Läheisen itsemurha aiheuttaa kärsimystä, pitkittynyttä surua ja negatiivisia sosiaalisia ja terveysseuraamuksia «Pitman A, Osborn D, King M ym. Effects of suicide ...»1. Tavallisten tarjolla olevien palveluiden lisäksi on menetyksen kokeneita arveltu voitavan auttaa aktiivisilla puuttumisilla eli postventiolla.
Systemaattisessa katsauksessa «McDaid C, Trowman R, Golder S ym. Interventions fo...»2 arvioitiin kontrolloituja tutkimuksia läheisen itsemurhan kokeneiden hoitoyrityksistä. Postventioita koskevia kontrolloituja tutkimuksia otettiin mukaan 8: 3 RCT:tä, 1 kontrolloitu tutkimus ja 3 havainnoivaa tutkimusta, joissa käytettiin kontrolliryhmää. Interventio vs. ei interventiota asetelmia oli 4 ja aktiivisia vertailuasetelmia 4.
Interventioina vertailuissa käytettiin seuraavia: 10 viikon psykologin vetämä sururyhmä lapsille, 8 viikon mielenterveysammattilaisen vetämä ryhmäterapia, aktiivinen itsemurhapaikalla tarjottu interventio ja perhelähtöinen psykiatrisen hoitajan tarjoama kognitiivis-behavioraalinen 4 session interventio.
Aktiivisten interventioiden vertailuissa tarkasteltiin seuraavia: koettuihin tapahtumiin liittyvä kirjoittaminen vs. tavanomainen kirjoittaminen, kouluympäristössä toteutettu keskustelu ja debriefing vs. tavanomainen kriisihoito ja ammattilaisen vetämän suljetun ryhmäintervention 2, 4, 6 ja 12 kuukauden versiot.
Tulosmuuttujat vaihtelivat katsauksen tutkimuksissa. 3 tutkimuksessa käytettiin Beckin depressioseulaa ja 2:ssa tutkimuksessa Impact of Event Scalea (IES). Muina tulosmittareina käytettiin komplisoituneen surun oirekyselyä (ITG), lyhyttä surukokemuskyselyä (GEI), surusta toipumiskyselyä (GRQ), Tessierin surukyselyä (TSG), sosiaalisen sopeutumisen skaalaa (SAS) ja hoitoonhakeutumistietoja.
Systemaattisen katsauksen tuloksena ja johtopäätöksenä todetaan, että osassa tutkimuksissa on osoitettu joistakin interventioista voivan olla jonkin verran hyötyä läheisen itsemurhan aiheuttamien surureaktioiden ja muiden oireenmuodostusten ehkäisemisessä. Hyötyä näytti olevan 4 kerran CBT-ryhmäterapiasta, 10 viikon ryhmähoidosta lapsille ja ammattilaisen ja vapaaehtoisen antamasta 8 viikon ryhmäterapiasta.
Kaksoissokkoutetun, satunnaistetun, lumekontrolloidun, nelikeskuksisen tutkimushankkeen sekundaarianalyysissä «Zisook S, Shear MK, Reynolds CF ym. Treatment of C...»3 katsottiin erikseen itsemurhan tehneiden läheisten komplisoitunutta surua 12 viikon seurannassa.
Kaikkiaan 395 komplisoituneesta surusta kärsivän aineistosta 58 läheisen itsemurhan kokeneen hoidoksi valikoitui joko: 1) lume, 2) sitalopraami, 3) lume + suruterapia (CGT) tai 4) sitalopraami + CGT. Hoitoja keskeytettiin erityisesti lääkehoitoryhmissä niin, että vain 35 % (11/31) pysyi 12 viikon tutkimuksessa, kun 16 viikon lääke- ja terapiaryhmässä jatkoi loppuun 81 % (22/27).
Tuloksia verrattiin muista syistä (onnettomuus/henkirikos tai luonnollinen kuolema) läheisen menettäneisiin tutkittaviin. Tulosmittareina käytettiin strukturoituja komplisoituneen surun mittareita (CG-CGI-I, GRAQ,ICG, SCI-CG) ja sosiaalisen sopeutumisen ja tyypillisten uskomusten kyselyitä (WSAS, TBQ).
Tuloksena oli itsemurhan tehneen omaisilla suruterapian hyvä siedettävyys ja muita ryhmiä pienempi komplisoituneen surun oireilu (CG-CGI-I: 64 vs. 93 vs. 84 %) 20 viikon kohdalla. Passiivinen (51,9 vs. 9,1 %) ja aktiivinen (40,7 vs. 0 %) itsetuhoinen ajattelu väheni läheisen itsemurhan kokeneilla selvästi.
Systemaattisessa katsauksessa «Szumilas M, Kutcher S. Post-suicide intervention p...»4 löydettiin 16 postventiota koskevaa tutkimusta, joista 6 kontrolloituja. Mukana oli 3 viitteen «McDaid C, Trowman R, Golder S ym. Interventions fo...»2 sisältämää tutkimusta ja 1 sen jälkeen ilmestynyt tutkimus.
Katsauksen johtopäätöksenä oli, että näyttö postvention vaikuttavuudesta on vaatimatonta, ja myös haitallisia seuraamuksia on raportoitu.
Kirjoittajien mukaan postventiota ei voi varauksetta suositella itsemurhan jälkeiseksi rutiininomaiseksi interventioksi.
Systemaattisessa katsauksessa «Linde K, Treml J, Steinig J ym. Grief intervention...»5 tarkasteltiin itsemurhan tehneen läheisiin kohdistuneen suruterapian vaikuttavuutta komplisoituneen surureaktion ja siihen liittyvän itsetuhoisuuden ehkäisyssä.
Inkluusiokriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi lopulta 7. 2 tutkimuksessa interventio oli CBT-pohjainen, 4 tutkimuksessa tutkittiin menetyksen kokeneiden ryhmähoitoa ja 1 tutkimuksessa kirjoittamisterapiaa. 6 tutkimuksessa oli joko aktiivinen sosiaalisen intervention vertailuryhmä tai ei vertailuryhmää ilman interventiota.
Tulosmuuttujina tarkasteltiin komplisoitumattoman, komplisoituneen tai itsetuhoisuusspesifin surun strukturoituja oiremittareita: GCQ, GCI,GEQ, GRQ, ITG, TRGR2L.
5:stä komplisoitumattoman surun tutkimuksesta 3:ssa saatiin positiivisia vaikutuksia, 2:ssa ei. Kirjoitusterapia vaikutti surun itsetuhoisia oireita vähentävästi. 2:sta komplisoituneeseen suruun kohdennetusta interventiotutkimuksesta laadultaan vaatimattomampi sai näyttöä oirevähenemästä CBT-interventiolla.
Kaikkiaan kirjoittajat arvioivat tutkimusten laadun melko vaatimattomaksi ja esittivät varovaisena arviona, että komplisoituneen surun preventiointerventioista saattaa olla hyötyä korkean riskin populaatioissa.