Satunnaistetussa kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa «Torrent C, Bonnin Cdel M, Martínez-Arán A ym. Effi...»1 tutkittiin funktionaalisen remediaation vaikutusta yleiseen psykososiaaliseen toimintakykyyn verrattuna psykoedukaatioon tai tavanomaiseen hoitoon (TAU). Yhteensä 268 avohoidossa olevaan potilasta rekrytoitiin 10 Espanjan hoitokeskuksesta. Sisäänottokriteerinä tutkimukseen olivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön (tyyppi I tai II) diagnoosi (DSM-IV-TR) ja potilaiden ikä 18–55 vuotta. Lisäksi potilaiden tuli olla ollut 3 kuukautta remissiossa ennen satunnaistamisvaihetta (Youngin mania-asteikko (YMRS) < 6 pistettä ja Hamiltonin depression arviointiasteikko (HAM-D) < 8 pistettä). Kaikilla potilailla tuli olla myös kohtalainen tai vakava-asteinen toimintakyvyn häiriö (Functioning Assessment Short Test (FAST) > 18 pistettä, jossa kognitiivinen osa-alue tuli olla > 4 pistettä ja joku muu osa-alue > 2 pistettä). Tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, joiden älykkyysosamäärä oli alle 85 ja joilla oli joku muu sairaus, joka voisi vaikuttaa neuropsykologiseen suoriutumiseen (esimerkiksi neurologinen sairaus) tai muu psykiatrinen sairaus (mukaan lukien päihteiden väärinkäyttö tai riippuvuus viimeisen 3 kuukauden aikana). Poissulkukriteereinä oli myös sähköhoito viimeisen vuoden aikana. Potilaiden ei saanut olla osallistunut viimeisen 2 vuoden aikana mihinkään strukturoituun psykologiseen interventioon.
Tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin funktionaaliseen remediaatioryhmään (n = 77), psykoedukaatioryhmään (n = 82) ja tavanomaiseen hoitoryhmään (n = 80). Funktionaalinen remediaatio sisälsi 21 viikoittaista tapaamista (kesto 90 minuuttia) ja siinä käsiteltiin neurokognitiivisia aihealueita, kuten tarkkaavuutta, muistia ja toiminnanohjausta, ja miten niissä olevia vaikeuksia voisi paremmin hallita tai kompensoida käytännön arjessa. Interventiossa harjoiteltiin käytännönläheisiä tehtäviä sekä klinikalla että kotiympäristössä. Potilaat tekivät muistia, tarkkaavuutta, ongelmanratkaisua ja päättelyä, organisointia ja tarkkaavuuden jakamista vahvistavia harjoitteita. Tavoitteena oli vahvistaa tätä kautta toimintakykyä arjessa. Suurin osa oli kynäpaperitehtäviä tai ryhmätehtäviä (menetelmästä on olemassa manuaali: «Vieta E, Torrent C, Martinez-Aran A. Functional Re...»2). Psykoedukaatioryhmä sisälsi myös 21 viikoittaista tapaamista (kesto 90 minuuttia), joissa käsiteltiin 4 osa-aluetta: tietoisuutta sairaudesta, hoitoon sitoutumista, prodromaalioireiden aikaista havaitsemista ja säännöllistä elämänrytmiä. Tavanomainen hoito sisälsi lääkehoidon, mutta ei mitään psykososiaalista hoitoa.
Tuloksia mitattiin ensisijaisesti FAST-testin kokonaispistemäärän muutoksella (lähtöpistemäärä vs. pistemäärä tutkimuksen lopussa). FAST mittaa 6 eri toiminnallista osa-aluetta: autonomiaa, työkykyä, kognitiivista toimintakykyä, taloudellista toimintakykyä, sosiaalista toimintakykyä ja vapaa-ajan toimintakykyä. Mittarin on osoitettu olevan validi, luotettava ja sensitiivinen muutokselle. Arviointi oli toteutettu sokkona siten, ettei arvioinnin tekijä tiennyt, mihin ryhmään arvioitava kuului. Tutkittavista kerättiin myös sairauteen liittyviä kliinisiä muuttujia sekä sosiodemografisia tietoja. Tutkittaville tehtiin myös neuropsykologinen tutkimus, jossa arvioitiin älykkyysosamäärän estimaatti sekä mitattiin prosessointinopeutta, toiminnanohjausta, visuaalista muistia ja kielellistä oppimista, työmuistia ja tarkkaavuutta. Neuropsykologinen tutkimus tehtiin ennen tutkimusta ja tutkimuksen lopussa.
