07–3,93). Seurannassa KBT oli IPT:aa tehokkaampi ainoastaan kognitiivisten oireiden osalta (g = 0,16; 95 % luottamusväli 0,04–0,28, p = 0,010, N = 6), sen sijaan syömishäiriön käyttäytymisoireissa (ahmimis- tai tyhjentäytymisoire tai remissio) KBT ei eronnut IPT:sta.
Lopputulemana kirjoittajat toteavat, että näyttö terapeuttivetoisen KBT:n ja ohjatun itsehoito-KBT:n puolesta vahvistui. Terapeuttivetoinen KBT on tehokkainta silloin, kun käytetään sen manualisoitua bulimiaan kehitettyä versiota tai CBT-E:tä (erityisesti syömishäiriöiden hoitoon kehitetty KBT).
Kommentti:
Vertailtavien tutkimusten kokonaismäärä oli pieni, ja tutkimusten otoskoot olivat rajalliset, minkä vuoksi vertailtavat asetelmat eivät välttämättä eronneet tilastollisesti merkitsevästi.
Vaikka KBT oli merkitsevästi IPT:aa parempi vähentämään ahmimispiirteisen syömishäiriön käyttäytymisoireita (ahmimis- ja tyhjentäytymiskäyttäytyminen) heti intervention jälkeen, seurannassa tämä ero ei ollut enää merkitsevä. IPT:n ajatellaan saavuttavan vaikuttavuutensa hieman hitaammin kuin KBT:n sen vuoksi, että se ei keskity suoraan syömishäiriön oireisiin kuten KBT. Seurannassa IPT saavuttaa KBT:n tehoa syömishäiriön käyttäytymisoireiden vähentämisessä, mutta kognitiivisten oireiden vähentämisessä KBT on edelleen IPT:aa tehokkaampi.