Nielutulehdukset (mm. nielutulehdus, angiina, adenovirusinfektio ja mononukleoosi)

Käyvän hoidon potilasversiot
14.2.2012
Kirsi Tarnanen, Hans Blomberg ja Alpo Vuorio

Käypä hoito -suositus «Nielutulehdus»1

Nielutulehdus on yleinen vaiva, joka paranee yleensä itsestään tai vaatii korkeintaan kipua lievittävää hoitoa. Silloin, jos nielutulehduksen aiheuttajaksi todetaan streptokokki A (Str A) eli angiinabakteeri, hoitona on antibiootti, tavallisimmin penisilliini. Angiina todetaan aina joko nieluviljelyllä tai pikatestillä.

Nielutulehduksen aiheuttajia – osa bakteereja, osa viruksia – on yli sata

Suuren osan bakteerien aiheuttamista nielutulehduksista aiheuttavat streptokokit (streptokokki A sekä ryhmät C ja G). Streptokokki A liittyy 5–10 prosenttiin aikuisten ja 15–30 prosenttiin lasten nielutulehduksista. Alle 3-vuotiailla streptokokki A:n aiheuttama angiina (akuutti nielurisatulehdus, tonsilliitti) on sen sijaan harvinainen.

Suurimman osan nielutulehduksista aiheuttavat virukset. Viruksen aiheuttamaan nielutulehdukseen viittaavat yskä, nuha, silmien sidekalvotulehdus, käheys, ripuli ja virustaudeille tyypilliset ihottumat.

Adenovirus on streptokokki A:n jälkeen yleisin nielutulehduksen aiheuttaja, ja sitä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, kuitenkin yleisimmin alle 5-vuotiailla lapsilla. Adenovirus-potilaista 30–50 prosentilla on nuhaa ja yskää, ja nimenomaan lasten adenovirus-infektiolle on tyypillistä korkea ja pitkäkestoinen kuume. Adenovirusinfektiota ei normaalisti tutkita eikä siihen ole hoitoa.

Epstein–Barrin virusta esiintyy 2–9 prosentilla nielutulehduspotilaista, ja se aiheuttaa lähinnä murrosikäisiä vaivaavan mononukleoosin, jota kutsutaan myös pusutaudiksi. Se voi olla myös sytomegaloviruksen (CMV) aiheuttama. Mononukleoosin oireita ovat kova kurkkukipu, peitteiset nielurisat, kaulan imusolmuketulehdus, usein pernan tai maksan suureneminen ja pitkäkestoinen kuumeilu. Osalla potilaista todetaan myös silmäluomien turvotusta.

Mononukleoosiin ei ole parantavaa lääkehoitoa. Kivun hoitaminen oireiden mukaan ja nesteytys ovat tärkeitä, koska tauti voi pahimmillaan kestää useita viikkoja, joissakin tapauksissa jopa parisen kuukautta. Kipulääkitys lievittää nielemiskipua, ja kipulääkkeen ottaminen puolisen tuntia ennen ruokailua helpottaa myös syömistä.

Angiina todetaan aina joko nieluviljelyllä tai pikatestillä

Angiinalle on tyypillistä oireiden nopea alku, kurkkukipu, kuume (yli 38 °C), nielurisojen valkoiset pilkut tai katteet, leuanalaiset aristavat ja turvonneet imusolmukkeet sekä päänsärky ja etenkin lapsilla vatsakipu, pahoinvointi ja oksentelu.

Jos epäillään angiinaa, nielunäyte otetaan vähintään 15-vuotiaalta, jolla on ainakin kaksi seuraavista oireista: kuumetta yli 38 astetta, leuanalusimusolmukkeiden turvotusta tai nielurisojen peitteitä mutta ei yskää. Alle 15-vuotiaalla riittää näistä oireista yksi.

Pikatestin käyttö on perusteltua vain, jos sen tulos valmistuu potilaan odottaessa.