Intervention aikana 28,6 % (funktionaalinen remediaatio), 24,4 % (psykoedukaatio) ja 17,5 % (tavanomainen hoito) potilaista keskeytti eri ryhmissä: ryhmät eivät eronneet tilastollisesti toisistaan. Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan suurimmassa osassa taustamuuttujista. Ainoastaan sairauden kesto oli pidempi psykoedukaatioryhmässä tavanomaiseen hoitoryhmään verrattuna (12,69 vs. 16,38 vuotta).
Funktionaalista remediaatiota saanut potilasryhmä erosi merkitsevästi tavanomaista hoitoa saaneesta ryhmästä (p = 0,001) siten, että funktionaalista remediaatiohoitoa saaneiden potilaiden toimintakyky koheni 6 kuukauden aikana selvästi enemmän verrattuna alkuvaiheeseen: erityisesti ihmissuhteissa (p = 0,02) ja työkyvyssä (p = 0,03) tapahtui kohentumista. Ero psykoedukaatioryhmään ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,056). Funktionaalisen remediaation vaikutus toimintakyvyn muutokseen oli suuri (d´= 0,93), psykoedukaation pieni (d´= 0,41) ja tavanomaisella hoidolla ei ollut vaikutusta (d´= 0,22). Efektikoot ryhmien välillä olivat seuraavat: funktionaalinen remediaatio vs. tavanomainen hoito (d´= 0,3) ja psykoedukaatio vs. tavanomainen hoito (d´= 0,09). Tutkimuksessa ei ilmoitettu tilastollista merkitsevyyttä. Neuropsykologisissa testimuuttujissa tai muissa kliinisissä muuttujissa ei tapahtunut muutosta tutkimuksen aikana.
Tutkimus «Solé B, Bonnin CM, Mayoral M ym. Functional remedi...»3 on jatkoanalyysi tutkimuksesta «Torrent C, Bonnin Cdel M, Martínez-Arán A ym. Effi...»1. Tutkimukseen otettiin mukaan oireettomassa vaiheessa olevia kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi II potilaita (n = 53). Funktionaalisessa remediaatioryhmässä oli 17 potilasta, psykoedukaatioryhmässä 19 potilasta ja tavanomaista hoitoa saavassa ryhmässä 17 potilasta. Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti alkuvaiheessa missään taustamuuttujassa (sosiodemografisissa tai kliinisissä taustamuuttujissa). Potilaat olivat keskimäärin 40-vuotiaita. Yhteensä 10 potilasta (58,8 %) funktionaalisesta remediaatioryhmästä, 14 potilasta (73,7 %) psykoedukaatioryhmästä ja 15 potilasta (88,2 %) tavanomaisesta hoitoryhmästä kävi läpi hoidon loppuun asti (erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä).
Funktionaalista remediaatiota saanut potilasryhmä hyötyi hoidosta ensisijaisella tulosmuuttujalla mitattuna: FAST-testin kokonaispistemäärä koheni alkutilanteeseen verrattuna (p = 0,037), kun muilla ryhmillä ei tapahtunut lainkaan muutoksia. Funktionaalista remediaatiota saaneella potilasryhmällä myös oli vähemmän subkliinisiä masennusoireita verrattuna psykoedukaatiota saaneeseen ryhmään tutkimuksen lopussa (p = 0,041).
