Couturier ym. «Couturier J, Kimber M, Szatmari P. Efficacy of fam...»1 tarkastelivat systemaattisessa katsauksessa perhepohjaisen hoidon (family-based treatment, FBT) tehokkuutta nuoruusikäisten syömishäiriöiden hoidossa verrattuna yksilöterapioihin. Katsaukseen sisällytettiin satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joiden osallistujat olivat 12–20-vuotiaita ja täyttivät anoreksian, bulimian tai epätyypillisen syömishäiriön (eating disorder not otherwise specified, EDNOS) diagnostiset kriteerit. Lopputulosmuuttujana oli syömishäiriön remissio. Remissiolle hyväksyttiin useita vaihtoehtoisia määritelmiä, kuten syömishäiriön diagnostisten kriteerien täyttymättömyys tai tietty saavutettu kehonpaino.
Ensimmäisessä meta-analyysissa tarkasteltiin 3:a laadultaan korkeatasoisinta tutkimusta (n = 286). Niistä 1 koski anoreksian perhepohjaista hoitoa ja 2 bulimian tai epätyypillisen bulimian perhepohjaista hoitoa. Perhepohjaisen hoidon ja yksilöterapioiden välillä ei voitu osoittaa merkitsevää eroa remission saavuttamisessa hoidon päättyessä (Z = 1,62; p = 0,11). Kuitenkin, kun verrattiin tuloksia 6–12 kuukauden kohdalla hoidon päättymisestä, perhepohjainen hoito osoittautui yksilöterapioita merkitsevästi tehokkaammaksi (Z = 2,94; p < 0,003).
Toiseen meta-analyysiin sisällytettiin yhteensä 6 tutkimusta, joista 4:ssä tarkasteltiin anoreksian perhepohjaista hoitoa ja 2:ssa bulimian tai epätyypillisen bulimian hoitoa. Pelkästään anoreksiaa koskevista tutkimuksista (n = 204) tehtiin alaryhmäanalyysi, jonka perusteella perhepohjaisen hoidon ja yksilöterapioiden välillä ei ollut merkitsevää eroa remission saavuttamisessa hoidon päättyessä (Z = 1,50; p = 0,13). Tulokset 6–12 kuukauden kohdalla hoidon päättymisestä yhdistettiin ja analysoitiin niiden tutkimusten osalta, joista seurantadataa oli saatavilla (n = 183), ja tässä analyysissa perhepohjainen hoito oli merkitsevästi tehokkaampaa kuin yksilöterapiat (Z = 2,17; p = 0,03).
Yhdysvalloissa ja Kanadassa toteutetussa satunnaistetussa kontrolloidussa monikeskustutkimuksessa Agras ym. «Agras WS, Lock J, Brandt H, ym. Comparison of 2 fa...»2 vertasivat perhepohjaista hoitoa systeemistyyppiseen perheterapiaan nuoruusikäisten anoreksian hoidossa. Tutkimuksen sisäänottokriteerinä oli 12–18 vuoden ikä, DSM-IV-kriteerien mukaisesti diagnosoitu anoreksia (amenorreaa ei vaadittu) ja tutkimuksen alkaessa paino enintään 87 % ihannepainosta. Osallistujat satunnaistettiin saamaan joko manualisoitua perhepohjaista hoitoa (family-based treatment, FBT) tai manualisoitua systeemistyyppistä perheterapiaa (systemic family therapy, SyFT) yhteensä 16 sessiota 9 kuukauden aikana. Yhden session kesto oli 60 minuuttia. Ensisijaisina lopputulosmuuttujina oli kehonpaino prosenttiosuutena ihannepainosta ja anoreksian remissio, jonka määritelmänä oli kehonpaino vähintään 95 % ihannepainosta.
Tutkimuksen osallistujista 89 % oli naisia ja 79 % etniseltä taustaltaan kaukasialaisia. Molemmat hoitointerventiot toteutettiin avohoitona syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneissa yksiköissä. Yhteensä 164 osallistujasta 82 satunnaistettiin perhepohjaiseen hoitoon (FBT) ja 82 systeemistyyppiseen perheterapiaan (SyFT). FBT-ryhmästä 78 osallistujaa ja SyFT-ryhmästä 80 osallistujaa sai hänelle allokoitua hoitoa. FBT-ryhmässä hoidon keskeytti 3 osallistujaa ja SyFT-ryhmässä 7 osallistujaa. Nämä keskeyttäneet osallistujat otettiin mukaan lopulliseen tilastoanalyysiin. Osallistujien keskimääräinen paino tutkimuksen alkaessa oli FBT-ryhmässä 82,3 % ja SyFT-ryhmässä 81,7 % ihannepainosta.
Hoidon päättyessä osallistujien keskimääräinen paino oli FBT-ryhmässä 92,1 % ja SyFT-ryhmässä 91,1 % ihannepainosta, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (efektikoko Cohenin d = 0,13; p = 0,31). Merkitsevää eroa ryhmien välillä painon suhteen ei havaittu myöskään 12 kuukauden seuranta-ajan jälkeen (FBT-ryhmässä keskimääräinen paino oli 94,6 % ja SyFT-ryhmässä 93,3 % ihannepainosta; d = 0,14; p = 0,31). Kuitenkin havaittiin, että FBT johti merkitsevästi nopeampaan painonnousuun ensimmäisten 8 hoitoviikon aikana (p = 0,003). Hoidon päättyessä remission kriteerit (paino vähintään 95 % ihannepainosta) täytti FBT-ryhmässä 33 % ja SyFT-ryhmässä 25 %, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (NNT = 13, p = 0,22). 12 kuukauden seuranta-ajan päätteeksi FBT-ryhmässä 41 % ja SyFT-ryhmässä 39 % oli remissiossa, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (NNT = 59, p = 0,84).
FBT-ryhmässä oli merkitsevästi vähemmän sairaalahoitopäiviä verrattuna SyFT-ryhmään (8,3 vs 21,0; p = 0,002; NNT = 2), ja kokonaiskustannukset huomioiden FBT oli kustannustehokkaampaa kuin SyFT. Systeemistyyppinen perheterapia johti parempaan painon korjaantumiseen niillä osallistujilla, joilla oli runsaasti obsessiivis-kompulsiivisia oireita.