Takaisin

Nettiterapiat kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievien masennusoireiden hoidossa

Näytönastekatsaukset
Minna Sadeniemi
11.2.2021

Näytön aste: C

Nettiterapiasta saattaa olla hyötyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievien masennusoireiden hoidossa.

Satunnaistettuun, kontrolloituun tutkimukseen «Barnes CW, Hadzi-Pavlovic D, Wilhelm K ym. A web-b...»1 rekrytoitiin Australiassa netin kautta osallistujia nettisivuston (the Black Doc Institute and Sentiens) seulontalomakkeen kautta. Tutkimuksen inkluusiokriteerit olivat seuraavat: ikä +18 vuotta, kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1 tai 2 tuli olla diagnosoitu psykiatrian ammattilaisen toimesta DSM-IV:n mukaan, osallistujilla tuli olla kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkitys ja heidän tuli olla kliinikon hoidossa, heillä tuli olla ollut vähintään 1 mielialaepisodi edeltävien 2 vuoden sisällä ja heillä tuli olla sähköpostiosoite, mahdollisuus käyttää tietokonetta ja internetiä ja riittävä englannin kielen taito. Ekskluusiokriteerit olivat seuraavat: psykotrooppisen lääkityksen ja psykiatrisen hoitokontaktin puuttuminen tutkimusjakson aikana ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin pohjautuminen itse tehtyyn diagnoosiin. Kaikki arviot tehtiin netissä, DSM IV diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä määritettiin BDSQ-verkkokyselyllä (Bipolar Disorder Screening Questionnaire).

Satunnaistaminen tehtiin automaattisesti tietokoneohjelman avulla. Tutkimukseen osallistujat saivat tietää, mihin ryhmään heidät oli satunnaistettu siinä vaiheessa, kun he kirjautuivat sisään nettiterapiaan. Interventioryhmässä oli 113 osallistujaa, kontrolliryhmässä 120. Tutkimukseen osallistujien keski-ikä oli 39 ± 10,8 vuotta (SD), 72 % oli naisia, 40 % oli täysipäiväisessä työssä, 35 % oli työttömiä tai eläkkeellä ja 25 % oli osa-aikatyössä tai opiskeli. Osallistujista 87,6 % sairasti tyypin 1 kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Itseilmoitettu sairauden keskimääräinen alkamisikä oli 33,7 ± 10,3 vuotta (SD). Tutkimuksen alkaessa 31 %:lla oli eutymia, 28,3 %:lla oli depressio, 18 %:lla hypomania ja 22,7 %:lla sekamuotoinen mielialajakso. Interventio- ja kontrolliryhmä erosivat toisistaan merkitsevästi vain iän osalta (40,9 vs. 37,6 vuotta).

Interventio oli 20 istunnon mittainen kaksisuuntaisen mielialahäiriön nettiterapiaohjelma. 8 ensimmäistä istuntoa olivat viikon välein, 9.–10. istunnot olivat 2 viikon välein, ja 11.–20. istunnot olivat 1 kuukauden välein. Istuntojen sisältö käsitti tietoa oireidenhallinnasta, lääkityksestä, psykologisista lähestymistavoista, elämäntavoista, ihmissuhteista ja turvallisuusnäkökohdista. Interaktiivinen osuus interventiota sisälsi mielialan seurantaa ja automatisoidun palautteen, joka ohjasi osallistujia lukemaan tiettyjä tekstejä oirepisteistä riippuen ja olemaan yhteydessä hoitotahoon, jos oireasteikon pisteet ylittivät vakavan oireilun rajan. Lisäksi interventioryhmäläisillä oli lisäksi pääsy 10 istunnon kognitiivis-behavioraalisen terapiamenetelmän työkirjaan, jossa opetettiin muun muassa varhaisten varomerkkien tunnistamista. Kontrolliryhmä sai 20 istunnon ohjelman, joka käsitti nettisivuja terveellisten elämäntapojen aihepiiristä, kontrolliryhmä ei saanut mitään spesifiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön psykoedukaatiomateriaalia eikä KBT-materiaalia, eivätkä he osallistuneet mielialan monitorointiin tai saaneet automatisoitua palautetta.

