Flapperin ym. (2006) kontrolloidussa tutkimuksessa «Flapper BC, Houwen S, Schoemaker MM. Fine motor sk...»1 oli mukana 12 hollantilaista lasta (11 poikaa, 1 tyttö; iän keskiarvo 9,7 vuotta; SD 1,6), joilla oli sekä DCD että ADHD, ja 12 tervettä iältään ja sukupuoleltaan yhteensopivaa verrokkia. Sisäänottokriteerinä oli 1) lääkärin DSM-IV-kriteerein tekemä DCD + ADHD -diagnoosi, jonka tekemisessä käytettiin ADHD Rating Scale-IV -kyselyä (ADHD-RS-IV; ADHD), ja Movement Assessment Battery for Children -testin kokonaispistemäärä (MABC; alle 15 persentiilin pistemäärä DCD-kriteerinä) ja 2) ei aiempaa stimulanttilääkitystä. Poissulkukriteereinä olivat muu samanaikainen neurologinen sairaus, kehitysvamma (IQ alle 70) tai psykiatrinen häiriö. Verrokkiryhmä rekrytoitiin paikalliskoulun yleisopetuksen luokilta, ja opettajat valitsivat oppilaita, joilla ei ollut havaittavaa hienomotoriikan ongelmaa. Hienomotoriikan tulosmittarina olivat MABC-testin kädenkäytön osion (manual dexterity) ja Flower Trail -tietokonepiirrostehtävän pisteet ja käsin kirjoittamisen nopeuden ja laadun tulosmittarina The Concise Assessment Method for Children's Handwriting (BHK). ADHD-oireiden helpottumista seurattiin ADHD Rating Scale-IV -kyselyllä.
Tutkimuksessa oli kaksi osaa, joista ensimmäisessä lumekontrolloidussa osassa määritettiin vaikuttavin metyylifenidaattiannos. 36 DCD + ADHD -lasta satunnaistettiin neljään ryhmään saamaan lääkettä tai lumetta satunnaisessa järjestyksessä viikon ajan kutakin annosta (0,5, 0,75 tai 1 mg/kg/vrk tai lumetta). Tutkittavat, vanhemmat, opettajat tai tutkijat eivät tienneet järjestystä. Vastetta seurattiin jokaisen viikon jälkeen opettajan ja vanhempien täyttämällä ADHD-RS-IV -kyselyllä, ja ADHD-oireiden 25 %:n parantuminen alkutilanteeseen verrattuna katsottiin riittäväksi. Kukaan ei keskeyttänyt. 28 lapsella metyylifenidaatti paransi tulosta vaadittavat 25 %, ja heistä 17 oli halukkaita jatkamaan toiseen vaiheeseen. 5 lasta suljettiin pois, koska he olivat käyttäneet metyylifenidaattia aiemmin (yli vuoden verran). 6 lapsella todettiin tarkkaamattomuuspainotteinen, 4:llä yhdistelmätyyppinen ja 2:lla hyperaktiivis-impulsiivinen ADHD. Metyylifenidaatin keskimääräinen vaikuttava annos oli 0,69 mg/kg/pv (21,25 mg). Lääke annettiin kahtena annoksena (klo 8 ja 12).
Toisessa osassa sekä interventio- että verrokkiryhmä testattiin 4–5 viikon välein kahdesti 25–45 minuutin kestoisissa sessioissa (alku- ja lopputestikerrat). Testit suoritettiin aina tietyssä järjestyksessä: MABC-testin kädenkäytön osio, BHK ja Flower Trail. DCD + ADHD -ryhmä testattiin ennen metyylifenidaatin ottoa ja sen jälkeen. Testaaja ei tiennyt, mihin ryhmään kukin lapsi kuului (lume- vai lääkeryhmään).
