Fetahin ym. (2022) «Fetahi E, Søgaard AS, Sjögren M. Estimating the Ef...»1 systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa tarkasteltiin, parantavatko motivoiva haastattelu ja MET (motivational enhancement therapy) motivaatiota syömishäiriökäyttäytymisen muuttamiseen ja syömishäiriön oireita.
Kaikkiaan 2 647 julkaisusta 13 artikkelia täytti kaikki sisäänottokriteerit. Osallistujia oli yhteensä 1 322 (naisia n = 855, miehiä n = 31, keski-iän vaihtelu 19–42,5 vuotta). Tutkimukset olivat RCT-tutkimuksia. Tutkimusten otokset koostuivat anoreksiapotilaista (k = 3), BED-potilaista (k = 1) tai bulimiapotilaista (k = 1), transdiagnostisista potilaista (AN, BN tai EDNOS, k = 2) tai kahden eri potilasryhmän potilaista (AN, BN, BED, EDNOS, k = 6). Syömishäiriön kesto oli keskimäärin 3,16–15,1 vuotta. Osallistujat olivat pääosin joko osastohoidossa (k = 2) tai avohoidossa (k = 5) tai niiden yhdistelmässä (k = 1), tai he eivät olleet saaneet mitään hoitoa (jonotuslista k = 2, community sample k = 3).
Motivoivan haastattelun tai MET:n interventio toteutettiin eri tutkimuksissa hyvin vaihtelevasti: osana tavanomaista hoitoa (k = 2), osana itsehoitoa (k = 3) tai osana jotain hoito-ohjelmaa (esim. MANTRA, yht. k = 5). 3 tutkimuksessa oli 3 tutkimushaaraa, joissa MET:tä annettiin yhdessä joko ryhmämuotoisen tai yksilömuotoisen KBT:n kanssa tai tavanomaisen hoidon lisänä. Intervention kesto vaihteli suuresti: 1 sessiosta 36 sessioon, ja yhden istunnon kesto oli keskimäärin 60–80 minuuttia.
Tutkimusten lopputulosmuuttujat olivat hyvin erilaisia, ja tutkimukset koostuivat pääosin erilaisista kyselylomakkeista. 10 tutkimusta arvioi muutosmotivaatiota, ja niistä 8 arvioi motivaatiota ennen interventiota ja intervention jälkeen. Kaikki tutkimukset arvioivat syömishäiriön psykopatologiaa.
Ainoastaan muutamassa yksittäisessä tutkimuksessa motivoiva haastattelu tai MET sai aikaan merkitsevän muutoksen motivaatiossa tai syömishäiriön psykopatologiassa. Sen sijaan meta-analyysissa motivoivan haastattelun tai MET-intervention ei havaittu eroavan kontrolliryhmistä.
Lopputulemana katsauksessa todetaan, ettei motivaatiokeskeisillä interventioilla ole merkittävää vaikutusta motivaatioon muuttaa käyttäytymistä, syömishäiriön psykopatologiaan tai BMI:hin.
Harhan riskin arvioitiin olevan tutkimuksissa pääasiassa kohtalainen tai suuri.
Denison-Dayn ym. (2018) «Denison-Day J, Appleton KM, Newell C, ym. Improvin...»2 systemaattisessa katsauksessa tarkasteltiin erilaisia kliinisiä interventioita muutosmotivaation kasvattamiseen syömishäiriöiden hoidossa. Katsauksessa oli kaksi tutkimuskysymystä: 1) mitä näyttöä on sille, että hoitointerventiot kasvattavat syömishäiriöpotilaiden motivaatiota ja 2) ovatko motivaatiokeskeiset interventiot tehokkaampia vahvistamaan motivaatiota kuin tavanomainen hoito?
Alun perin 260:sta soveltuvuuskriteerit täyttäneestä artikkelista valittiin kvalitatiiviseen synteesiin 42 artikkelia. Osallistujia oli yhteensä 3 241. 19 tutkimuksessa oli transdiagnostinen otos, 15 tutkimuksessa oli anoreksiapotilaita, 2 tutkimuksessa oli bulimiapotilaita, 2 tutkimuksessa oli BED-potilaita (4 ei tarkempaa tietoa). Tutkimusten otoskoko oli 7–212. Osallistujat olivat pääosin naisia, mutta kaikkien tutkimusten sukupuolijakaumasta ei ollut tietoa.