Interventioryhmästä 85 % osallistujista kävi läpi koko intervention, kontrolliryhmästä 69 %. Analyysi tehtiin hoitoaieanalyysina, mutta relapsien laskemisessa otettiin mukaan vain ne osallistujat, jotka olivat jossain vaiheessa tutkimusta saavuttaneet remission.

Ensisijainen tulosmuuttuja oli aika ensimmäiseen relapsiin. Relapsin arvioimisen asteikkoina käytettiin ISS-asteikkoa (The Internal State Scale), BDI:tä ja SDS-asteikkoa (Sheehan Disability Scale, Sheehanin toimintakykyvajeasteikko). Relapsina käytettiin merkittävien oireiden ilmaantumista vähintään 8 viikon remission jälkeen. Lisäksi mitattiin relapsin indikaattorina aikaa itseilmoitettuun sairaalahoitoon joutumiseen. Oireilun vakavuusaste ilmoitettiin 3-portaisella asteikolla (lievä, keskivaikea ja vaikea oireiden vakavuus ja toimintakyvyn lasku). Seuranta-aika oli 12 kuukautta eli intervention ajan. Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa ajassa 1. relapsiin ylipäätään tai mihinkään tiettyyn mielialajaksoon, eikä myöskään ajassa, joka kului sairaalahoitoon joutumiseen. Käytettäessä matalaa kynnystä relapsin määrittelyssä (lievä oireiden vakavuus), relapsin HR oli 0,86, 95 % luottamusväli 0,56–1,3, p = 0,48. Käytettäessä keskitason kynnystä relapsin määritelmänä (keskivaikea oireiden vakavuus), relapsin HR oli 0,82, 95 % luottamusväli 0,55–1,22, p = 0,33. Korkean kynnyksen relapsimääritelmällä HR oli 0,91, 95 % luottamusväli 0,59–1,39, p = 0,65. Sairaalahoitoon joutumisen HR oli 1,05, 95 % luottamusväli 0,47–2,34, p = 0,9.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen. Harhan mahdollisuutta lisää se, että sekä diagnostiikka että seuranta tehtiin yksinomaan netin välityksellä, eikä osallistujia siis arvioitu kliinikon toimesta. Lisäksi, koska tutkimukseen otettiin kaikissa sairausvaiheissa olevia, mutta vain remission saavuttaneet analysoitiin (mittarinahan oli aika relapsiin, joka voitiin mitata vain, jos remissio oli saavutettu), tutkimuksen tilastollinen voima saattoi heikentyä. Kuitenkaan edes trendiä siihen suuntaan, että interventio- ja kontrolliryhmän välillä olisi eroa, ei havaittu, mikä puhuu tulosten pätevyyden puolesta.
  • Sovellettavuus: Tässä tutkimuksessa käytössä olleen nettiterapiasovelluksen vaikuttavuutta relapsiin ei pystytty osoittamaan. Suomessa käytössä oleva nettiterapia sisältää samoja elementtejä.

Satunnaistettuun, kontrolloituun tutkimukseen «Depp CA, Ceglowski J, Wang VC ym. Augmenting psych...»2 otettiin 104 avohoitopotilasta, jolla oli tyypin 1 tai 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö. Osallistujat rekrytoitiin jakamalla mainoksia ja ilmoituksia San Diegon alueella muun muassa avohoitoklinikoihin, vertaistukiryhmiin ja verkkoympäristöihin. Inkluusiokriteerit olivat seuraavat: ikä +18 vuotta, avohoidossa käyminen ja lääkityksen käyttö, Ekskluusiokriteerit olivat seuraavat: kosketusnäytön käytön estävä näön tai käden toiminnan heikkous, päihteiden käyttöhäiriö 3 kuukauden sisällä, sairaalahoitojakso viimeisimmän kuukauden sisällä, vakava masennus (MADRS > 32) tai mania (YMRS > 20). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi arvioitiin MINI-haastattelun perusteella, tutkimalla sairauskertomuksia ja konsensuskokouksissa päätutkijan kanssa. Tutkimukseen osallistuneet saivat 25 USD:n palkkion jokaiselta arviointikerralta (0, 6, 12 ja 24 viikon kohdalla tehtiin arvioinnit).

