Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Kessing LV, Hansen HV, Hvenegaard A ym. Treatment ...»1 ensimmäisellä, toisella tai kolmannella psykiatrisella osastohoitojaksolla olleet potilaat satunnaistettiin uloskirjoitusvaiheessa jatkohoitoon erikoistuneessa mielialahäiriöklinikassa (interventioryhmä) tai tavanomaisessa hoidossa (kontrolliryhmä). Potilaat rekrytoitiin Tanskan pääkaupunkiseudun psykiatrisilta osastoilta 1.12.2005–1.12.2009. Potilaiden ICD-10-diagnoosina oli maaninen jakso tai kaksisuuntainen mielialahäiriö (F30.1–F31.6). Poissulkukriteereinä olivat keskivaikea tai vaikea dementia, huono tanskankielen taito, pakkohoito tai suostumuksesta kieltäytyminen. Rekrytoituja potilaita oli yhteensä 158 (474 täytti sisäänottokriteerit). Interventioryhmässä oli 72 potilasta ja kontrolliryhmässä 86 potilasta.
Interventio sisälsi kaksivuotisen hoitojakson erityisyksikössä, jossa työskenteli kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiikkaan ja hoitoon perehtyneitä ja vastaavissa asioissa kokeneita psykiatreja. Myös klinikan psykologeilla, sairaanhoitajilla ja sosiaalityöntekijöillä oli kokemusta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Interventio sisälsi näyttöön perustuvan lääkehoidon, ryhmäpsykoedukaation ja perhetyötä. Alussa lääkäri teki diagnostinen arvion. Diagnoosi ja hoitosuunnitelma arvioitiin uudelleen ja lääkehoitoa muutettiin kliinisen nykytilan ja hoitosuosituksen (vastaava kuin British Association for Psychopharmacologyn suositus 2009) mukaiseksi. Lääkärin tapaamisia oli voinnin ja tarpeen mukaan. Lisäksi potilaat osallistuivat 3 peräkkäiseen ryhmään: asettautumisryhmä (settling-in group, kuuteen kuukauteen asti), psykoedukaatioryhmä (12 viikoittaista 1,5 tunnin ryhmäkertaa + 3 boosterikertaa) ja uloskirjoitusryhmä (discharge group, 3–6 kuukautta).
Kontrolliryhmän potilaat saivat tavanomaista Tanskan pääkaupunkiseudun psykiatrista avohoitoa yksityispsykiatrilla, kunnallisessa mielenterveystoimistossa tai paikallisella psykiatrilla. Lääkehoito todennäköisemmin perustui hoitavan lääkärin mieltymyksiin kuin kansallisiin tai kansainvälisiin hoitosuosituksiin. Ryhmäpsykoedukaatiota tai systemaattista yksilöpsykoedukaatiota ei tarjottu ja kontaktit perheeseen olivat vähäisempiä ja vähemmän systemaattisia.
Ensisijainen tulosmuuttuja oli uusi psykiatrinen sairaalajakso. Toissijaiset tulosmuuttujat olivat potilaille 1 ja 2 vuoden kuluttua postitetut kyselylomakkeet, jotka sisälsivät MDI:n (Major Depression Inventory), MDQ:n ja VSSS-A:n (Verona Service Satisfaction Scale – Affective Disorder). Ensisijainen tulosmuuttuja saatiin julkisista tietorekistereistä ilman tietoa käytetystä interventiosta. Muiden tulosmuuttujien arvioinnissa intervention salausta ei ollut.
Keskimääräinen aika uuteen sairaalajaksoon oli interventioryhmässä (4,1 vuotta; 95 % luottamusväli 3,5–4,7) pidempi kuin kontrolliryhmässä (3,2 vuotta; 95 % luottamusväli 2,7–3,8). Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (HR = 0,60; 95 % luottamusväli 0,37–0,98, P = 0,043). Toissijaisista tulosmuuttujista MDI- ja MDQ-pisteissä ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä. Sen sijaan hoitoon tyytyväisyys oli merkittävästi parempaa interventioryhmässä (VSSS-A yhteispisteet 132,2 (SD 16,9) vs 114,9 (SD 31,6), P = 0,01).