Tutkimus «Bonnin CM, Reinares M, Martínez-Arán A ym. Effects...»4 on jatkoanalyysi «Torrent C, Bonnin Cdel M, Martínez-Arán A ym. Effi...»1 tutkimuksesta. Tutkimukseen otettiin mukaan alkuperäisestä tutkimusaineistosta osajoukko potilaita, jotka suoriutuivat tutkimuksen alussa heikosti yhdessä tai useammassa neuropsykologisessa testimuuttujassa (alle 2 keskihajontaa tai enemmän keskiarvonormeihin verrattuna). Tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää funktionaalisen remediaation tehoa kognitiivisen suoriutumisen kohenemiseen potilailla, joilla oli kognitiivisia vaikeuksia. Alkuperäisestä aineistosta (n = 239) valikoitui yhteensä 188 potilasta, joilla oli kognitiivisia vaikeuksia. Funktionaalisessa remediaatioryhmässä oli 56 potilasta, psykoedukaatioryhmässä 69 potilasta ja tavanomaista hoitoa (TAU) saavassa ryhmässä 63 potilasta. Ensisijaisina tulosmuuttujina käytettiin neuropsykologisten testimuuttujien muutoksia lähtötilanteesta hoidon loppuun (21 viikkoa) verrattuna. Toissijaisena tulosmuuttujana tarkasteltiin psykososiaalisen toimintakyvyn yhteispistemäärän muutosta (FAST-yhteispistemäärä).
Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan sosiodemografisissa (ikä, koulutusvuodet, estimoitu primaariälykkyys) tai kliinisissä taustamuuttujissa (mielialajaksojen tyyppi ja lukumäärä, kroonisuus, sairauden alkamisikä, HAM-D, YMRS ja FAST-pisteet). Intervention aikana 14,3 % (funktionaalinen remediaatio), 11,6 % (psykoedukaatio) ja 17,5 % (TAU) potilaista keskeytti eri ryhmissä: ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan.
Funktionaalista remediaatiohoitoa saaneet potilaat kohensivat suoriutumistaan kielellistä muistia mittaavassa CVLT-sanalistan oppimistehtävän viivästetyssä vapaassa mieleenpalautuksessa verrattuna potilaisiin, jotka saivat tavanomaista hoitoa tai psykoedukaatiota (p = 0,04). Tukeyn post-hoc-analyysin mukaan funktionaalista remediaatiota saanut potilasryhmä erosi ainoastaan TAU-ryhmästä (p = 0,04), mutta ei psykoedukaatioryhmästä (p = 0,10). Ryhmien välisen eron efektikoko oli pieni: funktionaalinen remediaatio vs. TAU (Cohen's d = 0,2) ja funktionaalinen remediaatio vs. psykoedukaatio (Cohen's d = 0,3). Ryhmän sisällä tapahtuneen muutoksen efekti tutkimuksen lähtötilanteesta tutkimuksen lopputilanteeseen oli funktionaalisessa remediaatioryhmässä kohtalainen (Cohen's d = 0,64) ja pieni sekä psykoedukaatioryhmässä (Cohen's d = 0,26) että TAU-ryhmässä (Cohen's d = 0,39). Muissa kognitiivisissa testimuuttujissa ei havaittu muutoksia: ainoastaan kielellisessä oppimisessa havaittiin funktionaalisessa remediaatioryhmässä tilastollinen trendi (p = 0,064), ja jonka ryhmien välinen efektikoko oli kohtalainen (Cohen's d = 0,6). Funktionaalista remediaatioita saanut potilasryhmä kohentui myös merkitsevästi toissijaisessa tulosmuuttujassa FAST-yhteispistemäärässä verrattuna vertailuryhmiin (p = 0,016). Muutokset FAST-muuttujassa ja CVLT:n vapaassa viivästetyssä mieleenpalautuksessa eivät korreloineet keskenään (r = 0,10, p = 0,22). Tutkimuksen lopussa oli kuitenkin merkitsevä yhteys suuremman FAST-yhteispistemäärän ja matalamman viivästetyn mieleenpalauttamisen pistemäärän välillä (r = -0,25, p = 0,002). Muutokset viivästetyn muistin pistemäärässä eivät korreloineet HAM-D:n tai YMRS:n kokonaispistemäärän muutosten kanssa.