Satunnaistaminen tehtiin alkuarvion jälkeen riippumattoman tutkijan toimesta tietokoneen satunnaisnumerogeneraattorin avulla. Tutkijat olivat sokkoja intervention suhteen. Kaikki tutkimukseen osallistujat tapasivat satunnaistamisen jälkeen 4 kertaa terapeuttia, jonka kanssa tekivät toimintasuunnitelman, joka kattoi ohjeistuksen laukaiseviin tekijöihin, esioireisiin ja oireisiin reagoimisesta. Manuaali, jota käytettiin, perustui psykoedukaatioon muun muassa Life Goals ohjelman periaatteiden mukaisesti. Kaikki osallistujat saivat manuaalista kopion itselleen.

Interventioryhmä sai PRISM-ohjelman (Personalized Real-time Intervention for Stabilizing Mood) käyttöä varten 2. psykoedukaatiosession päätteeksi älypuhelimen. Ohjelma lähetti muistutteita, ja kysyi 10 viikon ajan 2 kertaa päivässä: 1) missä olet? 2) mitä teet? 3) kenen kanssa olet? Ja lisäksi PRISM kysyi 6 kysymystä mielialasta ja arvion senhetkisestä mielialasta 9-portaisella asteikolla. Riippuen mielialapisteistä, ohjelma tarjosi satunnaisesti yksilöllisen toimintaehdotuksen, joka oli kehitetty psykoedukaatiojakson 4. tapaamisen aikana. Osallistuja sai sen jälkeen ilmoittaa, aikooko kokeilla tätä. Lisäksi PRISM tarjosi mahdollisuutta satunnaiseen toimintaehdotukseen listalta. Illalla PRISM kysyi ensin, oliko osallistuja yrittänyt toimia ehdotetun strategian mukaan, ja oliko siitä ollut apua. Ilta-arviointiin kuului myös kysymys, oliko päivän aikana ollut varhaisia varomerkkejä tai laukaisevia tekijöitä, ja ohjelma tarjosi tähän laukaisevaan tekijään tai esioireeseen valittuja toimintavaihtoehtoja. Lopuksi osallistujalla oli mahdollisuus ottaa vastaan satunnainen coping-keino listalta, johon oli koottu bipolaaripotilaiden coping-keinoja aiemmasta kyselytutkimuksesta.

Kontrolliryhmä käytti kynää ja paperia mielialan seuraamiseksi mielialapäiväkirjan avulla, ja sitä osallistujat täyttivät kerran päivässä. Toimintastrategiat, jotka oli koottu psykoedukaatiojaksolla, oli koottuna paperisena yhteenvetona.

Tutkimuksen 104 satunnaistetusta osallistujasta 14 ei osallistunut yhteenkään psykoedukaatioistuntoon ja 8 osallistui alle 4 istuntoon (5 interventioryhmästä, 3 kontrolliryhmästä). Näitä ei otettu mukaan analyysiin. Muille tehtiin hoitoaie-analyysi. Keskimääräinen analysoitujen ikä oli 47,5 vuotta, 58,5 % osallistujista oli naisia, 87,8 %:lla oli tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sairauden keskimääräinen alkamisikä oli 21,1 vuotta. Analysoinnin ulkopuolelle jääneet olivat merkitsevästi nuorempia, ja heillä oli korkeammat YMRS-pisteet kuin analysoiduilla, muutoin ryhmät eivät eronneet toisistaan. Interventio- ja kontrolliryhmä eivät eronneet merkitsevästi toisistaan taustamuuttujien osalta.

Ensisijaisina tulosmuuttujina käytettiin MADRS-pisteitä, ei määritetty milloin. Toissijaisina muuttujina käytettiin YMRS-pisteitä mittaamaan maniaoireita ja toimintakyvyn laskua mittaamaan IIS-itsearviointiasteikkoa (Illness Intrusiveness Scale). 12 viikon kohdalla kysyttiin anonyyminä tyytyväisyydestä interventioon. Komplianssia mitattiin % päivistä, jolloin interventioryhmässä oli täytetty kysely ainakin kerran päivässä ja kontrolliryhmässä % päivistä, jolloin oli täyttänyt mielialan seurantalomakkeen.

Lähtötasolla satunnaistamisesta huolimatta interventioryhmässä oli merkitsevästi korkeammat MADRS-pisteet (11,7 SD 9,0 vs. 7,1 SD 5,4, p = 0,036). 6 viikon kohdalla MADRS-pisteet olivat interventioryhmässä 9,7 (SD 6,8) ja kontrolliryhmässä 8,8 (SD 7,7) ja 12 viikon kohdalla vastaavasti 8,7 (SD 6,9) ja 7,5 (SD 7,5) ja 24 viikon kohdalla 10 (SD 8,3) ja 5,6 (SD 5,8).

