Tutkimuksessa «Soomro GM. Obsessive compulsive disorder. BMJ Clin...»1 RCT-tutkimuksia ei löytynyt koskien ECT-hoidon tehoa pakko-oireista häiriötä sairastavilla aikuisilla. Tutkijoiden kommentti: Pakko-oireista häiriötä sairastavia potilaita, joilla on myös vakava masennus ja jotka eivät reagoi lääkehoitoon hyväksyttävässä ajassa, voidaan hoitaa ECT-hoidolla. Tällaisessa tilanteessa ECT-hoidon indikaatio on masennus.
Systemaattiseen katsaukseen «Rapinesi C, Kotzalidis GD, Ferracuti S ym. Brain S...»2 sisällytettävien tutkimusten sisäänottokriteerinä pakko-oireisen häiriön hoidon tehoa tuli olla tutkittu kaksoissokkoutetussa asetelmassa riittävän suuressa aineistossa. Kirjallisuushaussa ei löydetty yhtään kriteerit täyttävää tutkimusta.
Kommentti: ECT-hoidon tehosta OCD:ssä löytyy vain rajallisesti tietoa kirjallisuudesta, eikä varmojen johtopäätösten tekeminen ei ole mahdollista. Tutkimukset ovat lähinnä tapaussarjoja ja tapausselostuksia, satunnaistettuja tutkimuksia ei ole. Potilaiden oireita ei ole tutkimuksissa arvioitu standardoiduilla asteikoilla ja myös hoitoresistentin ja vaikeaoireisen OCD:n määrittely on epäselvää.
Systemoidussa katsauksessa «Dos Santos-Ribeiro S, de Salles Andrade JB, Quinta...»3 tarkasteltiin psykiatrisen sähköhoidon tehoa pakko-oireisen häiriön kirjoon kuuluvien häiriöiden (DSM-5-diagnoosiluokituksen mukaisesti) hoidossa (tic-häiriöt, itseä vähingoittava käytös, dysmorfisen ruumiinkuvan häiriö, keräilypakko, karvojennyppimishäiriö, ihonnyppimishäiriö, autismikirjon häiriö, kleptomania, pyromania). Mukaan otettiin tutkimukset, jotka raportoivat ECT-hoidon vastetta juuri kyseisiin häiriöihin eikä esimerkiksi depressioon. Tarkoituksena oli tarkastella ECT-hoidon vastetta OCD-kirjon häiriöissä laajemmin.
Kirjallisuushaun perusteella 833 artikkelista valikoitui myöhempään arvioon otsikon ja abstraktin perusteella 449 artikkelia, ja edelleen valintakriteerit arvioinnin jälkeen täytti 95 artikkelia, joista 57 edusti valittua kohderyhmää, jota oli hoidettu ECT-hoidolla. Näistä artikkeleista kvantitatiivisia oli 52 ja loput 5 olivat kvalitatiivisia tutkimuksia. Näissä 52 tutkimusartikkelissa potilaiden vastetta ECT-hoitoon mitattiin Yale-Brown Obsessive-Compulsive Scale (Y-BOCS) -asteikolla, joka oli sovitettu dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön ja pakonomaisen nyppimisen vaikeusasteen arviointiin. Lisäksi käytetiin muita eri häiriöille soveltuvia kyselyitä (Saving Inventory-Revised, Massachusetts General Hospital Hairpulling Scale, Yale Global Tic Severity Scale, Children's Yale-Brown Obsessive Compulsive Scale).
Lopullisessa analyysissä oli mukana 64 potilasta, ja kokonaisuudessaan 73,4 % potilaista sai vasteen ECT-hoidolle (vaste eriteltynä häiriön mukaan: 44,0 % epämuotoinen ruumiinkuvahäiriö, 74,1 % tic, 85,7 % itseä vahingoittava käytös). Pakko-oireisia potilaita ei raportoitu lainkaan. Vain 12 potilaalla (17,4 %) oli asianmukaisesti arvioitu oireiden vaikeusaste ennen ja jälkeen ECT-hoidon. Seurantaa oli kuvailtu vain 27 potilaalla (39,1 %) (1 viikko – 48 kuukautta). Relapsi todettiin 55,6 %:lla potilaista, joita oli seurattu hoidon jälkeen. Potilaat, jotka saivat uuden ECT-hoitosarjan relapsin jälkeen (n = 12), saivat uudelleen vasteen hoidosta.
