Systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä «Uhre CF, Uhre VF, Lønfeldt NN ym. Systematic Revie...»1 arvioitiin kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) hyötyjä ja haittoja muihin interventioihin verrattuna lasten ja nuorten pakko-oireisen häiriön hoidossa. Katsaukseen otettiin 12 RCT-tutkimusta, joihin osallistuneet 819 potilasta olivat 4–18-vuotiaita. RCT-tutkimukset oli julkaistu vuosina 2005–2017. Kaikille tutkittaville oli asetettu DSM-luokituksen mukainen pakko-oireisen häiriön diagnoosi. 65 %:lla potilaista oli vähintään yksi samanaikainen häiriö. Hoitovastetta mitattiin Children's Yale-Brown Obsessive Compulsive Scale (CY-BOCS) -mittarilla. KKT-menetelmäksi hyväksyttiin kaikki siten nimetyt interventiot, myös internet-pohjaiset menetelmät. KKT-jaksot kestivät 12–14 viikkoa. Aineiston analysoinnissa noudatettiin Cohrane-periaatteita.
Yhteensä kymmenessä RCT-tutkimuksessa (n = 701) verrattiin KKT:tä vaikuttamattomana pidettyyn hoitoon. Viidessä tutkimuksessa vertailukohtana oli hoidon odotus, kolmessa lumepsykoterapia (psykoedukaatio ja rentoutusmenetelmän opettaminen) ja kahdessa verrattiin KKT:n ja SSRI:n yhdistelmän vaikutusta SSRI-lääkitystä saaviin. Meta-analyysin perusteella KKT oli vaikuttavampaa kuin vertailukohtana käytetty menetelmä tai hoidon odottaminen (MD = -8,51; 95 % luottamusväli -10,84 – -6,18, p < 0,00001). Kahdessa tutkimuksessa hoidon odottaminen oli lyhytkestoisempaa kuin KKT-interventioon osallistuminen, mutta näiden tutkimusten pois jättäminen ei vaikuttanut tulokseen. Menetelmien sisältöjen vaikuttavuusvertailu suosi perinteisiä terapiatapaamisia internetpohjaisiin menetelmiin verrattuna.
Seitsemän tutkimuksen perusteella OCD-diagnoosin todennäköisyys oli pienempi KKT-hoitoa saaneilla potilailla (141/295, 47,8 %) kuin verrokkiryhmiin kuuluneilla (171/185, 92,4 %) (RR = 0,50; 95 % luottamusväli 0,37–0,67, p < 0,00001). Diagnoosin arvioitiin täyttyvän, jos CY-BOCS-pisteitä oli enemmän kuin 10.
Kolmessa RCT-tutkimuksessa oli arvioitu KKT-menetelmän aiheuttamia mahdollisia haittatapahtumia. Vakavia haittatapahtumia ei todettu. Muiden haittatapahtumien osalta ei ollut todettavissa eroa interventio- ja verrokkiryhmien välillä.
Toimintakykyä oli arvioitu viidessä tutkimuksessa, joista kolmessa KKT:tä verrattiin hoitoa odottaviin ja kahdessa lumeterapiaan. KKT:tä saaneiden lasten toimintakyky koheni sekä lasten itsensä (SMD = -0,90; 95 % luottamusväli -1,19 – -0,62, p < 0,00001) että vanhempien arvioimana (SMD = -0,68; 95 % luottamusväli -1,12 – -0,23, p = 0,003) enemmän kuin verrokkiryhmissä.
Kommentti: Kaikkien RCT-tutkimusten sokkouttamiseen liittyvä harhan riski arvioitiin suureksi. Jokaisen vertailun mahdollisia virhelähteitä oli arvioitu myös systemaattisesti, ja kirjoittajat pitivät epätodennäköisenä, että mikään tuloksista selittyisi sattumalla tai puuttuvalla tiedolla.
Meta-analyysissä ja systemaattisessa katsauksessa «Wergeland GJH, Riise EN, Öst LG. Cognitive behavio...»2 selvitettiin, ovatko kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmät vaikuttavia lasten ja nuorten internalisoivissa häiriöissä (masennus, pakko-oireinen häiriö, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressihäiriö) rutiininomaisessa kliinisessä hoidossa toteutettuna. Menetelmiksi hyväksyttiin kaikki kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä hyödyntävät yksilö-, ryhmä-, perhe- ja internetterapiat sekä niiden yhdistelmät.