6 ja 12 viikon kohdalla interventioryhmässä oli kontrolliryhmään verrattuna merkittävästi enemmän vähentyneet MADRS-pisteet (Cohenin d 0,48 molemmille), mutta 24 viikon kohdalla ryhmillä ei ollut eroa. YMRS- tai IIS-pisteissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Suurempi komplianssi PRSIM-interventioon yhdistyi matalampiin YMRS-pisteisiin 12 viikon kohdalla, mutta ei 6 tai 24 viikon kohdalla. Tyytyväisyydessä interventio- ja kontrolliryhmät eivät eronneet toisistaan, molempiin oltiin tyytyväisiä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: kohtalainen
  • Kommentti: Kontrolli-interventio oli myös aktiivinen, eli tässä ei ollut puhdasta TAU-vertailua. Oirepisteet olivat matalat viitaten lievähköihin masennusoireisiin tutkimuksen alkaessa, ja vaikeaoireiset oli jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. PRISM ei tuonut kestävää muutosta oiremittareilla mitattuna, ja kirjoittajat esittävät, että voi olla, että nettisovellusten osalta pitäisi olla mahdollisuus jatkaa niiden käyttöä. Tässä tutkimuksessa älypuhelimet otettiin 10 viikon intervention jälkeen pois.

Satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa «Gliddon E, Cosgrove V, Berk L ym. A randomized con...»3 tutkittiin kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon kehitetyn nettiterapiahjelma MoodSwings 2.0:n tehokkuutta kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Potilaita rekrytoitiin netissä helmikuusta 2013 maaliskuuhun 2014 Geelongissa Australiassa, ja Palo Altossa Yhdysvalloissa. Osallistujat saivat 40 USD:n lahjakortin jokaisesta arviointikerrasta, johon osallistuivat. Inkluusiokriteerit olivat seuraavat: 1) 21–65 vuoden ikä, 2) DSM-5 mukaisen SCID-5-puhelinhaastattelun perusteella diagnosoitu tyypin 1, tyypin 2 tai määrittämätön kaksisuuntainen mielialahäiriö, 3) päivystyksellisen hoidon käytön mahdollisuus, 4) ainakin 2 käyntiä vuodessa terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla, 5) internetin ja tietokoneen käyttömahdollisuus, 6) sujuva englannin kielen taito, 7) kykenevyys antaa kirjallinen suostumus tutkimukseen ja 8) halukkuus ilmoittaa päivystyksen yhteystiedot. Ekskluusiokriteerit olivat seuraavat: 1) ajankohtainen mania tai psykoosi ja 2) ajankohtainen suisidaalisuus (HAM-D-pisteet 3 tai yli).

Tutkimukseen otettiin 304 osallistujaa, joiden keski-ikä oli 39,5 vuotta (SD ± 11,2 vuotta), ja joista 81 % oli naisia. 55 %:lla osallistujista oli tyypin 1 ja 38 %:lla tyypin 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö. 81 % osallistujista oli Yhdysvalloista, Australiasta, Kanadasta tai Isosta-Britanniasta. Satunnaistaminen tehtiin 2 paikan blokeissa automaattisesti kontrolliryhmään (ryhmä 1 = pelkkä keskustelufoorumi) tai 2 eri tutkimusryhmään (ryhmä 2 = keskustelufoorumi + psykoedukaatiomoduuli ja ryhmä 3 = keskusteluryhmä + psykoedukaatiomoduuli + KBT-pohjaiset interaktiiviset työkalut). Jokaiselle satunnaistamishaaralle oli oma keskustelufooruminsa. Postaukset kävivät moderaattorin kautta ennen kuin ne tulivat osallistujien näkyville (henkilökohtaisia yhteystietoja, rienaavaa tai ahdistavaa sisältöä sisältävät kommentit editoitiin tai deletoitiin). MoodSwings 2.0 nettisivulle oli pääsy 12 kuukautta satunnaistamisesta lähtien. Psykoedukaatioon kuului 5 moduulia, jotka julkaistiin 2 viikon välein, sekä 4 boosterimoduulia kuukausien 3, 6, 9 ja 12 kohdalla. KBT-työkalut esiteltiin ryhmälle 3 viiden ensimmäisen psykoedukaatiomoduulin aikana. Arvioivat kliinikot eivät tienneet, mihin ryhmään arvioitavat kuuluivat. Tilastoaineiston tekijä oli myös sokkoutettu. Tulosmuuttujien osalta mittaukset tehtiin puhelinhaastatteluina perustasolla ja kuukausien 3, 6, 9 ja 12 kohdalla.