Alkutilanteessa DCD + ADHD -lapset menestyivät selvästi heikommin kuin verrokit MABC-testin kädenkäytön osiossa (DCD +ADHD -ryhmä: mediaani 9,8, vaihteluväli 5–15; verrokkiryhmä: mediaani 3,5, vaihteluväli 1–8; z = -3,38, p = 0,001) ja BHK:n käsin kirjoittamisen laadussa (DCD-ADHD-ryhmä: mediaani 41, vaihteluväli 20-50; verrokkiryhmä: mediaani 22, vaihteluväli 14–29; z = -3,09, p = 0,002), mutta ei BHK:n käsin kirjoittamisen nopeudessa (DCD-ADHD-ryhmä: mediaani 118, vaihteluväli 54–233; verrokkiryhmä: mediaani 163,5, vaihteluväli 43–252; z = -1,32, p = 0,186). DCD + ADHD -ryhmässä 12 lapsesta 9:llä luokiteltiin olevan selvät ja 3:lla rajalla olevat hienomotoriikan vaikeudet ja 9:llä selvä kirjoittamisen vaikeus. Verrokkiryhmässä vastaavasti hieman yllättäen 12 lapsesta 2:lla oli selvät ja 2:lla rajalla olevat hienomotoriikan vaikeudet, mutta kellään heistä ei DCD-kriteeriä täyttävää tilannetta. Verrokkiryhmässä 12 lapsesta 3:lla todettiin selvä kirjoittamisen vaikeus. Flower Trail -testissä DCD + ADHD -ryhmäläiset piirsivät nopeammin (DCD + ADHD -ryhmä: mediaani 1,8, vaihteluväli 1,4–2,5; verrokkiryhmä: mediaani 1,5, vaihteluväli 1,2–2,3; z = -2,08, p = 0,038) ja sujuvammin (DCD + ADHD -ryhmä: mediaani 7,4, vaihteluväli 5,3–8,6; verrokkiryhmä: mediaani 8,3, vaihteluväli 7,5–8,9; z = -2,94, p = 0,003), mutta epätarkemmin (DCD + ADHD -ryhmä: mediaani 4,2, vaihteluväli 0,3–10,2; verrokkiryhmä: mediaani 0,3, vaihteluväli 0–4,7; z = -3,13, p = 0,002) kuin verrokit.
Neljän viikon metyylifenidaatin käytön jälkeen DCD + ADHD -ryhmässä MABC-testin kädenkäytön osion (ennen: mediaani 9,8, vaihteluväli 5–15; jälkeen: mediaani 8,3, vaihteluväli 0–12; z = -2,66, p = 0,003) ja BHK:n käsin kirjoittamisen laadun (ennen: mediaani 41, vaihteluväli 20–50; jälkeen: mediaani 34,5, vaihteluväli 19–46; z = -2,76, p = 0,042) pisteet paranivat, mutta BHK:n käsin kirjoittamisen nopeudessa ei ollut eroa (ennen: mediaani 118, vaihteluväli 54–233; jälkeen: mediaani 115, vaihteluväli 53–220; z = -0,17, p = 0,533). Kinemaattisessa Flower Trail -testissä lääke lisäsi tarkkuutta (ennen: mediaani 4,2, vaihteluväli 0,3–10,2; jälkeen: mediaani 3,2, vaihteluväli 0–6,4; z = -2,59, p = 0,010), mutta vähensi sujuvuutta (ennen: mediaani 7,4, vaihteluväli 5,3–8,6; jälkeen: mediaani 8,4, vaihteluväli 5,4–9,9; z = -2,20, p = 0,028). Verrokkiryhmässä tulokset eivät muuttuneet alku- ja lopputilanteen välillä (p > 0,10). DCD + ADHD -ryhmän 12 lapsesta 11 lapsen (91,7 %) hienomotoriikka parani metyylifenidaattilääkityksen aikana kliinisesti merkittävästi (yli 1 pisteen parannus) MABC-testin kädenkäytön osiopistein mitattuna. 6 lapsella (50 %) BHK:n käsin kirjoittamisen laadun kokonaispistemäärä parani, 4 lapsella pysyi samana, 1 lapsella huononi, ja 1:tä ei pystytty testaamaan kahdesti. Metyylifenidaatin mahdollisista haitoista ei ollut mainintaa.