Tutkimus «Bonnin CM, Torrent C, Arango C ym. Functional reme...»5 on osa «Torrent C, Bonnin Cdel M, Martínez-Arán A ym. Effi...»1 tutkimusta. Tutkimuksessa oli tarkoitus arvioida muutoksia psykososiaalisessa toimintakyvyssä 1 vuoden jälkeen lähtötilanteessa ryhmässä, joka oli osallistunut funktionaaliseen remediaatiotutkimukseen. Kaikille tutkimukseen osallistuville tehtiin lähtötilanteessa ja 1 vuoden seurantatilanteessa YMRS, HRSD ja FAST. Lisäksi kerättiin kliinisiä ja sosiodemografisia taustamuuttujia. Kaikille tutkittaville tehtiin neuropsykologinen tutkimus lähtötilanteessa (viikko 0) ja vuoden seurantatilanteessa (viikko 52). Tuloksia mitattiin ensisijaisesti FAST-testin kokonaispistemäärän muutoksella (lähtöpistemäärä vs. pistemäärä vuoden päästä). Toissijaisina tulosmuuttujina käytettiin neuropsykologisessa tutkimuksessa havaittuja muutoksia: kielellisessä muistissa ja oppimisessa, toiminnanohjauksessa, prosessointinopeudessa, työmuistissa, tarkkaavuudessa ja visuaalisessa muistissa. Työmuistin ja prosessointinopeuden muutoksia tutkittiin käyttämällä työmuistin ja prosessointinopeuden indeksiä, joka saatiin WAIS III:n manuaalista (Wechsler Adult Intelligence Scale-III). Kielellisen muistin, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden arvioimiseksi luotiin yhdistelmämuuttujia (tutkittavien raakapisteet muutettiin standartoiduiksi z-pisteiksi, jotka yhdistettiin ja niistä otettiin keskiarvo jokaiselle muuttujalle). Kielellisen muistin muuttuja saatiin CVLT:n (California Verbal Learning Test) osamuuttujilla ja WMS III:n loogisen muistin pistemäärällä. Toiminnanohjaus muuttuja saatiin yhdistämällä Stroop interferenssi, WCST:n (Wisconsin Card Sorting -testin) perseveraatiovirheet ja kategoriat ja Trail Making testin B-osio. Tarkkaavuusmuuttuja saatiin CPT-II:n (Continuous Performance Test) osapisteistä: omissio- ja komissiovirheet, d' attentiveness, beta- ja reaktioajat. Lopuksi laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimet jokaisessa ryhmässä, jotta tunnistettaisiin kliiniset ja neuropsykologiset muuttujat, jotka ovat yhteydessä toiminnalliseen muutokseen vuoden seuranta-ajalla.
Tutkimukseen osallistuneista 239 henkilöstä 172 (72 %) oli mukana vielä 1 vuoden seurantavaiheessa. Intervention aikana (viikot 0–21) 54 keskeytti tutkimuksen ja viikolla 52 jäi vielä 13 henkilöä pois tutkimuksesta. Keskeyttäneet eivät eronneet tilastollisesti eri ryhmissä toisistaan. Myöskään lähtötilanteen muuttujissa ei ollut eroja tutkimuksen keskeyttäneiden tai loppuunsaattaneiden välillä.
Pitkittäisessä toistomittauksessa, jossa arvioitiin hoidon vaikutusta ensisijaisella tulosmuuttujalla, havaittiin merkitsevä ero 3 ryhmän välillä (p = 0,049), mikä viittasi interaktioon hoidon ja ajan välillä (lähtötilanteesta seuranta-aikaan) ja funktionaalisen remediaation positiiviseen vaikutukseen seurannassa verrattuna psykoedukaatioon ja tavanomaiseen hoitoon. FAST-yhteispistemäärä väheni funktionaalista remediaatiota saaneiden ryhmässä merkitsevästi seurannan aikana: 30,94 (kh = 10,24) lähtötilanteessa ja 24,71 (kh = 13,60) 1 vuoden kuluttua seurantatilanteessa (p < 0,01). Tämä ilmaisi merkitsevää muutosta yleisessä toimintakyvyssä. Ryhmien välinen efektikoko oli pieni, kun hoitoryhmää verrattiin TAU:hun (Cohen d = 0,18). Funktionaalisen hoitoryhmän sisällä efektikoko oli kohtalainen (Cohen d = 0,49). Kun jokaista FAST-osa-aluetta analysoitiin erikseen, vain autonomia erosi ryhmien välillä siten, että se oli kohentunut eniten funtionaalista remediaatiota saaneessa hoitoryhmässä (p = 0,005).
