Takaisin

Kognitiivis-behavioraalinen hoito laitosympäristössä olevien nuorten rikoskäyttäytymiseen

Näytönastekatsaukset
Jorma Fredriksson ja Riittakerttu Kaltiala-Heino
12.12.2018

Näytön aste: C

Laitoshoidon aikana annettu kognitiivis-behavioraalinen hoito saattaa vähentää nuorten rikoskäyttäytymistä ensimmäisen vuoden aikana laitoshoidon jälkeen, mutta sen vaihtoehtoisia interventioita paremmasta vaikuttavuudesta tässä yhteydessä ei ole näyttöä.

Systemaattisen katsauksen «Armelius BA, Andreassen TH. Cognitive-behavioral t...»1 ensisijainen tarkoitus oli selvittää kognitiivis-behavioraalisen terapian vaikuttavuutta sijoitusympäristössä olevien nuorten rikoskäyttäytymiseen.

Tietohauilla ja suorilla kontakteilla alan tutkijoihin paikannettiin 94 tutkimusta, joista 12 täytti valintakriteerit. Näistä 8 oli tehty Yhdysvalloissa, 2 Kanadassa ja 2 Isossa-Britanniassa. Ikäjakauma ulottui 12:sta 22 vuoteen (nuorten keski-ikä mukana olevissa tutkimuksissa oli yleensä 15–16 vuotta), ja mukana oli kumpaakin sukupuolta. Komorbiditeetit eivät olleet mukaan ottamisen este. Sijoitusympäristössä piti olla enemmän kuin 2 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista, ts. sijoituskodit ym. kodinomaiset sijoitusympäristöt, joissa oli useita nuoria mutta vain 2 aikuista, jätettiin aineistosta pois.

Interventio oli sijoitusympäristössä toteutettu kognitiivis-behavioraalinen hoito. Pelkkiä behavioraalisia tai pelkkiä kognitiivisia komponentteja sisältäneet interventiot jätettiin pois. Tutkimuksissa ilmoitettujen seurantatietojen ajankohta vaihteli. Minimi oli 6 kuukautta. Tätä systemaattista katsausta varten seurantatiedot jaettiin 3 ryhmään: 6 kuukauden (4 tutkimusta), 12 kuukauden (10 tutkimusta) ja 24 kuukauden (5 tutkimusta) seurantatietoihin.

Mukaan otettiin satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset (RCT) ja muut (ei-RCT) tutkimukset, joissa osallistujat oli jaettu ainakin 2 erilaisen kohtelun ryhmään. Satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia tuli mukaan 5 ja ei-satunnaistettuja vertailuasetelmia 7. Vertailuryhmällä saattoi olla toinen (siis ei kognitiivis-behavioraalinen) hoito, tavanomainen hoito tai ei lainkaan hoitoa. 7 tutkimuksessa vertailuryhmällä oli tavanomainen nuorisovankila-aktiviteettitarjonta. 4:ssä vertailuryhmällä oli jonkinlainen harjoituskoulu. 1 tutkimuksen kohdalla oli epäselvää, oliko vertailuasetelmana koulu vai vankila. Näiden standardikohtelujen lisäksi 4 tutkimuksessa oli myös toinen vertailuryhmä. 3:ssa se oli muu kuin kognitiivis-behavioraalinen hoito ja 1:ssä tutkimuksessa 5 minuutin motivointiopetus. Missään tutkimuksessa arvioijia ei oltu sokkoutettu. 5 tutkimuksessa tutkijat olivat intervention kehittämisen ulkopuolelta. Interventio- ja kontrolliryhmien alkuperäinen vertailukelpoisuus oli tutkimuksissa raportoitu vaihtelevasti.

Ensisijaisina vaikuttavuusmittareina eri tutkimuksissa oli käytetty viranomaisrekisteritietoja tutkittavien rikoskäyttäytymisestä ja osallistujien (poliisi, sosiaalitoimi yms.) itse ohjelman jälkeisissä haastatteluissa kertomia rikoskäyttäytymistietoja. Toissijaisia mittareita olivat muun muassa itsekontrollia, psykologista sopeutumista, itsetuntoa, koulunkäyntiä, kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja ja ystävyyssuhteita selvittäneet mittaukset ja tiedot.

6 kuukauden seurantatiedot rikoskäyttäytymisestä ilmoitettiin 3 RCT-tutkimuksessa ja 1 ei-RCT-tutkimuksessa (yhteensä 560 nuorta). Näiden yhdistetty vetosuhde (OR) oli 0,87 (95 % luottamusväli 0,61–1,25), eli tilastollisesti merkitsevää eroa rikoskäyttäytymisessä ryhmien välille ei saatu.

12 kuukauden seurantatiedoissa on mukana 5 RCT- ja 5 ei-RCT-tutkimusta, yli 1 900 nuorta. Vetosuhde näissä analyyseissa oli eri versioissa alueella 0,68 (95 % luottamusväli 0,52–0,90) – 0,81 (95 % luottamusväli 0,67–0,98). Tästä todettiin tilastollisesti merkitsevä efektikokoero kognitiivis-behavioraalisen intervention eduksi rikoskäyttäytymisen vähentämisessä, ja se säilyi myös, kun analyysi tehtiin jättäen 2 heikkolaatuisempaa tutkimusta analyysista pois.

24 kuukauden seurantatiedoissa oli mukana 5 tutkimusta, jotka olivat mukana myös 12 kuukauden seuranta-analyyseissa, sekä 1 tutkimus, jossa seurantatiedot oli koottu vähintään 18 kuukauden intervention jälkeen. Vetosuhteet koko aineistossa, vain RCT-tutkimuksissa tai vain ei-RCT-tutkimuksissa, eivät olleet merkitseviä rikoskäyttäytymisen vähentämisessä.

Joissakin 12 ja 24 kuukauden seuranta-aikoja käyttäneissä tutkimuksissa mukana oli myös muihin aktiivisiin hoitoihin vertaaminen. Tässä ei tullut esille eroja kognitiivis-behavioraalisen hoidon ja aktiivisten vertailuhoitojen välillä. 12 kuukauden seuranta-aikaa käyttäneitä tutkimuksia oli tässä 2, ja niissä vetosuhde oli 0,52 (95 % luottamusväli 0,22–1,22). 24 kuukauden seurantaa käyttäneissä tutkimuksissa oli toinen myös 12 kuukauden seurantaa käyttäneistä ja 1 yli 18 kuukauden seurantaa käyttänyt, ja näissä vetosuhde oli 1,00 (95 % luottamusväli 0,52–1,92).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kelvollinen. Laitosympäristöt ovat Suomessa melko erilaisia kuin tämän tutkimuksen aineistossa (8 tutkimusta Yhdysvalloista, 2 Kanadasta ja 2 Isosta-Britanniasta).
  • Kommentti: Osa aineistosta oli muita kuin RCT-tutkimuksia, mutta tulokset esitettiin erikseen myös vain RCT-tutkimuksista.

Kirjallisuutta

  1. Armelius BA, Andreassen TH. Cognitive-behavioral treatment for antisocial behavior in youth in residential treatment. Cochrane Database Syst Rev 2007;(4):CD005650 «PMID: 17943869»PubMed