Iäkkäiden lääkehoitoon liittyy tekijöitä, jotka lisäävät lääkehaittojen riskiä ja huonontavat lääkkeiden tehoa. Lääkehoidon arviointi on keskeinen menetelmä, jolla pyritään parantamaan lääkehoidon laatua ja estämään lääkehaittoja. Sillä tarkoitetaan yksittäisen potilaan lääkityksen systemaattista arviota, ja sen tavoitteena on optimoida lääkehoito. On oletettu, että aikuisten sairaalapotilaiden lääkehoidon arviointi johtaa parempiin hoidon tuloksiin.
Cochrane-katsauksessa «Christensen M, Lundh A. Medication review in hospi...»1 oli mukana 10 satunnaistettua tutkimusta, joista 4 tutkimuksessa oli yhtenä päätetapahtumana päivystyskäynnit. Lääkehoidon arviointia verrattiin tavanomaisen hoitoon ja lääkehoidon ohjaukseen. Katsaukseen otettiin mukaan satunnaistetut tutkimukset, joissa oli kohteena kaikenikäiset aikuiset sairaalapotilaat. Lapsia ja polikliinisia hoitokontakteja koskevat tutkimukset jätettiin katsauksen ulkopuolelle. Seuranta-aika tutkimuksissa vaihteli 30 päivästä 1 vuoteen.
Katsauksen 4 tutkimuksessa päätetapahtumana oli käynti sairaalan päivystyspoliklinikalla (hospital emergency department contact), ja niissä oli yhteensä 1442 henkilöä. Tutkimushenkilöt olivat iäkkäämpiä henkilöitä, vähintään 65 vuotta täyttäneitä, ja osallistujien keski-ikä on noin 80 vuotta. Osallistuneista naisia oli jonkin verran yli puolet. Keskimäärin potilailla oli käytössään 11 lääkevalmistetta (kaikki 10 tutkimusta). Seuranta-aikana lääkehoidon arvioinnin ryhmässä (N = 860) oli 126:lla ja vertailuryhmässä (N = 582) 118:lla henkilöllä yksi tai useampi päivystyskäynti. Tutkimuksissa lääkehoidon arvioinnin suoritti farmaseutti tai kliininen farmakologi. Riskisuhde (RR) päivystyskäynnille oli 0,73 (95 % luottamusväli 0,52–1,03) (low-certainty evidence, high risk of bias, yksilötason satunnaistaminen ja siten sekoittumisharha mahdollinen).
Arvioitu 27 %:n lasku päivystyspoliklinikan kontakteissa (95 % luottamusvälin vaihtelu 48 %:n vähennyksestä 3 %:n nousuun) tuotti lääkehoidon kokonaisarviolle NNT-luvun 37 jonkin hyödyllisen päätemuuttujan suhteen matalan riskin väestössä ja NNT 12 korkean riskin väestössä 1 vuodessa. Korkean riskin väestöön luettiin kuuluvaksi iäkkäämmät potilaat ja ne, joilla oli useita samanaikaisia lääkkeitä.
1 alkuperäistutkimuksessa (N = 368, 80 vuotta täyttänyttä henkilöä) seuranta-aika oli 12 kuukautta. Lääkehoidon arvion ryhmässä henkilöä kohden oli vähemmän päivystyskäyntejä (36/182) kuin verrokkiryhmässä (52/186) (Medium difference 0,23, 95 % luottamusväli -0,43 – -0,03). Tässä samassa tutkimuksessa arvioitiin päivystyskäyntien määrää myös lääkehaittojen vuoksi 12 kuukauden seurannassa. Lääkehoidon arvion ryhmässä lääkehaittoja ilmeni 4 ja vertailuryhmässä 9 henkilöllä (RR 0,45, luottamusväli 0,14–1,45). Päivystyskäyntien yhteenlasketuissa määrissä lääkehaittojen vuoksi tutkimusryhmien välillä ei ollut eroa.
Cochrane-katsauksen johtopäätös oli, että lääkehoidon arviointi saattaa vähentää päivystyskäyntien määrää. Jotta lääkehoidon arvioinnin vaikutus painaviin päätetapahtumiin (kuten kuolleisuus ja uusiutunut hoitojakso sairaalassa) voidaan selvittää, tarvitaan hyvälaatuisia satunnaistettuja tutkimuksia, joissa seuranta-aika on riittävän pitkä (vähintään 1 vuosi).