Takaisin

Glukoosirasitus diabetesdiagnoosin tekemiseksi oireettomalla henkilöllä

Näytönastekatsaukset
Bo Isomaa
15.1.2016

Näytön aste: A

Oireettomalla henkilöllä diabetesdiagnoosin toteamiseksi tarvitaan glukoosirasitus.

Kyseessä on kolmen sairaanhoitopiirin alueella (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pirkanmaa) suoritettu väestötutkimus «Peltonen M, Korpi-Hyövälti E, Oksa H ym. Lihavuude...»1, johon kutsuttiin 4 500 satunnaisotannalla poimittua iältään 45–74-vuotiasta miestä ja naista. Tutkimukseen osallistui 62 % kutsutuista miehistä ja 67 % naisista. Diabeteksen diagnoosi perustui kahden tunnin glukoosirasitukseen (75 g). Glukoosiaineenvaihdunnan tulkinnassa käytettiin WHO:n 1999 kriteereitä.

Miehistä 7,4 % ja naisista 4,3 % oli aikaisemmin diagnosoitu diabetes. Aiemmin tunnistamatonta diabetesta todettiin miehillä 8,3 % ja naisilla 6,9 %. Uusien diabeetikoiden diagnoosi perustui 55 %:lla glukoosirasituksen kohonneeseen 2 tunnin arvoon. Glukoosirasituksen perusteella todettiin tämän lisäksi heikentynyt glukoosinsieto 14,7 % miehistä ja 15,9 % naisista.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Tuore suomalainen väestötutkimus, jonka osallistumisprosentti oli kohtalaisen hyvä. Osallistuminen oli heikoin 45–54-vuotiaiden miesten ikäryhmässä, jossa 56 % osallistui tutkimukseen. Glukoosirasituksen suorittamisessa oli ongelmia 2 %:lla osallistuneista.

Kyseessä on raportti «DECODE Study Group. Age- and sex-specific prevalen...»213 tutkimuksesta 9:ssä Euroopan maassa. Tutkimukseen hyväksyttiin väestöpohjaisia tutkimuksia, joita oli suoritettu vuoden 1980 jälkeen ja joihin osallistuivat sekä miehet että naiset ainakin kahdesta ikäryhmästä. Kaikki tutkimukset perustuivat 2 tunnin glukoosirasituskokeeseen (75 g) ja WHO:n 1999 kriteereihin. DECODE-tutkimukseen (Diabetes Epidemiology: Collaborative Analysis of Diagnostic Criteria in Europe) osallistui yhteensä 7 680 miestä ja 9 251 naista ikäryhmistä 30–89 vuotta.

Glukoosirasituksen 2 tunnin keskiarvo nousi lineaarisesti iän mukana ja erityisesti 50 ikävuoden jälkeen. Naisilla 2 tunnin glukoosiarvo oli korkeampi kuin miehillä. Diagnosoimattoman diabeteksen osuus vaihteli miehillä 40–70 % ja naisilla 39–58 % ikäryhmästä riippuen. Osuus oli korkein nuorilla miehillä. Diagnosoimattoman diabeteksen esiintyvyys perustui enemmän kohonneeseen 2 tunnin arvoon kuin paastoglukoosiarvoon. Tämä korostui naisilla ja etenkin yli 70-vuotiailla.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Tutkimuksessa oli mukana Monika-Finland-tutkimuksesta 1 841 henkilöä (45 % miehiä, keski-ikä 54 vuotta) ja Oulusta 309 henkilöä (39 % miehiä, keski-ikä 76 vuotta). Oulun aineistossa diabeteksen esiintyvyys oli koko tutkimuksen korkeimpia etenkin vanhojen naisten kohdalla.

Italialaisessa monikeskustutkimuksessa GENFIEV (Genetics, pathophysiology and evolution of diabetes) «Bianchi C, Miccoli R, Bonadonna RC ym. Pathogeneti...»3 verrattiin HbA1c:n ja glukoosirasituskokeen käyttöä korkean diabeteksen riskin omaavilla henkilöillä. Tutkimuksessa oli mukana 844 henkilöä (miehiä 44 %, keski-ikä 49,5±11 vuotta, BMI 29±5). Heille suoritettiin 75 g glukoosirasitus, määritettiin HbA1c arvo sekä selvitettiin useita metabolisia riskitekijöitä.

Glukoosirasituskokeen perusteella (ADA kriteerit 2003) 43 %:lla oli normaali glukoosinsieto, 42 %:lla alentunut glukoosinsieto ja 15 %:lla uusi diabetes. HbA1c arvon perusteella 38 %:lla oli alentunut glukoosinsieto (HbA1c 5,7–6,4 %) ja 11 %:lla oli diabetes (HbA1c ≥ 6,5 %. Niiden henkilöiden keskuudessa, joilla HbA1c arvo oli normaali (< 5,7 %), todettiin glukoosirasituskokeen perusteella alentunut glukoosinsieto 33 %:lla ja diabetes 5 %:lla. Tutkimushenkilöillä, joilla oli poikkeava glukoosinsieto sekä glukoosirasituskokeen että HbA1c:n perusteella, todettiin heikompi metabolinen riskiprofiili.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Kyseessä ei ole väestötutkimus vaan riskihenkilöihin suunnattu monikeskustutkimus. Tutkimuksessa HbA1c tunnistaa selvästi vähemmän henkilöitä, joilla on alentunut glukoosinsieto ja diabetes verrattuna glukoosirasituskokeeseen.

Kirjallisuutta

  1. Peltonen M, Korpi-Hyövälti E, Oksa H ym. Lihavuuden, diabeteksen ja muiden glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä. Dehkon 2D-hanke. Suom Lääkäril 2006;3:163-8
  2. DECODE Study Group. Age- and sex-specific prevalences of diabetes and impaired glucose regulation in 13 European cohorts. Diabetes Care 2003;26:61-9 «PMID: 12502659»PubMed
  3. Bianchi C, Miccoli R, Bonadonna RC ym. Pathogenetic mechanisms and cardiovascular risk: differences between HbA(1c) and oral glucose tolerance test for the diagnosis of glucose tolerance. Diabetes Care 2012;35:2607-12 «PMID: 22912427»PubMed