Tulosta

Ohje vanhemmille atooppisesta ekseemasta

Lisätietoa aiheesta
26.5.2016
Anna Pelkonen

Mitä vanhempien olisi hyvä tietää lapsen atooppisesta ihottumasta ja sen hoidosta:

Atooppinen ekseema/ihottuma on krooninen ja kutiseva ihosairaus. Sen syy ei ole ruoka-allergia, vaan tulehdus ihon ylemmissä rakenteissa. Ihon läpäisyesteen toiminta on heikompaa kuin terveessä ihossa, jolloin iho haihduttaa vettä normaalia enemmän ja iho kuivuu, kutisee ja ärtyy. Toisaalta ärsyttävät tekijät, kuten bakteerit, allergeenit yms. läpäisevät herkemmin ihon ja pahentavat oireilua. Kutinan seurauksena ihoa raavitaan, jolloin iholle tulee rupia, pieniä haavoja ja iho paksuuntuu. Iho voi myös infektoitua.

Taudin kululle on tyypillistä vaikeasti ennustettavat pahenemisvaiheet, joiden syy jää usein epäselväksi. Esimerkiksi hikoilu, ihon mekaaninen ärsytys ja hengitystieinfektio voivat pahentaa ihon oireilua. Atooppinen ihottuma todetaan oireiden ja ihottuman ulkonäön perusteella eikä tutkimuksia ei tarvita. Osalla atooppista ihottumaa sairastavista on myös allerginen nuha ja joillakin myös astma. Vain jos ihottuma ei parane paikallishoidolla ja on vaikea, kannattaa alle 1 vuoden ikäisiltä lapsilta etsiä ruoka-allergiaa pahentavana tekijänä.

Hoidolla pyritään rauhoittamaan kutina ja ihon tulehdus. Hoitona on paikallishoito, yleensä perusvoiteilla jatkuvasti ja kortisonivoiteilla toistuvina jaksoina. Ihottuma ei parane 1 tai 2 hoitojaksolla, vaan ihomuutokset palaavat jossain vaiheessa kortisonirasvauksen loputtua. Suurimmalla osalla oireet ovat lieviä. Atooppinen ihottuma kutisee aina, ja kutinan hoito on paikallishoito. Antihistamiineista ei ole apua. Jos kutinaa on paljon, voidaan ohjata käyttämään sidoksia ihottuma-alueille.

Atooppinen ihottuma alkaa yleensä alle 2 vuoden iässä. Ennuste on yleensä hyvä, ja ihottuma rauhoittuu lapsuusvuosien aikana mutta voi pahentua uudelleen aikuisiässä, koska ihotyyppi säilyy. Atooppinen ihottuma myös muuttaa muotoaan eri ikäkausina. Vauvoilla se esiintyy poskissa, päänahassa, vartalolla ja raajojen ojentajapuolilla, leikki- ja kouluikäisillä taipeissa, pakaroissa ja takareisissä (ratsupaikkaihottuma) ja murrosiässä yleensä pään alueella ja ylävartalolla. Erityismuotoja ovat niin sanottu lumipalloihottuma käsissä ja kumisaapasihottuma jaloissa.

Yhteenveto: Atooppinen ihottuma on krooninen ihosairaus, jonka oireilu yleensä helpottuu ajan kuluessa. Hoitona on paikallishoito.

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS Atooppinen ekseema
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko