Diagnostiikassa keskeisiä ovat suun limakalvojen säännöllinen tutkiminen ja vaaratekijöiden
tunnistaminen.
Kliinisessä tutkimuksessa todetusta limakalvomuutoksesta otetaan edustava kudosnäyte,
jos kliininen diagnoosi on epäselvä tai epäillään muutoksen pahanlaatuisuutta.
Varhainen diagnoosi ja riskikäyttäytymisestä luopuminen parantavat ennustetta.
Suusyövän hoidon suunnittelu on keskitetty yliopistosairaaloiden moniammatillisille
työryhmille, ja hoito toteutetaan yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa.
Suusyövän hoito koostuu leikkauksesta tai leikkauksen ja (kemo)sädehoidon yhdistelmästä.
Solunsalpaajalääkitys yksinään ei ole parantava hoito.
Solunsalpaajien ja sädehoidon yhtäaikaiskäyttö on parantanut sädehoidon tuloksia pään
ja kaulan alueen syövissä mutta lisännyt akuutteja haittavaikutuksia.
Sädehoidon nopeasti ilmaantuvia haittavaikutuksia ovat suun kuivuus, limakalvojen
mukosiitti, makuaistin muutokset, hiivasieni-infektio ja leukalukko ja mahdollisia
myöhäisvaikutuksia hampaiden reikiintyminen sekä luun osteoradionekroosi.
Potilaan seuranta on oleellinen osa hoitoa. Suusyöpäpotilaita seurataan yleensä 5
vuoden ajan hoitoyksikössä tai sen kanssa yhteistyössä toimivassa terveydenhuoltoyksikössä
ja sen jälkeen perusterveydenhuollossa. Suusyövän sairastaneen potilaan riski saada
uusi syöpä on suurentunut, joten suun vuosittaiset tarkastukset koko elämän ajan ovat
suositeltavia.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseuran Apollonian asettama
työryhmä