Havainnoiva tutkimus «Exbrayat S, Coudrot C, Gourdon X ym. Effect of tel...»1, jossa tutkittiin itsemurhaa yrittäneiden potilaiden puhelimitse tapahtuvan seurannan tehokkuutta uusien itsemurhayritysten ehkäisyssä seuraavan vuoden aikana. Ranskalaisen yliopistosairaalan psykiatrisessa päivystysyksikössä arvioidut itsemurhaa yrittäneet yli 18-vuotiaat potilaat vuoden aikana (1–12/2010), joilla ei ollut yli 72 tuntia kestävää psykiatrista sairaalahoitoa itsemurhayrityksen jälkeen ja joiden tilanne salli seurannan (n = 436). Potilaisiin oltiin yhteydessä puhelimitse itsemurhayrityksen jälkeen kolmesti (8 ± 2 vrk, 30 ± 5 vrk ja 60 ± 5 vrk). Vertailuaineistona 1/2009–11/2010 samaan yksikköön otetut potilaat, joilla oli muuten samat tutkimukseen sisäänottokriteerit, mutta heihin ei oltu puhelinyhteydessä itsemurhayrityksen jälkeen (n = 387). Poissulkukriteereinä olivat alle 18 vuoden ikä, potilaat, joihin yhteydenoton puhelimitse hoitava lääkäri arvioi potentiaalisesti vahingolliseksi (esim. potilaat, joilla riippuva persoonallisuushäiriö) ja jos interventio saattaisi haitata käynnissä olevaa hoitoa.
Konsultoiva psykiatri yhdessä tutkimukseen koulutetun hoitajan kanssa teki alkuarvion keräten sosiodemograafiset ja kliiniset tiedot tehden myös ICD10-diagnoosin. Hoitaja arvioi kerätyn tiedon perusteella itsemurhavaaran käyttäen 3-portaista Shean kuvaamaa asteikkoa, joka mittaa riskiä, kiireellisyyttä ja vahingollisuutta. Sama hoitaja, joka oli mukana alkuarviossa, arvioi seurantasoiton aikana itsemurhavaaraa saman 3-portaisen skaalan avulla. Jos tutkittava ei vastannut seurantasoittoon, tutkittavalle jätettiin viesti ja kysyttiin vointia. Jos tutkittava ei soittanut takaisin, lähetettiin hänelle tekstiviesti, sähköpostiviesti tai kirje vuorokauden sisällä ja uudelleen viikon sisällä ja edelleen kerran kuukaudessa 5 kuukauden ajan, jos vastausta ei kuulunut. Mitattava suure seurannassa oli uusi itsemurhayritys 1 vuoden sisällä. Jos potilas teki uuden itsemurhayrityksen 1 vuoden aikana, puhelinseuranta aloitettiin alusta uuden itsemurhayrityksen jälkeen. Tieto uusista itsemurhayrityksistä saatiin sairaalan potilastietojärjestelmästä. Analyyseissa sekoittavina tekijöinä huomioitiin ikä, sukupuoli, sosiaalinen tuki, työllisyys, aiemmat itsemurhayritykset, aiemmat psykiatriset sairaalahoidot, psykiatrinen lääkehoito, psykiatrinen jatkohoito, MDD, kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykoottinen häiriö, persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuushäiriö, syömishäiriö ja psykososiaalinen kriisi.
Interventio- ja kontrolliryhmässä keski-ikä (40,2 ± 15,3 vs. 39,7 ± 15,1 vuotta), sukupuoli (naisia 71,6 vs. 67,4 %), sosiaalinen tuki, työllisyys tai taloudellinen tilanne eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi. Kontrolliryhmässä oli enemmän aiempia itsemurhayrityksiä ja vähemmän psykiatrista lääkehoitoa, psykiatrista jatkohoitoa, vakavaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. Interventioryhmässä 56 % potilaista vastasi kaikkiin 3 soittoon ja 32,3 % joko 1 tai 2 soittoon, 11,7 % ei vastannut lainkaan soittoihin. Uusia itsemurhayrityksiä interventioryhmässä oli 33 % vähemmän (55/436 (12,6 %) vs. 69/387 (17,8 %), p = 0,037) ja 50 % vähemmän, jos mukaan otettiin vain vastanneet (n = 244). 1. uusi itsemurhayritys interventioryhmässä tapahtui myöhemmin kuin kontrolliryhmässä (143,9 ± 105,3 vrk vs. 107,0 ± 105,2 vrk, p = 0,05).
Kontrolliryhmässä uusien itsemurhayritysten esiintyvyys lisääntyi nopeammin heti 1. yrityksen jälkeen verrattuna tutkimusryhmään. Tilastollisesti merkittävä ero oli kuitenkin vain 2. seurantasoiton jälkeisinä viikkoina. Monimuuttuja-analyysissä ainoastaan puhelinseurantasoitto oli tilastollisesti merkitsevä suojaava tekijä itsemurhayrityksen uusinnassa.