Ensisijaisena tulosmuuttujana oli MADRS- ja YMRS-pistemäärä 12 kuukauden kohdalla. Toissijaisina muuttujina olivat netissä täytettävät itsearviointiasteikot: mielen hyvinvointiin ja fyysiseen terveyteen liittyvää toimintakykyä mittaava, SF-12-mittari (Short Form Health Survey version 2), elämänlaatua mittaava Q-LES-Q (the Quality of Life Enjoyment and Satisfaction Questionnaire) ja lääkeadherenssia mittaava MARS (the Medication Adherence Rating Scale). Lisäksi puhelimitse arvioitiin aikaa mielialaepisodiin TIMEn (Time to Intervention for Mood Episode) avulla. Depression ydinoireita mitattiin post hoc käyttämällä MADRS-6:n ala-asteikkoa ottaen mukaan yksiköt 1, 2, 3, 7, 8 ja 9. Hoito-ohjelmassa pysymistä mitattiin laskemalla ensimmäisen ja viimeisen ohjelmassa asioimisen välinen aika päivinä. Osallistujien turvatoimena asetettiin pisterajat, joiden ylittäneisiin oltiin yhteydessä tutkimushenkilökunnan toimesta, ja jos tutkimukseen osallistujaa ei tavoitettu, oltiin yhteydessä hätätilan varalta ilmoitettuun yhteyshenkilöön. Keskustelufoorumia seulottiin itsemurha-ajatusten osalta.

Tutkimuksen voima oli laskettu etukäteen. Käytettiin hoitoaieanalyysiä. Vaikuttavuus arvioitiin käyttämällä LMM-analyysiä (linear mixed-effects models). Efektikokona pieni efekti Cohenin d³ 0,20, keskisuuri efekti ³ 0,50, suuri efekti ³ 0,80. Tutkimukseen osallistujilla oli 400 vuorokauden ajan pääsy ohjelmaan. Hoitoon sitoutumisessa ryhmät eivät eronneet toisistaan: 89 % ryhmän 1 osallistujista osallistui keskustelufoorumiin, 87 % ryhmästä 2 ja 81 % ryhmästä 3. Puhelinarviointiin osallistui 3 kuukauden kohdalla 52 %, 6 kuukauden kohdalla 44 % ja 9 ja 12 kuukauden kohdalla 46 % tutkimukseen osallistuneista. Nettipohjaiseen itsearviointiin osallistui lähtötasolla 92 %, 3 kuukauden kohdalla 51 %, 6 kuukauden kohdalla 43 %, 9 kuukauden kohdalla 41 % ja 12 kuukauden kohdalla 30 % osallistuneista. Psykoedukaatiomoduuleihin osallistui 86 % ryhmästä 2 ja 83 % ryhmästä 3. Kognitiivisten työkalujen osion avasi 74 % ryhmästä 3.

Depressiota mittaavien lähtötasoon suhteutettujen MADRS-pisteiden osalta ryhmä 2 erosi kontrolliryhmästä 1 merkitsevästi kaikissa perustason jälkeisissä mittauskohdissa. Ryhmän 2 MADRD-pisteet olivat 3 kuukauden kohdalla 9,9 (SD 7,7) ja ryhmän 1 pisteet olivat 12,0 (SD 9,2). 6 kuukauden kohdalla vastaavasti pisteet olivat 8,7 (SD 7,5) vs. 12,4 (SD 9,3), 9 kuukauden kohdalla 10,1 (SD 8,4) vs. 11,8 (SD 7,2) ja 12 kuukauden kohdalla 10,1 (SD 8,4) vs 11,6 (SD 9,5). Ryhmällä 3 MADRS-pisteet olivat alemmat kuin ryhmällä 1 kaikissa seuranta-ajankohdissa, mutta ero ei ollut merkitsevä muissa mittauskohdissa kuin 6 kuukauden kohdalla: 7,8 (SD 7,2) vs. 12,4 (SD 9,3). Alaryhmien sensitiivisyysanalyysissä niillä, joilla lähtötilanteessa oli 7 pistettä MADRS-asteikolla, ryhmä 2 erosi merkittävästi ryhmästä 1 6 kuukauden kohdalla: 9,8 (SD 7,1) vs 13,5 (SD 8,0), ja ryhmä 3 erosi merkitsevästi ryhmästä 1 12 kuukauden kk kohdalla: 7,8 (SD 6,7) vs. 14,9 (SD 9,9). Kumpikaan ryhmä ei eronnut merkitsevästi maniapisteissä kontrolliryhmästä.

