


Bianca Arrhenius
Aloitin huhtikuussa osa-aikaisena Käypä hoito -toimittajana. Lisäksi työskentelen ammatinharjoittajana Lääkärikeskus Aavassa, jossa pidän yleislääkärin vastaanottoa. Olen kotoisin Helsingistä ja opiskellut täällä lääkäriksi. Olen erikoistunut yleislääketieteeseen ja väitellyt oppimishäiriöistä. Näyttöön perustuva lääketiede on erityisen lähellä sydäntäni, joten olen todella innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta. Ensivaikutelma työporukasta sekä Duodecimista työnantajana on mitä mainioin!
Perheeseeni kuuluu puoliso ja kaksi lasta. Vapaa-aika kuuluu perheen parissa puuhastellen ja kotisalilla jumpaten. Tykkään myös lukea, tavata ystäviä hyvän aterian äärellä sekä meditoida.
Maija Paukkunen
Aloitin osa-aikaisena Käypä hoito -toimittajana huhtikuussa. Vastuualueenani on fysioterapiaan liittyvät suositukset.Teen kliinistä työtä työfysioterapeuttina Pihlajalinnassa ja väitöskirjatutkimusta Linköpingin yliopistossa. Mielenkiintoni kohteenani on näyttöön perustuvien hoitokäytänteiden toimeenpanon tukeminen ja tutkiminen. Väitöskirjatutkimukseni liittyykin alaselkäkivun biopsykososiaalisen hoitomallin implementointiin ja kustannuksiin työterveyshuollossa.
Asun perheeni kanssa Nokialla ja ison osan vuodesta mökillä Sastamalassa. Liikunta (mm. golf ja pyöräily) on lähellä sydäntäni sekä ystävien kanssa kulttuurista nauttiminen. Odotan jo innolla moniammatillista työskentelyä eri työryhmissä!
Olen Joonas Kärki ja hyppäsin mukaan Käypä hoito -toimitukseen 6.5. Tehtäviini kuuluu muun muassa Käypä hoito -suositusten tekninen toimitus sekä niiden ruotsinnosten koordinointi.
Koulutukseltani olen medianomi, ja kokemusta oman alan hommista on kertynyt kymmenisen vuotta: muun muassa terveysaiheisiin keskittyvästä viestintätoimistosta sekä viimeisimpänä it-alalta. Pääsen siis käyttämään osaamistani esimerkiksi suomen kielestä, toimisto-ohjelmista ja julkaisujärjestelmistä, mutta myös oppimaan paljon uutta, joten mikäs sen parempaa!
Työskentelen etänä Oulussa, jossa asun vaimoni ja pienen tyttäremme kanssa. Kun en ole töissä tai touhua perheen parissa, minut löytää erilaisista kulttuuri- tai lautapelitapahtumista, Kärppien jääkiekkokatsomosta, sulkapallokentiltä tai marjametsistä. Tai sitten kotoa joko kirja kädessä tai musaluurit korvilla.