Ruotsalaisessa RCT-tutkimuksessa «Nilsson H, Limchaichana N, Nilner M ym. Short-term...»1 verrattiin pehmeää purentakiskoa (T-ryhmä, n = 36, keski-ikä 35 vuotta, vaihteluväli 14–67 vuotta) lumekiskohoitoon (ei-okkludoiva palatinaalilevy, C-ryhmä, n = 37, keski-ikä 33 vuotta, vaihteluväli 13–68 vuotta) lihas- tai nivelperäisestä TMD:stä kärsivien potilaiden hoidossa. Päävastemuuttujat olivat 30 % kivun alenema pahimmillaan esiintyvästä TMD-kivusta käyttäen VAS-janaa (visual analogue scale) ja CPI-indeksiä (characteristic pain intensity), jolla mitattiin kivun voimakkuutta. Muuttujia tarkasteltiin 10 viikon ja 12 kuukauden kuluttua. Kliinisesti merkittävänä pidettiin 30 % kivun alenemaa. Toinen vastemuuttuja oli leuan funktio, joka mitattiin ns. Jaw disablity check -listan avulla.
Kummassakin ryhmässä havaittiin tilastollisesti merkitsevä (p = 0,000) pahimman kivun 30 % alenema 10 viikon jälkeen, T-ryhmässä 22 (63 %) ja C-ryhmässä 17 (52 %) potilaalla. Vaikka kummassakin ryhmässä VAS-janalla mitattu kipu väheni merkittävästi kaikkina mittauskertoina, ei ryhmien välillä havaittu kivun alenemassa tilastollisesti merkitsevää eroa. NNT oli 9,0. Myös CPI laski kummassakin ryhmässä ilman tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Leuan funktio parani vastaavasti kummassakin ryhmässä ilman eroja ryhmien välillä.
Ruotsalaisen tutkimuksen «Nilsson H, Limchaichana N, Nilner M ym. Short-term...»1 pitkäaikaisanalyysissä «Nilsson H, Vallon D, Ekberg EC. Long-term efficacy...»2 (12 kuukautta, intent-to-treat) samoilla potilailla havaittiin 30 %:n pahimman kivun alenema T-ryhmässä 19 potilaalla (48 %) ja C-ryhmässä 14 potilaalla (35 %) ilman tilastollista eroa ryhmien välillä (p = 0,256). NNT oli 14. CPI-indeksissä havaittiin 30 % alenema T-ryhmässä 20 (50 %) ja C-ryhmässä 17 (42 %) potilaalla ilman eroa ryhmien välillä (p = 0,501).
Tutkijat kyseenalaistavat pehmeän resilienssikiskon käytön TMD-potilaiden hoidossa.
Yhdysvaltalaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa hoitotutkimuksessa «Truelove E, Huggins KH, Mancl L ym. The efficacy o...»3 verrattiin 1 vuoden seurannassa 3 hoitoryhmää: omahoitoryhmä (UT, n = 64), omahoito + tehdasvalmisteinen, pehmeäpintainen vinyylikisko (UT + SS, n = 68) ja omahoito + kovapintainen, yksilöllinen, laboratoriovalmisteinen purentakisko (UT + HS, n = 68) TMD-vaivoista kärsivien potilaiden hoidossa. Itsehoito käsitti leuan rentouttamista, opastusta haitallisten tapojen vähentämiseksi, lämpöpakkauksia, tulehduskipulääkkeitä (NSAIDs) ja liikeharjoituksia. Päävastemuuttuja oli CPI:n muutos (Characteristic pain intensity, kivun voimakkuus). Muita vastemuuttujia olivat muun muassa kivun kesto, itseraportoitu hampaiden pureminen, bruksismi ja leuan toiminnan rajoitukset. Tuloksia evaluoitiin 3, 6, ja 12 kuukauden jälkeen.
Tulokset (intent-to-treat) osoittivat, että CPI-arvo väheni tilastollisesti merkitsevästi kaikissa 3 ryhmässä (P < 0,0001) ilman eroja ryhmien välillä. Myös kivun kestossa havaittiin samansuuntaisia muutoksia ilman ryhmien välisiä eroja. Suun avauksen, sivuliikkeiden tai protruusioliikkeiden suhteen ei ollut missään vaiheessa eroja ryhmien välillä.
Loppupäätelmä oli, että kaikkien ryhmien kipuoireet vähenivät keskimääräisesti ajan myötä, eikä konventionaalinen kova, yksilöllisesti laboratoriossa valmistettu stabilisaatiokisko ollut tehokkaampi kuin tehdasvalmisteinen pehmeä kisko. Kumpikaan kisko ei tuonut mitään lisähyötyä potilaiden hoitotulokseen verrattuna omahoitoon.
Tulosten perusteella tutkijat ehdottavat, että kliinikon pitäisi harkita taloudellisesti edullisia hoitovaihtoehtoja, kuten omahoidon ohjeistusta ilman purentakiskohoitoa, potilaille.
Yhdysvaltalaisessa satunnaistetussa, sokkoutetussa (single-blinded) tutkimuksessa «Wright E, Anderson G, Schulte J. A randomized clin...»4 verrattiin pehmeää purentakiskohoitoa (n = 10), palliatiivista hoitoa (n = 10) ja ei mitään hoitoa saaneita (n = 10) lihasperäisistä TMD-vaivoista kärsiviä potilaita (ikä 18–60 vuotta) 4–11 viikon hoitojakson jälkeen. Pehmeä purentakisko valmistettiin alaleukaan valmiista vinyylilevystä ja sovitettiin potilaan suuhun stabiiliin, toimivaan purentaan Dawsonin periaatteiden mukaisesti. Kiskoa ohjeistettiin käyttämään ympäri vuorokauden. Palliatiiviseen hoitoon kuuluivat itsehoidon ohjeistus suullisesti ja kirjallisesti, kosteiden lämpö- tai jääpakkausten käyttö, ohjeet pehmeästä ruuasta, narskuttelun ja kofeiinin käytön vähentämisestä, oikean nukkumisasennon valitsemisesta sekä reseptivapaiden lääkkeiden käytöstä tarvittaessa. Ei-hoitoa saaneessa ryhmässä potilaat eivät saaneet kumpaakaan edellä mainittua hoitoa. Vastemuuttujia olivat modifioitu oireindeksi (modified Symptom Severity Index, SSI), maksimaalinen kivuton suun avaus, algometrilla mitattu lihasten kipukynnys ja hammaskontaktien muutokset. Ryhmien välillä ei ollut eroja tutkimuksen alkaessa.
Hoidon jälkeen pehmeä kiskoryhmä poikkesi merkitsevästi 2 muusta ryhmästä (P < 0,05).
Hammaskontaktien muutoksissa ei havaittu eroja ryhmien välillä seurannan aikana. Hoitoajan vaihtelun vuoksi (4–11 viikkoa) regressioanalyysillä testattiin hoidon pituuden merkitys kyseisten 3 ryhmän 4 vastemuuttujalle. Tulokset osoittivat, että hoitoajan pituuden vaihtelu ei vaikuttanut lopputulokseen.
Tulosten mukaan pehmeä purentakisko on tehokkaampi kuin palliatiivinen hoito tai ei mitään hoitoa lyhyellä aikavälillä TMD-vaivojen hoitamisessa. Se ei aiheuta muutoksia hammaskontakteissa.