Takaisin Tulosta

Osteoporoosi

Käyvän hoidon tiivistelmät
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä
9.12.2020

Käypä hoito -suositus «Osteoporoosi»1

  • Suosituksella pyritään parantamaan osteoporoosin diagnostiikkaa ja luomaan yhtenäinen käytäntö osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten.

Määritelmät

  • WHO:n laitekeskeisen määritelmän mukaan aikuisilla osteoporoosia edustaa lonkan ja lannerangan luuntiheys, joka on vähintään 2,5 keskihajontaa (SD, standard deviation) pienempi kuin terveiden 20–40-vuotiaiden naisten keskimääräinen luuntiheys (T-luku ≤ –2,5) ("tiheysosteoporoosi").
  • NIH:n (National Institutes of Health) määritelmän mukaan osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen altistaa murtumalle ("murtumaosteoporoosi").

Osteoporoosi ja murtumien epidemiologia

  • Pienentynyt luuntiheys (osteopenia tai osteoporoosi) on arvioiden mukaan noin 43,9 %:lla yli 65-vuotiaista.
  • Suomessa tapahtuu arvioiden mukaan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen.

Diagnostiikka

  • Osteoporoosin varhaisdiagnostiikan tavoitteena ovat sairauden toteaminen ja vaikuttavan hoidon aloittaminen ennen murtumaa. Murtumatapausten tunnistaminen ja murtumapotilaiden hoitoon ohjaus ovat sekundaariprevention kannalta keskeistä.
  • Luuntiheys on toistaiseksi ainoa osteoporoosin määritelmään kuuluva tekijä, jota voidaan kliinisessä työssä mitata.
  • Ennen murtumaa osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella ("tiheysosteoporoosi").
  • Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee selvittää, onko kyse primaarisesta vai sekundaarisesta osteoporoosista.

Osteoporoosin seulonta

  • Väestötasolla luuntiheyden suuntaamaton seulonta ei ole tarkoituksenmukaista, koska suurin osa murtumista tapahtuu muille kuin tiheysosteoporoosipotilaille.
  • Seulonta suunnataan murtuman saaneisiin ja suuren murtumariskin potilaisiin.
  • FRAX (Fracture Risk Assessment Tool) on murtumien riskitekijäanalyysi. Se laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden (%) 10 vuoden ajaksi, mikä helpottaa murtumariskin kokonaisarviota ja hoitopäätöksen tekoa.
  • Perifeerisillä luuntiheysmittareilla voidaan seuloa potilaita sentraaliseen luuntiheysmittaukseen, mutta niillä ei voi tehdä osteoporoosin diagnoosia.

Osteoporoosin ja murtumien ehkäisy

  • Osteoporoosin ehkäisyn tavoitteena on murtumien ehkäisy. Kaatumisten ehkäisy on tärkeä osa osteoporoottisten murtumien ehkäisyä.
  • Vajaaravitsemus lisää kaatumisten ja niistä johtuvien vammojen, kuten luunmurtumien vaaraa.
  • Ikääntymiseen ja moniin sairauksiin liittyy sarkopeniaa (lihasmassan ja lihasvoimien pienenemistä), jonka on todettu olevan yhteydessä sekä kaatumisiin että osteoporoosiin (ns. osteosarkopenia) ja siten suurentuneeseen murtumariskiin.
  • Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen, vajaaravitsemuksen tunnistaminen, oikeista ravitsemus- ja liikuntatottumuksista huolehtiminen, tupakoinnin lopettaminen ja kaatumisen ehkäisy. Ravinnon kalsium on ensisijainen kalsiumin saannin turvaaja. Osteoporoosipotilaan D-vitamiiniannoksen tulisi perustua S-25(OH)D-pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).

Osteoporoosin hoito

Tavoitteet

  • Osteoporoosin hoidon tavoitteena on luunmurtumien – erityisesti nikama- ja lonkkamurtumien – esto.
  • Lääkehoidon tarve ja kesto ovat yksilöllisiä, ja ne määräytyvät potilaan murtumariskin perusteella.
  • Osteoporoosilääke valitaan niistä lääkkeistä, jotka tutkimuksissa (tutkittavat menopaussin ohittaneita naisia, keski-ikä 65–70 vuotta) ovat estäneet radiologisia tai kliinisiä osteoporoottisia murtumia.
  • Huomioitavia ryhmiä ovat pitkäaikainen glukortikoidihoito, lasten, miesten ja diabetes- sekä gerasteniapotilaiden osteoporoosi, joiden erityispiirteet vaikuttavat hoidon valintaan.

Hoidon organisointi ja porrastus

  • Alueelliset osteoporoosihoitajapohjaiset hoitomallit ja - ketjut ovat osoittautuneet toimiviksi.

Seuranta

  • Seurannan tavoitteena on määrittää sairauden kulku ja hoidon hyödyt ja haitat. Osteoporoosia sairastavalle laaditaan hoitosuunnitelma yhdessä hänen kanssaan.

Hoidon parantamisen avainalueet

  • Väestötasolla tulee kiinnittää huomiota osteoporoosin lääkkeettömän ehkäisyn perusasioihin eli kalsiumin ja D-vitamiinin riittävään saantiin, oikeisiin liikuntatottumuksiin, tupakoinnin lopettamiseen ja kaatumisten estämiseen.
  • Osteoporoosin hoidon järjestelyt on aloitettava sekundaaripreventiosta murtuman yhteydessä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä

Leo Niskanen (pj.)

Jyrki Kettunen

Anna-Mari Koski

Christel Lamberg-Allardt

Antti Malmivaara

Ville Mattila (Käypä hoito -toimittaja)

Maria Nuotio

Joonas Sirola

Marjo Tuppurainen

Helena Valta

Jorma Komulainen (kokoava kirjoittaja)