Eisler ym. «Eisler I, Simic M, Hodsoll J, ym. A pragmatic rand...»1 vertasivat Englannissa Lontoon alueen syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneissa yksiköissä toteutetussa satunnaistetussa kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa ryhmämuotoista perheterapiaa (multifamily therapy for anorexia nervosa, MFT-AN) perhekohtaisesti toteutettuun perheterapiaan (single family therapy for anorexia nervosa, FT-AN) anoreksian tai muun rajoittavan syömishäiriön hoidossa. Osallistujat olivat 13–20-vuotiaita, ja he täyttivät DSM-IV-kriteerien mukaiset anoreksian tai muun määrittämättömän rajoittavan syömishäiriön diagnostiset kriteerit. 91 % osallistujista oli naispuolisia ja 90 % oli kaukasialaisia. Osallistujat perheineen satunnaistettiin joko yksilöperheterapiaan tai ryhmäperheterapiaan. Hoitovasteen arvioinnissa käytettiin painon, kuukautisstatuksen sekä bulimiaoireet huomioivaa niin sanottua modifioitua Morgan–Russell-tulosmittaria, jonka perusteella hoitotulos määritettiin joko hyväksi, keskinkertaiseksi tai huonoksi. Lisäksi arvioitiin hoidon vaikutusta muihin syömishäiriöön tyypillisesti liittyviin oireisiin.
Ensimmäisessä ryhmässä (FT-AN, n = 82) terapeutti tapasi perhettä aluksi viikoittain ja myöhemmin 3–4 viikon välein. Terapian keskeisiä elementtejä oli perheen merkitys voimavarana, vanhempien rohkaiseminen ottamaan vastuuta sairastuneen ravitsemuksesta, sairauden ulkoistaminen ja psykoedukaatio sekä myöhemmässä vaiheessa syömishäiriön aiheuttamista haitallisista vuorovaikutuskehistä irtautuminen ja nuoruusikäisen sekä koko perheen normaalin kehityskaaren tukeminen.
Toisessa ryhmässä (MFT-AN, n = 85) terapian keskeiset elementit olivat samat, mutta hoitoa toteutettiin 5–7 perheestä koostuvissa ryhmissä 2 terapeutin johdolla. Hoito alkoi 4 päivän intensiivijaksolla, ja myöhemmin ryhmäperhetapaamisia oli 4–8 viikon välein. Terapeutti tapasi perheitä myös erikseen kunkin perheen yksilöllisten tarpeiden pohjalta, mutta lähtökohtaisesti harvemmin kuin verrokkiryhmässä.
Hoitointerventioiden kokonaiskesto oli 12 kuukautta. Kummassakin ryhmässä 9 osallistujaa keskeytti hoidon 3 kuukauden kuluessa. Tilastoanalyysit tehtiin intention to treat -periaatteen mukaisesti. Intervention päättyessä 58 % FT-AN-ryhmän osallistujista ja 76 % MFT-AN-ryhmän osallistujista oli saavuttanut joko hyvän tai keskinkertaisen hoitotuloksen, ja ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (OR = 2,55; 95 % luottamusväli 1,17–5,52; p = 0,018). 18 kuukauden kohdalla (6 kuukautta intervention päättymisestä) FT-AN -ryhmän osallistujista 57 %:n hoitotulos arvioitiin hyväksi tai keskinkertaiseksi ja MFT-AN-ryhmän osallistujista 78 %:n, mutta ryhmien välinen ero ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä (OR 2,01; 95 % luottamusväli 0,91–4,45; p = 0,086). 18 kuukauden kohdalla osallistujakatoa oli tapahtunut molemmissa ryhmissä (58 osallistujaa oli jäljellä FT-AN-ryhmässä ja 64 MFT-AN-ryhmässä). Painon korjaantuminen oli molemmissa interventioryhmissä yhteydessä myös muiden syömishäiriön oireiden lievittymiseen.