Kaikki tutkimukset olivat tapausselostuksia tai tapaussarjoja, RCT-tutkimuksia ei ollut.
Kommentti: Tutkimuksessa ei käsitelty varsinaisesti OCD:tä vaan sen kirjoon kuuluvia häiriöitä (jotka on suljettu pois tästä suosituksesta). Potilaiden oireiden vaikeusastetta ei ollut tutkimuksissa arvioitu johdonmukaisesti ennen ja jälkeen ECT-hoidon.
Systemaattisessa katsauksessa «Fontenelle LF, Coutinho ES, Lins-Martins NM ym. El...»4 tarkasteltiin tutkimuksia, jotka raportoivat OCD-potilaiden vastetta ECT-hoitoon sekä vastetta ennustavia tekijöitä. Kirjallisuushaun perusteella löytyi 500 artikkelia. Epäselvien artikkeleiden ja duplikaattien poistamisen jälkeen jäljelle jäi 392 artikkelia, joista jätettiin pois 322 sopimatonta artikkelia. Näissä ei ollut kuvailtu muun muassa vastetta asianmukaisesti, oli raportoitu vastetta depressio-oireisiin tai diagnoosi oli epävarma. 52 artikkelissa oli tutkittu yhteensä 279 OCD-potilaan vastetta ECT-hoitoon ja yhteensä 265 potilaan yksittäisen potilaan vastetta kuvailtiin. Suurin osa tutkimuksista oli tapaussarjoja (n = 214), RCT-tutkimuksia ei ollut.
Näistä 265 OCD-potilaasta 60,4% (n = 160) sai vasteen ECT-hoidosta artikkeleiden tai tapaussarjojen kirjoittajien mielestä (kliininen arvio). Y-BOCS-arviointiasteikkoa ei ollut käytetty kuin 7 potilaan kohdalla. Jos tarkasteltiin potilaita, joita oli hoidettu ECT-hoidolla vuoden 1990 jälkeen, jolloin SSRI-lääkkeet olivat jo markkinoilla laajasti, ECT-hoitovaste oli 66,3 %. Näistäkin potilaista vain 7,2 %:lla vastetta oli arvioitu Y-BOCS-pistemäärien perusteella. Myös kuvailevat tiedot potilaista olivat puutteellisia artikkeleissa. Hoitoresistentti OCD oli useimmiten mainittu ECT-hoidon käyttöaiheena. Muina käyttöaiheina ECT-hoidolle olivat: vaikea-asteinen OCD, liitännäinen depressio ja siihen liittyvä itsetuhoisuus, mania, psykoosi, agitaatio, katatonia sekä aiempi vaste ECT-hoidolle ja lääkkeiden sivuvaikutukset. Jatkoseurantaa oli raportoitu 67 potilaalta, seuranta-aika vaihteli yhdestä 24 kuukauteen. Näistä potilaista 32 %:lla OCD-oireet uusiutuivat ECT-hoidon jälkeen.
Ne potilaat, jotka hyötyivät ECT-hoidosta (tiedot 57 potilaasta), olivat sairastuneet myöhemmin OCD:hen, olivat harvemmin masentuneita ja olivat saaneet ECT-hoitoa vaikea-asteisen OCD:n vuoksi. Nämä ECT-hoidosta hyötyneet potilaat olivat myös harvemmin saaneet SSRI-lääkehoitoa riittävällä annoksella ja riittävän pitkän aikaa ja olivat harvemmin saaneet kognitiivis-behavioraalista terapiaa. Potilaat, jotka saivat vasteen ECT-hoidosta, olivat myös saaneet vähemmän ECT-hoitokertoja.
Kontrolliryhmiä ei tutkimuksissa ollut. Vanhimmat tutkimukset ajoittuivat aikaan ennen SSRI-lääkitysten yleistymistä, mutta toisaalta kun tarkasteltiin tutkimuksia, jotka ajoittuivat SSRI-lääkkeiden markkinoille tulon jälkeiseen aikaan, vasteprosentti oli lähes sama.
