Satunnaistetussa kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa «Boterhoven de Haan KL, Lee CW, Fassbinder E ym. Im...»1 verrattiin kahta psykologista hoitoa alle 16-vuotiaana poikkeuksellisia traumatapahtumia kokeneilla aikuisilla, joilla oli traumaperäinen stressihäiriö ja oireet olivat kestäneet vähintään kolme kuukautta. Poissulkukriteerejä olivat: samanaikainen psykoottinen häiriö, tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö, alkoholi- tai huumeriippuvuus (haitallinen käyttö ei ollut este), PTSD alle kuuden kuukauden sisällä tapahtuneesta traumasta, älykkyysosamäärä alle 80, bentsodiatsepiinilääkehoito, ellei sitä purettu, muu psykoterapiahoito tai lääkemuutokset kolmen kuukauden sisällä. Osallistujien mahdollisen lääkehoidon tuli pysyä samana 8 viikkoa hoidosta. Lokakuun 2014 ja kesäkuun 2019 välillä seitsemästä tutkimuskeskuksesta Hollannissa, Saksassa ja Australiassa satunnaistettiin 155 potilasta: 75 ImRs-ryhmään ja 81 EMDR (eye movement desensitization and reprocessing) -ryhmään. Osallistujien ikä oli keskimäärin 38,5 vuotta (sd 11,2 vuotta), ja heistä naisia oli 76,8 %. Noin kolmasosa oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Tutkimuksen voima oli laskettu.
ImRs:ää ja EMDR:ää toteutettiin 90 minuutin tapaamisissa kahdesti viikossa enintään 12 kertaa 6–8 viikon aikana. Terapeuteilla tuli olla kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian tai EMDR-1-tason koulutus, ja lisäksi terapeutteja lisäkoulutettiin kaksi päivää, alkuperäistä Shapiron EMDR-protokollaa oli muokattu mielikuvatyöskentelyn osalta. ImRs-protokolla oli Arntzin ym. mukainen, ja siinä työstetään tapahtumiin liittyviä muistikuvia esimerkiksi sellaisiksi, joissa joku aikuinen tulee auttamaan lasta. Päätulosmuuttuja oli oirevähenemä Clinician-Administered PTSD Scale for DSM-5 (CAPS-5) -pistein arvioituna ensimmäisenä seuranta-ajankohtana, CAPS-vaihteluväli oli 0–80 pistettä, suurempi pistemäärä viittaa vaikeampiin oireisiin. Hoito-ohjelman läpikäyneitä arvioitiin ensimmäisen kerran kaksi kuukautta hoito-ohjelman jälkeen, ja seuranta jatkui vuoden ajan. Satunnaistamisessa enemmän potilaita ohjautui EMDR-ryhmään, ja vaikka ryhmien välillä ei ollut eroa PTSD:n kestossa tai psykiatrisissa samanaikaissairauksissa (ImRs 73 % vs. EMDR 70,4 %), EMDR-ryhmässä oli ImRs-ryhmää enemmän psykiatrisia sairaalahoitoja 28 % vs. 22 %, psykiatrisia lääkehoitoja 51 % vs. 41 % ja päihteidenkäyttöä 59 % vs. 49 %. Päätulokset raportoitiin kuvana ja sähköisenä tausta-aineistona. Molemmat aktiivihoidot olivat tehokkaita, ja tulokset säilyivät vuoden seurantaan asti. Ennen hoitoa CAPS ImRs-ryhmässä 46,66 (95 % luottamusväli 42,60–51,09) N = 72, hoidon jälkeen 24,27 (95 % luottamusväli 20,52–28,71) N = 66, 8 viikon kohdalla 19,91 (95 % luottamusväli 16,38–24,21) N = 60, vuoden kohdalla 16,18 (95 % luottamusväli 12,91–20,29) N = 50. Vastaavat luvut EMDR-ryhmässä olivat 37,03 (95 % luottamusväli 34,23–40,06) N = 80, 21,41 (95 % luottamusväli 18,16–25,22) N = 68, 18,99 (95 % luottamusväli 15,75–22,89) N = 69, 17,96 (95 % luottamusväli 14,51–22,26) N = 56. Tulokset olivat kliinisesti merkittäviä oirelievenemän osalta. 7,7 % keskeytti tutkimuksen, kuusi henkilöä molemmista ryhmistä.
Tutkimuksessa «Langkaas TF, Hoffart A, Øktedalen T ym. Exposure a...»2 verrattiin pitkittynyttä altistusta (prolonged exposure, PE) imagery rescripting (ImRs) -menetelmään 10 viikon kestoisena 2008–2010 tutkimukseen rekrytoidulla 65 PTSD-potilaalla ja selvitettiin hoitojen vaikutusta pelon tunteen vs. muut tunteet ennen hoitoa pohjalta. Potilaat olivat ei-psykoottisia, 18–67-vuotiaita ja hakeutuivat DSM-IV:n mukaisen PTSD:n vuoksi hoitoon, jossa purettiin kaikki psykotrooppinen lääkehoito. Kyseessä oli kansallisessa osaamiskeskuksessa Norjassa laitosolosuhteissa tarjottu hoito. Poissulkukriteerejä olivat edelleen jatkuva trauma-altistus esimerkiksi parisuhteessa, psykoottisuus, suisidaalisuus, päihteiden tai huumeiden haittakäyttö tai laaja-alaiset dissosiatiiviset oireet. 65 potilasta oli ITT -ryhmässä, 61 kävi hoidon loppuun ja 58 tavoitettiin vuoden seurantaan. 28 naista ja 27 miestä osallistui. Naisten yleisimmät traumat olivat muu väkivalta ja seksuaalinen väkivalta tutun henkilön toimesta ja miesten sotatrauma tai muu väkivaltatrauma. MINI- ja SCID II -haastattelujen pohjalta satunnaistetuissa ryhmissä ei ollut eroa muun psykiatrisen sairastavuuden suhteen. Tutkimuksen voima oli laskettu. Kymmenestä 90–120 minuutin tapaamisesta kaksi ensimmäistä olivat sisällöllisesti samanlaisia. PSS-I-lomake sisältää 17 kysymystä, ja pisteytys on 0:sta 51:een. Ennen hoitoa, hoidon jälkeen ja vuosi hoidon jälkeen ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa PTSD-oireissa. Keskiarvo ennen hoitoa, hoidon jälkeen ja vuosi hoidon jälkeen PE-ryhmässä 33,2, 21,9 ja 23,5 ja ImRs-ryhmässä 34,9, 19,7 ja 22,9. Molemmat hoidot lievittivät oireita, efektikoko g PE vuoden kohdalla 0,88; 95 % luottamusväli 0,40–1,36 ja ImRs g = 0,77; 95 % luottamusväli 0,29–1,25. Eroa ennen hoitoa koetun pelon pohjalta ei hoitojen tehossa havaittu.
Yleiskommentti: Tutkimuksen «Boterhoven de Haan KL, Lee CW, Fassbinder E ym. Im...»1 laatua ja näytön astetta laskee se, että EMDR-protokollaa oli muokattu ja satunnaistaminen ei ollut täysin onnistunut. Tutkimus koskee lapsuuden trauman myöhempää käsittelyä. Kumpikaan tutkimus ei sisältänyt lumeryhmää.