Neuropsykologisessa suoriutumisessa havaittiin kielellisessä muistissa kohentumista funktionaaliseen remediaatioryhmään osallistuneilla potilailla verrattuna muihin ryhmiin (p = 0,006). Muissa toissijaisissa neuropsykologissa muuttujissa ei havaittu eroja ryhmien välillä. Korrelaatioanalyyseissä havaittiin, että FAST-yhteispistemäärän muutos oli merkitsevästi yhteydessä kielellisen muistin muutokseen funktionaalista remediaatioita saaneiden ryhmässä (r = -0,32, p = 0,039). Psykoedukaatioryhmässä positiivinen korrelaatio havaittiin FAST-yhteispistemäärän muutoksessa verrattuna HRSD-pistemäärän muutokseen (r = 0,47, p = 0,001).
Tutkimus «Sanchez-Moreno J, Bonnín C, González-Pinto A ym. D...»6 on osa «Torrent C, Bonnin Cdel M, Martínez-Arán A ym. Effi...»1 tutkimusta. Tutkimuksessa keskityttiin oireettomassa vaiheessa oleviin kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaviin potilaisiin, joilla oli subkliinisiä oireita: pistemäärä HAM-D-asteikolla 3–8 välillä ja YMRS-asteikolla 1–6 välillä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia funktionaalisen remediaation tehoa potilailla, joilla oli näitä oireita sekä 6 kuukauden ja 12 kuukauden kuluttua hoitojakson päätyttyä. Toissijaisena tavoitteena oli tutkia kuntoutuksen tehoa HAM-D- ja YMRS-pisteiden alenemisena ja sitä, missä määrin toimintakyvyn koheneminen oli yhteydessä pistemäärien alenemiseen. Lisäksi arvioitiin muutoksia neurokognitiivisissa muuttujissa.
Tutkimukseen otettiin mukaan yhteensä 99 potilasta tutkimuksessa 1 kuvatusta potilasryhmästä. Funktionaalisessa remediaatioryhmässä oli yhteensä 33 potilasta, psykoedukaatioryhmässä 37 potilasta ja tavanomaisessa hoitoryhmässä 29 potilasta. Potilasryhmistä kerättiin kliinisiä ja toiminnallisia muuttujia tutkimuksen alkuvaiheessa (T0), 6 kuukauden kuluttua tutkimuksen loppuvaiheessa (T1) ja 12 kuukauden seurantavaiheessa (T2). Neuropsykologinen tutkimus, jossa mitattiin prosessointinopeutta, työmuistia, toiminnanohjausta, kielellistä oppimista/muistia, visuaalista muistia ja tarkkaavuutta, toistettiin tutkimuksen jokaisessa vaiheessa.
Potilasryhmät eivät eronneet toisistaan taustamuuttujissa (kliinisissä tai sosiodemografisissa muuttujissa) tutkimuksen lähtövaiheessa. Ryhmät erosivat toisistaan 12 kuukauden seurantavaiheessa FAST-yhteispistemäärässä siten, että funktionaalista remediaatiota saaneet potilaat olivat toimintakykyisempiä kuin muuta hoitoa saaneet ryhmät (p = 0,02). Ero oli havaittavissa jo 6 kuukauden kohdalla (p = 0,012). FAST-pistemäärä aleni funktionaalista remediaatiota saaneilla potilailla 31,5 pisteestä 22,6 pisteeseen, kun psykoedukaatiota saaneiden potilaiden pisteet vähenivät 30,7 pisteestä 29,1 pisteeseen ja tavanomaista hoitoa saaneilla potilailla pistemäärät olivat 30 ja 31,9 pistettä. Ero oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä vain funktionaalista remediaatiota ja tavanomaista hoitoa saaneiden välillä (p = 0,009). FAST:n osa-alueista työkykyä mittaava osa-alue koheni selvimmin 6 kuukauden kuluttua tutkimuksen alusta (p = 0,01) funktionaalista remediaatiota saaneilla potilailla. Tukeyn post-hoc-analyysin mukaan ero oli merkitsevä tavanomaista hoitoa saaneisiin (p = 0,007). Mielialaoireet eivät muuttuneet merkitsevästi missään potilasryhmässä seurannan aikana. Myöskään neurokognitiivisissa muuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja seurannan aikana.