Tutkimusasetelmat vaihtelivat kohorttitutkimuksista RCT-tutkimusasetelmiin (tapaussarja (case series) k = 12, RCT k = 11, open trial k = 6, pilottitutkimus k = 5, kohorttitutkimus k = 4, sekvenssitutkimus k = 2, single arm trial k = 1, muu asetelma k = 1). Interventiot olivat hyvin erilaisia, muun muassa motivaatiokeskeisiä, kuten motivoiva haastattelu ja sen sovellutukset sekä MET (motivational enhancement therapy), sekä syömishäiriöiden hoidossa laajasti käytetyt, KBT, kognitiivinen remediaatioterapia, MANTRA ja tunnetaitoterapia (CREST), psykoedukaatio ja moniperhehoito. Interventiot toteutettiin vaihtelevasti yksilömuotoisina, ryhmäterapiana, perhetapaamisina tai niiden yhdistelmänä avohoidossa, päiväosastojaksolla tai osastohoidossa. Interventioiden kesto vaihteli suuresti yksittäisestä tapaamisesta 12–15 viikon hoitojaksoon. Seuranta-ajat vaihtelivat paljon: 26 tutkimuksessa ei ollut seurantaa, 5 tutkimuksessa ei arvioitu seurannassa motivaatiota, ja 11 tutkimuksessa seuranta-aika vaihteli 6 viikosta 2 vuoteen.
Tulokset:
Tutkimuskysymys 1: 39 tutkimusta 42:sta raportoi merkittävää motivaation vahvistumista hoidon seurauksena riippumatta hoitomuodosta (esim. KBT, KRT tai motivoivan haastattelun sovellutukset). Saavutetut tulokset näyttivät säilyvän seurannassa niissä tutkimuksissa, joissa oli seuranta. 13 tutkimuksessa 17 tutkimuksesta, joissa arviotiin olevan pienin harhan riski, hoito oli tehokas vahvistamaan muutosmotivaatiota.
Tutkimuskysymys 2: 6 tutkimusta (yhteensä 457 osallistujaa) vertaili motivaatiokeskeistä interventiota ja aktiivista tai tavanomaista hoitoa. 3 tutkimuksessa, joissa verrattiin motivaatiokeskeistä interventiota itsehoitoon tai psykoedukaatioon, muutosmotivaatio vahvistui enemmän motivaatiokeskeisen intervention ryhmissä. Sen sijaan niissä 3 tutkimuksessa, jossa muutoskeskeistä interventiota verrattiin aktiiviseen hoitoon (KBT tai tavanomainen hoito), ei eroa havaittu näiden kahden ryhmän välillä.
Lopputulemana arvioitiin, että motivaatiokeskeiset interventiot ovat itsehoitoa tai psykoedukaatiota tehokkaampia vahvistamaan muutosmotivaatiota, mutta eivät tehokkaampia kuin muu aktiivinen hoito, kuten KBT. Huomautuksena todettakoon, että KBT:aan ja moniin syömishäiriöiden hoitomuotoihin on jo lähtökohtaisesti sisällytetty motivaatiokeskeisiä elementtejä. Tällöin erityisesti motivaatioon keskittyvien interventioiden lisääminen hoitoon voi olla turhaa.
Tutkimusten harhan riski arvoitiin pääosin suureksi. Tulosten luotettavuuteen ja vertailtavuuteen vaikuttivat muun muassa tulosten ja tutkimusten suuri heterogeenisyys, tutkimusasetelmien ja käytettyjen arviointimenetelmien sekä lopputulosmuuttujien suuri vaihtelevuus, vaihtelevat ja epäspesifiset motivaatiomittarit.
Knowles ym. (2013) «Knowles L, Anokhina A, Serpell L. Motivational int...»3 arvioivat katsauksessaan motivoivaan haastatteluun perustuvien interventioiden näyttöä syömishäiriöiden hoidossa. Katsauksessa tarkasteltiin sitä, ovatko motivaatioon kohdentuvat interventiot tehokkaita vahvistamaan motivaatiota syömishäiriöiden hoidossa ja lisäävätkö ne hoitoon sitoutumista. Lisäksi tarkasteltiin, johtavatko motivaation vahvistaminen tai sen muutokset hoidon aikana parempaan lopputulokseen syömishäiriön oireissa.