Myös terveiden oireettomien henkilöiden nielusta voi löytyä streptokokkeja, eikä ole kysymys angiinasta vaan puhutaan streptokokkikantajista. Kantajia ei hoideta.

Angiinaa hoidetaan antibiooteilla

Angiinan hoitoon käytetään ensisijaisesti penisilliinia: aikuisille 2–3 miljoonaa yksikköä/vrk ja lapsille 50 000–100 000 yks/kg/vrk jaettuna 2–3:een annokseen 10 vuorokauden ajan. Penisilliiniallergisille käytetään pääasiassa kefalosporiinia. Muita käytettäviä antibiootteja ovat makrolidit tai klindamysiinit. Hoidon jälkeen ei tarvitse ottaa nieluviljelyä enää erikseen.

Jos penisilliini ei lievitä angiinan oireita muutamassa päivässä tai potilaan oireet pahenevat, on potilas syytä tutkia uudelleen. Oireet voi nimittäin aiheuttaa samanaikainen virusinfektio, jolloin lääkkeen vaihdosta ei ole hyötyä.

Toistuvat angiinat

Jos potilaalla esiintyy puolen vuoden aikana vähintään kolme tai vuoden aikana vähintään neljä streptokokin aiheuttamaa angiinaa, puhutaan toistuvista nielurisatulehduksista. Suurimmalla osalla (90–96 %) toistuvaa angiinaa potevien nielussa on sellaisia bakteereja, joihin penisilliini ei tehoa. Tällöin harkitaan joko lääkkeen vaihtoa tai täydentämistä niin, että se tehoaa myös näihin bakteereihin.

Jälkitaudit

Antibioottihoito vähentää jälkitauteja, joita voivat olla kurkkupaise, korvatulehdus, poskiontelotulehdus tai harvinaisempina reumakuume tai munuaiskerästulehdus.

Kurkkupaise on yleisin nuorilla aikuisilla esiintyvä pään ja kaulan alueen syvä infektio. Se on yleensä toispuoleinen ja voi kehittyä antibioottikuurista huolimatta. Lapsilla se on harvinainen. Kurkkupaiseen oireita ovat kuume, voimakas kurkkukipu (joka on yleensä pahempi paiseen puolella), nielemisvaikeudet ja monesti samanpuoleinen korvasärky. Lisäksi suulaki on punoittava, turpea ja pehmeä, risa on usein suurentunut ja katteiden peittämä, potilaalla on leukalukko, hänen puheensa puuroutuu ja kaulan alueella on imusolmuketulehdus. Varsinaista paisetta eli absessia edeltävä tilanne on nimeltään nielurisanympärystulehdus.

Hoitona on paiseen aukaiseminen ja antibioottihoito sekä lisähoitona nesteytys ja kivunhoito.

Nielurisojen poistoleikkaus

Nielurisojen poistoleikkausta harkitaan silloin, kun

  • potilaalla esiintyy vähintään neljä streptokokin aiheuttamaa nielurisatulehdusta vuodessa tai vähintään kolme tulehdusta puolessa vuodessa tehokkaasta lääkehoidosta huolimatta
  • kurkkupaise ei parane tyhjentämällä ja lääkehoidolla tai uusiutuu tai
  • lapsella on kurkkupaise.

Jos tulehdus pääsee etenemään kurkkupaiseeksi asti, on käytäntönä poistaa nielurisat aikuisilla toisen paiseen ja lapsilla jo ensimmäisen paiseen yhteydessä. Myös aikuisilla nielurisojen poistoleikkaus tehdään herkästi jo ensimmäisen paiseen yhteydessä, mikäli se on molemminpuolinen.

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen ja sen ovat tarkistaneet työryhmän puheenjohtaja, yleislääketieteen erikoislääkäri Hans Blomberg Sipoon terveyskeskuksesta ja työterveyslääkäri, Käypä hoito -toimittaja Alpo Vuorio Mehiläinen Airportista Vantaalta.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.