Systemaattinen katsaus ja meta-analyysi «Milner AJ, Carter G, Pirkis J ym. Letters, green c...»2 satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista, joissa oli tutkittu lyhyiden kontaktien (puhelinsoitot, kriisikortit, postikortit ja kirjeet) tehoa ehkäistä itsetuhoista käyttäytymistä ilman intentiota, itsemurhayrityksiä ja itsemurhia.
Systemaattinen haku tuotti 2 416 artikkelia, joista otsikon ja abstraktin perusteella valikoitui 65 englanninkielistä tutkimusta, jotka oli tehty sairaala- tai terveydenhuollon potilaista, oli käytetty lyhytinterventiota, ja päätetapahtumana oli itsetuhoinen käyttäytyminen, itsemurhayritys tai itsemurha. Näistä edelleen 45 artikkelia suljettiin pois, koska oli tutkittu pitkäkestoista kasvokkain tapahtuvaa hoitoa, artikkeli oli tutkimusprotokolla, tutkimukset eivät olleet satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia tai artikkelit eivät muuten täyttäneet sovittuja kriteerejä. Katsaukseen jääneissä 20 artikkelissa oli 14 erillistä tutkimusta, joista tehtiin katsaukseen kvalitatiivinen synteesi. Niistä edelleen 12 sisältyi myös kvantitatiiviseen synteesiin (meta-analyysiin). Tutkimusten tekomaita olivat mm. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Uusi Seelanti, Australia, Taiwan, Ranska, Ruotsi ja Iran. Lisäksi monikeskustutkimuksia oli tehty Iranissa, Intiassa ja monissa muissa maissa. Seuranta-aika oli 6 kuukautta – 15 vuotta. Seurantakontaktien lukumäärä vaihteli: 5 tai vähemmän (8 tutkimusta), 6–10 (10 tutkimusta), yli 11 (2 tutkimusta).
Meta-analyysissä tutkimuksista (11 tutkimusta), joissa tutkittiin intervention tehoa ehkäistä itsetuhoista käyttäytymistä (self-harm) tai itsemurhia, oli yhteensä 8 485 tutkittavaa (4 101 interventioryhmässä ja 4 384 kontrolliryhmässä). Self-harmin tai itsemurhayritysten yhdistetty odds-suhde interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään oli koko aineistossa 0,87 (95 % luottamusväli 0,74–1,04, p = 0,119; I2 = 19,9 %, p = 0,104); alle 12 kuukauden seuranta-ajan tutkimuksissa (n = 184/1 883 vs. n = 218/1 961) OR = 0,81 (95 % luottamusväli 0,58–1,13, p = 0,215) ja yli 12 kuukauden seuranta-ajan tutkimuksissa (n = 408/3 693 vs. 492/3 892) OR = 0,91 (95 % luottamusväli 0,74–1,10, p = 0,321). Self-harmin tai itsemurhayritysten lukumäärä (3 tutkimusta) interventioryhmässä oli 373 (3 086 henkilövuodesta) ja kontrolliryhmässä 678 (3 214 henkilövuodesta) tarkoittaen 34 %:n laskua self-harm ja itsemurhayrityksissä henkilövuotta kohden interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään (IRR = 0,66, 95 % luottamusväli 0,54–0,80, p < 0,001). Tieto seuranta-aikana tapahtuneista itsemurhista oli 4 106:sta henkilöstä, joista 72 henkilöä teki itsemurhan. Itsemurhan odds oli matalampi interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi (OR = 0,58, 95 % luottamusväli 0,24–1,38, p = 0,216).
Lopputulemana kirjoittajat toteavat, että koska tulos oli tilastollisesti ei-merkitsevä, vaikkakin positiivinen, lyhyttä kontakti-interventioita ei vielä voida suositella laajempaan käyttöön itsemurhien ehkäisyssä. Koska kuitenkin interventioilla saattaa olla hyötyä, tarvitaan laajempia kliinisiä tutkimuksia.
Cochrane-katsaus «Hawton K, Witt KG, Taylor Salisbury TL ym. Psychos...»3 psykososiaalisista interventioista itsemurhayrityksen jälkeen. 3 tutkimusta (n = 978) tutki puhelinkontaktin tehoa vähentää itsemurhayrityksiä, itsemurha-ajattelua ja itsemurhia seurannassa. Puhelinkontaktilla ei todettu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta vähentää itsemurhayrityksiä 6, 12 tai 24 kuukauden seurannassa. Näytön laatu arvioitiin matalaksi.
1 tutkimuksessa itsemurha-ajattelu oli vähäisempää 12 kuukauden seurannassa puhelinkontakti ryhmässä verrattuna tavanomaista hoitoa saaneisiin potilaisiin (24/36 vs. 25/27; OR = 0,16, 95 % luottamusväli 0,03–0,79). Seurannassa tapahtuneiden itsemurhien määrässä ei ollut eroa puhelinkontakti ja tavanomaista hoitoa saaneiden ryhmässä.