Meta-analyysiin otettiin yhteensä 55 tutkimusta, joista 10 käsitteli OCD:tä. Näistä vuosien 1998 ja 2018 välillä julkaistuista tutkimuksista neljä oli RCT-tutkimuksia ja kuusi avoimia tutkimuksia. Yhteensä tutkimuksissa oli 560 alle 18-vuotiasta potilasta, joista 49,3 % oli tyttöjä. Samanaikaishäiriöitä ilmoitettiin esiintyvän eri tutkimuksissa 18–66 %:lla osallistujista. Kaikissa OCD-tutkimuksissa oli yhtenä menetelmänä altistus-reaktionehkäisyhoito (ERP). Seitsemässä tutkimuksessa terapia toteutettiin yksilöterapiana, kahdessa tutkimuksessa ryhmämuotoisena ja yhdessä molempina. Kahdessa tutkimuksessa terapia oli toteutettu intensiivisenä neljän päivän jaksona, yhteensä 18 tuntia, muissa 10–14 kerran viikoittaisina tapaamisina. Vaikutusta OCD-oireisiin arvioitiin muutoksella CY-BOCS-pistemäärissä, ja remissioksi tulkittiin pisteiden vähenemä alle diagnoosirajan (10 pistettä). Psykoterapian metodologiaa arvioitiin strukturoidulla POMRS-asteikolla sekä vääristymän mahdollisuutta (risk of bias) Cochrane-menetelmällä. Vanhempien osallistumisen aste luokiteltiin kolmiportaisella asteikolla (vähäinen, kohtalainen, suuri).
Kognitiivinen käyttäytymisterapia oli lasten ja nuorten OCD:n hoidossa vaikuttavaa, Hedgesin g (within-group effect size) 2,54 (95 % luottamusväli 2,05–3,02, z-arvo 10,25, p < 0,0001). Potilaan ikä, sukupuoli, häiriön vaikeusaste tai terapiakertojen määrä eivät merkitsevästi vaikuttaneet vaikuttavuuteen. Kun efektikokoa arvioittiin vaikutuksen ja vaikuttavuuden osalta erikseen (for efficacy and effectiveness studies), oli Hedgesin g vaikutukselle 2,50 (95 % luottamusväli 2,25–2,76, z-arvo 19,31, p < 0,0001) ja vaikuttavuudelle 2,29 (95 % luottamusväli 1,92–2,66, z-arvo 12,05, p < 0,0001). Remissioluku oli 56,7 % (95 % luottamusväli 41,7–70,6, z-arvo 0,87), seuranta-arviossa 72,6 % (95 % luottamusväli 67,6–77,1, z-arvo 7,92, p < 0,0001).
Kommentti: Meta-analyysi oli toteutettu tasokkaasti, mutta mukaan otetut tutkimukset olivat heterogeenisiä ja laadultaan kohtalaisia. Meta-analyysissä oli myös vertailtu eri häiriöiden hoitojen välisiä vaikuttavuuseroja. Näissä vertailuissa kognitiivisen käyttäytymisterapian efektikoko oli suurin OCD:ssä, remissioluvut puolestaan PTSD:ssä.
Meta-analyysissä ja systemaattisessa katsauksessa «Reid JE, Laws KR, Drummond L ym. Cognitive behavio...»3 verrattiin ERP-menetelmän sisältänyttä kognitiivista käyttäytymisterapiaa vertailuhoitoon kaikenikäisillä potilailla. OCD-oireita arvioitiin CY-BOCS-pisteillä. Vertailtavia hoitoja olivat aktiivinen psykologinen hoito (kuten kognitiivinen terapia, EMDR), psykologinen lume (stressinhallintamenetelmä), lääkehoito, odotuslistalla olo ja tavanomainen hoito. Virheen mahdollisuutta arvioitiin Cochrane-menetelmällä. Tutkimukseen valittiin 36 tutkimusta, joissa oli yhteensä 2 020 potilasta. Tutkimuksista 10 koski lapsia ja nuoria, ja niissä oli yhteensä 537 potilasta. Tutkimukset oli julkaistu vuosina 1997–2014. ERP-menetelmän sisältäneet terapiat olivat vaikuttavia lapsilla ja nuorilla g = 1,09 (95 % luottamusväli 0,60–1,58) ja aikuisilla g = 0,60 (95 % luottamusväli 0,35–0,84) kaikkiin vertailuhoitoihin verrattuna. Ero eri ikäryhmien välillä ei ollut merkitsevä (Q = 3,14, p = 0,08). CY-BOCS-pisteiden ero kaikkiin vertailuhoitoihin verrattuna oli lapsilla 6,51 (95 % luottamusväli 3,88–9,14). Vaikuttavuus kaikissa ikäryhmissä yhteensä oli suurinta verrattaessa ERP-hoitoa psykologiseen lumeeseen (g = 1,13; 95 % luottamusväli 0,71–1,55), mutta ei merkitsevä verrattaessa aktiiviseen psykologiseen hoitoon (g = 0,05; 95 % luottamusväli -0,27–0,16, p = 0,62) tai asianmukaiseen lääkehoitoon (g = 0,32; 95 % luottamusväli -0,00–0,64, p = 0,05).
ERP-menetelmän sisältänyt kognitiivinen käyttäytymisterapia oli vaikuttavaa lasten ja nuorten OCD-oireiden hoidossa.
Kommentti: Meta-analyysiin otetut tutkimukset olivat pääosin samoja kuin meta-analyysissä «Uhre CF, Uhre VF, Lønfeldt NN ym. Systematic Revie...»1. Suurinta osaa analyyseistä ei ollut tehty erikseen lapsista ja nuorista.