Tutkijoiden loppupäätelmien mukaan ECT-hoitoa saaneet OCD-potilaat eivät olleet saaneet asianmukaista hoitoa oireisiinsa ennen ECT-hoitoon päätymistä (SSRI-lääkehoito ja/tai kognitiivis-behavioraalinen terapia). Tosin vain 52 %:ssa uudemmista tutkimuksista raportoitiin, että potilaita oli hoidettu lääkehoidolla ja heistäkin vain pienellä osalla (16 %:lla) oli tieto lääkkeen annoksesta ja lääkehoidon kestosta. Kliinikot ovat saattaneet ohjata ECT-hoitoon liian vaimeasti hoidettuja OCD-potilaita, liian aikaisessa hoidon vaiheessa olevia tai lievempioireisia. Seurantaa oli myös raportoitu hyvin puutteellisesti. Vasteen saavuttaneista potilaista 32 % sairastui uudelleen, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi masennusta hoidettaessa (n. 51 % sairastuu uudelleen vuoden seurannassa). ECT näytti toimivan ei-komplisoidussa OCD:ssä (vaikea-asteinen mutta ei hoitoresistentti), mutta ne potilaat, jotka saivat vasteen ECT-hoidosta, olivat saaneet harvemmin SSRI-lääkehoitoa ja kognitiivis-behavioraalista terapiaa, joten OCD olisi voinut olla hoidettavissa muillakin keinoilla. RCT-tutkimuksia aiheesta siis tarvitaan.
Jos OCD-potilaalla on vaikea-asteisia masennusoireita, sitä on yleensä kliinisessä työssä pidetty ECT-hoidon indikaationa ja vasteen ennustetekijänä, mutta tämä seikka ei selkeästi vahvistunut tämän systemaattisen katsauksen perusteeella, mutta toisaalta tutkimusten laatu ei ollut hyvä. Tämän tutkimuksen perusteella ei myöskään voida varmuudella sanoa, että ECT olisi tehokas OCD-potilaiden hoidossa.
Kommentti: Yleensä kliinisessä työssä ajatellaan ECT:n toimivan OCD:ssä, jota komplisoi vaikea-asteinen masennus. Tämän tutkimuksen perusteella väittämä ei vahvistunut, mutta tutkimukset olivat heterogeenisia eikä tapaussarjoja ja vastetta ollut systemaattisesti arvioitu.OCD ei ole este vaikean komorbidin masennuksen ECT-hoidolle.
Katsaus «Acevedo N, Bosanac P, Pikoos T ym. Therapeutic Neu...»5 oli laaja systemaattisen katsaus eri neurostimulaatiohoitojen tehosta OCD:ssä (sekä muissa OCD-kirjon häiriöissä).
ECT-hoidosta OCD-potilailla löytyi hakukriteerien perusteella 36 artikkelia, joista 6 otettiin mukaan lopulliseen arviointiin. Artikkeleista yksi oli retrospektiivinen potilasasiakirjatutkimus, neljä oli tapaussarjoja ja yksi oli tapausselostus. RCT-tutkimuksia ei löytynyt myöskään tästä systemaattisesta katsauksesta poissuljetuista artikkeleista. Myöskään ClinicalTrials.govista ei löytynyt julkaisemattomia RCT-aineistoja aiheesta. Lopullisessa analyysissa oli yhteensä 46 OCD-potilasta, joita oli hoidettu ECT-hoidolla ja joiden vasetta oli arvioitu Y-BOCS -asteikolla.
Ainoassa kohorttitutkimuksessa (retrospektiivinen) raportoitiin OCD-oireiden lievittyneen ECT-hoidolla 42 % ja 12 kuukautta hoidon jälkeen oirevähenemä oli vielä 35 % (Y-BOCS). Tapaustutkimukset yhteensä tuottivat 79 % vasteen, ja niillä potilailla, jotka saivat vasteen ECT-hoidosta, saavutettiin 43–95 %:n oirevähenemä Y-BOCS-asteikolla. Seurantaa oli raportoitu 43 %:ssa tapaustutkimuksista (6/14 potilaalla), mitään erityistä ei voida sanoa näin pienen aineiston perusteella.
Yleiskommentti: ECT-hoidon tehoa OCD:ssä ei ole tutkittu luotettavissa tutkimusasetelmissa. ECT-hoitoa koskevissa tutkimuksissa ei ole myöskään raportoitu kliinisiä tai stimulaatio-parametreja eikä potilaiden seurantaa. Luotettavan tutkimustiedon puuttuessa hoitosuositusta ei voida antaa.