Depression ydinoireissa (MADRS-6:n ala-asteikko) oli merkitsevä ero kontrolliryhmään ryhmässä 2 kokonaisuudessaan (interventio-seuranta-interaktio), 6 kuukauden kohdalla (efektikoko 0,28) ja 12 kuukauden kohdalla (efektikoko 0,29) ja ryhmässä 3 kokonaisuudessaan ja 6 kuukauden kohdalla (efektikoko 0,19).

Fyysiseen terveyteen liittyvässä toimintakyvyssä ryhmässä 3 tapahtui merkitsevä huonontuminen 3 kuukauden kohdalla kontrolliryhmään verrattuna, muttei ollut selvyyttä, miksi. Ryhmässä 2 ei ollut merkitsevää eroa. Elämänlaadussa, lääkeadherenssissa tai ajassa ensimmäiseen mielialaepisodiin ei ollut eroja ryhmien välillä. Ne, joilla oli 3 kuukauden kohdalla vähemmän depressiopisteitä, osallistuivat epätodennäköisemmin 6 kuukauden arviointiin; tämä ero oli merkitsevä vain ryhmässä 2.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: Tämän tyyppinen nettiterapia soveltuisi hyvin Suomen oloihin.
  • Kommentti: Nettiterapiasta saattaa olla hyötyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjakson hoidossa.

Satunnaistetussa tutkimuksessa «Lauder S, Chester A, Castle D ym. A randomized hea...»4 vertailtiin 2 nettiterapiaohjelmaa: MoodSwings (MS) ja MoodSwings Plus (MS-Plus). Tutkimukseen otettiin 156 potilasta. Inkluusiokriteerit olivat seuraavat: 18–65 vuoden ikä, DSM-IV-TR:n kriteerien mukaan puhelinhaastattelussa vahvistettu tyypin 1 tai 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö, mahdollisuus käyttää internet-yhteydellä varustettua tietokonetta ja riittävä lukutaito. Poissulkukriteerit olivat seuraavat: kehityksellinen häiriö tai muistihäiriö. Potilaat rekrytoitiin Australiassa kliinikon lähetteellä, mainostamalla ja ilmoittamalla konferensseissa ja käyttäjien ja ammattilaisten foorumeilla.

Tutkimukseen osallistujat satunnaistettiin tilastotieteilijän tekemällä satunnaistamistaulukolla MS- tai MS-Plus-ohjelmaan 12 blokeissa (6 MS, 6 MS-Plus). Allokaatiotaulukot oli salattu. Tutkimukseen osallistujat eivät tienneet yksityiskohtia siitä, miten MS ja MS-Plus eroavat toisistaan, ainoastaan tiesivät, että ohjelmasta on 2 versiota ja että toisessa on enemmän yksityiskohtia. Kaikki osallistujat saivat pääsyn MS-Plus-ohjelmaan tutkimuksen jälkeen. 52 % osallistujista sairasti tyypin 1 kaksisuuntaista mielialahäiriötä, 95 % käytti lääkitystä, monoterapiaa käytti 21 % osallistujista, 63 % osallistujista oli australialaisia. MS-Plus-ryhmän osallistujien keskimääräinen ikä oli 39,9 vuotta (SD = 11,3), ja naisia oli 73 %. MS-ryhmän keskimääräinen ikä oli 41,4 vuotta (SD = 9,9 v), ja naisia oli 76 %. Ryhmät eivät eronneet toisistaan sosiodemografisten muuttujien suhteen, mutta MS-Plus-ryhmässä oli enemmän sairastettuja mielialahäiriöjaksoja viimeisen 5 vuoden aikana (mediaani 8 IQR 4–15,8 vs. mediaani 5 IQR 3–8, p = 0,05).