Katsaukseen valittiin 9 artikkelia, jotka raportoivat 7 eri tutkimusta. Osallistujia oli yhteensä 601, ja otoskoko oli 27–225 (ka = 75,7, kh = 44,8). Osallistujien keski-ikä vaihteli eri tutkimuksissa ja oli 16,1–42,5 vuotta (97 % naisia, vaihteluväli 88–100 %). Otoksissa oli anoreksiapotilaita (k = 1 osastohoidossa, k = 1 nuoria), bulimiapotilaita (k = 2, avohoidossa), potilailla, joilla oli BED-oireita (k = 1, ei-kliininen otos), ja transdiagnostisia potilaita (k = 3, ei-kliinisiä ja avohoitopotilaita). Tutkimuksista 5 oli RCT-asetelmia, 1 kontrolloitu asetelma ja 2 ennen ja jälkeen -asetelmia. Motivoivan haastattelun interventiot vaihtelivat 1 tapaamisesta 4 viikoittaiseen tapaamiseen (ryhmä- tai yksilötapaaminen). RCT-tutkimusten vertailuryhmissä vertailtava interventio oli joko KBT (k = 2 RCT, k = 1 kontrolloitu), itsehoito (k = 2) tai tavanomainen hoito (k = 1).
Tulokset: Kirjoittajat toteavat, että motivoivan haastattelun sovellutukset voivat vahvistaa muutosmotivaatiota ei-kliinisissä otoksissa, mutta kliinisissä potilasotoksissa näyttö on ristiriitaista. Motivoivan haastattelun sovellutukset voivat parantaa lopputulosta, jos niitä yhdistetään heikompiin hoitomuotoihin (esim. itsehoito), mutta ei vahvempiin hoitomuotoihin (esim. KBT). Motivaation vahvistamisessa motivoivan haastattelun sovellutukset eivät ole KBT:aa parempia. Hoitoon sitoutumisesta löytyi vain alustavaa näyttöä motivoivan haastattelun sovellutusten puolesta. Motivoivan haastattelun sovellutukset olivat tehokkaampia vähentämään ahmimisoiretta verrattuna itsehoitoon ja ilmeisesti yhtä tehokkaita kuin bona fide -hoitomuodot, kuten KBT. Sen sijaan vain vähän näyttöä löytyi motivoivan haastattelun sovellutusten tehosta kompensatoriseen käyttäytymiseen, eikä lainkaan näyttöä sen tehosta restriktiiviseen syömishäiriöoireeseen.
Lopputuloksena katsauksen kirjoittajat toteavat, että näyttö motivoivan haastattelun sovellutuksien vaikutuksesta muutosmotivaatioon on ristiriitaista. Motivoivan haastattelun sovellutukset vahvistavat ilmeisesti motivaatiota muuttaa ahmimisoiretta ja vähentää ahmimiskäyttäytymistä. Sen sijaan näyttö on vähäistä motivoivan haastattelun sovellusten vaikutuksesta kompensatoriseen tai restriktiiviseen käyttäytymiseen.
Huomautuksena kirjoittajat toteavat, että suhteessa siihen, että motivoivaa haastattelua ja sen sovellutuksia suositellaan hyvin laajasti, näyttö sen tueksi on kuitenkin vain vähäistä, tutkimuksia on tehty vain rajallinen määrä ja metodologisesti ne ovat hyvin vaihtelevan laatuisia.
Yleiskommentti:
Knowlesin ym. (2013) «Knowles L, Anokhina A, Serpell L. Motivational int...»3 ja Denison-Dayn (2018) «Denison-Day J, Appleton KM, Newell C, ym. Improvin...»2 katsauksissa oli useita samoja tutkimuksia (Cassin ym. 2008, Dean ym. 2008, Dunn ym. 2006, Treasure ym. 1999 ja Wade ym. 2009).
Fetahin ym. (2022) «Fetahi E, Søgaard AS, Sjögren M. Estimating the Ef...»1 katsauksessa oli myös samoja tutkimuksia kuin Denison-Dayn katsauksissa (Geller ym. 2011, Cassin ym. 2008, Dunn ym. 2006, Treasure ym. 1999, Vella-Zarb ym. 2015 ja Wade ym. 2009).