Tutkimus vahvisti sitä, että funktionaalinen remediaatio kohentaa yleistä toimintakykyä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla potilailla, mutta ei subkliinisiä oireita tai neuropsykologisia oireita.
Tutkimus «Bonnin CDM, Valls E, Rosa AR ym. Functional remedi...»7 oli naturalistinen kohorttitutkimus, jossa tutkittiin funktionaalisen remediaation vaikutusta potilaiden aivoperäisen neurotrofisen tekijän (BDNF) seerumitasoihin verrattuna psykoedukaatioon tai tavanomaiseen hoitoon (TAU). Potilaat rekrytoitiin 1 sairaalasta: Barcelona Bipolar Disorders Program at the Hospital Clinic. Sisäänottokriteerit olivat seuraavat: a) kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi (DSM-5), b) sairauden oireeton vaihe (YMRS < 6 ja HAM-D < 8) ja c) potilaiden ikä 18–65 vuotta. Tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, joilla oli ajankohtainen päihteiden väärinkäyttö tai riippuvuus, älyllinen kehitysvamma tai muu kliininen tila, joka voisi haitata tutkimusta.
Tutkimuksessa yhteensä 128 potilasta jaettiin funktionaaliseen remediaatioryhmään (n = 46), psykoedukaatioryhmään (n = 53) ja tavanomaiseen hoitoryhmään (n = 29). Funktionaalinen remediaatio sisälsi 21 viikoittaista tapaamista (kesto 90 minuuttia) (ks. kuvaus tutkimuksesta 1). Psykoedukaatioryhmä sisälsi myös 21 viikoittaista tapaamista (kesto 90 minuuttia), joissa käsiteltiin 4 osa-aluetta: tietoisuutta sairaudesta, hoitoon sitoutumista, prodromaalioireiden aikaista havaitsemista ja säännöllistä elämänrytmiä. Tavanomainen hoito sisälsi lääkehoidon, mutta ei mitään psykososiaalista hoitoa.
Tutkimuksen ensisijaisena tulosmuuttujana mitattiin BDNF:n muutoksia funktionaalisen remediaatiohoidon jälkeen verrattuna psykoedukaatioon ja tavanomaiseen hoitoon (TAU). Muuttuja valittiin, koska aivoalueilla, jotka osallistuvat tunteiden ja kognitiivisten toimintojen säätelyyn, esiintyy suuria määriä BDNF:ää, ja funktionaalinen remediaatio keskittyy harjoittamaan neurokognitiivisia taitoja. Bipolaaripotilailla on havaittu kontrolleihin verrattuna sairauden akuuttivaiheessa alhaisempia määriä BDNF-tasoissa kontrolleihin verrattuna, kun taas oireettomassa vaiheessa ei ole eroja. Tavoitteena oli löytää biomarkkereita, jotka auttaisivat valitsemaan tehokkaita hoitomuotoja. Toissijaisina tulosmuuttujina mitattiin muutoksia mielialaoireissa ja psykososiaalisessa toimintakyvyssä (FAST). Lisäksi mitattiin neuropsykologista suoriutumista ja tutkimuspatteristossa arvioitiin estimoitu älykkyysosamäärä (WAIS III Sanavarasto-osatehtävä), prosessointinopeutta (WAIS III), työmuistia (WAIS III -osatehtävät: Laskutehtävät-, Numerosarjat- ja Kirjainsarjat), kielellistä muistia (CVLT), toiminnanohjausta (WCST, Stroop, Trail Making B-osa ja fluenssit (COWAT) ja tarkkaavuutta (CPT-II ja Trail Making A-osa).