Interventiona MoodSwings on kehitetty MAPS-ryhmäterapiaohjelman pohjalta, jossa on sekä psykoedukatiivisia että kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) elementtejä. Tässä tutkimuksessa MS-ohjelma oli tekstipohjainen psykoedukaatio-ohjelma, MS-Plus taas sisälsi interaktiivisia KBT-työkaluja ja muun muassa mielialan seurantatyökalun. Sekä MS-että MS-Plus-ohjelma sisälsi pienryhmäkeskustelufoorumin (6 osallistujaa/ryhmä), jonka sisältöä valvoi psykologi ja 1 tutkijoista. MS- ja MS-Plus-ohjelmien psykoedukaatio koostui 5 moduulista, jotka annettiin 2 viikon välein, lisäksi oli 3 tehostemoduulia: kuukausien 3, 6 ja 12 kohdalla. MS-Plus:n interaktiiviset KBT-elementit sisälsivät mielialan ja lääkityksen monitorointiin, elämänviivan piirtämiseen, ajatusten monitorointiin, ongelman ratkaisuun, yksinkertaisiin motivoivan haastattelun tekniikoihin, yksilöllisten laukaisevien tekijöiden tunnistamiseen ja relapsin ehkäisyyn kehitettyjä työkaluja.

Päätavoitteena tutkimuksessa oli tutkia MS- ja MS-Plus-ohjelmien suhteellista tehokkuutta mielialaoireiden lievittämisessä ja relapsin ehkäisyssä. Tulosmuuttujia olivat seuraavat: 1) Altmanin manian itsearviointiasteikon (ASRM-S) pisteet, 2) 9-kohtaisen MADRS:n itsearviointiasteikon pisteet, 3) relapsi määritettynä itseraportoituina kysymyksinä 10 viikon ja kuukausien 3, 6 ja 12 kohdalla ja lisäksi SCID-puhelinhaastattelun perusteella 10 viikon ja kuukausien 6 ja 12 kohdalla (SCID-haastattelija oli sokkoutettu intervention suhteen), 4) havaittua sosiaalista tukea mittaavan MOS-SS-asteikon pisteet (Medical Outcomes Study Social Support Survey), 5) koettua kontrollin sijaintia mittaavan Levensonin asteikon pisteytys (kontrolli itsellä vs. toisella tai sattumalla), 6) lääkeadherenssi mitattuna 10-kohtaisella asteikolla, 7) 5-kohtainen yleisiä vaikeuksia mittaava Exploratory Global Asssesment asteikko, 8) manian vaikeutta mittaava Global measure of Severity of Mania (GSEVMANIA), 9) Depression vaikeutta mittaava Global measure of Severity of Depression (GSEV depression), psykososiaalinen toimintakyky depressiossa mitattuna GPF-depressio-asteikolla, 10) psykososiaalinen toimintakyky maniassa tämän tutkimuksen tekijöiden kehittämällä GPF-Mania-asteikolla, ja 11) elämänlaatu mitattuna GQOL-asteikolla (Global measure of Quality of Life).

Tilastomenetelmänä käytettiin MMRM-analyysiä (mixed-model repeated measures). Kaikille tulosmuuttujille paitsi relapsille tehtiin 2 analyysiä: 1) yksinkertaistettu malli, jossa verrattiin perustason arvoa ei-perustason arvoon ja 2) yksittäinen aikapisteanalyysi. Selittävinä muuttujina käytettiin hoitomuotoa, aikaa ja aika x hoitomuotoa. Järjestysasteikollisten muuttujien logistisen regression tulokset ilmaistiin Odds-suhteena. Jatkuvien muuttujien osalta ryhmien ero ilmaistiin efektikokona. Relapsin suhteen logistisen regression tulokset ilmaistiin odds-suhteena (vedonlyöntisuhde) jokaiselle aikapisteelle (10 viikon ja kuukausien 3, 6 ja 12 kohdalla).

