Australiassa tehdyssä RCT-tutkimuksessa «Farrell LJ, Waters AM, Tiralongo E ym. Efficacy of...»1 selvitettiin D-sykloseriinihoidon tehoa intensiiviseen altistusterapiaan yhdistettynä lasten ja nuorten pakko-oireisen häiriön hoidossa. Tutkittavat (n = 100) olivat 7–17-vuotiaita, ja heidät jaettiin kahteen ryhmään: D-sykloseriinin ja altistushoidon yhdistelmähoitoa saaviin (n = 49) ja pelkkää altistushoitoa saaviin (n = 51). Ensimmäisessä ryhmässä tutkittavien keskimääräinen ikä oli 12,3 vuotta (SD 2,4 vuotta) ja toisessa ryhmässä 11,7 vuotta (SD 2,5 vuotta). Tutkittavilla tuli olla vähintään keskivaikean pakko-oireisen häiriön diagnoosi (vähintään 16 pistettä CY-BOCS-mittarilla) eikä lääkitysmuutoksia saanut olla meneillään. Ryhmät eivät eronneet samanaikaissairastavuuden tai lääkityksen käytön suhteen.
Interventioon kuului aloituskäynnin jälkeen kolme viikoittaista altistushoitokäyntiä ja viimeinen niin sanottu boosterkäynti kuukauden kuluttua. Yhdistelmähoitoryhmään kuuluvat ottivat välittömästi ennen hoitokäyntiä painoonsa perustuen joko 35 mg tai 70 mg D-sykloseriiniä. Hoitovasteen päämuuttujana oli CY-BOCS-pistemäärä ja Children's Global Assessment Scale (CGAS) -pistemäärä. Mittauspisteet olivat välittömästi hoidon jälkeen sekä yhden, kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua hoidon päättymisestä.
Molemmissa ryhmissä havaittiin merkitsevä vähenemä CY-BOCS-pistemäärissä välittömästi intervention jälkeen. Yhdistelmähoitoryhmässä pistemäärän muutos oli -9,3 pistettä (95 % luottamusväli -11,2 – -7,4) ja kontrolliryhmässä -10,7 (95 % luottamusväli -12,6 – -8,7). Molemmissa ryhmissä muutos säilyi merkitsevänä koko kuuden kuukauden seuranta-ajan. Ryhmien välillä ei kuitenkaan havaittu merkitsevää eroa muuttujien suhteen missään aikapisteessä. Ryhmät eivät eronneet kokemiensa haittavaikutusten suhteen. Yhdistelmähoitoa saaneiden nuorten joukossa SSRI-lääkitystä käyttäneiden tutkittavien joukossa oli merkitsevästi vähemmän vasteen saaneita ja toipuneita kuin niiden, jotka eivät käyttäneet SSRI-lääkitystä.
Yhdysvalloissa tehdyssä RCT-tutkimuksessa selvitettiin D-sykloseriinin ja kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) yhdistelmähoidon tehoa lasten ja nuorten pakko-oireisen häiriön hoidossa «Storch EA, Wilhelm S, Sprich S ym. Efficacy of Aug...»2. Tutkimuksessa oli yhteensä 142 iältään 7–17-vuotiasta (iän keskiarvo 12,7 vuotta, SD 2,9 vuotta) tutkittavaa. Heillä kaikilla oli päädiagnoosina pakko-oireinen häiriö. Tutkimukseen tullessa heillä ei saanut olla lääkitysmuutoksia edellisen kuuden viikon aikana. Tutkittavat satunnaistettiin kahteen ryhmään: D-sykloseriinin ja KKT:n yhdistelmähoitoa saaviin ja pelkän KKT-hoitointervention saaviin. Molemmat ryhmät saivat 10 käynnin mittaisen hoitointervention. D-sykloseriiniryhmässä tutkittavat ottivat lääkkeen välittömästi ennen käyntiä yhteensä seitsemällä käynnillä (käynnit 4–10). Käytetty lääkeannos (25 mg tai 50 mg) perustui tutkittavan painoon.
Hoitovasteen päämuuttuja oli muutos CY-BOCS-pistemäärässä. Hoitovasteen saamisen rajana pidettiin CY-BOCS-pistemäärää 14 tai vähemmän ja toipumisen rajana pistemäärää 12 tai vähemmän. Pistemäärissä tapahtuneissa muutoksissa ei havaittu merkitsevää eroa ryhmien välillä. Yhdistelmähoidon saaneessa ryhmässä pistemäärän vähenemän estimaatti oli -2,31 (95 % luottamusväli -2,79 – -1,83) ja kontrolliryhmässä -2,03 (95 % luottamusväli -2,47 – -1,58). Molemmissa ryhmissä hoitovasteen sai noin 60 % tutkittavista. Yhdistelmähoidon saaneista toipui 50 % ja pelkän KKT-intervention saaneista noin 46 %. Kummassakaan vertailussa ei ryhmien välillä todettu tilastollisesti merkitseviä eroja.
Yleiskommentti: D-sykloseriinin tehosta psykoterapeuttiseen hoitoon yhdistettynä on lasten ja nuorten pakko-oireisen häiriön hoidossa vasta vähän tutkimustietoa. Tähänastisissa tasokkaissa RCT-tutkimuksissa ei D-sykloseriinistä ole kuitenkaan ollut tässä ikäryhmässä mainittavaa lisähyötyä pelkkään psykoterapeuttiseen hoitoon nähden. Molemmat RCT-tutkimukset sisälsivät voimalaskelman, jonka perusteella tehon olisi pitänyt olla todettavissa käytetyllä ryhmäkoolla.