Systemoidussa kirjallisuuskatsauksessa «Hayden JA, Ellis J, Ogilvie R, ym. Exercise therap...»1 löytyi 249 satunnaistettua vertailututkimusta, joissa oli yhteensä 24 486 potilasta. Tutkimuksista 39 % vertasi harjoittelua hoidotta jättämiseen (4 tutkimuksessa verrokkina oli lumeinterventio) ja 61 % muihin konservatiivisiin hoitomuotoihin, kuten edukaatioon (32 %), fysikaaliseen terapiaan (30 %), manuaaliseen terapiaan (15 %), sähköhoitoihin (6 %) ja psykologiseen terapiaan (6 %). Katsauksessa mukana olleista tutkimuksista 122 oli toteutettu Euroopassa, 38 Aasiassa, 33 Pohjois-Amerikassa, 24 Lähi-idässä, 15 Etelä-Amerikassa, 12 Oseaniassa ja 4 Afrikassa. Yksi tutkimuksista oli tehty useammalla alueella. Tutkimusten osallistujien keski-ikä oli 43,7 vuotta ja osallistujista keskimäärin 59 % oli naisia.
Katsauksessa tehdyssä meta-analyysissa oli kohtalaista näyttöä siitä, että terveydenhuoltoon hakeutuneilla potilailla, joilla on pitkittynyttä selkäkipua, harjoittelu todennäköisesti johtaa hoitamatta jättämistä, tavanomaista hoitoa tai lumehoitoa hieman parempaan kivun lievittymiseen (keskimääräinen ero -15,2 pistettä; 95 % luottamusväli: -18,3 – -12,2 skaalalla 0–100) ja toimintakyvyn paranemiseen (keskimääräinen ero -6,8 pistettä; 95 % luottamusväli: -8,3 – -5,3). Toimintakyvyn suhteen erot eivät ole kliinisesti merkittäviä. Harjoittelu lievitti kipua (keskimääräinen ero -9,1 pistettä; 95 % luottamusväli: -12,6 – -5,6) ja paransi toimintakykyä (keskimääräinen ero -4,1 pistettä; 95 % luottamusväli -6,0 – -2,2) hieman paremmin kuin muut selkäkivun hoitomuodot, mutta erot eivät ole kliinisesti merkittäviä. Alaryhmäanalyysien mukaan harjoittelu on todennäköisesti tehokkaampaa kivunlievityksessä kuin pelkkä edukaatio (keskimääräinen ero -12,2 pistettä; 95 % luottamusväli -19,4 – -5,0) tai harjoittelua sisältämätön fysioterapia (keskimääräinen ero -10,4 pistettä; 95 % luottamusväli -15,2 – -5,6). Eroa manuaaliseen terapiaan verrattuna ei havaittu (keskimääräinen ero 1,0; 95 % luottamusväli -3,1–5,1). Erot eivät olleet kliinisesti merkittäviä.
Katsauksen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä harjoittelun turvallisuudesta ja haittavaikutuksista, sillä suuri osa tutkimuksista ei raportoinut niitä. Kuitenkin niissä tutkimuksissa, jotka raportoivat haittavaikutuksia, haittavaikutuksia oli vähän ja ne olivat lieviä, kuten lyhytkestoista lihaskipua.
Katsauksen tekijöiden johtopäätöksenä on, että harjoittelu on todennäköisesti hyvä hoitomuoto pitkittyneessä alaselkäkivussa, sillä harjoittelulla näyttää todennäköisesti olevan hieman kipua lievittävää ja toimintakykyä parantavaa vaikutusta, vaikka erot toimintakyvyssä muihin aktiviisiin ja inaktiivisiin hoitomuotoihin verrattuna eivät ole kliinisesti merkittäviä. Kun valitaan potilaalle sopivaa harjoittelumuotoa, kliinikon tulee ottaa huomioon useita tekijöitä, kuten potilaan mieltymykset, harjoittelumuodon soveltuvuus, saatavuus ja kustannukset.
Kommentit:
Verrattuna aiempaan Käypä hoito -suositukseen, johtopäätökset pysyvät samanlaisina, mutta luottamus tuloksiin on edelleen vahvistunut tutkimusten määrän lisääntymisen ja paremman metodologisen laadun myötä.
Tutkimuksissa oli heterogeenisyyttä, ja tutkimusten harhan riski vaihteli, mutta herkkyysanalyysit eivät muuttaneet katsauksen johtopäätöksiä.