Seurannasta pois pudonneiden osuus oli varsin suuri: 78:sta osallistujasta/ryhmä MS-haarassa 3 kuukauden seurantaan osallistui 25, 6 kuukauden seurantaan 15 ja 12 kuukauden seurantaan 13 henkilöä. MS-Plus-haarassa 3 kuukauden seurantaan osallistui 30, 6 kuukauden kohdalla 23 ja 12 kuukauden kohdalla 17.

Ryhmien välisessä vertailussa 12 kuukauden kohdalla MS-Plus-ryhmän maniaoirepisteet olivat merkitsevästi alemmat kuin MS-ryhmän (1,77 vs. 4,0). Edeltävästi maniapisteet olivat MS-Plus-ryhmässä nousseet korkeammalle kuin MS-ryhmässä 6 kuukauden kohdalla, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Depressio-oireissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Ryhmien sisäisessä vertailussa molemmissa ryhmissä masennusoirepisteet laskivat merkitsevästi 6 kuukauden kohdalla (MS-Plus lähtötasolla 9,62, 6 kuukauden kohdalla 7,03, MS vastaavasti 9,91 ja 8,22). ASRM-maniapisteissä MS-Plus-ryhmässä oli merkittävä lasku 12 kuukauden kohdalla. Sosiaalisen tuen kokemisessa, lääkeadherenssissa tai elämänlaadussa ei ollut ryhmien välillä eroa. Ryhmän sisäisessä vertailussa MS-Plus-ryhmässä oli parannus MOS-SS-pisteissä, MS-ryhmän sisällä muutosta ei ollut. MS-ryhmän sisällä lääkeadherenssi parani 3 kuukauden kohdalla, ja sekä MS- että MS-Plus-ryhmässä lääkeadherenssi parani 12 kuukauden kohdalla. Elämänlaatu parani kummassakin ryhmässä. GPF-depressio-asteikolla merkittävä paraneminen havaittiin molemmissa ryhmissä, ryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa. GSEV-depressiossa ryhmän sisäisessä vertailussa oli merkitsevä koheneminen MS-Plus-ryhmässä 6 kuukauden kohdalla, mutta ei MS-ryhmässä. GPF-maniassa MS-ryhmässä oli merkitsevä koheneminen 12 kuukauden kohdalla, MS-Plus-ryhmässä muutos ei ollut merkitsevä, ryhmien välillä tässä oli merkitsevä ero. GSEV-mania-asteikon pisteissä 12 kuukauden kohdalla MS-ryhmässä oli merkitsevä koheneminen, MS-Plus-ryhmässä ei merkitsevä. Korrelaatio ASRM-5-asteikon ja GSEV-mania-asteikon välillä oli heikko.

  • Tutkimuksen laatu: heikko, kontrolliryhmän puuttuessa ei pysty arvioimaan intervention tehokkuutta. Mittarit enimmäkseen itsearviointimittareita. GSEV-mittari näyttäytyi epävalidina mittarina. Tutkimuksen tilastollinen voima jäi vajaaksi. Seurannasta putosi niin paljon osallistujia (81 %) pois, että tuloksissa harhan riski suuri.
  • Sovellettavuus: Mielenterveystalon nettiterapiaohjelma sisältää näitä elementtejä.
  • Kommentti: Kontrolliryhmän puuttuessa vaikuttavuutta ei pystytä arvioimaan, mutta positiivinen muutos mielialaoireissa, toimintakyvyssä ja elämänlaadussa on suuntaa antava löydös.

Kirjallisuutta

  1. Barnes CW, Hadzi-Pavlovic D, Wilhelm K ym. A web-based preventive intervention program for bipolar disorder: outcome of a 12-months randomized controlled trial. J Affect Disord 2015;174:485-92 «PMID: 25554993»PubMed
  2. Depp CA, Ceglowski J, Wang VC ym. Augmenting psychoeducation with a mobile intervention for bipolar disorder: a randomized controlled trial. J Affect Disord 2015;174:23-30 «PMID: 25479050»PubMed
  3. Gliddon E, Cosgrove V, Berk L ym. A randomized controlled trial of MoodSwings 2.0: An internet-based self-management program for bipolar disorder. Bipolar Disord 2019;21:28-39 «PMID: 29931798»PubMed
  4. Lauder S, Chester A, Castle D ym. A randomized head to head trial of MoodSwings.net.au: an Internet based self-help program for bipolar disorder. J Affect Disord 2015;171:13-21 «PMID: 25282145»PubMed