Nuorten (13–17-vuotiaiden) masennusoireiden ja depression akuuttihoitoa koskeneessa 11 RCT-tutkimusta (1 449 tutkittavaa) kattaneessa systemaattisessa katsauksessa «Carter T, Morres ID, Meade O ym. The Effect of Exe...»1 arvioitiin liikunnan tehoa depression akuuttihoidossa. 5 tutkimuksessa (216 potilasta) oli tutkittu depression vuoksi hoidossa olevia tai depressiodiagnoosin saaneita nuoria. Meta-analyysiin voitiin sisällyttää 8 tutkimusta (4 depression hoitoa koskenutta tutkimusta). Liikunta sai olla joko ainoa interventio tai muuhun interventioon yhdistetty.
Vastemuuttujina tutkimuksissa oli muutos standardoidulla oireasteikolla (BDI, CDI, HRSD, CDRS-R, SCL-90-R (Symptom Check List–90–Revision), BASC-2 (Behaviour Assessment System for Children, Second Edition) depression ala-asteikko, BYI-II (Beck Youth Inventory), HADS (Hospital Anxiety and Depression Scale)). Meta-analyysin ensisijainen vastemuuttuja oli standardoidulla asteikolla arvioitu oiremuutos.
Liikuntaintervention kesto vaihteli 6 ja 40 viikon välillä (mediaanikesto 11 viikkoa, depression hoitoa koskeneissa tutkimuksissa mediaanikesto oli 7 viikkoa). Valtaosassa tutkimuksista liikuntaintervention tiheys oli 3 kertaa viikossa.
8 tutkimuksen meta-analyysissa liikunnan teho masennusoireiden vähenemällä mitattuna oli vertailuinterventioita parempi (SMD -0,48; 95 %; 95 % luottamusväli -0,87 – -0,10, p = 0,01).
Depression hoitoa koskeneissa 5 tutkimuksissa liikunta koostui ainoana hoitona tarjotusta ohjatusta ja ohjaamattomasta 30–40 minuutin kestoisesta liikunnasta 3 kertaa viikossa 12 viikon ajan, depression tavanomaiseen hoitoon liitetystä 45 minuutin kestoisesta aerobisesta liikunnasta 2 kertaa viikossa 6 viikon ajan, psykiatriseen osastohoitoon liitetystä 45 minuutin kestoisesta aerobisesta liikunnasta 3 kertaa viikossa 9 viikon ajan, psykiatrisessa hoitoyksikössä tarjotusta 60 minuutin kestoisesta tanssiterapiasta 3 kertaa viikossa 8 viikon ajan ja, vesikävelystä 3 kertaa viikossa 6 viikon ajan.
Näissä tutkimuksissa liikuntaa verrattiin tavanomaiseen osastohoitoon liittyneeseen liikuntaan, tavanomaiseen hoitoon, johon ei liittynyt liikuntaa, venyttelyyn (stretching), psykiatrisen hoitoyksikön tavanomaisiin tapaamisiin, joihin ei liittynyt liikuntaa ja henkilöihin, jotka eivät saaneet hoitoa.
Depression hoitoa koskeneiden tutkimusten aineistojen koko vaihteli 11 ja 87 tutkittavan välillä, yhteensä niissä oli 216 potilasta.
Meta-analyysiin sisältyneiden 4 depression hoitoa koskeneessa tutkimuksessa oireiden vähenemän standardoidulla asteikolla arvioitu SMD vaihteli välillä 0,01 (95 % luottamusväli -0,67–0,69) ja -1,39 (95 % luottamusväli -2,30 – -0,48). Näiden tutkimusten meta-analyysissa liikunta vähensi masennusoireita vertailuhoitoja tilastollisesti merkitsevästi enemmän (SMD -0,43; 95 % luottamusväli -0,84 – -0,02, p = 0,04).
Nuorten (12–18-vuotiaiden) kliinisesti merkittävien masennusoireiden ja depression akuuttihoitoa koskeneessa 8 kontrolloidun tutkimuksen (297 tutkittavaa) meta-analyysissa «Radovic S, Gordon MS, Melvin GA. Should we recomme...»2 arvioitiin liikunnan tehoa depression akuuttihoidossa. 5 oli RCT-tutkimuksia, 3 kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuksista 3 oli tehty kliinisillä aineistoilla (jotka sisältyvät myös «Carter T, Morres ID, Meade O ym. The Effect of Exe...»1 meta-analyysiin). Niistä 2 tutkimuksessa tutkittavilla oli diagnosoitu depressio, ja 1 tutkimuksessa ensisijaisena diagnoosina oli dystymia tai käytöshäiriö. 5 tutkimusta oli tehty ei-kliinisillä tutkimusaineistoilla, joissa nuoret kärsivät merkittävistä masennusoireista. Näissä tutkimuksissa tutkitut olivat ylipainoisia nuoria yhdessä, nuorisorikollisia 2:ssa, kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiviä 1:ssä ja raskaana olevia nuoria naisia 1 tutkimuksessa. Kaikilla näihin tutkimukseen osallistuneilla oli kliinisesti merkittäviä masennusoireita (kliinistä merkittävyyttä osoittavan katkaisupisteen ylittäviä oireita standardoidulla oireasteikolla).
Tutkijat arvioivat suurimman osaan tutkimuksista laadultaan heikoiksi, ja tutkimusten välinen heterogeenisuus oli suuri. Vastemuuttujina tutkimuksissa oli muutos standardoidulla oireasteikolla (BDI, HRSD, CDRS-R, CES-D). Meta-analyysissa vastemuuttujana käytettiin standardoidulla asteikolla arvioitua muutosta masennusoireissa.
Liikunta oli tutkimuksissa joko ainoa interventio tai yhdistetty muuhun interventioon. 6 tutkimuksessa liikunta oli aerobista liikuntaa, 1:ssä aerobisen liikunnan ja voimaharjoittelun yhdistelmä ja 1:ssä aerobisen liikunnan ja urheiluharjoittelun (sports training) yhdistelmä. Viikoittaisten liikuntasessioiden määrä vaihteli 2–5:een, ja niiden kesto vaihteli 25 ja 90 minuutin välillä. 6 tutkimuksessa tutkittiin ohjattua ryhmässä tapahtunutta liikuntaa, 1:ssä ohjatun ja ohjaamattoman liikunnan yhdistelmää ja 1 tutkimuksessa liikuntamuotoa ei kuvattu.
Liikuntaa verrattiin 3 tutkimuksessa tutkimusinterventiota vähäisempään määrään liikuntaa, nuorisorikollisten psykososiaaliseen kuntoutukseen, psykiatriseen osastohoitoon liittyviin päivittäisiin aktiviteetteihin osallistumiseen, voimaharjoitteluun, viikoittaisiin ravitsemusterapeutin tapaamisiin ja henkilöihin, jotka eivät saaneet hoitoa.
Tutkimusten aineistot vaihtelivat 11 ja 69 tutkittavan välillä, yhteensä niissä oli 297 potilasta. Depressiopotilaita koskeneissa 3 tutkimuksessa oli yhteensä 65 potilasta. Tutkittavien iän keskiarvo vaihteli 15,6 vuoden ja 17 vuoden välillä.
Meta-analyysissa liikunnan teho masennusoireiden vähenemällä mitattuna oli vertailuinterventioita parempi (SMD -0,61; 95 % luottamusväli -1,06 – -0,16, p = 0,005).
Tutkijat kehottavat tulkitsemaan meta-analyysin tuloksia varoen, mutta arvioivat liikunnan olevan todennäköisesti tehokas interventio nuorten kliinisesti merkittävien masennusoireiden hoidossa.