Potilasryhmät erosivat toisistaan tutkimuksen lähtövaiheessa joissakin kliinisissä ja demografisissa taustamuuttujissa. Funktionaalisen remediaatioryhmän potilaat olivat vanhempia (p < 0,001), heillä oli suuremmat pisteet HAM-D-muuttujassa (p < 0,001) ja heidän toimintakykynsä (FAST-yhteispistemäärä) oli heikompi (p < 0,001) muihin ryhmiin verrattuna. Ryhmät eivät eronneet koulutuksessa, mutta arvioitu älykkyysosamäärä oli korkeampi TAU-ryhmässä psykoedukaatioryhmään verrattuna (p < 0,001). Ryhmät eivät eronneet ensisijaisessa tulosmuuttujassa (BDNF seerumitasoissa) toisistaan alkuvaiheesta 6 kuukauden kuluttua hoidon loppuvaiheessa. Koska ryhmät erosivat alkuvaiheessa joissakin muuttujissa, niiden vaikutusta kontrolloitiin analyyseissa. FAST-muuttujassa havaittiin merkitsevä muutos hoidon alusta loppuvaiheeseen (p = 0,026). Tukeyn post hoc -analyysissa havaittiin, että funktionaalinen remediaatioryhmä erosi merkitsevästi TAU-ryhmästä (p = 0,039), mutta eroja ei havaittu psykoedukaatioon verrattuna (p = 0,94). Muissa toissijaisissa muuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia hoidon alusta loppuvaiheeseen verrattuna.
Systemaattisessa katsauksessa «Bellani M, Biagianti B, Zovetti N ym. The effects ...»8 arvioitiin kognitiivisia ja toiminnallisia muutoksia kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä potilailla joko kognitiivisen remediaation tai funktionaalisen remediaation jälkeen. Kognitiivinen remediaatio tarkoittaa kuntoutusmenetelmiä, jotka on suunnattu harjoittamaan tai kehittämään erilaisia kognitiivisia toimintoja (kuten tarkkaavuutta, muistia ja toiminnanohjausta) ja samalla parantamaan toimintakykyä. Funktionaalinen remediaatio on kognitiivisen remediaation muunnelma, jossa on tarkoitus lievittää neurokognitiivisia vaikeuksia yksilöllisellä ja ryhmämuotoisella käytännönläheisillä harjoituksilla. Tavoitteena on antaa tietoa kognitiivisista vaikeuksista ja niiden vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään ja harjoittaa keinoja, joilla voi hallita näitä vaikeuksia: pääosin tarkkaavuudessa, muistissa ja toiminnanohjauksessa.
Systemaattisen katsauksen hakutermeinä olivat bipolar ja cognitive training tai cognitive remediation tai cognitive rehabilitation tai functional remediation. Tietoja haettiin tietokannoista PubMed, PsycINFO ja EMBASE. Tavoitteena oli arvioida kognitiivisen tai funktionaalisen remediaation vaikutusta kognitiivisiin toimintoihin, toimintakykyyn tai hermoverkkoihin bipolaarihäiriöpotilailla. Yhteensä 11 tutkimusta täytti sisäänottokriteerit: 3 satunnaistettua kontrolloitua vertailututkimusta, jotka vertailivat kognitiivista tai funktionaalista remediaatiota yhteen tai useampaan kontrolliryhmään (n = 354) sekä 5 sekundaarista tutkimusta, joissa tehtiin jatkoanalyysejä edellä mainituista tutkimuksista, 2 "single-arm" tutkimusta ja 1 naturalistinen tutkimus. Jokaisesta mukaan otetusta tutkimuksesta poimittiin within-group efektikoot mitatuista kognitiivisista tai toiminnallisista tuloksista. Yksittäisten tutkimusten efektikoot olivat kohtalaisia tai suuria, jonka perusteella kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat potilaat hyötyivät hoidosta yhtä paljon tai enemmän kuin on raportoitu psykoottisilla potilailla.
Tutkimuksen perusteella kognitiivisesta tai funktionaalisesta remediaatiosta on hyötyä siten, että se kohentaa toimintakykyä ja kognitiivista suoriutumista sekä vähentää depressio-oireita.