Cai ym. satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Cai T, Mazzoli S, Mondaini N ym. The role of asymp...»1 selvitettiin, vaikuttaako oireettoman bakteriurian hoito myöhempien oireisten VTI:n ilmaantuvuuteen 18–40-vuotiailla naisilla. 673 peräkkäin sukupuoliteitse tarttuvien tautien vastaanotolle tammikuun 2005 ja joulukuun 2009 välillä tullutta naista, joilla oli oireeton bakteriuria, rekrytoitiin tutkimukseen ja jaettiin 2 ryhmään (A: n = 330, B: n = 369; ryhmästä A 18 ja ryhmästä B 8 naista eivät loppujen lopuksi osallistuneet tutkimukseen). 312:llä oireetonta bakteriuriaa ei hoidettu (ryhmä A) ja 361:llä hoidettiin (ryhmä B). Kaikilla tutkittavilla oli vain 1 seksikumppani, ja he olivat sairastaneet vähintään 1 oireisen VTI:n edeltävän vuoden aikana. Kliininen ja mikrobiologinen evaluaatio tehtiin 3, 6 ja 12 kuukauden kuluttua.
Poissulkukriteereinä olivat raskaus, imetys, menopaussi, diabetes, munuaisten tai maksan vajaatoiminta, tiedossa oleva virtsateiden tai rakon anomalia tai maligniteetti, ylempien virtsateiden kivet, divertikkelit, vierasesineet, polykystiset munuaiset, virtsakatetri (pitkäaikainen tai toistokatetrointi) tai krooninen retentio. Myös tutkittavat, joilla oli kystiitin, pyelonefriitin, emättimen tai kohdunkaulan tulehduksen oireita, neutropenia, mikrobilääkehoito 4 viikon sisällä, VTI:n estolääkitys, näytteillä varmistettu seksitauti (Chlamydia trachomatis, Ureaplasma urealyticum, Neisseria gonorrhoeae, herpesvirus (HSV 1 tai 2), human papillomavirus (HPV), monta VTI:n aiheuttajabakteeria virtsanäytteessä sekä ne, jotka aikoivat aloittaa tai olivat aloittaneet uuden ehkäisymenetelmän 4 viikkoa edeltävästi suljettiin pois tutkimuksesta.
Tutkimuksen päätetapahtuma oli oireisen VTI:n uusimisesta vapaa aika vuoden tutkimusajanjakson lopulla.
Tutkimuksen alkaessa tavallisimmat oireettoman bakteriurian aiheuttajat olivat Escherichia coli (ryhmä A, 38,4 %; ryhmä B, 39,3 %) ja Enterococcus faecalis (ryhmä A, 32,7 %; ryhmä B, 33,2 %).
Oireisen VTI:n ilmaantuvuus lisääntyi oireettoman bakteriurian hoidon jälkeen suhteessa niihin, joita ei hoidettu. Ensimmäisellä kontrollikäynnillä (3 kuukauden kohdalla) ryhmien välillä ei ollut eroja oireisten VTI:n ilmaantuvuudessa (n = 11 (3,5 %) ryhmässä A ja n = 32 (8,8 %) ryhmässä B (suhteellinen riski (RR), 1,05; 95 % luottamusväli 1,01–1,10).
6 kuukauden kuluttua tulehdukset olivat tavallisempia ryhmässä B, n = 23 (7,6 %) ryhmässä A ja n = 98 (29,7 %) ryhmässä B (RR, 1,31; 95 % luottamusväli, 1,21–1,42; P < 0,0001). Viimeisellä käynnillä vastaavat tulehduksen uusimisen luvut olivat 41 (13,1 %) ryhmässä A ja 169 (46,8 %) ryhmässä B (RR, 3,17; 95 % luottamusväli, 2,55–3,90; P < 0,0001). Yhdellä potilaalla ryhmässä A ja kahdella ryhmässä B oli diagnosoitu pyelonefriitti vuoden seurannan aikana.
Green ym. retrospektiivisessä israelilaisessa kohorttitutkimuksessa «Green H, Rahamimov R, Goldberg E ym. Consequences ...»3 verrattiin VTI:n ilmaantuvuutta yli 16-vuotiaana munuaissiirteen saaneilla (n = 656) potilailla, joilla oli oireetonta bakteriuriaa (n = 112) 1/2004 ja 12/2010 välisenä aikana. Potilaat, joilla oli vierasesineitä virtsateissä, suljetiin tutkimuksen ulkopuolelle. Potilaista, joilla oli oireetonta bakteriuriaa, 22 sai mikrobilääkehoitoa (19 %), kun 90 (80 %) ei saanut.
Oireettomaan bakteriuriaan mikrobilääkehoitoa saaneilla oli enemmän oireisia VTI:ta ja bakteriuriaa seuranneiden 6 kuukauden aikana kuin niillä, joilla oireetonta bakteriuriaa ei hoidettu (OR 2,8; 95 % luottamusväli 1,0–7,2). 36 % niistä, joiden oireetonta bakteriuriaa hoidettiin, sai alkuperäiselle mikrobilääkkeelle resistentin bakteerin aiheuttaman VTI:n.